Johanneksen muistutus
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Johanneksen muistutus

Loma. Sitä odottaa ja ennakoi, suunnittelee ja valmistelee.  Kun loma vihdoin koittaa, osa odotuksista täyttyy, jotkut suunnitelmat jäävät toteutumatta. Jos käy tuuri, jokin yllättää iloisesti. Se on elämää.

Yksi loman hyviä puolia on tauon ottamisen mahdollisuus. Arki on ja pysyy muodossa tai toisessa. Sitä ei useimmiten voi laittaa tauolle, mutta loman arjessa voi olla tauolla. Tauolla kiireestä, aikatauluista ja deadlineista, työelämän vaatimuksista. Parhaimmillaan lomatauolla voi pikkuhiljaa huomata erilaisia näkökulmia omaan elämäänsä ja arkeensa.

Juhannus on monelle taitekohta, loman alkamisen merkkipaalu. Aikanaan mies nimeltä Johannes Kastaja tarjosi ihmisille kestävää pohjaa ja tuoreita näkökulmia elämään. Hän toimi Jordan-virran varrella luonnon keskelle kertoen Jumalan hyvyydestä, pelastuksesta ja syntien anteeksiantamisesta. Hänen syntymäpäivänsä kunniaksi me vietämme juhannusta tänäkin päivänä.

Pohdin, mitä juhannuksen juhlan sankari Johannes Kastaja tarjoaa meille tänä kesänä. Millaisia näkökulmia elämään hän antaa lomansa juhannuksen pyhinä aloittaville? Entä työn parissa pakertaville?

Johanneksen viesti on ytimekäs muistutus. Se piilee tiivistetyssä muodossa itse Kastajan nimessä. Nimi Johannes tarkoittaa Jumala on armollinen. Iankaikkinen Jumala on meille armollinen vuoden jokaisena päivänä, lomalla ja työn keskellä. Juhannuksena Johannes muistuttaa meitä tästä suuresta Jumalan rakkaudesta. Meidän tehtäväksemme jää pitää Johanneksen muistutus tuoreena mielessä ja sydämessä erilaisten arkipäiviemme keskellä. Tässäkin tehtävässä armollinen Jumala on apunamme.

 

Erica Stick

vs.seurakuntapastori

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja