Uutislistaukseen

Seurakuntavierailu Budapestin Kõbányassa 15.-18.9.2022

Lohjan seurakunta solmi ystävyyssuhteen Budapestin Kõbányan luterilaisen seurakunnan kanssa jo vuonna 1988. Vuosien mittaan erikokoiset ryhmät ovat useita kymmeniä kertoja vierailleet puolin ja toisin Köbanyassa ja Lohjalla. Viimeisin reissu Lohjalta Köbanyaan tehtiin 15.-18. syyskuuta. 

Torstaina saimme nousta kukonlaulun aikaan ehtiäksemme annettuun aikaan kentälle. Neljäntoista joukolla saimme Finnairin kyydin ministeri Haaviston seurueen kanssa. Perillä meillä taisi olla huomattavasti lämpimämpi vastaanotto kuin ministeriseurueella. Péter-pastori ja Csepregin Jussi toivottivat meidät halauksin tervetulleiksi. Matkalla hotelliin bussiopas kertoi meille keskeiset kaupungin asiat. Jussi Csepregi oli varannut iltapäivän meidän opastamiseemme. Majoittumisen jälkeen lähdimme suurelle kauppahallille. Viereisessä ravintolassa lounastaessamme sää ulkona äityi ukkosmyräkäksi. Hetken tuli ropinalla melkoisia rakeita. Onneksi sitä kesti vain tuokion.

 

Tonavan silta

Vapauden silta Tonavalla.

näkymä Tonavalle, jossa alus lipuu ohi

Vapauden sillan korvassa kuulimme Budan puoleisesta Gellertin kukkulasta sekä kuninkaanlinnasta Budavuorella.Rantaraitsikassa oli vielä mahdollisuus ihailla Budan puolta sekä upeaa parlamenttitaloa, jonka editse 2-linja kulkee. 

Imre Nagyn muistomerkki

Linjan päätepysäkin vierellä on vuoden -56 kansannousun melskeissä menehtyneen pääministeri Imre Nagyn muistomerkki. Saimme kuulla niistä tapahtumista.Sade yltyi niin voimakkaasti, että jouduimme hiukan kesken nousemaan hotellillemme vievään raitsikkaan. Sen verran saimme kastetta, että jokainen joutui panemaan kuivaa ylleen. Illan ohjelmassa oli perhevierailu. Joukkomme oli jaettu pieniin ryhmiin kielitaidon mukaan. Isännät noutivat meidät Kõbányan kirkolta. Jokainen ryhmäläisemme tuntui viettäneen ikimuistoisen illan maukkaan aterian sekä mielenkiintoisen keskustelun parissa. Samalla syntyi myös joukko uusia ystävyyssuhteita.

 

matkalaisia musiikkitalon aulassa

Perjantaiaamun ensimmäisenä kohteena oli kaupunginpuistoon aivan äskettäin rakennettu musiikkitalo. Suunnittelijana oli japanilainen arkkitehti. Varsinaiseen konserttisaliin emme päässeet, mutta me saimme seurata pohjakerroksen kupolisalissa aivan erinomaista multivideoesitystä. Se kertoi musiikin synnystä.

Toisena vierailukohteenamme oli Sankarten aukion tuntumassa oleva, niini ikään hiljattain rakennettu, kansatieteen museo. (Alla kuvassa matkalla museoon).

matkan varrelle matkalaiset tapasivat opiskelijoita, jotka olivat pukeutuneet hassusti

maailmankartta, jossa keraamisia esineitä ympäri maapalloa

Museon erinomaisen runsas keramiikka-astioiden näyttely kertoo, kuinka samanlaisia ihmisen arkiset tarpeet ovat olleet kaikkialla maailmassa.

matkalaiset menossa metroon

Museon ravintolassa nautitun maukkaan lounaan jälkeen jatkoimme omalla joukolla pikkumetrolla, Manner-Euroopan vanhin, keskustaan.

kuva kahvilan pihalta

Vörösmartin aukion reunalla olevassa Gerbaud’n kahvilassa nautimme maukkaan iltapäiväkahvin torttuineen. Kahvittelun jälkeen oli vuorossa perinteinen ryhmäkuva runoilija Vörösmártyn patsaan edessä.

basilikan urut alhaalta kuvattuna

Vapaan iltapäivän jälkeen menimme muutamien kõbányalaisten kanssa iltakahdeksalta alkavaan konserttiin Pyhän Tapanin basilikaan.

Loistava trumpetisti kajautti konsertin alkuun urkujen säestyksellä Eurovisiosta tutun ranskalaisen Charpantierin messun teeman. Upeasti kajahtivat mahtavan basilikan holveissa vuoroon trumpetti, sopraano sekä isot urut. Konsertti sai juhlavan päätöksen Widorin Toccatalla urkukonsertosta no 5.

Lauantaiaamuna lähdimme kobányalaisten kanssa koko päivän bussiretkelle. 

Ensimmäinen kohteemme oli kaupungin lounaslaidalla oleva Szoborpark-Patsaspuisto. Sinne on koottu melkoinen joukko kaupungilta poistettuja sosialismin ajan patsaita.

Sankarten aukion tuntumassa seisoi aikoinaan massiivinen Stalinin patsas ottamassa vastaan sen ohi vievällä kadulla pidettyjä erilaisia paraateja. Patsas kaadettiin ja se hajosi, mutta saappaat jäivät jäljelle. Nekin seisovat nyt Patsaspuiston sisäänkäynnin edustalla.

Toinen kohteemme oli Zsámbékin pikku kaupunki ja sen rauniokirkko.

Kirkko rakennettiin pari sataa vuotta ennen Lohjan kirkkoa. Sen yhteyteen perustettiin myös luostari. Parikymmentä vuotta valmistumisen jälkeen maahan tunkeutuneet mongoolit tuhosivat kirkkoa. 1763 kirkko raunioitui lopullisesti maanjäristyksessä.

Kylässä nautitun maukkaan lounaan jälkeen suuntasimme pienen matkan päässä olevaan Etyekin kylään. Täällä pääsimme Rokusfalvyn viinitilalle maistajaisiin. Talon emäntä kertoi kustakin viinilajista ennen tarjoilua. Pienet suolapalat olivat välipaloina.

Olimme takaisin Budapestissa sen verran ajoissa, että alkuillasta puolet joukostamme matkasi Buda-vuorelle katsomaan iltavalaistua kaupunkia (kuvassa parlamenttitalo).

Sunnuntaiaamuna matkalaukkumme saivat autokyydin kirkolle. Samalla Sampo-pappikin pääsi ajoissa perille. Me muut ajoimme raitsikalla ja bussilla Kõbányaan.

Márta Csepregi tulkkasi Sampon puhuttelevan saarnan. Palveluksen loppuun Sampo lauloi Herran siunauksen.

Jumalanpalveluksen jälkeen kävimme tutustumassa Kõbányan katoliseen kirkkoon. Siellä on ulkokatto mukaan lukien nähtävissä runsaasti Zsolnain porsliinia.

Päivämme jatkui isäntiemme kanssa seurakuntasalissa aterialla ja seurustelulla. Sen lomassa Hannu Laasio luovutti seurakunnan lahjana Kaiku Mäenpään valmistaman pikku kirkon. Kõbányalaiset näkivät jo siinä meidän kirkkomme muotoa. Sakari Iso-Herttua luki unkariksi ja suomeksi Kalevalan ensimmäisen laulun.

Kirkon pihalla muodostimme suuren piirin ystävyysseurakuntien viittojen ympärille ja lauloimme kaksikielisesti ”Mua siipeis suojaan kätke”.

Kirkon edustalla vielä yhteiskuva, pian olikin bussi paikalla lentokenttäkyytiä varten. Péter-pastori perheineen ja Jussi Csepregi Márta-vaimonsa kanssa olivat vielä lentokentällä meitä halaten lähettämässä.

Viszontlátásra Lohjában – Näkemiin Lohjalla!

teksti Hannu Laasio (matkanjohtaja), kuvat Leena Anttila

Fri Sep 23 11:05:00 EEST 2022