Henkistä, hengellistä ja taloudellista apua
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Henkistä, hengellistä ja taloudellista apua

Diakoniatyöntekijältä voi saada
- keskusteluapua erilaisissa elämäntilanteissa kuten surun, kriisin tai sairauden kohdatessa,
- esirukousta ja sielunhoitoa
- talous- ja ruoka-apua.

Arjessa jaksamista ja selviytymistä voivat elämäntilanteesta riippuen vaikeuttaa erilaiset asiat. Ongelmien kanssa ei pidä jäädä yksin.

Olethan rohkeasti yhteydessä diakoniatyöntekijöihin, kun haluat käydä läpi ja etsiä selviytymiskeinoja yhdessä toisen ihmisen kanssa.

Diakonia on tarkoitettu kaikille ihmisille taustoihin katsomatta. Kohtaamme kaikenikäisiä ja perheitä sekä yksin eläviä. Ikä tai elämäntilanne ei rajaa diakoniaa tai diakonisen tuen tarvetta. Kaikissa elämäntilanteissa voit olla yhteydessä diakoniatyöntekijään.

Diakoniatyö voi tukea sinua ja perhettäsi taloudellisessa kriisissä.

Tuki on tilannesidonnaista ja kertaluonteista. Taloudellista tukea hakiessasi ota mukaasi tiedot tuloista ja menoista. Esimerkiksi viimeisimmät Kelan päätökset, asumismenot ja tiliote (verkkotunnukset käy).

Avustusasiat otetaan käsittelyyn vastaanottoaikoina.

  • Avustuksia ei käsitellä puhelimitse.

  • Asiakkaan tiedot kirjataan diakonian asiakasohjelmaan luottamuksellisesti.

  • Avustuksia ei voida myöntää esim. vuokrarästeihin, takuuvuokriin, ulosottoihin ja lainanlyhennyksiin.

  • Taloudellisena avustusmuotona käytetään ostolupaa ruokakauppaan.

  • Jos tarvitset vapautusta rippikoulu- tai päiväkerhomaksuista, avaa maksuvapautuslomake tästä. Lomake vaatii suostumuslomakkeen täyttämisen, lomake löytyy tästä sivun alaosasta.

Diakoniatyöntekijöiden yhteystiedot

Lohjan seurakunnan diakoniatoimistot ja ajanvaraus. Palvelumme ovat luottamuksellisia ja kaikkien käytettävissä. Lue lisää

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja