Sana
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Sana

14. sunnuntai helluntaista, saarna

Lähimmäisen sunnuntai 21.8.2016 saarna Karjalohjan kirkossa, aluepappi Arja Penttinen

Kirkkokäsikirjan johdanto Lähimmäisen sunnuntaina:

Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.

Luuk. 10: 25-37


Laupiaan samarialaisen taidot opitaan jo lapsuudessa. Mistä Jeesus oli oppinut lähimmäisyydestä enemmän kuin lainopettajat ja kirjanoppineet. He, jotka haastoivat hänet vähän väliä oppikeskusteluun saadakseen hänet kiinni harhaopista.

Jeesus oli perheensä esikoinen, nuoren äidin ensimmäinen lapsi. Jeesuksella oli sisaria ja veljiä, joista hän huolehti kuin kuka tahansa isoveli. Tuohon aikaan perheet olivat isoja. Poikalasten onni oli saada isän ammatti, mutta tytöt naitettiin mahdollisimman pian pois muonavahvuudesta.

Miten toisia kohdellaan, miten huolehditaan perheestä, sairaista, köyhistä ja muukalaisista - tähän malli saatiin kotona. Maria, perheen äitinä ruokki ja piti puhtaana kodin ja siellä vierailevat. Joosef rakensi puuseppänä kyläläisille ja tarvitsijoille. Hänellä oli asiakaskunta, joka mahdollisti hänen ammatissa menestymisen. 

                                                          
Mistä Jeesus oli oppinut rakkauden kaksoiskäskyn. Oliko vaatimaton syntymäpaikka eläinten talli hänelle sen opettanut. Vai jättivätkö seimen oljet jäljen hänen iholleen. Kantoiko hän mukanaan muistoa ihmeellisestä yöstä, kun Isä lähetti hänet enkelijoukkojen saattamana tänne kärsimysten maailmaan.
Tuohon aikaan Palestiina oli kauppiaitten ja karavaanien risteyspaikka. Juutalaisia yhdisti usko yhteen Jumalaan, Aabrahamin ja Iisakin Jumalaan, joka oli huolehtinut kansastaan sukupolvien ajan. Tuossa kansojen ja uskontojen sekamelskassa ihmisiä eroteltiin syntyperänsä ja asemansa perusteella. Roomalaisen sotilasvallan alle alistettu kansa piti huolta toinen toisistaan. Perheitä uhkasi sotilaan miekanpiston lisäksi kulkutaudit ja tappava spitaali.
Oli syntynyt uskonnollinen ylimystö, joka uhkasi koko kansaa Jumalan rangaistuksella, jos yksikin hylkäsi Jumalan pyhän lain. Jumalan kunnioittaminen oli sama kuin lain kirjaimellinen noudattaminen. Perinnäissääntöjen runsas lukumäärä teki ajoittain mahdottomaksi tietää, mitä Jumala oikeasti tahtoo. Mutta Jumalaa tuli rakastaa.  Vastoinkäymiset ja sairaudet olivat Jumalan lähettämiä rangaistuksia tai osoitus riivaajan vallasta. Tavallinen kansa eli tietämättömyydessä ja vanhempien neuvojen varassa. Spitaaliset lähetettiin Kuolemanlaaksoon ja tien posteen kuolleet jätettiin tartunnan pelossa yöllisten eläinten ruuaksi. Kuka tässä ympäristössä oli lähimmäinen?

Tähän ankeaan ja sekasortoiseen tilanteeseen Jeesus kertoo maailman kuuluisamman eettisen opetuksen "Laupias samarialainen". Kertomus on kitkerää kritiikkiä sen ajan käytäntöjä vastaan ja rohkea kannanotto rakkauden puolesta. Kertomuksen auttaja on syrjittyyn ja halveksuttuun yhteiskuntaluokkaan kuuluva. Autettava on joku satunnainen ohikulkija, jonka varallisuudesta tai kansalaisuudesta emme tiedä kovin paljon. Kertomuksen sankariksi nostetaan laupeuden tekijä ohi uskonnollisen älymystön ja juutalaisen hurskauden. Kertomuksen kärki on Jeesuksen sanoissa: Mene ja tee sinäkin niin.
Kehottiko Jeesus kuulijaansa kansalaistottelemattomuuteen? Jos lähimmäinen kärsii, on unohdettava säännöt ja perinne. On toimittava niin kuin järki ja sydän sanovat. On autettava ja etsittävä apua toisen hyväksi. On suunniteltava avun jatkuminen. On taattava, että rakkauden teko synnyttää uusia rakkauden tekoja. Sillä jokainen rakkauden teko on Jumalan läsnäolon julistamista. Jumala ei vaadi hyviä tekoja pääsylippuna taivaaseen, vaan hän lupaa läsnäolonsa sinne, missä lohdutetaan, sidotaan haavoja, leikataan vaikeita kasvaimia, istutaan sairasvuoteen äärellä ja toivotaan, että huomenna on paremmin.

Meillä on nykyään tungosta lähimmäiseksi. Jos ihminen voi nimetä pari kolme henkilöä ystäväkseen, onko loput lähimmäisiä. Ystävän, tuttavan ja lähimmäisen käsitteet ovat sulautuneet toisiinsa. Koskaan ennen tällä maapallolla ei ole ollut mahdollisuutta pitää yhteyttä niin moneen ihmiseen, kuin tänä päivänä sähköisten viestimien avulla. Siinä on paljon hyvää, mutta sairastammeko jo kontaktiähkyä.  

Lähimmäisiä kohtaamme päivän mittaan kaikkialla tahdoimme tai emme. He lähestyvät meitä satamäärin facebookissa, lähettävät viestejä kännykällä ja odottavat vastausta.  Heitä vilisee iltauutisissa. He marssivat puolesta ja vastaan. He seisovat leipäjonossa. He katsovat meitä kodittoman silmillä dokumentissa. He itkevät lapsen avutonta hiljaista itkua pelokkaan äidin käsivarsilla.

Kristinusko kuolee ilman hyviä tekoja. Usko elää teoissa, ei vain rukouksessa, veisuussa, palvonnassa tai hiljaisuudessa. Hyvät teot synnyttävät uskoa ja luottamusta. Juutalaisille lain noudattaminen oli tae ja pääsylippu taivaaseen. Mutta Jeesus opetti, että lähimmäisen auttaminen ja itsensä uhraaminen oli Jumalalle mieluinen rakkauden teko. Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä Jumalan kuvan.

Usko ja teot kuuluvat yhteen. Meidän ongelma on, että me yritämme mitata uskoa. Meitä kiinnostaa kuuluuko ihminen kirkkoon vai ei. Me tilastoimme kuinka monta ihmistä käy kirkossa tai kuinka monta kertaa hän rukoilee. Meille ei jää tilaa mystiselle kokemukselle, että Jumala on läsnä jokaisessa ihmisessä, jokaisessa elämän tilanteessa ja jokaisessa tyhjässä hetkessä pitkän elämän varrella. Jumala itse huokaa luomakunnan raskaan taakan alla, sotien jaloissa ja luodin lävistäneen lähimmäisen paarien äärellä.

Jeesuksen kutsumus olla lähellä kaikkialla ja kaikkina aikoina johti hänet ristin kuolemaan. Hänen läsnäolonsa meidän ajassamme tulee todeksi lähimmäisyydessä, jossa vuorotellen ollaan auttamassa ja autettavana. Pyhä Henki on läsnä siellä, missä me kohtaamme ja siunaamme toinen toisiamme.

Olisiko meidän kristittyjen tärkein tehtävä osoittaa jokaisella meistä joku, joka luo luottamusta, auttaa arjessa ja pitää yllä selviytymisen toivoa?  Mitä tapahtuisi, jos me kaikki välittäisimme – edes vähän – toisistamme ja näkisimme toisemme tervetulleina - Jumalan siunaamina – kaikenlaisten itkujemme ja erilaisten unelmiemme keskellä; tervetulleina koko elämäntarinamme kanssa?
Jumala tarvitsee joka päivä meitä erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä sitomaan haavoja, valamaan lääkettä. Kertomaan siitä, että armon aurinko paistaa, kaikkeen ja kaikenlaisille.

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja