Milloin viimeksi?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Milloin viimeksi?

julkaistu 12.10.2013

Milloin viimeksi kävit kirkossa? Istuit puiselle penkille, kuuntelit hiljaisuutta, mutustelit saarnaa, yhdyit virren säkeeseen ja polvistuit ehtoolliselle.

Milloin viimeksi rukoilit? Asetuit ajatuksinesi, sanoitit huolesi, kävit läpi tulevia, kannoit läheisiäsi kädet ristissä.

On helppo mitata ja määrittää omaa hengellistä kelvollisuutta laskemalla määriä. Tekemisen ja käymisen aktiivisuus jakaa meidät erilaisiin ryhmiin. Voimme sijoittaa itsemme yhteen ryhmään ja toisen ihmisen toiseen. Syntyy me ja ne. Rima nousee, raja-aidat vahvistuvat, asetelma kiristyy.

Rima nousee myös omassa sisimmässä. Olenko tarpeeksi aktiivinen tai syvällinen uskossani? Oma usko ja suhtautuminen Jumalaan määrittyy Raamatun lukemisinnon ja kirkon oven avaamisen määrän mukaan.

Jeesus kertoo vertauksen kuninkaasta, joka järjesti hääjuhlat. Kuningas lähetti palvelijoita kutsumaan vieraita juhlaan. Ohje oli selvä: Kutsukaa juhliin! Jokaista vastaantulijaa kutsuttiin mukaan. Ei kysytty milloin kävit viimeksi tai kuinka usein vierailit kuninkaan luona. Kaikki kutsuttiin, ovet olivat auki ja kutsu voimassa.

Ihmisenä kiinnitän luontaisesti huomion siihen, mitä olen tehnyt ja miten. Jos en täytä mittaa, en voi ottaa vastaan kutsua. Kutsuva Jumala ei takerru siihen. Hän kutsuu luokseen jokaisen. Hän ei kysy milloin viimeksi. Hän sanoo tule nyt. Jumala ei kutsu meitä tai heitä. Hänen tukensa, lohtunsa ja puheensa on tarjolla kaikille.

Jokaisena sunnuntaina Lohjalla kirkkojen ovet ovat auki. Jokainen saa tulla sisään, sillä jokainen on kutsuttu.

”Sinä Jeesus ymmärrät parhaiten, kun katsot sydämeen. Miten pelkään, valoa väistellen ja kaipaan pyhyyteen.” Virsi 510

Panu Mäkelä

oppilaitospastori

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja