Lohjan seurakunnan metsästrategia ohjaa suojelemaan luonnon monimuotoisuutta

Kartassa näkyvät Pusulan Pappilan suojelualueen rajat.
Lohjan kirkkovaltuusto hyväksyi seurakunnan metsästrategian tiistaina 27. toukokuuta. Seurakunnan metsänhoidon tavoitteena on vaalia metsäluonnon monimuotoisuutta ja mahdollistaa metsien virkistyskäyttöä. Seurakunta omistaa metsää noin 280 hehtaaria, joista kolmannes on suojeltu.
Lohjan seurakunnan kirkkovaltuusto on hyväksynyt seurakunnan metsästrategian. Strategiassa keskeisenä periaatteena on luonnon monimuotoisuuden suojelu sekä taajamametsien virkistyskäytön lisääminen hallitusti. Metsiä halutaan hoitaa ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävästi niin, että niiden tila hiilivarastoina ja arvo hiilinieluina paranee.
Metsästrategia ohjaa metsien käyttöä ja näkyy mm. metsäsuunnitelmassa. Lohjan seurakunnan metsäsuunnittelu tehdään peitteisen metsätalouden periaatteiden mukaisesti. Se tarkoittaa, että metsän uudistaminen toteutetaan pääosin jatkuvan kasvatuksen menetelmiin kuuluvilla poiminta- tai pienaukkohakkuilla. Avohakkuita ja maanmuokkauksia ei tehdä.
Lohjan seurakunta omistaa metsää yhteensä n. 282 hehtaaria. Vuonna 2021 tehdyssä luontoselvityksessä luokiteltiin arvokkaat metsäalueet ja sen perusteella suojeltiin METSO-suojeluohjelmalla kaksi kohdetta Pusulasta ja Karjalohjalta. Kaikkiaan seurakunnan metsistä on suojeltu yhteensä 90,64 hehtaaria.
Suomen evankelisluterilainen kirkko pyrkii olemaan hiilineutraali vuonna 2030. Myös Lohjan seurakunta valmistautuu parhaillaan hakemaan Kirkon ympäristödiplomia. Metsästrategia ja siihen liittyvä metsäsuunnitelma ovat osa ympäristödiplomin laajaa sisältöä.
28.5.2025 09.24