Pituusjonossa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Pituusjonossa

16.2.2014 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesima)

Ansaitsematon armo

Julkaistu Länsi-Uusimaassa 15.2.2014

Koulun luokkakuvaus. Kolme bee -ryhmä pelmahtaa jumppasaliin. Hiukset on kammattu, äiti on laittanut päälle puhtaan paidan. ”Järjestykää pituusjonoon”, opettaja komentaa. Tytöt toiseen, pojat toiseen. Lyhyt Niko ensimmäiseksi, Ville ja Jaakko tuonne perälle. ”Minä oon sua pitempi, eipäs, juupas, minäpä oon pisin!” Ilmassa on nahistelua omasta paikasta, jännitystä ja kiherrystä jonossa.

Valokuvaaja asettelee lapset kuvaan. Pitkät taakse, lyhyet eteen penkille. Nikoa harmittaa istua taas etupenkissä tyttöjen vieressä niin kuin viime vuonna. ”Mä oon kuningas”, Ville lohkaisee takarivin keskeltä. Poikien hörähdyksiä, opettaja käskee olla kunnolla. Klik! Klik! Kamera naksuu. Kuvaaja vitsailee. Lapset nauraa. Klik! Klik! Ja sitten pois. Kuva tuli, tunnit jatkuu.

Kakskyt vuotta eteenpäin ja luokkakokous. Joukko kolmikymppisiä saapuu ravintolaan. Tukka hyvin, ykköset päällä. Jännittää nähdä muita, tunnistaako kukaan?  ”Niko, moi!”, kuuluu olan takaa. Iloisia jälleenkohtaamisia, naurua ja puheensorinaa. Nikosta on kasvanut pitkä mies. Ville on sittenkin lyhyeksi jäänyt, lysähtänytkin vähän elämän kolhuista. Jaakosta tuli farmaseutti, Juuso on raksalla töissä. Yksi ei ole saapunut paikalle, missä se nykyään on, tietääkö kukaan?

Muistellaan menneitä. Joku kaivaa esiin luokkakuvan. Kolme been lapset siinä napittaa suoraan kameraan. ”Voi kun me ollaan kaikki pieniä!” ”Kato Ville sun ilmettä!” Kaikkia naurattaa, menneet kouluajat vilkkuu filminä silmissä. Kukaan ei muistele enää pituusjonoa. Pikku-Nikosta tulikin iso, ja iso-Ville jäi pieneksi, mutta se ei kiinnosta nyt. Nyt kiinnostaa vanha luokkakuva, se missä kasa lapsia riveissä hymyilee. Onneksi kuvaaja osasi hyvin meidät siihen laittaa, meidät kauniit, jokaisella oma paikka jossa näytämme parhaalta just tässä porukassa.

”Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi” (Matt.20:16), sanoo Jeesus. Söimmepä puuroa vähän tai paljon, emme voi vaikuttaa siihen kuinka pitkäksi kasvamme. Elämämme on Jumalalta lähtöisin, ja sen määrä on Hänen käsissään. Jumalan hyvyys on kuitenkin sama meitä kaikkia kohtaan. Hän tietää missä meidän oma paikkamme on. Kasvaessamme voimme tukeutua Taivaallisen Isämme armoon ja iloita hänen avustaan:  ”Herra, sinä olet minun voimani” (Ps.18:2).

Jenni Pesola
seurakuntapastori

 

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja