Katupappila avaa ovensa
Lohjan vilkkaimpaan keskustaan avautuu elokuun viimeisenä päivänä seurakunnan uusi tila, Katupappila. Valmistelua vetänyt pastori Piia Korpijaakko toivoo, että lohjalaiset ottavat Katupappilan omakseen.
Laurinkatu 40 on ollut lohjalaisille tuttu osoite, jossa seurakunnan toimisto on palvellut pitkään. Nyt tilat on kunnostettu kokonaan ja katutasossa aloittaa toimintaansa moderni ja esteetön kohtaamispaikka, Katupappila. Myös seurakunnan toimistoon pääsee kulkemaan samasta ovesta. Toimistolle on remontoitu tilat rakennuksen kulmaan.
Aikuistyön pappi Piia Korpijaakko kertoo, että ensimmäiset idut Katupappilasta nousivat jo vuonna 2019, mutta vahvemmin suunnittelu alkoi syksyllä 2022. Totta hankkeesta tuli viime joulukuussa, kun kirkkovaltuusto myönsi määrärahan tilan remonttiin.
- Suunnittelussa olemme kuulleet niin seurakuntalaisten ajatuksia kuin seurakunnan eri työalojen tarpeita. Olemme myös käyneet tutustumassa vastaaviin seurakunnan tiloihin Keravalla, Tikkurilassa ja kauppakeskus Triplassa, Piia Korpijaakko kertoo.
Avoin olohuone, monenlaista toimintaa
Yksi Katupappilan keskeisistä toiminnoista on vapaaehtoisten pyörittämä Olohuone, joka on tarkoitettu ihan kaikenikäisille. Olohuone on avoinna kolmena päivänä viikossa ja silloin on tarjolla juttuseuraa, kahvia, lehtiä, lautapelejä ja leikkinurkkaus. Paikalla on joka kerta myös joku seurakunnan työntekijöistä, mutta päävastuu on vapaaehtoisilla.
Tämän lisäksi Katupappilassa järjestetään monenlaista muuta. Lapsiperheitä kutsutaan Olohuoneen lisäski mm. Tuttiklubiin ja perhekerhoon. Lukiolaisille on tueksi ja iloksi koeviikkokahvila. Kirjailija, toimittaja Maija Nymanin tarinatuvassa jaetaan elämää eri teemojen ympäriltä. On terapianeuvontaa, on perehtymistä meditatiiviseen sydänrukoukseen, on sateenkaariväen tapaamista.
Keskellä kaupunkia sijaitseva Katupappila tarjoaa Piia Korpijaakon mukaan myös erinomaisen paikan erilaisille yhteistyökuvioille.
- Saavutettava tila on tärkeä kaikille toimijoille ja teemme mielellämme yhteistyötä. Esimerkiksi Talousneuvolassa diakoniatyö ja sosiaalialan toimijat yhdistävät osaamisensa. Tilassa kokoontuu myös erilaisia vertaistukiryhmiä kuten Kamalat äidit ja mielenterveyskuntoutujien omaisten ryhmä.
Katupappilan toiminta on avointa kaikille kiinnostuneille.
- Periaate on, että kun tilassa tapahtuu jotakin, ovesta voi aina astua sisään.
Katupappilan toiminta käynnistyy elo-syyskuun vaihteessa. Varsinaisia avajaisia vietetään syyskuun viimeisenä viikonloppuna.
29.8.2024 15.19