Anteeksiantoa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Anteeksiantoa

(Länsi-Uusimaa, 27.9.2014)

Joskus mietin mitä seuraavat kolme sanaa voisivat meille merkitä, vai merkitsevätkö ne enää mitään?

Ole hyvä! Kun ojennan ruokapöydässä vaikka leivän, sanonko ”ole hyvä”. Vastaanko ”kiitos” kun toinen on ojentanut leipäpalan? Osoitanko kiitollisuutta sanomalla kiitos, kun kohtaan hyvyyttä, ystävällisyyttä tai vaikka avuliaan eleen itseäni kohtaan? Toisen huomaaminen ja kohtaaminen on monelle edelleen kotoa, perheessä opittu hyvä tapa olla kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. Toki itseltänikin jää toinen ihminen huomaamatta ollessani ajatuksissani tai kun oma asiani on mielessäni toisen asiaa tärkeämpi eli odotan vain puheenvuoroa toiselta, ilman että huomaan häntä kuunnella.

Onko helpompi selitellä pitkään ja laveasti tekemisiään taikka tekemättä jättämisiään, sen sijaan että reilusti pyytää anteeksi. Miten sitten voi antaa anteeksi? Minulle anteeksi antaminen on helpompaa kun ilman pitkiä selityksiä toinen pyytää anteeksi ja koen hänen olevan vilpitön. Joskus olen ollut tilanteessa että anteeksiantaminen ei heti onnistu. Se on tehnyt kipeää, kun tajuaa miten loukkaantuminen onkin jo ehtinyt juurtua niin ettei yrityksistä huolimatta saa rauhaa sydämeen, vaikka toinen sitä pyytääkin. Erityisen kipeää tekee silloin kun huomaa loukanneensa toista niin ettei hän kykene anteeksiantoon, vaan alkaa esimerkisi välttelemään seuraani.

Anteeksiantoon päästäkseen voi joutua kasvun tielle, jolloin yhä uudelleen joutuu palaamaan kivun sekä loukkaantumisen äärelle, etsimään ulospääsyä katkeruudesta.

Pienin sanoin ja elein voimme kohdata toisemme, tehdä elämästämme keskimäärin mukavaa. Erehdyksen voimme korjata pienllä sanalla; anteeksi ja toivoa että se lähtiessään sydämestämme kohtaisi vastaanottamaan kykenevän sydämen tai ainakin sydämen jossa on halu purkaa esteitä yhteyden tieltä.​

Jussi Aukio

Perheneuvoja

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja