Totuudesta eteenpäin
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Totuudesta eteenpäin

”Tosi kuin vesi ja pitää kuin seula,” olen kuullut sanottavan, kun on oikein arvostellen väheksytty jonkun ihmisen tai ajattelunsuunnan näkemyksiä. Näin kesäaikaan huomaan vieläkin selkeämmin sen, kuinka kotimaahamme mahtuu yleensä vain yksi totuus tai kohinan aihe kerrallaan median ja meidän ihmisten käsiteltäväksi.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa kohtaamme päivittäin monenmoista totuutta NATO:sta, eurosta EU:sta, tai susista kohdaten lukemattomia erilaisia poliittisia totuuksia. Huomenna kirkossa on aiheena ”Totuus ja harha”. Vapahtajamme varoittaa seikkaperäisesti seuraajiaan vääristä opettajista. Hän kehottaa seuraajiaan tarkkailemaan töiden hedelmiä. Maailma oli jo tuolloin ja on nykyisin täynnä piraattituotteita merkkivaatteista kännyköihin. Sellaisen tuotteen etuna on vain halpa hinta ja tarjouksen mukana tulee luontaisetuna heikko laatu.

Ihminen on etsinyt läpi historiansa uskonnollista, tieteellistä tai yhteiskunnallista totuutta. Totuudesta on väitelty, tapeltu ja käy sotiakin.  Jokainen meistä on joskus ollut se kuuluisa totuuden torvi, joka tahtoo sanoa viimeisen sana ja olla oikeassa. Toisinaan suuri totuus on osoittautunut osaltaan piraattituotteeksi.

Jeesus suorastaan haastaa kristityn puntaroimaan, jopa kamppailemaan erottaakseen totuuden valheesta. Miten hänen mukaansa totuuden voi erottaa harhasta? Hyvähän se olisi erottaa. Hän kehottaa katsomaan työn tuloksia ja tapahtuuko taivaallisen Isän tahto?

Sanomallaan hän vie jälleen kerran rakkauden kaksoiskäskyn äärelle. Hän pyytää meitä asettumaan toisen ihmisen asemaan. Valintojen äärellä voimme punnita vaihtoehtoja yksikertaisesti kysymällä: toteutuuko kutsumuksemme; viekö ratkaisu lähemmäksi Jumalaa ja toisia ihmisiä, vai etäännyttääkö se meidät?

Millaisia hedelmiä valintani seuraukset ja elämäni tuottavat?

Kysymys tuo tosinaan hyvän mielen, mutta toisinaan totuus tekee kipeää. Toivottavasti se vie ristin äärelle, sieltä saa aloittaa aina alusta ja uudelleen.

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja