Uutislistaukseen

”Seurakunnan läsnäolo Asuntomessuilla tuntuu luonnolliselta”

Lohjan seurakunnan osastolla sijaitsevasta kellotapulin pienoismallin ovesta tulee esiin kumarassa diakonia...

Lohjan Asuntomessut ovat käynnistyneet helteisissä tunnelmissa. Myös Lohjan seurakunnalla on messualueella oma osastonsa, jossa on vieraillut päivittäin yli 200 kävijää.

”Pienoismalli Pyhän Laurin kirkon kellotapulista on ollut osaston paras vetonaula”, messuilla vapaaehtoisena toimiva Markku Paasonen kertoo.

”Lapset lähtevät ensimmäisenä tutkimaan sitä, ja aikuiset tulevat perässä.”

Vierailijat pohtivat useasti onko kellotapuli myytävänä, ja messujen rakennuttajaperheetkin ovat käyneet kysymässä jääkö se messujen päätyttyä alueelle. Tällä hetkellä seurakunnallakaan ei ole vielä varmaa tietoa siitä, mihin pienoismalli sijoitetaan messujen jälkeen.

Myös rukousnauharuudukko sekä valokuvat kirkoista kiinnostavat ihmisiä

Nuorisotyönohjaaja Katja Vesanen lukee rukousnauhoja.

Kuva: Perhetyöntekijä Katja Vesanen

Kävijä voi halutessaan kirjoittaa oman rukouspyyntönsä messuja varten rakennettuun rukousruudukkoon.

”Suurin osa osastollamme vierailevista pysähtyy katsomaan ruudukkoa ja lueskelee siinä olevia tekstejä. Osa uskaltautuu kirjoittamaan omansakin”, diakoniatyöntekijä Jere Laurila sanoo.

”Lisäksi kontin seinällä olevat ilmakuvat alueen kirkoista ovat saaneet messuvieraat tutkimaan niitä tarkasti. Yhtenä päivänä täällä kävi eräässä alueseurakunnassamme koko ikänsä asunut iäkkäämpi nainen, joka ei ollut tunnistaa omaa kotikirkkoaan, kun se olikin ylhäältä päin kuvattu.”

Positiivista palautetta ja miellyttäviä kävijöitä

Diakoniatyöntekijä Jere Laurila ja vapaaehtoinen Markku Paasonen juttelevat keskenään.

Kuva: diakoniatyöntekijä Jere Laurila ja vapaaehtoinen Markku Paasonen

”En ole vielä kertaakaan kuullut vierailijoiden suusta arvostelua seurakunnan läsnäolosta messuilla. Päinvastoin on pidetty hyvin luonnollisena sitä, että olemme täällä”, Markku Paasonen toteaa.

”Ihmiset kyselevät innokkaasti monenlaisia asioita. Jopa seurakunnan kirkollisveroprosenttiakin on minulta tiedusteltu!”

Keskiviikkona paikalle saapuivat myös Kotimaa-lehden toimittaja Emilia Karhu sekä valokuvaaja Jukka Granström, jotka viivähtivät useamman tovin osastolla seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia jututtaen ja kuvaten. Kotimaan jutun pääset lukemaan ilmaiseksi täältäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Thu Jul 15 11:36:00 EEST 2021