Kuljenko ohitse – pysähdynkö?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Kuljenko ohitse – pysähdynkö?

(Länsi-Uusimaa 24.1.2015)

Pappiskollegani kertoi tapahtuman Helsingin keskustasta: useamman kerran hän oli nähnyt työmatkallaan Kolmen Sepän patsaan tuntumassa kerjäläisen, paljon kohutun ulkomaalaistaustaisen. Kertoi tuumanneensa: ”Nämä ovat juuri nyt näitä, joista puhutaan.” Hän kulki ohitse.  Kuitenkin asia vaivasi häntä, niinpä pastori päätti pysähtyä ihmisen kohdalla. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta elekielellä kuvaten hän kertoi, että mennään läheiseen kauppaan. Ostan sivulle sieltä jotakin. Nainen ilahtuu ja he jatkavat asematunneliin.

He kantavat koria ja sinne kertyy vaippoja, kolme banaania, kolme omenaa ja yleensä kaikkia tuotteita on kolme kappaletta. Nainen on tarkka, hän ei tunnu tuhlailevalta. Pastori saa elekielellä selville, että naisella on kolme lasta. Kurjuudessaan äiti ajattelee vain lapsiaan, ei itseään. Kollegani totesi, että hän oppi jotakin, jotakin sellaista, jota on hyvin vaikea kuvata tai määritellä.

Huomisen, sunnuntain teemana on ”Jeesus herättää uskon”. Äskeisen tapahtuman kohdalla kyselen itseltäni: millaisen? Kuinka usein tulee kuljettua ohitse, huomaamatta lähimmäisen vaikeaa elämäntilannetta? Hän saattaa olla kumarassa kipujen ja vaikeiden asioiden kanssa, ehkä huolia on enemmän kuin vierellä kulkijoita. Huomaanko ja jos huomaan, kuljenko ohitse?

Joskus olen kuullut: ”enhän minä kelpaa vapaaehtoiseksi, tai enhän minä voi tulla seurakunnan ryhmään, koska en osaa olla riittävän hyvä tai hurskas.” Uupuneelle armollisuuskin voi olla ylitsepääsemätön suoritus. Armokin saattaa kulkea ohitse, kun ei siihenkään inhimillisesti ponnistellen pysty.

Eipä sittenkään. Sunnuntain Vanhan testamentin tekstissä on lupaus meille kaikille niin uupuneille kuin ohikulkijoille syyllisyyden painamille lupaus: ”Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.” (5. Moos. 23:36)

Uskon herääminen ja Jumalan kaipuu ovat ihmeitä meissä. Sinulta tai minulta ei odoteta parempia suorituksia Pyhän edessä. Riittää kun tulee hänen eteensä juuri sellaisena kuin on. Sen jälkeen on toivoa nähdä myös lähellään apua tarvitseva lähimmäinen, ehkä rohkeutta kohdata hänet Jumalan kuvana. Armo pysähtyy kohdallamme, kulkematta ohitse – onneksi.

Juhani Korte

kirkkoherra

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja