Uutislistaukseen

Kustaa Vaasan kaappaus on aikamatka 1500-luvun Lohjalle - Tule pelaamaan pakohuonepeliä!

Peliä on ollut valmistelemassa seurakunnan nuoriso- ja diakoniatyö. Pelikerta maksaa pelaajalta 10 euroa.  Kertyvät varat kartuttavat vuoden 2023 Yhteisvastuukeräystä.

Kiitos kiinnostuksesta, kaikki pelivuorot ovat täyttyneet ja ilmoittautuminen on päättynyt. 

Keskiajan Lohja ei ole mikään turha kylä. Harva kirkonkylä voi ylpeillä kuninkaan vierailulla. Lohja voi.

Syyskuulla 1555 Kustaa vieraili yhdessä poikansa Juhanan kanssa Lohjalla. Kuninkaalliset vieraat majoittuivat nykyisen Laurinkatu 52:n (Olut ja viinihuone Norden) paikalla sijainneessa Hakaskytän tilan päärakennuksessa.

Ojamon rautakaivokseen ja Laakspohjan kylään veronkannon tehostamista varten suunniteltuun Kuninkaan kartanoon liittyvät asiat lienevät olleet vierailun pääsyy. Ihan tyhjin käsin kuningas ei Lohjalta lähtenyt. Lohjan kirkkoherra Thomas Gregorii lahjoitti kiitollisena hänelle seurakunnan vuonna 1382 vastaanottamat maatilat nykyisen pohjois-Siuntion alueelta.

Peliä tilojen omistuksesta oli käyty jo vuosia. Nyt Anno Domino 2023 on mahdollista käydä jälkipeliä.

Huhtikuun viimeisellä viikolla Pyhän Laurin kirkossa käynnistyy pakohuonepeli, jossa ratkotaan noiden seurakunnan omistamien maatilojen kohtaloa.  Kenelle mahtavat kirkon maat nyt päätyä? Pelissä on erilaisia ongelman ratkaisutehtäviä, joissa elementteinä on esimerkiksi kirkon maalauksia. Harmaiden aivosolujen käyttö ratkaisee lopputuloksen.

Jokaisena peli-iltana on kolme pelimahdollisuutta: 24.4.,25.4.,26.4. ja 28.4. kello 16, 17.30. ja 19.

Pelikerta 10 euroa  pelaajalta Yhteisvastuun hyväksi. Varoilla tuetaan nuorten keskuudessa tehtävää väkivallan vastaista toimintaa. 

Peliä pelataan 3-6 hengen ryhmissä. Tulkaa kaveriporukalla kokeilemaan, miten hyvin toimitte yhdessä. Pelin alaikäraja on 10 vuotta. Alle 15-vuotiaat voivat osallistua aikuisen seurassa.

 

mainoskuvassa Kustaa Vaasa ja Yhteisvastuun logo

Wed Mar 22 11:41:00 EET 2023