Hyppää sisältöön

Kirkkovuosi ja jumalanpalvelus

Kirkossa seurataan vuoden kulkua. Joka viikko kirkossa puhutaan eri aiheesta, luetaan Raamatusta eri kohtia ja lauletaan eri virsiä. Aiheet liittyvät Jeesuksen elämään ja opetuksiin.

Kirkkovuoden aikana käydään läpi Jeesuksen elämän vaiheet syntymästä kuolemaan ja ylösnousemukseen

Kirkkovuoden tapahtumat

  • Adventti. Ennen joulua on neljä adventtisunnuntaita. Adventtiaika kertoo joulun tulemisesta. Adventtina alkaa uusi kirkkovuosi.
  • Joulu. Jouluaikaan kuuluvat jouluaatto, joulupäivä ja uudenvuodenpäivä. Jouluna kerrotaan Jeesuksen syntymästä eli Jumalan tulemisesta ihmiseksi.
  • Loppiainen. Loppiaisena kerrotaan itämaan tietäjistä, jotka toivat lahjoja Jeesukselle.
  • Paasto. Pääsiäistä ennen on paastonaika. Paasto tarkoittaa sitä, että ihmiset ajattelevat Jeesuksen kuolemaa. Jeesus kuoli ihmisten syntien tähden.
  • Pääsiäinen. Pääsiäisenä Jeesus nousi kuolleista.
  • Helluntai. Helluntai on kristillisen kirkon syntymäpäivä. Silloin Jeesuksen oppilaat saivat Pyhän Hengen. He puhuivat ihmisille eri kielillä Jeesuksesta. He myös kastoivat ensimmäiset ihmiset kristinuskoon.
  • Kesä. Juhannus on keskikesän juhla. Sitä vietetään Johannes Kastajan syntymän muistoksi.
  • Syksy. Syksyllä on kaksi juhlapäivää: Mikkelinpäivä ja Pyhäinpäivä. Mikkelinpäivä on enkelien ja lasten päivä. Pyhäinpäivänä muistellaan kaikkia pyhiä ihmisiä ja kuolleita. 

Jumalanpalvelus

Seurakuntalaiset kokoontuvat kirkkoon jumalanpalvelukseen. Jokaisella pyhäpäivällä on oma aiheensa. Raamatun tekstit, rukoukset ja virret liittyvät päivän aiheeseen.

Messu on jumalanpalvelus, jossa vietetään ehtoollista.

Ehtoollinen

Ehtoollinen on toinen luterilaisen kirkon sakramentti eli pyhä toimitus. Jeesus käski meidän viettää ehtoollista. Se on Jeesuksen muistoateria. Ehtoollisella voi kokea yhteyttä Jeesukseen ja toisiin kristittyihin. Ehtoolliselle voi osallistua itsenäisesti, jos on käynyt rippikoulun ja konfirmoitu.

Ehtoollisviini ja -leipä

Virret ja musiikki

Jumalanpalveluksessa musiikki on tärkeää. Musiikki on tunteiden kieli. Musiikki voi kertoa siitä, mitä sanoilla on vaikea kuvailla. Virret ovat jumalanpalveluksen lauluja. Ne kertovat Jumalasta, joka rakastaa meitä. Virsillä voi ilmaista iloa tai surua. Ne lohduttavat ja tuovat toivoa, kun elämä tuntuu vaikealta.

Virsiä voi kuunnella, niitä voi viittoa, niiden tahdissa voi liikkua. Virsiä voi laulaa ja soittaa. Virsien sanoja voi myös miettiä hiljaa itsekseen.