Aikuisrippikoulu
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Aikuisrippikoulu

Onko sinua pyydetty kummiksi? Häät tulossa? Lapsen kaste edessä? Haluatko liittyä kirkkoon?
 

Jos rippikoulu on jäänyt käymättä nuorena tai siihen ei ollut mahdollisuutta, voi sen hoitaa aikuisenakin. Lohjalla on syksyllä ja keväällä aikuisrippikouluryhmä tarpeen mukaan. Se on helpoin ja kätevin tapa saada rippikoulu suoritettua.

Aikuisrippikoulu rakentuu yhteisistä tapaamisista, omatoimisesta tutustumisesta omaan seurakuntaan ja verkkotehtävistä. Ryhmässä pohdiskellaan, keskustellaan ja opitaan yhdessä. Tilanteet ovat vapaamuotoisia ja ryhmäläisten toiveet ja lähtökohdat otetaan huomioon sisältöjen suunnittelussa. Alla on viitteellinen sisältö aikuisrippikoulussa.

Rippikoulun kaari on ajallisesti n. 5 viikkoa. Aikuisrippikoulun tapaamiset kestävät n. 1,5h. Osallistujalta odotetaan sitoutumista yhteisiin aikatauluihin. Konfirmaatio toteutuu sunnuntaina normaalin jumalanpalveluksen yhteydessä tai yhdessä sovitulla tavalla.

Ota yhteyttä hyvissä ajoin, jos asia on sinulle ajankohtainen. Silloin asiat järjestyvät ilman huolta ja kiirettä.

Lisätietoja:

Mirja Harhanen

Rippikoulutyön pappi

**@**
044 3284384

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja