Paastopolku johdattaa Ekopaastoon 1.3.-16.4.
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Etusivu Sivukartta Palaute Tekstikoko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä
Lohjan seurakunta - etusivulle

Paastopolku johdattaa Ekopaastoon 1.3.-16.4.

Tiedote. Julkaistu: 23.02.2017 klo 16:04
Kirkon tiedotuskeskus

Tänä vuonna jo kuudetta kertaa järjestettävä Ekopaasto-kampanja käynnistyy tuhkakeskiviikkona 1.3. Kampanja jatkuu 16.4. saakka, jolloin juhlitaan pääsiäistä ja paaston päättymistä. Ekopaastossa innostetaan suomalaisia liittymään pääsiäispaastoon tavalla, joka osaltaan auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta.

Kampanja kutsuu tällä kertaa hiljentämään ympäristön hyväksi asumiseen, liikkumiseen, ruokaan ja vaatetukseen liittyvissä teemoissa. Lisäksi kampanja kannustaa etsimään hiljentymisen keinoja kiireisessä arjessa.

”Ekopaastossa kristillinen paastoperinne yhdistyy ympäristöstä huolehtimiseen. Ekopaasto puhuttelee tässä ajassa, jossa elämämme täyttyy tavaralla ja kiireellä. Paaston aikana karsitaan aineellisesta hyvästä ja nautinnosta, mikä auttaa keskittymään olennaiseen. Hiljentäminen ja hiljentyminen kulkevat paastossa käsi kädessä”, kertoo kampanjassa alusta alkaen mukana ollut yhteiskunnan ja kestävän kehityksen johtava asiantuntija Ilkka Sipiläinen.

Vinkkejä omaan paastonviettoon voi etsiä tänä vuonna ensimmäistä kertaa verkkoon avattavan paastopolun avulla. Paastopolku tarjoaa käytännönläheisiä ja helposti arjessa toteutettavia ideoita ekopaastoamiseen. Paastopolku aukeaa Ekopaasto.fi-sivustolla tuhkakeskiviikkona 1.3.

Kampanjaan voi osallistua myös Facebookissa ja Twitterissä Ekopaaston tileillä. Lisäksi Ekopaasto isännöi Kirkko Suomessa -Instagram-tiliä viikolla 10.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Ekopaasto-kampanjan yhteistyökumppaneina ovat tänä vuonna Suomen Luonnonsuojeluliitto ja Martat.

Pusula Nummi Sammatti Karjalohja Lohja