500 vuotta kansankieltä ja kansanopetusta
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

500 vuotta kansankieltä ja kansanopetusta

Tänä vuonna vietämme itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlavuotta. Samoin kuluvana vuotena muistellaan erästä itsenäisyyteemme ja kansalliseen identiteettiimme vahvasti vaikuttanutta tapahtumaa, reformaatiota, joka alkoi Saksassa Martti Lutherin toimesta 500 vuotta sitten.

 

Reformaatio levisi pohjoismaihin ja tänne syntyi luterilainen kirkko. Sen keskeinen idea oli tuoda Raamatun sana kansan käsiin äidinkielisenä. Näin tapahtui myös meillä Suomessa. Mikael Agricolan toimesta syntyi suomen kirjakieli. Syntyi myös suomenkielistä kirjallisuutta. Kieli ja kirjallisuus ovat vuosisatojen kuluessa muokanneet meistä sellaisia kuin olemme.

 

Juhlavuoden kunniaksi Lohjan seurakunta kokoaa arkistoistaan vanhojen kirjojen näyttelyn. Niiden avulla hahmotetaan Suomen historiaa viiden vuosisadan aikana. Vanhimmat kirjoista ovat peräisin jo 1500-luvulta. Näyttely on esillä Lohjan Pääkirjaston Linderinsalissa 2.- 13. lokakuuta kirjaston aukioloaikana. Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn!

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja