Mitä rippikoulu on?

Rippikoulujen toteutuksessa on eroja, mutta lähtökohta on kaikilla sama. Rippikoulu perustuu lähetys- ja kastekäskyyn (Matt 28:18-20), jossa Jeesus sanoo: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Varhaisen kirkon aikana kristityiksi kääntyneille annettiin opetusta ennen kastetta. Nykyisin useimmat kirkon jäsenistä on kastettu jo pieninä lapsina.

Rippikoulussa meille opetetaan lisää Jumalasta, Jeesuksesta, kirkosta ja uskosta. Siksi rippikoulussa saatua opetusta pitäisi kutsua nimellä kasteopetus.

Rippikoulussa pohditaan elämän tärkeitä kysymyksiä

Rippikoulua pidetään Jeesuksen käskyn vuoksi, ja rippikoulussa pohditaan elämän tärkeitä kysymyksiä. Yhden tärkeimmistä asioista kristinoppi muotoilee näin: "Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia."

Kaste on lähtökohta kristittynä elämiselle ja myös rippikoululle. Kasteessa kasvoihisi ja rintaasi on piirretty näkymätön Jumalan omistusmerkki - vesileima. Se on ristin muotoinen, ja sen tekemisen yhteydessä sanottiin: "Ota pyhä ristinmerkki kasvoihisi ja rintaasi todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen."

Ristin muotoinen vesileima on jatkuvasti voimassa oleva lupaus: sinulla on paikka Jeesuksen opetuslasten joukossa. Kastetilaisuudessa vanhempasi ja kummisi lausuivat puolestasi uskontunnustuksen.

Rippikoulu päättyy konfirmaatioon

Viiteentoista ikävuoteen mennessä olet oppinut jo yhtä ja toista siitä uskosta, johon sinut kasteessa liitettiin. Rippikoulu on mahdollisuutesi tarkistaa, mitä olet oppinut, ja oppia uutta.

Rippikoulun tarkoitus on auttaa sinua elämään kristittynä tässä ajassa ja maailmassa. Rippikoulu päättyy konfirmaatioon, jossa saat yhtyä samaan uskontunnustukseen, joka kerran luettiin kastetilaisuudessasi. Nyt vanhemmat ja kummit eivät enää tee sitä puolestasi, vaan sinä itse olet pääosassa.

Kenties saat vielä kummina lausua saman jonkun pienokaisen puolesta. Sana konfirmaatio tulee latinasta, confirmare  ja tarkoittaa "vahvistaa". Konfirmaatio on sitä, että kastettua vahvistetaan esirukouksen ja siunauksen avulla ja häntä rohkaistaan tunnustamaan uskoaan.
(Lähde: Virtanen-Nokelainen: Meitä varten [mukaillen])

Lohjan seurakunnan rippikoulusta

Seurakuntamme rippikoulu nojaa paitsi kirkkomme uskoon, Lohjan ja alueittensa perinteisiin myös valtakunnalliseen rippikoulusuunnitelmaan Suuri ihme 2017. Sieltä meille tärkeiksi toteutuksen ohjenuoriksi on otettu kaksi timantin kärkeä: 

1) Nuoret ovat osallisia, tulevat kuulluiksi ja saavat vaikuttaa.

2) Nuoret kokevat yhteyttä, turvallisuutta, pyhyyttä ja iloa.

Alla on viisi erilaista kysymyssanaa otsikkoina rippikoulustamme ja sen käymisestä, joissa nuo ohjenuorat ovat perustuksina. 

Mitä?

Rippikoulu koskee suurinta osaa Lohjan 15-vuotiaista. Lohjan seurakunta tarjoaakin heille erilaisia rippikouluja. Kaikille yhteistä ovat kuitenkin ryhmän tapaamiset ennen intensiivijaksoa ja jokainen rippikoulu päättyy konfirmaatioon. Rippikoulun voi käydä myös osallistumatta konfirmaatioon.

Mieluisin rippikoulun muoto on leiririppikoulu, mutta kaikki eivät sitä halua tai sen ei ole aika silloin, kun rippikouluun kutsutaan. Päiväriparilla yöt nukutaan kotona ja pienryhmässä on huomioitu oppimisessa erityistä tukea tarvitsevat nuoret. Lohja on kaksikielinen ja siten meillä on ruotsinkielinen rippikouluryhmä sekä Nummen ja Pusulan alueseurakuntien ryhmät, jotka palvelevat alueensa nuoria ja perheitä. 

Miksi?

Kuten jo edellä sanottu, rippikoulussa tutustutaan Kolmiyhteiseen Jumalaan. Samalla väistämättä tulee pohdittua omaa elämää ja sen arvoja, suhdetta omaan perheeseen, kavereihin ja muihin ihmisiin ja luomakuntaan. 

Rippikoulussa pääsee tutustumaan omaan seurakuntaan ja sen tekemään työhön. Ja ei muuta kuin mukaan kaikkeen mahdolliseen ja itseä kiinnostavaan! Vaikka taukoa rippikoulun jälkeen tulisikin, olet aina tervetullut.

Rippikoulun käymisen etuina ovat kummina toimiminen. Ehkä joku päivä saat siunata oman kummilapsesi konfirmaatiossa. 16-vuotiaana konfirmoituna seurakunnan jäsenenä saat vaikuttaa äänestämällä seurakuntavaaleissa ja 18-vuotiaana olla vaaleissa ehdolla. Jos sinut kastetaan rippikoulun yhteydessä, liittyy tässä kohtaa kirkon jäsenyyteen aina rippikoulu. 

Kokemus. Siitä moni puhuu pitkään riparin jälkeen. Ripari on merkittävää aikaa ihmisen elämässä.

Missä?

Lohjalla Saarikon leirikeskuksella on pitkät leiriperinteet kesäisin. Heponiemen hiljaisuuden keskus on Lohjan seurakunnan vuokraama leirikeskus. Päivärippikoulu Lohjan keskustassa ja pienryhmä tapaa Metsolan seurakuntakodilla. Rippikoulupaikoissa voi olla vaihtelua vuosittain.

Kevään tapaamiset tapahtuvat Lohjan seurakunnan eri tiloissa. Konfirmaatiokirkkoina toimivat Lohjan Pyhän Laurin kirkko, Virkkalan kirkko, Nummen kirkko ja Pusulan kirkko.

Milloin?

Rippikouluun kutsutaan erityisesti 15-vuotiaana. Lohjan seurakunnassa ryhmien muodostuksen vuoksi kutsu rippikouluun lähtee postitse jäsenillemme 15 vuotta edeltävänä syksynä. Seurakunnan jäsen on, jos on kastettu ennen kuin täyttää 15 vuotta. 

Kutsu saapuu siis sen syksyn aikana, jolloin nuoret ovat tai täyttävät 14 vuotta. Jos et ole vielä jäsen tai kuulut toiseen seurakuntaan, mutta haluat riparillemme, seuraile nettisivuja erityisesti viikolla 42. Olet tervetullut!

Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisen ilmoittautumislomakkeen täyttämällä viikon 42 aikana. Ilmoittautumisajan päätyttyä ilmoittautuneet kootaan ryhmiin ja rippikoulu on alkanut! Mitä, missä ja millaisia rippikouluja ja niiden tapaamisia, niistä näet valitsemalla sivupalkista rippikoulut (vuosi). 

Jos ilmoittautuminen meni ohi tai muutto toi sinut myöhemmin Lohjalle, eiköhän rippikoulu järjesty. Ole silloin pikaisesti yhteydessä seurakunnan rippikoulutyön pappiin.

Miten?

Rippikouluumme kuuluu tietyt tapaamiset, joita oman ryhmän kanssa käydään. Muita ns. riparipassikäyntejä ei ole. Jos et pääse johonkin tapaamiseen, silloin yhteys oman ryhmän ohjaajaan. 

Kannattaa jo heti alusta hoitaa hommat hyvin, osallistua tapaamisiin ja toimia ryhmässä muut huomioiden. Siten rippikoulusta tulee mieleistä niin itselle kuin muillekin. Rippikoulun järjestyssäännöt luovat raamit, joiden sisällä jokaisella olisi mahdollisimman hyvä olla. 

Ole täysillä mukana, siten saat eniten tästä ainutlaatuisesta ajasta! Iloa ja siunausta riparimatkallesi!

Rippikoululaiset makaavat nurmikolla