Pelosta iloon
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Pelosta iloon

Länsi-Uusimaa 7.4.2018

Opetuslapset luulivat näkevänsä aaveen, vaikka he näkivät ylösnousseen Jeesuksen. Jeesus oli voittanut kuoleman. Ajatus oli niin mahdoton, ettei se mahtunut opetuslasten päähän. Vasta kun he olivat rauhassa jutelleet Jeesuksen kanssa, katselleet hänen käsiään ja aterioineet yhdessä, pelko hellitti. Tilalle tuli hämmästys ja ilo!

Jumala yllätti opetuslapset ja koko ihmiskunnan herättämällä Jeesuksen kuolleista. Edes opetuslapset eivät olleet ymmärtäneet näin tapahtuvan, vaikka Jeesus oli puhunut asiasta etukäteen.

Jumala yllättää nykyäänkin. Jotain ihmisessä aukeaa, kun Jumala katsoo häntä rakastaen ja ihminen suostuu siihen. Moni Raamatun tapahtuma tai asia alkaa elää uudella tavalla. Syntyy uusia oivalluksia. Ihminen tuntee kaipausta tai halua tehdä sellaista, mikä ei ole aiemmin kiinnostanut. Jumala antaa arkeen uusia näkökulmia.

Jeesus antoi opetuslapsille ylösnousemisensa jälkeen tehtävän. Heidän tuli kertoa Jumalan rakkaudesta ja anteeksiannosta kaikille kansoille. Se oli ennen kuulumatonta juutalaisuudessa. Kyse ei ollut vain oman kansan pelastuksesta vaan kaikkien kansojen. Jumala rakastaa jokaista, ei vain tarkkaan valittuja.

Kaikki eivät ole vielä kuulleet anteeksiantavasta ja rakastavasta Jumalasta. Me tämän ajan kristityt olemme osa Jeesuksesta kertovien ketjua. Jotkut lähtevät lähetystyöhön ja kaikki muut lähettävät. Siksi jokaisessa messussa seurakunta rukoilee nimikkolähettiensä ja -kohteidensa puolesta. Siksi annamme rahaa kolehtiin ja järjestämme keräyksiä. Siksi pidämme yhteyttä lähetteihin ja rukoilemme heidän puolestaan. Jokainen välittää Jumalan rakkautta omalla paikallaan elämässä.

Jumalaan tutustuminen kestää koko elämän ajan. Ilo voimistuu, ei ehkä nauramisen ja ainaisen hymyilemisen merkityksessä, vaan sisäisenä ilona siitä, että Jumala rakastaa ja on lähellä joka hetki. Vaikeuksien keskellä kantaa tietoisuus Jumalan huolenpidosta. Iloa vahvistaa myös osallisuus Jumalan antamissa tehtävissä, lähettinä ja lähettäjänä.

Helena Lindfors

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja