Uutiset
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Uutiset

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon viestintä välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

Suomen evankelisluterilaisen kirkon uutiset tästä

 

Lahjoita joulu asunnottomille – Vva ry kerää rahaa katuasunnottomien hyväksi

Joulu lähestyy, mutta kadulla eläville asunnottomille se ei välttämättä ole iloinen juhla. Jouluna niin julkisten tilojen kuin päiväkeskustenkin ovet ovat yleensä kiinni. Vva ry kerää rahaa, jotta asunnottomilla olisi mahdollisuus viettää joulu lämpimässä ja saada vatsansa täyteen. Lue lisää

Tänäkin vuonna annetaan joulun paras lahja

Kristillisten järjestöjen ja organisaatioiden useiden joulukeräysten kautta suomalaisilla on mahdollisuus tehdä hyvää ja auttaa lähimmäisiään niin kotimaassa kuin kaukana kehitysmaissa. Lue lisää

Suomi 100 –itsenäisyyspäivän juhlallisuudet Lohjan seurakunnassa

Lohjan seurakunta liittyy kotimaamme 100-vuotisen historian juhlintaan yhdessä kaupungin ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Suurimuotoisin kunnianosoitus toteutuu Lohjan hautausmailla. Jokaisella hautausmaalla kunnioitetaan erilaisin kunniavartioin sankarivainajien muistoa. Lue lisää

Suomi 100 –kunniavartio sankarihaudoilla itsenäisyyspäivänä

Lohjan kaupunki ja seurakunta etsii vapaaehtoisia 17–45-vuotiaita miehiä ja naisia itsenäisyyspäivän kunniavartiostoon sankarihaudoille. Kunnioitamme tällä sodassa ja sota-aikana elämänsä ja voimansa antaneita. Vapaaehtoisten haku on avoin kaikille.

Itsenäisyyden juhlistus Lohjan seurakunnassa, ohjelmaa 5.-6.12.2017 Lue lisää

Kauneimmat Joululaulut soivat syrjäytymisvaarassa oleville nuorille

  Lue lisää

Kristuspäivä kokoaa kristikansaa Turkuun 2.12.

Pääministeri Sipilä tuo juhlaan valtiovallan tervehdyksen. Suomen 100-vuotisjuhlan merkeissä Turkuhallissa 2.12. järjestettävä valtakunnallinen kiitos- ja rukoustapahtuma Kristuspäivä tuo koolle tuhansia kristittyjä yli ... Lue lisää

Tuomiosunnuntai on Kristuksen kuninkuuden sunnuntai

Kirkkovuosi päättyy tuomiosunnuntaihin. Nimi viittaa Kristuksen toiseen tulemiseen maan päälle, jolloin hän saapuu kuninkaana ja vanhurskaana tuomarina tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Lue lisää

Kirkolliskokous koolla Turussa 6.-9.11.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous kokoontuu syksyn istuntoonsa 6.-9.11. Turun kristillisellä opistolla. Lue lisää

Pyhäinpäivä on valon juhla

Pyhäinpäivänä vietetään vainajien ja edesmenneitten pyhien muistopäivää. Tällöin hautausmaita koristavat kynttilämeret. Kynttilöiden sytytys on perimmiltään symboli iankaikkisuuden toivosta ja uskosta kuoleman jälkeiseen elämään. Lue lisää

Kirkon syyskampanja jakaa #valoa

Suomen evankelis-luterilainen kirkko haluaa tänä syksynä Jaa #valoa -kampanjan voimin nostaa esiin toisen huomioimisen tärkeyden ja sen, että aina löytyy joku, joka kuuntelee ja auttaa, kun omat voimat eivät tahdo riittää. Lue lisää

Ekumeeninen vastuuviikko: Kirkot vaativat loppua naisiin kohdistuvalle väkivallalle

Suomen Ekumeenisen Neuvoston jäsenkuntaan kuuluvat kirkot ja kristilliset järjestöt puolustavat jokaiselle naiselle ja tytölle kuuluvaa oikeutta elää ilman väkivaltaa ja syrjintää. Kirkot nostavat naisten oikeudet nyt ensimmäistä ... Lue lisää

Koti lehtiroskiksessa

Asunnottomien yö järjestetään Lohjalla jo kuudennen kerran 17. lokakuuta. Myös tällä kertaa ohjelmassa on Koti lehtiroskiksessa. Jokainen pääsee kokeilemaan, millaista olisi asua roskalaatikossa. Lohjalaisella Ari Piipolla on tästä omakohtaista kokemusta vuosien takaa.  Lue lisää

Valtakunnallinen asunnottomien yö 17.10.

Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä ympäri Suomea. Tapahtumia järjestetään ainakin Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, ... Lue lisää

500 vuotta kansankieltä ja kansanopetusta

500 vuotta kansankieltä ja kansanopetusta –kirjanäyttely Lohjan pääkirjastossa avataan maanantaina 2. lokakuuta. Lue lisää

Musiikkia, tanssia ja tarinoita – reformaation merkkivuosi huipentuu 5.11.2017 Turussa

Reformaation merkkivuoden valtakunnallista pääjuhlaa vietetään Turussa 5. marraskuuta. Juhlassa historia ja nykyisyys kohtaavat, kun lavalla nähdään Mikael Agricolan seurana joukko tämän päivän kristillisiä ja yhteiskunnallisia vaikuttajia ja muusikoita. Lue lisää

Sunnuntaina 24.9. on mahdollisuus kuunnella lohjalaista jumalanpalvelusta ympäri Suomen

Sunnuntain 24.9.2017 klo 10 jumalanpalvelus Lohjan Pyhän Laurin kirkosta radioidaan YLE Radio 1 kautta. Lue lisää

Selvitys vihkioikeudesta luopumisesta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa

Vuonna 2016 kirkolliskokoukselle tehtiin edustaja-aloite, jossa esitettiin, olisiko kirkon aiheellista luopua vihkioikeudesta. Lue lisää

Piispainkokous päätti jumalanpalvelusyhteisöistä ja ehtoollisvieraanvaraisuudesta

Selvitys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta ja avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille luovutettiin piispainkokoukselle keskiviikkona 6.9.2017. Lue lisää

Kirkolta maksutonta keskusteluapua kesäloman kohentajaksi

Kesäloma on monille vuoden kohokohta. Kuitenkin talven haasteet ja lomaan liitetyt odotukset saattavat tuntua voimien vähyytenä jo ennen kuin loma pääsee alkamaankaan. Puhuminen yleensä auttaa. Kirkko tarjoaa maksutonta, anonyymia ... Lue lisää

Seurakunta tutuksi itsenäisyytemme juhlavuosikesänä

Itsenäisyyden juhlavuotta vietetään teemalla ”Tehdään yhdessä”. Lohkare-lehti haastaa kaikki lohjalaiset sekä kaikki kesälohjalaiset mukaan tähän yhdessä tekemiseen. Kesäkuukausina laajan seurakuntamme eri kulmillaon ... Lue lisää

Tiekirkot avoinna kesäkuusta koulujen alkuun

Lohjalla tiekirkot ovat avoinna 5.6.-6.8.2017: Karjalohjan ja Nummen kirkot arkisin klo 11-15, Sammatin kirkko joka päivä klo 11-15.  Tiekirkoissa päivystämässä ovat tehtävään koulutetut oppaat. Kirkon sisätila tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi rauhoittumaan. Lue lisää

Helluntai on seurakunnan syntymäpäivä

Suomen sana helluntai tulee ruotsin pyhää päivää merkitsevästä ilmauksesta ”helig dag”. Tänä vuonna helluntai on 4.6. Helluntaita vietetään Pyhän Hengen vuodattamisen muistoksi. Ennen taivaaseen astumistaan Jeesus oli sanonut opetuslapsilleen, että heidän ylleen vuodatettaisiin voima korkeudesta. Vaikka Jeesus ei enää olisi opetuslasten luona, Pyhä Henki olisi heidän kanssaan aina.

Luther kirjoittaa helluntaista tekstissä, jossa hän käsittelee helluntain evankeliumia. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:27) Lue lisää

Helatorstaina juhlitaan Kristuksen taivaaseenastumista

Helatorstai on Kristuksen taivaaseenastumisen juhla, jota vietetään 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Luther kirjoittaa helatorstaista saarnassaan vuodelta 1528, jossa hän viittaa Johanneksen evankeliumiin: "Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle… "(Joh. 17:24) Lue lisää

Luomakunnan sunnuntai muistuttaa ihmisen tehtävästä viljellä ja varjella

Luomakunnan sunnuntaita vietetään touko-lokakuun välillä minä tahansa seurakunnan valitsemana sunnuntaina. Silloin kiitetään Jumalaa hänen jatkuvasta luomistyöstään. Luonto antaa ihmisille voimaa ja virkistystä. Monissa ... Lue lisää

Ensimmäistä kertaa Kirkkopäivien yhteydessä: Lähetysjuhlat Turussa 19.–21.5.

Suomen Lähetysseura järjestää Valtakunnalliset Lähetysjuhlat ensi kesänä Turussa 19.–21. toukokuuta ensimmäistä kertaa yhdessä Kirkkopäivien kanssa. Ne ovat osa Suomi 100 -juhlavuoden sekä reformaation merkkivuoden ohjelmaa. Lue lisää

Pääsiäinen: Kuoleman ja uuden elämän juhla

Pääsiäisenä karjalohjalaisen Päivi Segerin mielessä kohtaavat kuolema ja uusi elämä. Pääsiäisenä 1989 kastettiin perheen toinen poika, joka sai nimekseen Toni Aleksi. Kolme vuotta sitten pääsiäisen kynnyksellä Karjalohjan kirkossa pidettiin Tonin siunaustilaisuus. Lue lisää

Palvelevan puhelimen puhelinnumerot muuttuvat

Huhtikuun alusta alkaen (3.4.2017) kirkon Palveleva puhelin vastaa uusissa numeroissa. Palvelu on jatkossa soittajalle edullisempaa, ja samalla myös keskusteluavun tavoitettavuus paranee. Lue lisää

Lohjalle piispantarkastus maaliskuussa

Lohjan seurakunnassa toteutetaan piispantarkastus maaliskuun aikana. Piispa Tapio Luoma tulee Lohjalle 20.-26.3. Viikon aikana piispa vierailee kantaseurakunnan lisäksi kaikissa alueseurakunnissa, tapaa valtuutettuja, henkilöstöä ja seurakuntalaisia. Lue lisää

Ekopaasto: Tule mukaan paastopolulle!

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Ekopaasto-kampanja starttaa jo kuudetta kertaa tuhkakeskiviikkona 1.3. Lue lisää

Paastopolku johdattaa Ekopaastoon 1.3.-16.4.

Tänä vuonna jo kuudetta kertaa järjestettävä Ekopaasto-kampanja käynnistyy tuhkakeskiviikkona 1.3. Kampanja jatkuu 16.4. saakka, jolloin juhlitaan pääsiäistä ja paaston päättymistä. Ekopaastossa innostetaan suomalaisia liittymään ... Lue lisää

Laskiainen aloittaa paastonajan

Laskiaissunnuntaita vietetään tänä vuonna 26.2. Laskiaistiistai on 28.2. ja tuhkakeskiviikko 1.3. Laskiaista vietetään paastonajan alkaessa. Laskiainen-nimen alkuperä on epävarma. Monet kielentutkijat kannattavat tulkintaa, jonka ... Lue lisää

Kynttilänpäivä: ”Jeesus-lapsi tuo eteemme kahdenlaisen näkymän”

Parhaillaan vietettävä reformaation merkkivuosi näkyy vuoden 2017 kirkkovuositiedotteissa, joissa julkaistaan Martti Lutherin kirjoituksia. 31.10.2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi 95 teesiään.  Lue lisää

Loppiainen – Itämaan tietäjät

Loppiainen eli teofania, Jumalan ilmestymisen juhla, on joulua vanhempi juhla. Silloin juhlistetaan kolmen viisaan miehen saapumista tähden johdattamina Betlehemiin. Lue lisää

Kirkon keskusteluapu päivystää jälleen joulunpyhinä

Kirkon keskusteluapua on tarjolla jouluna neljällä kanavalla, suomeksi ja ruotsiksi. Kuuntelija on paikalla puhelimen, chatin, nettikirjeen tai perinteisen kirjeen päässä. Lue lisää

Virsikirjan lisävihko käyttöön

Kirkolliskokous antoi vuonna 2010 toimeksiannon virsikirjan lisävihkon kokoamiseksi. Sen tarkoitus on toimia nykyisen, käytössä olevan virsikirjan rinnalla, täydentäen sitä niin tekstisisällön, kielen kuin musiikinkin ... Lue lisää

Adventti – lupaus valosta

Ensimmäistä adventtisunnuntaita vietetään tänä vuonna 27.11. Sana adventti tulee latinan kielen sanasta adventus, joka merkitsee saapumista tai tulemista. Suomen kielessä adventti merkitsee nykyään joulun odotuksen aikaa. Adventtina odotetaan, että Messias syntyy ja valo voittaa pimeyden. Lue lisää

Tuomiosunnuntai – kadotus ja paratiisi

Kirkkovuoden viimeinen sunnuntai on nimeltään tuomiosunnuntai. Sitä voidaan kutsua myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntaiksi. Tuomiosunnuntaita vietetään tänä vuonna 20.11. Lue lisää

Reformaation merkkivuosi alkaa 30.10.2016

Lokakuun lopussa 31.10.2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta Martti Lutherin kuuluisien teesien julkaisemista Saksassa. Aikansa kirkon epäkohtia kritisoivat teesit käynnistivät kirkollista elämää, kieltä ja kansansivistystä, ... Lue lisää

Saattokellot soivat Syyrian sodan ja Aleppon uhreille Lohjalla

Lohjan seurakunta ottaa haasteen vastaan ja soitamme saattokellot YK:n päivänä 24.10.2016 klo 17. Lue lisää

Parisuhdehaaste: Uskalla rakastaa enemmän kuin koskaan

Maaliskuussa 2016 avattu Rakkauden roihu -blogi on osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon parisuhdetyötä. Blogikirjoittajien joukossa on perheneuvonnan ja pariterapian ammattilaisia, pappeja ja muita kirkon työntekijöitä, jotka ... Lue lisää

Kirkkoon liittyminen verkossa on nyt entistä nopeampaa ja helpompaa

Kirkko on uudistanut Liity kirkkoon -verkkopalvelunsa. Palvelun kautta on yksinkertaista ja helppoa liittyä kirkon jäseneksi. Käyttäjä voi tunnistautua palvelussa pankkitunnuksien avulla, jolloin valtaosa tarvittavista liittyjän tiedosta saadaan suoraan väestötietojärjestelmästä. Lue lisää

Kirkkomaan mobiiliopastusreitti

Pyhän Laurin kirkkomaan opastusreittiin voi tutustua osoitteessa pyhalauri.citynomadi.com Lataamalla maksuttoman Nomadi-sovelluksen älypuhelimeesi tai tablettiisi pääset kiertämään ja tutustumaan kirkkomaan kohteisiin ihan milloin vaan! Lue lisää

Palveleva puhelin tarjoaa keskusteluapua läpi kesän

Kirkon keskusteluavun kysyntä kasvaa erityisesti heinäkuussa, kun monet muut auttajatahot sulkevat ovensa lomien ajaksi. Kirkon monipuolinen keskustelu- ja kuunteluapu auttaa läpi kesän arkena ja pyhäpäivinä, myös tulevana juhannuksena. Lue lisää

Kirkko tarttuu työn ja työttömyyden ongelmiin

Kirkko käynnistää hankkeen innovoimaan toimintamalleja ja käytäntöjä työttömyysongelman ratkaisemiseksi. Työryhmän kokoonkutsujana on Helsingin piispa Irja Askola. Lue lisää

Kotimaa avasi verkossa saarnapankin - Digipostillassa luettavissa jo yli 1000 saarnaa

Tiedote. Julkaistu: 05.04.2016 klo 14:51 Kirkon tiedotuskeskus Lue lisää

Kirkkolaki uudistuu

Kirkkohallitus esittää, että Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle säädetään uusi kirkkolaki, joka korvaa vuonna 1993 annetun kirkkolain. Kyse on kirkkolainsäädännön ... Lue lisää

Yhteisvastuu kutsuu liikkumaan hyvän asian puolesta

7.2. klo 12-18 Liiku yhteiseksi hyväksi. Harjun hiihtoladulta alkaa Yhteisvastuu-tempaus. Liiku paikanpäällä tai kotona. Lahjoita haluamasi summa keräykseen. Harjun ladun parkkipaikalta lisää tietoa ja mahdollisuus lahjoittaa. Lue lisää

Kastemekkonäyttely Lohjalla 31.1.-7.2.2016

Lohjan seurakunnassa pidettiin kastemekkonäyttely 31.1.-7.2.2016. Tammisaarelainen Satu Torstila antoi idean, johon Lohjan seurakunnan lapsi- ja perhetyö tarttui. Tavoitteena oli löytää näyttelyyn 25 ... Lue lisää

Kauneimmat virret virsikirjaan

Kirkolliskokous päättää tällä viikolla, otetaanko virsikirjaan uusia virsiä. Lisävihkossa on ehdolla 80 uutta suomenkielistä ja 150 uutta ruotsinkielistä virttä.  Lue lisää

Kirkolliskokous päättää kautensa virsien ja avioliittolain parissa

Suomen evankelis-luterilainen kirkolliskokous kokoontuu syysistuntoonsa Turun kristilliselle opistolle 3.-6.11. Kirkolliskokouksen asialistalla ovat mm. virsikirjan lisävihkot sekä avioliittolain muutosten seuraukset kirkolle. Lue lisää

Ekumeeninen teko 2015 -tunnustuspalkinto Lohjalle

Työryhmä Lohjan ekumeeniset naiset ja edustamansa seurakunnat sekä kolme lohjalaista koulua palkittiin vuoden 2015 Ekumeeninen teko -tunnustuksella. Palkitseminen tapahtui Porissa 26.10.2015 Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) syyskokouksessa Lue lisää

Nyt voit auttaa pakolaisia

Myös Lohjan seurakunta on saanut lukuisia kysymyksiä: miten voin auttaa?Pakolaisten jatkuva virta ja inhimillinen hätä järkyttävät meitä kaikkia. Tuskin kukaan tahtoo lähteä ... Lue lisää

Kaunein hengellinen laulu 2015

Lohjan seurakunnan Kaunein hengellinen laulu –äänestys on päättynyt ja voittaja on selvinnyt. Äänestäjiä oli yhteensä 267, joista 235 äänesti paperilla ja 32 ... Lue lisää

Moniääninen kirkko

Teologisessa opintopiirissä esitellään tänä syksynä kaikki Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimivat herätysliikkeet. Syksyn luentosarjan teemana on ”Moniääninen kirkko”. Torstai-iltana 8.10. vuorossa on Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys SLEY. Teologian tohtori ja yliopiston emeritus opettaja Seppo Suokunnas kertoo opintopiirissä SLEY:n synnystä ja raamatuntulkinnasta. Lue lisää

Luentosarja vanhemmuuden tueksi Mäntynummessa

Seija Taivainen kertoo pohtineensa paljon sitä, mitä uutta ja konkreettista seurakunta voisi tarjota lasten ja nuorten vanhemmille ja lasten kanssa työskenteleville nykyisten toimintojen rinnalle. Tästä syntyi  idea uudesta luentosarjasta. Lue lisää

Lohjan seurakunnan sivulle on avattu Kirkon valtakunnallinen Kirkko Suomessa chat

Tukea elämään -sivuston oikeassa alareunassa ajoittain näkyvässä Chat-ikkunassa on mahdollisuus keskustella kirkon työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. Chat on avoinna keskusteluun aina, ... Lue lisää

Ystäväpiiri-koulutus käynnistyy Lohjalla

Lohjan Apuomenassa 26.8.2015 käynnistyvän Ystäväpiiri-koulutuksen jälkeen sinulla on ajankohtaista tietoa sekä välineitä tavoitteellisen, asiakaslähtöisen ja osallistavan ryhmätoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lue lisää

Piispainkokous näyttää vihreää valoa laajennetulle diakoniviralle

Luterilaisen kirkon piispainkokous antoi kirkolliskokoukselle lausunnon diakoniviran uudistamisesta. Lausunto perustuu kirkkohallituksen täysistunnon tammikuussa aiheesta antamaan esitykseen. Yksi keskeinen kysymys uudistuksessa on, keitä diakonivirkaan vihitään. Lue lisää

Pappien Pesulassa jalat puhtaiksi ja mieli virkeäksi

Kirkon tiedotuskeskus avaa pääsiäistä edeltävällä eli hiljaisella viikolla Pappien Pesulan Helsingin keskustan Torikortteliin (Unioninkatu 25). Pappien pesulassa pääkaupunkiseudun papit pesevät kansalaisten jalkoja. Lue lisää

Rippikoulu ehkäisee tehokkaasti nuorten yksinäisyyttä

Leiririppikoulu on rippikoulumuodoista suosituin. Leirillä syntyy yhteishenki, jossa nuoret tutustuvat toisiinsa ja ottavat etäisyyttä koulumaailmasta tuttuihin rooleihin.

”Rippikoulu on sosiaalinen foorumi, joka torjuu tehokkaasti nuorten yksinäisyyttä”, toteaa rippikoulun asiantuntija Jarmo Kokkonen kirkkohallituksesta. Lue lisää

Kirkkoon kuuluu neljä miljoonaa suomalaista

Tarkistettujen seurakuntien väestötilastojen mukaan 73,7 prosenttia suomalaisista kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon vuoden 2014 lopussa. Lue lisää

Lohjan seurakunta on Reilun kaupan seurakunta

Reilu kauppa parantaa perhetuottajien ja suurtilojen työntekijöiden oloja sekä ympäristön hyvinvointia kehitysmaissa. Reilu kauppa tähtää köyhyyden vähentämiseen kaupan avulla. Lue lisää

Kirkkoon liittyi ennätysmäärä ihmisiä

Vuonna 2014 Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyi vahvistamattomien tietojen mukaan yli 15 500 henkilöä. Luku on suurempi kuin koskaan ennen. Lue lisää

Tekstaritupu auttaa tyttöjä ja poikia eri puolella Suomea

Tekstaritupu viettää tänä vuonna 10 vuotta. Vuonna 2004 helsinkiläinen erityisnuorisotyönohjaaja huomasi vastailevansa omalla matkapuhelimellaan nuorten lähettämiin kysymyksiin tietämättä yhtään kenelle vastasi. Tästä arkisesta työtilanteesta ja tarpeesta alkoi Tekstarituputoiminta. Lue lisää

Piispat toivovat keskinäistä kunnioitusta kirkkoon

Suomen luterilaisen kirkon piispojen teesit kristittyjen yhteydestä julkistettiin keskiviikkona 27.8.2014. Muun muassa erilaiset mielipiteet ja kannanotot naispappeuskysymyksestä sekä homoseksuaalien asemasta ovat ... Lue lisää

Arkkipiispa: Arkipyhiin puuttumisella menetettäisiin enemmän kuin saavutettaisiin

Kirkon ja työmarkkinakeskusjärjestöjen selvitys arkipyhistä on valmistunut. Työmarkkinakeskusjärjestöjen tavoitteena oli yhdessä kirkon kanssa selvittää mahdollisuudet ... Lue lisää

Kirkolliskokouksessa esillä seurakuntarakenteen muutos ja yhteisövero

Kirkolliskokousedustajat kokoontuvat kevään istuntoonsa Turun kristilliselle opistolle 5.-10.5.2014. Kirkolliskokousviikon avajaismessu on Maarian kirkossa maanantaina 5.5. kello 9. Messun toimittaa kenttäpiispa ... Lue lisää

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on tehnyt linjauksen Suvivirrestä ja uskonnollisista tilaisuuksista koulussa.

Kirkon tiedotuskeskus 25.04.2014 Lue lisää

Rippikoulun suosio säilyy

Rippikoulun tavoittavuudessa ei ole tapahtunut muutoksia. Vuonna 2013 evankelis-luterilaisen kirkon rippikouluun osallistui 15 vuotta täyttäneistä nuorista 82,6 prosenttia, mikä on saman verran kuin vuonna 2012. Rippikoulun kävi yli 48 000 15-vuotiasta. Lue lisää

Kesätyö kirkossa on ponnahduslauta työelämään

Viime vuosina kirkko on työllistänyt viitisen tuhatta kesätyöntekijää. Eniten kesätyöntekijöitä palkataan hautausmaille. Lohjan seurakunnassa hautausmailla työskentelee vuosittain 50-60 kausi- ja kesätyöntekijää. Lue lisää

Kirkonkirjojen tietojen luovuttamisesta perittävästä maksusta on tehty uusi päätös

Kirkkolain mukaan kirkkohallitus määrää seurakunnille ja keskusrekistereille kirkonkirjojen tietojen luovuttamisesta perittävän maksun. Maksuista on tehty uusi päätös. Uudet maksut ... Lue lisää

Lohjan seurakunnassa pidettiin ideointi-ilta

Torstaina 9.1.2014 kokoonnuttiin klo 18.30 suunnittelemaan uutta ja olemassa olevaa.

Jatkamme pohdiskelua ja etsimistä lauantaina 8.3. klo 16-18 seurakuntakeskuksen takkahuoneessa. Tule sinäkin mukaan! Lue lisää

Laurentius-lähimmäispalvelun soittorinkitoiminta kaipaa uusia vapaaehtoistoimijoita ja asiakkaita

Apuomena ry:n ja Lohjan seurakunnan yhteisen Laurentius-lähimmäispalvelun vapaaehtoistoiminta aloitti Soittorinki -toiminnan toukokuussa 2011. Toiminta on ollut käynnissä nyt puolentoista vuoden ajan ja se on ... Lue lisää

Seurakunnat arvioivat päätöstensä vaikutuksia lapsiin

Kirkon tiedotuskeskus 09.01.2014 Lue lisää

Kirkko läsnä kaikkialla Suomi24-keskusteluissa

Kirkon tiedotuskeskus 16.12.2013Kirkko kuulolla-palsta Suomi24:ssa päättyy 1.1.2014, ja kirkon työntekijät siirtyvät keskustelemaan eri palstoille yhteisöprofiilin kautta. Kirkon työntekijät ... Lue lisää

Heinimäki teologisessa opintopiirissä: "Ihminen on kuin Gin tonic"

"Ja Jumala loi järjen." Näin otsikoi pappi ja kirjailija Jaakko Heinimäki esityksensä luterilaisesta etiikasta. Hän oli torstaina puhumassa Lohjan seurakunnan järjestämässä teologisessa opintopiirissä. Lue lisää

Seurakuntayhtymämalli voi jatkossa koskea kaikkia seurakuntia

Piispainkokous linjasi, että kirkon uskon, julistuksen ja työn näkökulmasta on mahdollista, että kaikki seurakunnat kuuluvat jatkossa seurakuntayhtymään. Se edellyttää joustavuutta yhtymämallilta. Lue lisää

Suomen kirkollista historiaa Facebookissa

Suomen kirkon historian merkkipaaluihin voi tutustua Kirkko Suomessa -Facebooksivun aikajanalla. Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kirkkohistorian laitoksen yliopistonlehtori, dos. Mikko Ketola sekä tutkija, TT ... Lue lisää

Kirkolliskokous 4.–8.11.2013: Kirkko uudistaa keskushallintoaan

Kirkolliskokousedustajat kokoontuvat syksyn istuntoonsa Turun kristilliselle opistolle (Lustokatu 7) 4.–8.11.2013. Avajaismessu pidetään Maarian kirkossa maanantaina 4.11. kello 9. Messussa saarnaa Kuopion piispa Jari Jolkkonen. Lue lisää

Kirkkohallitus: Yhteisöveron jako-osuuden tulisi kattaa kirkolle lailla annettujen tehtävien kulut

Kirkkohallitus kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että ehdotetuilla jako-osuuksilla ei esityksessä olevien laskelmien mukaan kateta seurakunnille säädettyjen yhteiskunnallisten tehtävien nettomenoja. Lue lisää

Piispa Luoma: Suvaitsevaisuus jättää puolitiehen, lähimmäisenrakkaus vie perille

Voit kuunnella tästä piispa Luoman puheen joka on pidetty Hengen uudistuksen kesäjuhlassa. Puhe on suunnattu yhdistyneen Lohjan seurakunnan luottamushenkilöille ja viranhaltijoille, mutta siinä on aineksia ja rohkaisua kaikille seurakuntamuutosten keskellä eläville. Lue lisää

Kirkko haluaa olla auki ihmisille 24/7

Kirkon tiedotuskeskus 30.5.2013: Sosiaalinen media on kirkon vahvuusalue. Lue lisää

Kirkolliskokous päätti seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjoista

Kirkolliskokous päätti uudistaa kirkon hallintoa pääsääntöisesti kirkkohallituksen esityksessä ehdotetulla tavalla. Muutamien päälinjausten kohdalla tehtiin kuitenkin muutoksia alkuperäiseen esitykseen. Lue lisää

Uudet nettisivut palvelevat koko seurakuntaa

Lohjan seurakunnan laajentuessa myös nettisivusto uudistuu. Nyt samasta osoitteesta, lohjanseurakunta.fi, löytyvät kaikkien alueseurakuntien ja Lohjan kantaseurakunnan yhteystiedot ja tapahtumat. Lue lisää

Messut turvattu liitosalueilla

Sammatissa ja Pusulassa kirkkokansa saa nukkua aamulla hiukan tavallista pidempään. Niissä messut alkavat kello 12 joka sunnuntai. Lue lisää

Seurakuntaliitos läntisellä Uudellamaalla

Suomen evankelisluterilaisten seurakuntien määrä väheni tämän vuoden alussa. Myös Länsi-Uudellamaalla tapahtuvista kuntaliitoksista johtuen Lohjalle muodostettiin uusi, laaja seurakunta, johon kuuluvat Nummi, Pusula, Karjalohja ja Sammatti. Lohjan seurakuntayhtymä purettiin 31.12.2012. Lue lisää

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja