Mittausvirhe
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Mittausvirhe

(Länsi-Uusimaa, 5.7.2014)

Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Luuk. 15:20 (katkelma evankeliumitekstistä 4. sunnuntaina helluntaista).

Jeesuksen kuulijakunnan mielestä taivaaseen oli menossa aivan liikaa väkeä. Jeesus auttoi taivaaseen väkeä kulman takaa ohi paraatiportin. Kuulijakunta ajatteli, ettei hän toiminut niin kuin piti. Hänet tuli pysäyttää.

Juuri heille Jeesus kertoi tutun kertomuksen tuhlaajapojasta ja hänen perheestään.

Vanhempaa veljeä ei riemastuttanut nuoremman kotiinpaluu. Pelkäsikö hän, että nuorempi vielä myöhemmin toistaisi saman tempun ja käyttäisi isää hyväkseen? Ajatteliko hän, että isä ei arvostanut häntä tai ettei nuorempi ansainnut saada enempää kuin jo peri?

Isä kertoi tälle vanhemmalle pojalleen, tuhlaajan veljelle, että nyt eivät normaalit säännöt päde. Nyt ei ajatella kohtuudella ja sääntökirjan mukaan. Olisit sinäkin voinut halutessasi juhlia ystäviesi kanssa. Mutta nyt juhlitaan kuollutta ja kadonnutta, joka elää ja on löytynyt.

Isän ja tuhlaajapojan tarina päättyi onnellisesti.

Jeesuksen kuulijakunta, vanhempi veli ja minä olemme samanlaisia. Mitä mieleni maisemissa liikkuu kohdatessani lähimmäiseni? Miten mittaan ja arvotan kanssaihmistä? Onko hän onnistuja vai epäonnistuja? Yritteliäs vai laiska? Välinpitämätön ja itsekäs vai toisia huomioon ottava? Kohtuullinen vai kaikkihetimulle-ihminen? Asetan ihmiset mieleni mittatikulle. Pelkään, että häviän – tai joku häviää - siinä, jos ajattelen perusteettoman myönteisesti muista.

Osaan sulavasti omaksua myönteiset piirteet itseäni koskeviksi. Suojaan siten itseäni. Kaikella tavalla suositeltava mutta piinaavan pitkä on se tie, jolla tuhlaajapojan tavoin menen itseeni ja alan nähdä kanssaihmisiäni kuin vertauksen isä. Epäonnistuttuani näen paremmin, myös itseni.

Kastetun kristityn matka on kotiin paluun matkaa. Armahtava Jumala Kristuksessa tulee koko ajan jokaista vastaan syli avoinna.

 

Raimo Kuismanen

Lohjan seurakunnan pappi

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja