Kirkkoon kuuluu neljä miljoonaa suomalaista
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Kirkkoon kuuluu neljä miljoonaa suomalaista

Tiedote, julkaistu: 05.02.2015 klo 15:07
Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Tarkistettujen seurakuntien väestötilastojen mukaan 73,7 prosenttia suomalaisista kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon vuoden 2014 lopussa. Seurakuntien väkiluku oli 4 034 235 henkilöä. Kirkkoon liittyi 15 701 henkilöä, mikä on kaikkien aikojen suurin luku. Lohjalla  kirkkoon kuuluu 36 368 jäsentä, joka on noin 74 % prosenttia koko Lohjan väestöstä

Seurakunnat kastoivat 41 340 lasta. Kastettujen osuus syntyneistä oli 72,4 prosenttia. Vuonna 2013 kastettiin 75,2 prosenttia syntyneistä lapsista.

Kirkosta erosi lopullisten tietojen mukaan 78 300 jäsentä. Vilkkainta eroaminen oli Helsingin, Espoon ja Tampereen hiippakunnissa ja vähiten vilkasta Porvoon ja Lapuan hiippakunnissa. Kirkosta eronneisiin sisältyvät nyt myös ne 31.12.2014 tapahtuneet kirkosta eroamiset, joita ei vuodenvaihteen ennakkotiedoissa ollut vielä ehditty kirjata.

Kirkollisia vihkimisiä toimitettiin vuonna 2014 yhteensä 11 713 ja avioliittojen siunauksia 831. Molempien määrä laski muutaman prosentin edellisvuodesta.

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja