Viimeisellä tuomiolla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Viimeisellä tuomiolla

Julkaistu 23.11.2013 (Länsi-Uusimaa).

Ensi sunnuntain 24.11. evankeliumitekstinä on Matt.25:31–46. Teksti kertoo, miten viimeisellä tuomiolla punnitaan tekojamme ja teoistamme tärkeimmiksi nostetaan ne, miten olemme kohdanneet ja kohdelleet lähimmäisiämme. Olemmeko auttaneet hädässä olevaa lähimmäistä? Antaneet sille, jolla on vähemmän kuin meillä? Vai olemmeko kävelleet ohi, jättäneet apua tarvitsevan huomiotta?

Ollessani nuori diakoniaopiskelija, opintojen yhteydessä tämä Raamatun kohta nostettiin usein esille eräänlaiseksi ohjenuoraksi meille opiskelijoille. Muistan, miten koin silloin ”rimakauhua” omasta riittämättömyydestäni lähimmäiseksi. Olisinko valmis ottamaan kodittoman lähimmäiseni kotiini, ja tarjoamaan yösijaa? En olisi! Minuthan voidaan vaikka ryöstää. Niin sinisilmäinen en todellakaan olisi! Käynkö vankiloissa tapaamassa ihmisiä ja lohduttamassa heitä? En, en käy. Vapaa-ajallani käperryn mieluummin sohvan kulmaan hyvän kirjan kanssa. Onko minusta lähimmäiseksi kun koen Raamatun ohjeistuksen siihen niin vaativaksi?

Sittemmin olen oppinut, ettei lähimmäisenä olo olekaan niin haastavaa vaan lopulta melko luontaista meille kaikille. Kun näemme toisen ihmisen hädän tai tuskan, on useimmille meistä luontevaa pysähtyä. Hyvin harva vain kävelee ohi. Ja se on tarpeeksi. Kun pysähdyt ja huomioit toisen. Näet toisen ihmisen. Olet hänen rinnallaan hetken aikaa.

Kaupassa maitohyllyn luona kohtaan tuttavan. En tunne häntä hyvin, mutta pysähdyn kyselemään kuulumisia. Kuulumiset eivät olleet hyviä. Hän kertoo oman elämänsä vaikeista tapahtumista. Keskustelumme venyy aiottua pidemmäksi. Kun keskustelumme päättyy ja olemme jatkamassa matkaa, tuttavani kiittää lohdutuksesta ja tuesta, jota hän koki saaneensa. Hämmennyn. Minähän olin vain paikalla ja kuuntelin. En kokenut antaneeni mitään korvaamatonta.

Kun olemme lähimmäisenä, emme menetä siinä mitään. Mutta saamme takaisin tärkeän tunteen. Tunteen siitä, että pystyimme auttamaan ja olimme tärkeitä toiselle siinä hetkessä. Korvaus menetetystä ajasta on silloin ruhtinaallinen. Miksi emme tänäänkin kokeilisi lähimmäisenä oloa, vaikka sille aivan vieressä olevalle ihmiselle?

Katja Itämäki

johtava diakoniatyöntekijä

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja