Pusulan hautausmaa

Marttilantie 1, 03850 Pusula
Pusulassa on kaksi hautausmaata, Pusulan ja Kärkölän. Pusulan hautausmaa otettiin käyttöön 1600-luvun alussa, ja Kärkölän hautausmaa on perustettu vuonna 1783.
Pusulan ja Kärkölän hautausmailla on uusia arkkuhautapaikkoja rajallisesti. Tämän vuoksi niiltä ei luovuteta uusia arkkuhautapaikkoja ulkokuntalaisille.
Alkukesällä 2014 hautausmaalle valmistui uurnahautaosasto ja muistolehto. Uurnahautaosastolla on yksityisiä, neljän paikan uurnahautoja. Uurnahaudalle saa oman muistomerkin ja kukkaistutukset, niin kuin perinteiselle arkkuhaudallekin. Muistolehdossa uurnat haudataan yhtenäiselle hauta-alueelle. Muistolehdossa on nimikilpikivet, joihin voi tilata seurakunnalta messinkisen muistolaatan. Laattaan tulee vainajan nimi sekä syntymä- ja kuolinaika. Laatat toimittaa ja kiinnittää seurakunta.
Kirkot
Pusulan kirkko on valmistunut vuonna 1838. Kärkölän kirkko valmistui vuonna 1842.
Yhteystiedot:
Hautaustoimen työnjohtaja
Sonja Lihavainen
p. 044 7875211
sonja.lihavainen@evl.fi
Seurakuntamestarit
Juha Peltomaa
p. 044 7387388
juha.peltomaa@evl.fi
Niko Salminen
044 734 9995
niko.d.salminen@evl.fi
Sijainti kartalla
Tapahtumat
Marttilantie 1, 03850 Pusula
Hautausmaan kevättalkoot
Kevättalkoot Pusulan hautausmaalla 6.5.2025Marttilantie 1, 03850 Pusula