Kuka täällä vielä uskoo ihmeisiin?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Kuka täällä vielä uskoo ihmeisiin?

Länsi-Uusimaa 16.1.2016

Voiko sairas muka parantua muutamalla sanalla? Tai sokea saada näkökyvyn? Ja niinkö vesi voi muuttua viiniksi? Nämä ihmeet voi löytää evankeliumeista, mutta onko Jeesuksen maanpäällisen ajan jälkeen enää ollut ihmeitä? Voisiko niihin todella uskoa?

Huomisen evankeliumissa kuullaan Jeesuksen ensimmäisestä tunnusteosta; veden muuttumisesta viiniksi Kaanan häissä. Jeesus ilmaisi tällä ihmeellä jumalallista voimaansa. Opetuslapset vakuuttuivat tässä vaiheessa ainakin siitä, että Jeesus on enemmän kuin ihminen, että hänessä on Jumalan voima, ja he uskoivat häneen.

Miksi Jeesus ei sitten vakuuta meidän aikamme ihmisiä ihmeillä? Jotain suurta ja vaikuttavaa, ettei sitä voi olla huomaamatta. Monesti olen kuullut sanottavan, että uskon vasta, kun näen jonkin ihmeen. Mutta eiväthän kaikki Jeesuksen aikalaisetkaan uskoneet Jeesuksen olevan Jumalan poika, vaikka ihmeet seisoivat heidän silmiensä edessä. Kuitenkin Jeesus tarvitsi alkuun paljon ihmeitä. Opetuslasten ja hänen ympärillään olevien piti vakuuttua Jeesuksen tehtävästä. Heidän piti uskoa, että Jeesus on luvattu messias, Jumalan poika, jotta sanoma Jeesuksesta ulottuisi kaikkialle maailmassa.

Olen nyt 28-vuotias enkä ole nähnyt yhtään ihmettä, jos ihmeen määritelmä rajoittuu vain ihmeparantumisiin tai muuhun todella ällistyttävään. Mutta uskon, ettei ihmeiden aika ole vielä ollenkaan ohitse. Olen kuullut erään ihmisen eripituisten jalkojen kasvamisesta yhtä pitkiksi, nähnyt kuinka vakavasta lasketteluonnettomuudesta tuttuni toipui täysin ja miten omaa elämääni on johdatettu arvaamattomin kääntein. Suurin ihme ehkä tapahtui jo silloin Jeesuksen ristillä ja ylösnousemuksessa, mutta se on ihme tänäkin päivänä ja siten: moni täällä vielä uskoo ihmeisiin.

Heini Nikander, TM

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja