Lohjan Iso-Pappila
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Lohjan Iso-Pappila

Lohjan Iso-Pappila esiintyy kirjallisissa lähteissä tilana 1384. Pappila sijaitsi jo keskiajalla nykyisellä paikallaan. Nykyinen rakennus on valmistunut 1860.

Kirkkoherran työhuone. Kirkkoherra eli pastor corporis et animae oli pitäjäläistensa paimen sekä hengellisissä että maallisissa asioissa. Lohjan seurakunnan syntyjuuret ulottuvat 1200-luvulle.

Karjakon mökki.

Pappilan nykyinen hirsirakenteinen päärakennus valmistui arkkitehti August Bomanin suunnitelman mukaan 1860.Sisätiloiltaan rakennusta muutettiin jonkin verran 1930-luvun alussa tehdyissä korjauksissa.

Ulkoasu on alkuperäinen lukuun ottamatta länsipäätyyn 1911 lisättyä tiilirakenteista arkistosiipeä, joka on ensimmäinen varsinainen pappila-arkisto. Vanha pappila on toiminut vuodesta 1978 Lohjan museon toimisto- ja näyttelytiloina.

Pappilan miespihan länsisivulla on 1780 rakennettu pitäjänapulaisen tupa ja siihen liittyvä aitta ja vajarakennus, itäsivulla tilanhoitajan asunto-leivintupa-muonamiesasunto-vajarakennus 1800-luvun alkupuolelta.

Karjapihan ympärillä ovat 1800-luvun loppupuolen puurakenteinen karjakon mökki ja 1937 rakennetut betoni-sementtitiilirakenteinen navetta sekä puurakenteinen maatalousvälinevaja.

Kokonaisuuteen kuuluu lisäksi erillinen 1937 rakennettu tiilinen viljamakasiini. Alueelle on siirretty Lohjan pedagogiorakennus. Lisätietoa Lohjan Pyhän Laurin kirkkoympäristöstä Museovirasto rky.fi -sivustolla.

Lohjan pieni pappila, kappalaisen asunto Lindkulla toimii tänä päivänä seurakunnan nuoristotoimen tiloin.

 

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja