Asunnottomien yö 17.10.2018, Lohja
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Koti lehtiroskiksessa

"Olkoot ongelmat mitä tahansa, me kaikki olemme samanvertaisia", Ari Piippo toteaa (kuvassa oikealla).

 

Lohjan seurakunta, tiedote: 17.10. Asunnottomien yö Lohjalla, ohjelma ja aikataulut tästä

YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi on vietetty vuodesta 2002 lähtien 17. lokakuuta Asunnottomien yön merkeissä. Lohjalla se järjestetään tänä vuonna seitsemännen kerran. Lohjalaisella Ari Piipolla on asunnottomuudesta omakohtaista kokemusta vuosien takaa.

"Silloin piti se yöpaikka etsiä aina jostain, joko rappukäytävästä, metsästä, mistä milloinkin. Joskus joutui putkaankin, mutta sinne ei vapaaehtoisesti menty. Lehtiroskiksessakin tuli nukuttua."

Hän eli hyvän ja turvallisen lapsuutensa Keski-Suomessa, perheen kolmesta pojasta nuorimmaisena. Teini-iässä alkaneet päihdekokeilut johtivat siihen, että vähän yli 30-vuotiaana ja pääkaupunkiseudulle muuttaneena hän oli eronnut, koditon, työtön, rahaton, täyspäiväinen juoppo.

Kun asunnottomien yö järjestettiin Lohjalla ensimmäisen kerran, tuli kysymystä, miksi Lohjalla tällainen tapahtuma, eihän täällä ole asunnottomia?

"Kyllä heitä on täälläkin. Päihde- ja mielenterveysongelmaiset ajautuvat kadulle, jos hoitolaitoksia lopetetaan, kun kaupungit ja kunnat eivät anna enää maksusitoumuksia. Sille ei vain voi mitään", Ari toteaa.

Asunnottomien yö on hänestä hyvä juttu. Tapahtuma osoittaa, että elämässä on myös tällaista.

"On hyvä, että tapahtumaan tulee myös sellaisia, jota asunnottomuus ei kosketa. Monet, jotka elävät ns. normaalia elämää eivät ymmärrä, mitä asunnottomuus oikeasti on, olkoon taustalla päihdeongelma tai mikä syy tahansa."

Niistä vuosista, jolloin Ari oli koditon, on aikaa vierähtänyt jo 26 vuotta. Muistikuvana on, että varpaillaan sai koko ajan olla. Jos rappukäytävässä heräsi pienimpäänkin kolahdukseen, piti heti olla valmiina singahtamaan karkuun. Roskalaatikossakaan ei oikeastaan nuku.

"Kun sisusta on täynnä ´pakkasnestettä´ ja kääriytyy lehtiin, niin jotenkin pärjää. Alkoholi turruttaa, hukuttaa kurjuutta siitä. Roskikseen ei sentään tuule eikä sada ja käppyrässä mahtuu kyllä olemaan, mutta kankeana sieltä saa nousta. Jos joku tulee heittämään lehtiä aikaisin aamulla niskaan, säikähtää sekä itse että lehtien heittäjä kuoleman syvyyksiin sitä, että mikä mörkö siellä laatikossa on."

Joskus lähtö tuli jo ennalta, kun joku huomasi yöpymisaikeet, kuului huuto: ”Meidän taloyhtiön roskikseen et kyllä tule!”

"Helsingissä makasiineilla maattiin pressujen alla. Siellä tapahtui joka yö: Oli tappelua ja väkivaltaa, jopa tapettiin. Mutta uskon, että siinä oli suuria varjeluksia omalla kohdalla, ettei mitään isompaa tapahtunut."

Sisimmässään Ari kuitenkin uskoo, että sataprosenttisesti kaikki ne, jotka päihdeongelmaisina kaduilla pyörii ilman asuntoa, haluaisivat itselleen parempaa.

"Mutta kun ei sitä osaa kukaan sanoa, miksi ´Jeppe juo´. Niihin on omat syynsä eikä sieltä pohjalta omin voimin ylös pääse."

Kolmesta neljää vuotta kodittomana oli hänen elämänsä kurjinta aikaa.

"Osan aikaa olin katkolla ja päihdelaitoksessa kuukauden parin hoidossa. Sitten jaksoi taas rymistellä. Elämä jatkui ja aina vain siihen samaan monttuun sitä putosi. Kerran heräsin letkuissa sairaalassa. Jouduin tutkintavankeuteen. Se pysäytti ja mietin, että tähänkö tämä elämä menee. Mutta omat voimani eivät riittäneet irti päästämiseen."

Kunnes eräänä talvisena aamuna vuonna 1991 hän heräsi ryyppykaverin mökillä. Silloin hän päätti tehdä selvän pesäeron entiseen elämäänsä. Ari tuli uskoon, pääsi kuntoutukseen ja sai uusia ystäviä. Läheiset, omat vanhemmat ja kaikki iltarukoukset ovat auttaneet, samoin vertaistuki. Hän itse on toiminut päihderiippuvaisten tukihenkilönä jo useita vuosia. Jokaisella on oikeus saada apua.

"Olen ajatellut sillä lailla, että olemme kaikki Jumalan luomia ihmisiä. Olkoot ongelmat mitä tahansa, me kaikki olemme samanvertaisia."

Montusta eivät kaikki kuitenkaan nouse, jotkut eivät loppujen lopuksi enää haluakaan, vaan antavat elämälle periksi. Kaikilla kuitenkin on mahdollisuus parempaan, jos vaan on oma tahto hakea apua.

"Jos elämälle ei anna periksi, niin parempaa on aina tulossa", hän vakuuttaa.

teksti ja kuva: Leena Anttila

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja