Viikon hartaus

Viikon Sanaa julkaistaan Länsi-Uusimaa lehdessä lauantaisin.

Vko 11/2023

Erilainen uskontunnustus

Vietämme paastona aikaa, kolmen viikon päästä julistamme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta. Pääsiäisen sanoma kuoleman voittamisesta ja Kristuksen pelastustyöstä on kristinuskon luovuttamattomin ydin. Siksi tunnustautuminen ja sitoutuminen pääsiäisen sanomaan on oleellinen osa kristittynä elämistä.

Kristinuskon keskeisimmät uskon ja opin sisällöt on lausuttu uskontunnustuksissa. Ne kuvaavat sitä, mikä kristilliselle uskolle on yhteistä.  Apostolisessa uskontunnustuksessa pääsiäisen tapahtumista lausutaan: ”…kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin…”.

Muutama vuosi sitten sain käsiini englanninkielisen kirjan, joka sisältää hengellisiä tekstejä paaston ja pääsiäisen aikaan. Kirjasta löytyi Iona yhteisössä kahden nuoren pojan kirjoittama uskontunnustus. Uskontunnustuksessa on mielestäni hyvin sanoitettu nykyajan lähtökohdista käsin sama, kuin vanhan kirkon ekumeenisissa uskontunnustuksissa. Tämän tunnustuksen myötä kutsun sinut pohtimaan, mihin sinä haluat tunnustautua kristillisessä uskossa.

Me uskomme Jumalaan,  joka loi auringon ja taivaan, tähdet ja meret, joka kutsuu meitä elämään vastuullisesti. 

Me uskomme Jeesukseen Kristukseen, joka tuli ihmiseksi, paransi sairaita, joka puhui lapsille ja joka oli syntisten ystävä. Hän loisti kirkkaasti ja kyseenalaisti monia. Hänen matkansa oli elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen matka. Hänen valonsa loistaa edelleen pimeydessä. 

Me uskomme Pyhään Henkeen, joka inspiroi pyhiä kirjoituksia jonka henkeä me hengitämme. 

Me uskomme, että Jumala kutsuu meitä olemaan yhteisö, jossa olemme sitoutuneet toisiimme ja johon toivotamme kaikki tervetulleiksi, vanhat ja nuoret, rikkaat ja köyhät, vahvat ja heikot. Me uskomme, että Jumala kutsuu meitä rauhan työhön, oikeudenmukaisuuden lähettiläiksi, veljiksi ja sisariksi, valoksi maailmaamme. 

(käännetty kirjasta Burgess & Polhill, Eggs and Ashes, 2005)

Piia Korpijaakko, seurakuntapastori

Vko 10/2023

Paastonaika

Mitä paasto sitten pohjimmiltaan on? Se on luopumista ja kieltäytymistä, ajatusten kääntämistä maailmallisista asioista oman sydämen tutkiskeluun, parannuksentekoon ja katumukseen sekä Jumalan etsimiseen. Kristillisessä ajattelussa Suuri paasto eli laskiaisesta alkava, seitsemän viikkoa kestävä paastonaika on erityisesti valmistautumista pääsiäiseen. 

Miten nykysuomalainen voi paastota? Entä kuinka aikaisemmin on ollut tapana paastonaikana elää? Paaston halki voi vaeltaa monenlaisia teitä pitkin, mutta paastota voi myös "väärin". Väärä paasto on hieman kuin "väärä" rukous: sisällyksetöntä toistoa tavan tai pakon vuoksi, vailla sen suurempaa ajatusta. Paasto ei ole laihdutuskuuri, eikä se ole itseisarvo. Kuten Johannes Kastajan askeesi erämaan keskellä, paaston aika raivaa elämään tilaa ihmistä lähestyvälle Jumalalle ja Hänen äänelleen. Jos Jumala unohtuu yhtälöstä kokonaan, paasto ei ole paasto kristillisessä merkityksessä.

Oma paastonaikani on ja tulee olemaan hyvien tekojen opettelemista itseeni kohdistuen, jotta pystyisin kohtaamaan ja kohtelemaan lähimmäisiä entistä paremmin. Hitaasti, mutta varmasti olen päässyt eteenpäin. Pitkälti elämän suorittajana olen sitoutunut käymään toistuvia dialogeja itseni kanssa, katsonut peiliin ja vetänyt rajoja niin kotona kuin töissäkin. Se on aiheuttanut hämmennystä elinympäristöissäni, itsessäni väärien syyllisyyden tunteiden sietämistä, mutta myös kiitollisuutta kaiken kipuilun keskellä.

Silmäni aukaise, Jumalani.
Kaikki muu turhaa on rinnallasi.
Aamulla noustessa vierelle jää.
Liekkisi loistaa, kun yö hämärtää. vk 923

Harmittaa kun en aiemmin ole lähtenyt tälle tielle, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Edelleenkin toisinaan unohdun milloin minkäkin tehtävän keskellä suorittamaan, mutta seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla jo osaan keskittyä olemaan itselleni läsnä tekemisessäni ja olemisessani. On huikea tunne, kun tulee aidosti kuulluiksi ja nähdyksi. Juuri noita haluan omaksua ja laittaa hyvän kiertämään. Henkilökohtainen pysähtyminen ja suunnan muutos on yllättävän vaikeaa tehdä itselleen läsnä ollen. Siinä kompuroidaan paljon, mutta armo pysyy tuoreena ja nöyryys kasvaa. Ja matka jatkuu..

Viisauden lähde, vie viisauteen.
Tietäni ohjaa, kun matkaani teen.
Luottaa voin Isäni rakkauteen.
Kätkeydyn suojaasi turvalliseen. vk 923

Erityisesti paastonaikana onkin otollista pohtia miettimään mikä on oikeasti elämässä tärkeää? Kulissien kunnossapidossa, suorittamisessakaan ei ole varsinaisesti mitään väärää, mutta se kuluttaa ja uuvuttaa. Moni tekeminen ja oleminen loksahtaa paikoilleen, kun aloittaa itsestä, kuten Raamattukin kehottaa.  (Matt. 22:34-40 Rakkauden kaksoiskäsky). Ainut asia mitä oikeasti voin muuttaa olen minä itse. Lähimmäiset eivät muutu vaatimuksestamme, sen olen omakohtaisesti kokenut.

Yksin en pystyisi taistelemaan.
Voiman ja viisauden sinulta saan.
Heikkojen auttaja voittamaton,
ainoa toivoni sinussa on. vk 923

Meillä jokaisella on oma ainutlaatuinen elämämme huolineen ja murheineen. Emme tule koskaan täydellisiksi. Hyväksyessämme asiat, joita emme voi muuttaa tekee meidät nöyriksi ja kun rohkeasti muutamme mitä voimme, saamme siihen avuksi viisauden erottaa nämä toisistaan. Loppujen lopuksi kaikki on katoavaista. Jumalan läsnäolo kuitenkin pysyy loppuun saakka, kun uskoo Häneen.  Kenen puolella seisot?

Tule, Herramme, meitä nyt vahvistamaan,
tule, virvoita voimalla taivaan.
Sinun tietäsi taivuta vaeltamaan,
täällä suostumaan ristiin ja vaivaan.
Tue uskoamme, tue toivoamme,
pidä sielumme tallella aina.
Kuule huutoamme, sinä auttajamme,  kuvas kirkkaana sieluumme paina. vk 310

Tuula Tuominen

Kirjoittaja on lohjalainen kirkonpalvelija, Lohjan seurakunnan jäsen, joka työskentelee Espoonlahden seurakunnassa.

Vko 9/2023

Uskallatko rukoilla? 

Toimiva ihmissuhde tarvitsee luottamusta. Suomalaisen yhteiskunnan sanotaan toimivan luottamuksen varassa, vaikka tämä luottamus on tuntunut välillä rakoilevan. Keneen sinä luotat? Luotatko jopa enemmän kuin itseesi?  

Ihminen, jolla on uskoa, luottaa tai ihminen, joka luottaa, uskoo. Uskolla ja luottamuksella ihmisten välit toimivat ja tuottavat enemmän hyvää kuin vahtimalla ja kyttäämällä. Asioiden perään katsominen on toki inhimillistä, sillä virheitä tapahtuu vahingossa ja väärinkäytöksiä tahallaan.  

Uskossa ja luottaen toimii myös ihmisen ja Jumalan välinen suhde. Mutta mitään yhteyttä ei ole ilman yhteydenpitoa. Ihmisen ja Jumalan välillä se on muun muassa rukousta. Rukoilijan usko ei ole aina vahvaa, eikä sen välttämättä tarvitsekaan olla. Vähempikin riittää ja on tarpeeksi. Jumala kuulee kyllä rukouksen. Vastauksen kuuntelemisen laita on välillä toisin. Eikä vastuksen kuuleminen tai huomaaminen ole aina helppoa. Varsinkaan, jos vastausta pitää odottaa kauan. Rukous on uskosta tai toivosta nouseva tapa kurottaa kohti sitä, jolta toivoo ja odottaa saavansa vastauksia ja apua.  

Tämän viikon sunnuntaina Pyhän Laurin kirkossa luetaan evankeliumista kohta, jossa Jeesuksen opetuslapset eivät pystyneet parantamaan sairasta poikaa. Jeesus toteaa sairaan lapsen isälle, että kaikki on mahdollista sille, joka uskoo. Isä vastaa Jeesukselle: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” (Mark. 9: 24). Jeesus auttoi ihmistä, joka pyysi apua. Laajemmin evankeliumeissa Jeesus ei sorki kenenkään yksittäisen ihmisen asioita eikä elämää pyytämättä. Jeesus auttaa kertomuksissa niitä, jotka pyytävät apua. Näillä ihmisillä oli uskoa, toivoa tai epätoivosta nousevaa toiveikkuutta.  

Ohje menossa olevaan paaston aikaan: Usko ja rukoile! Mutta varo, mitä rukoilet, se saattaa muuttaa sinutkin. 

Kati Pitkänen, pastori

Vko 8/2023

Paaston aika

Paasto on kristillinen perinne, joka koostuu erilaisista ajanjaksoista ja käytännöistä, joita noudatetaan rukouksen, katumuksen ja parannuksen harjoittamiseksi ennen tärkeitä juhlapäiviä, kuten pääsiäistä ja joulua. Paasto voi sisältää ruokavalion rajoituksia, tiettyjen ruokien ja juomien välttämistä, sekä tiettyjä henkisiä harjoituksia, kuten rukousta ja hyväntekeväisyyttä.

Raamatun mukaan Jeesus paastosi 40 päivää erämaassa ennen julkista palvelutyötään. Tämä tapahtui heti sen jälkeen, kun Johannes Kastaja oli kastanut hänet Jordan-joessa. Jeesus ei syönyt mitään tuona aikana, vaan hän paastosi ja rukoili erämaassa. Lopulta, kun Jeesus oli heikko paaston seurauksena, häntä lähestyi kiusaaja joka yritti houkutella häntä luopumaan uskostaan Jumalaan. Kuitenkin Jeesus pysyi vahvana ja hylkäsi kiusaukset. Jeesuksen paasto on tärkeä tapahtuma ja saamme pitää sitä esimerkkinä uskon ja itsensä hallinnan harjoittamiselle.

Paaston tärkein tehtävä on opettaa meille arvioimaan elämän tärkeysjärjestystä. Yksi ohje on luopua kaikesta turhasta. Paasto ei perustu pakkoon vaan se on väline joka voi johdattaa meidät hengellisen todellisuuden havaitsemiseen. Voimme huomata miten vähän on lopulta tarpeellista ja miten helposti voi luopua jostain lähimmäisensä hyväksi.

- Kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle, sanoo Jeesus.

Tom Blomfelt, nuorisotyönohjaaja 

Vko 7/2023

Mitä rakkaus on? 

”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, eikä katkeroidu. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” 

Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat elämänsä aikana kuulleet tämän Paavalin Korinttilaiskirjeen kohdan. Teksti luetaan hyvin usein kirkollisissa vihkimisissä. Yhtäkkiä ajatellen se sopii mainittuun tilaisuuteen kuin nenä päähän. Teksti asettaa rakkaudelle kuitenkin melkoiset vaateet: kaiken pitäisi olla täydellistä, eikä rakkaus sitä ikinä ole. Tai onhan se sinänsä, mutta kun mihin tahansa yhtälöön laitetaan yhdeksi tekijäksi ihminen, muuttuu lopputulos epätäydelliseksi. 

Mistä teksti sitten kertoo? Jumalan täydellisestä rakkaudesta epätäydellisiä ja erehtyväisiä ihmisiä kohtaan. Sellaisia me olemme ja sellaisina myös pysymme niin Jumalaa kuin toisiammekin kohtaan. Tämän tosiasian ei kuitenkaan pidä antaa häiritä: Meillä on suoranainen velvollisuus rakastaa toinen toistamme sillä samalla, Paavalin kuvaamalla pyyteettömällä rakkaudella, jolla Jumala on ensin rakastanut meitä. Siksi olemme esimerkiksi auttaneet ja autamme vastakin niin pakolaisia kuin muitakin vähäosaisia täällä Suomessa ja ulkomailla, vaikka mitään ei ole luvassa vastalahjaksi. Ihmisyys ja avun tarve riittävät auttamisen kriteereiksi. 

Ja mikseivät riittäisi, kun ne riittivät Jumalallekin: Hän antoi kaiken epätäydellisen keskelle täydellisen rakkauden Jeesuksessa. Hänen ansiostaan me saamme omat syntimme anteeksi. Jeesuksen avulla voimme pystyä antamaan myös toisille anteeksi kokemamme vääryydet. Ja kun myrsky on tyyntynyt, voimme yrittää rakastaa uudelleen.  

Mikko Nieminen, aluekappalainen Karjalohja & Sammatti

Vko 6/2023

Hyvä kiertoon kohtaamisista

Miten mahtavan monen ikäinen ja runsas oli viime sunnuntaina kokoonpano Pyhän Laurin kirkossa! Postitetun kutsun olivat saaneet edellisen Kynttilän päivän (5.2) jälkeen kastettujen perheet. Mukana oli päiväkerholaisia, Lapsikuoro Laurinsäde, kaksi rippikouluryhmää, heidän perheitään, läheisiään sekä muita aikuisia ja varttuneempia ihmisiä. Tunnelma oli hyvä ja lämmin.

Missä ja miten tällaiset eri sukupolvien väliset kohtaamiset olisivat useammin luontevia ja mahdollisia? Helpottaisiko yhteys mahdollisiin epäkohtiin ja epäasialliseen toimintaan puuttumista?

Sunnuntaina käynnistyi myös Yhteisvastuu-keräys, kirkon vuosittainen suurkeräys. Sen teemana on tänä vuonna Nuoret väkivaltaisessa maailmassa. Keräystuotolla tuetaan heikoimmassa asemassa ja konfliktien keskellä eläviä maailmalla, erityisesti lasten ja nuorten paluuta kouluun. Kirkon Ulkomaanapu vien avun perille. Kotimaassa keräystuotto-osuus ohjataan Aseman Lapset ry:n työhön koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen. Vuoden mittaan on useita erilaisia tapoja osallistua keräykseen.

”Tehdään yhdessä toisille se, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän” on perinteisen yli 70-vuotisen, mutta tänä vuonna uudistetun keräyksen ajaton slogan. Väkivallan, kiusaamisen ja koston kierre kasvaa, jos emme rohkene puuttua. Mutta miten puuttua?

Aseman Lapset ry:n pitkäaikainen työntekijä toteaa, että väkivaltaa ei pidä hyväksyä, mutta tekojen taustaa on pyrittävä ymmärtämään. Taustalla voi olla erilaisia vaikeuksia perheessä, epäterveitä käytösmalleja, oppimisen vaikeuksia, liian vähäistä tukea, kaltoinkohtelua. Kun myös väkivaltainen nuori kohdataan arvostavasti, voidaan päästä kiinni teon juurisyihin ja vaikuttaa niihin. Aikuisen tuella on mahdollisuus oppia jatkossa toimimaan paremmin. Todella tärkeää on yhteistyö eri ammattilaisten kesken yli rajojen.

Myös hyvän kierre voi kasvaa. Ystävälliset teot ja sanat lämmittävät ja rohkaisevat.  Toistemme, kaiken ikäisten, huomioiminen ja arvostava kohtaaminen, yhdessä vietetty aika, voivat lisätä hyvinvointiamme.  Ja vähentää yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemusta. Tarvitsemme toisiamme. Yhteistä vastuuta toisistamme. Välillä auttajina ja opastajina, välillä avun saajina.

Tanja Mäkelä, diakoni

Vko 5/2023

Kaikkien valojen valoa 

”Kevättä kohti ollaan menossa”. ”Kyllä sen jo huomaa, että päivät ovat pidentyneet.” ”Oli niin kiva ulkoilla, kun aurinko paistoi ja lämmitti.” 

Kuulostaako tutulta? Tämänkaltaisia keskusteluja on itse kukin meistä varmasti viime aikoina käynyt. Valo, tuo arjen luksus meille pohjoisen ihmisille! Osa meistä herää talviunesta valon lisääntyessä. Toiset meistä eivät valoa kestä. Kevättalvi ja kevät ovat raskasta aikaa heille, joita valo ajaa suojaan. 

Valo paljastaa, valo näyttä kaiken selvemmin. Se saa askeleet tuntumaan keveämmiltä tai sitten askeleihin tulee lisää painoa. Elämään kuuluu valon ja pimeyden vaihtelut ja niiden erilaiset sävyt. Kummitätini lempielämänviisaus on räsymattovertaus. Räsymatossa on monenlaisia värejä ja eihän ne kirkkaat värit sieltä erottuisi, jos joukossa ei olisi tummia sävyjä.  

Me kirkossa uskomme ja minä uskon siihen, että kaikkien valojen valo on Jeesus. Jeesuksen seurassa valo tarttuu meihin ja silloin koemme parhaimmillaan sävyisää yhteyttä ihmisten kesken. Jeesus itse on sanonut: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Johanneksen evankeliumin luvusta 8)  

Sunnuntaina 5.2. vietämme kirkossa kynttilänpäivää. Muistamme silloin myös kastetta. Kaste on ensiaskel Jeesuksen seuraamiseen. Kasteessa Jumala kutsuu meitä nimeltä omakseen. Kastettuna voit iloita siitä, että kuulut valon valtakuntaan, Jumalan perheväkeen. Ja vaikka askeleesi eivät aina valoa kestäisikään tai elämässäsi olisi liikaa pimeyttä, niin sellaista pimeyttä ei ole, jonne kaikkien valojen valo, Jeesus, ei pääsisi. 

Hyvää talven jatkoa, siunausta päiviisi, 

Paula Miettinen, pastori

Vko 4/2023

Myrskyn keskellä 

Ensi sunnuntaina on evankeliumista kohta, jossa opetuslapset lähtivät edeltä vastarannalle ja Jeesus kiipesi vuorelle rukoilemaan yksin. Matkalla nousi kuitenkin myrsky ja vene sinnitteli vastatuulessa. Jeesus käveli vetten päällä heidän luokseen ja opetuslapset säikähtivät häntä. Pietari huuteli veneestä, että jos se tosiaan olet sinä käske minun tulla luokseni ja Jeesus pyysi tulemaan. Matkalla Jeesuksen tykö Pietarin usko horjui ja hän alkoi vajota. Hän huusi Jeesusta avukseen, joka nosti hänet ylös sanoen, ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?" Veneeseen päästyään, myrsky taantui ja kaikki veneessä olijat totesivat "Sinä todella olet Jumalan Poika". 

Pietarin tavoin aika usein me arjessamme epäilemme uskoamme, Jumalan läsnäoloa. Varsinkin kun kohtaamme myrskyn ja niitä meille kaikille jossain elämän vaiheessa tulee. Silloin kun myrsky on pahimmillaan ja toivoa on todella vähän näkyvissä, epäilyksemme on voimakkaimmillaan. Tämä reaktio on ihmisessä täysin inhimillinen. Hädän keskellä on vaikea uskoa, että jonain päivänä hengitys kulkee kevyemmin. Silloin pelkkä huokaus Jumalan suuntaan riittää, se kantaa meitä pahimman kivun yli. Saamme luottaa rauhassa, että kuten Pietarikin nostettiin uppoamasta, meidätkin nostetaan uppoamasta, kunhan vaan sitä pyydämme.   

Emilia Frey, Ojamon alueen diakonityöntekijä/ Kehitysvammatyön vastaava

Vko 3/2023

Yksi tykkäys Jeesukselta 

Mitäköhän Jumala miettisi, jos hän käyttäisi somea? Naurattaisivatko häntä meemit? Kiinnostaisivatko kissavideot? Paheksuisiko hän jotakin?  

Raamattu ei paljoa kerro somesta, mutta sunnuntaina kuulemme kirkossa Jeesuksen julkisesta toiminnasta. Vaikka sana Jeesuksesta ei levinnyt Facebookin tai Snapchatin kautta, hänen herättämissään reaktioissa on paljon tuttua. 

Ihmiset olivat todella kiinnostuneita Jeesuksesta. Hän veti paikalle niin suuria ihmismassoja, että vallanpitäjiä huoletti, saisiko Jeesus aikaan jonkinlaisen kapinan. Melkoinen influensseri. 

Jeesus sai niskoilleen myös vihaa. Kansa sai äänestää, kumpi joutuu ristille, Jeesus vai Barabbas. Jeesus joutui keskelle aikansa vihakampanjaa ja menetti sen seurauksena henkensä. Hän tietää kantapään kautta, miltä tuntuu saada julkista kuraa niskaansa. 

Siksi Jeesus jos joku ymmärtää kaikkia, jotka ovat saaneet osakseen some- tai muuta kiusaamista. Hän tuntee myös suosion varjopuolet. Mistä löytää rauhaisa paikka lepäämiselle, kun ihmiset parveilevat ympärillä? Kuinka jaksaa sitä, että jokaisella on jokin mielipide sinusta ja teoistasi? 

Jeesuksen turvasatama oli Taivaan Isän kanssa vietetty aika. Hän vetäytyi yksin rukoilemaan ja sai olla hetken ilman ulkopuolisia paineita. Jos Jumala käyttäisi somea, hän ehkä toimisi jotenkin samaan tapaan: muistuttaisi, ettei kenenkään arvo riipu suosion määrästä. Saatujen kommenttien sisältö ei määritä kenenkään minuuden ydintä.  

Kuvissa ja videoissa Jumala näkisi hänelle rakkaita ihmisiä. Heidän tekemänsä sisällön seuraaminen varmasti kiinnostaisi häntä, kuten meidän kuulumisemme somen ulkopuolellakin. 

Jos halutaan spekuloida meemeillä ja kissavideoilla, niin pappina vastaisin alussa esittämiini kysymyksiin näin: Jumala on itse luonut ihmiselle huumorintajun, joten uskon, että monet somevitsit uppoavat Jumalaan. Eläinvideot ovat tapa iloita luomakunnasta. Luulen, että Jumala puuttuisi somessa ainakin ilkeään kommentointiin, asiattomaan viestittelyyn ja valheiden levittämiseen. 

Milla Turunen, seurakuntapastori

Vko 1/2023

Kirkkauden säteily loistaa meille murtuneesta astiasta

Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valo. Minun seuraajieni ei koskaan tarvitse kulkea pimeässä, sillä heillä on elämän valo (Joh. 8:12). Jeesuksen persoonassa yhtyvät valon lähde ja säteily – luomaton ja luotu valo. Luomattoman valon kirkkaus on suurinta maailmankaikkeudessa. Sen kirkkautta emme kestä. Siksi luomaton valo loistaa ihmiselle epäsuorasti murtumakohdista.

Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat ykseydessään ja kolminaisuudessaan luomassa koko maailmankaikkeutta. Kaikki olemassa oleva on saanut alkunsa tästä luomattomasta valosta. Ykseydestä virtaa aikaan ja historiaan Poika. Hän on ihmisten elämä ja valo (Joh. 1).

Aurinko on luotu valonlähde, joka mahdollistaa elämän maapallolla. Valo on sähkömagneettista valonnopeudella etenevää liike-energiaa. Se etenee sekä aaltoina että kvantteina. Silmän näköaisti havaitsee näkyvän valon väreinä. Valkoinen valo sisältää kaikki valon aallonpituudet. Musta on valon puutetta.

Ihmisen aivotoiminnoissa syntyy dynaamisesti energiaa miljardien hermosolujen yhtyessä toisiinsa tuhansin kytkennöin. Se on ymmärryksen valoa. Se valo on kuin kuun valoa auringon valon rinnalla. Se on riippuvainen ulkoisen ja sisäisen vuorovaikutuksesta vaatien valon läsnäolon.

Jeesuksen persoonassa yhdistyvät kaikki valot: luomaton, luotu ja hän elää luomansa auringon alla. Hän elää Jumalan, ihmisten, itsensä ja maailman vuorovaikutuskentässä harmonisoiden kaiken itsessään. Jeesus on Jumalan kasvot ja kirkkauden heijastus ihmiselle.

Luotuina ihmisinä olemme syntisiä, poispäin katsovina pimeyttä ja erossa luomattomasta valosta. Siksi Jumala syntyi ihmiseksi, sijaisena kärsi, kuoli ja teki sovinnon. Häneen iskettiin valottomuutemme. Jumalan kirkkaus tulee esiin nöyrässä kuuliaisuudessa ihmisyyden murtuessa Golgatan ristinpuulla. Jumalan rakkaus loistaa ristiinnaulitussa Kristuksessa. Särkyneen astian valoa kestämme aisteillamme.

Jeesus nousi kuolleista, että voisi antaa elämän yhteydessään jokaiselle, joka katsoo häneen. Jumala syntyy sydämessämme armosta, kun ulkoisesti aistimme evankeliumin ja otamme sen sisäisesti hyväksymällä vastaan. Jeesuksen kanssa emme kulje pimeässä vaan yllämme on maailman valo. Nyt näemme epäsuorasti Jumalan sanan valossa aavistuksen – hämärän arvoituksen lailla – kerran kirkkaudessa kasvoista kasvoihin.

Hanna Tolonen, pastori, Virkkalan aluetyö

Vko 52/2022

Risti vie eteenpäin

Ristin symboliikka kertoo meille toivosta ja rakkaudesta. Siksi se on esillä kirkoissa, hautakivissä, kuolinilmoituksissa ja riipuskoruissa.
Risti on mitä yksinkertaisin symboli. Samalla se on voimakas merkki. Jokaisen kastetun otsaan ja rintaan on piirretty ristimerkki merkiksi siitä, että kuulumme Kristukselle.

Kristillinen näkemys rakkaudesta on ristin muotoinen: Jumalan rakkaus kohtisuorasti ja lähimmäisenrakkaus vaakasuoraan. Risti osoittaa meille myös sen , että Jumala ilmoittaa itsensä alhaisuudessa. Sellaisena hän ilmoitti itsensä Betlehemin seimessä makaavassa lapsessa, ja kuitenkin siinä oli kaikkivaltiaan Jumalan ainosyntyinen Poika.

Ristin poikkipuu muistuttaa siitä että meillä on jatkuttavasti lähimmäisiä kohdattavanamme. Jumala ei tarvitse hyviä tekojamme mutta lähimmäisemme tarvitsevat niitä.

Kuvaava kertomus Raamatusta on kun Jeesus parantaa halvaantuneen: Jonkin ajan kuluttua Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laski siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi.

Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi. Miesten teko paljastaa uskon, joka nousee vaikka katolle ja purkaa sen, jotta voi kohdata Jeesuksen ja saada avun. Jeesus näki miesten teossa heidän vahvan ja toimivan uskonsa.

Siunattua uutta vuotta!

Tom Blomfelt,  nuorisotyönohjaaja 

Vko 51/2022

Pienen enkelin tarina 

Pieni enkeli asuu taivaassa Jumalan ja muiden enkeleiden kanssa. Hän näkee, kun muille enkeleille annetaan tehtäviä. Yksi enkeleistä lähtee Abrahamin luo: Jumala lupaa sinulle Abraham, että hän siunaa sinua ja saat jälkeläisiä niin paljon, että he ovat kuin taivaan tähdet tai hiekanjyvät rannalla. Heidän saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille. 

Pieni enkeli kysyy isolta enkeliltä: Mitä viestisi Abrahamille tarkoittaa? 

Abrahamin kautta Jumalan kansa kasvaa suuren suureksi ja lopulta on tarkoitus, että Jumalan rakkaus ja siunaus kuuluu kaikille ihmisille koko maailmassa, tämä vastaa. 

Seuraavaksi iso enkeli lähtee viemään viestiä Moosekselle. Kuuluu Jumalan ääni: Mooses, riisu kenkäsi. Paikka, jossa seisot, on Pyhä. Annan sinulle tehtävän. Vapauta kansani Egyptin orjuudesta. Sitten viet heidän maahan, jossa heidän on hyvä elää ja kasvattaa lapsensa. 

Pieni enkeli kysyy: Mitä Jumala tarkoitti, kun puhui Moosekselle? 

Jumala haluaa huolehtia kansastaan ja antaa heille oman maan. Pakoa Egyptistä muistellaan vielä satojen vuosien päästäkin ja sitä juhlittiin aikanaan nimellä pääsiäinen. Mutta Jumalalla on vielä suuria suunnitelmia, jolloin pääsiäisjuhla tulee saamaan aivan uuden merkityksen, iso enkeli vastaa. 

Pientä enkeliä alkaa harmittaa: Miksi minä en saa ikinä lähteä maan päälle? Ja miksi minulle ei koskaan kerrota mitään? 

Arkkienkeli Gabriel lähtee maan päälle.  Gabriel menee pieneen kaupunkiin erään naisen luo. Nainen säikähtää, kun näkee enkelin.  

Hei Maria! Älä pelkää! Tulin kertomaan, että sinä tulet saamaan lapsen. Anna hänelle nimeksi Jeesus. Hän tulee olemaan suuri Kuningas, Gabriel kertoo. 

Miten se on mahdollista? Olen Joosefin kanssa vasta kihloissa, Maria kysyy. 

Lapsi tulee olemaan Jumalan poika ja hänestä tulee Pyhä, vastaa Gabriel. 

Eräänä iltana Gabriel tulee pienen enkeli luo: Tule mukaan. Nyt pääset maan päälle mukaan viemään viestiä. 

Pieni enkeli riemuitsee: Tätä olen aina toivonut! 

He ilmestyvät yöllä pellolle, jossa näkevät lampaita ja paimenia. Paimenet säikähtävät. 

Gabriel sanoo: Älkää pelätkö! Tulin ilmoittamaan teille suuren ilosanoman! Tänään on syntynyt Vapahtaja, joka on oleva pelastus kaikille kansoille! Löydätte hänet seimestä makaamasta! 

Kaikki taivaan enkelit ilmestyvät Gabrielin ja pienen enkeli taakse ja ylistävät: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. 

Siunattua Joulua!

Emilia Hujanen, nuorisotyönohjaaja

Vko 50/2022

Olkaa valmiit! 

Herran syntymä on lähellä. 

Joulu on jo lähellä. Neljäs adventtisunnuntai on omistettu Marialle. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, että Joosefille ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.

Joosefin rakkaus Mariaan ja luottamus Jumalaan oli niin suurta, ettei hän hylännyt Mariaa, vaikka sen aikaisten tapojen mukaan sitä olisi odotettu. 

He luottivat Jumalan lupauksiin ja Hänen johdatukseensa. He selviytyivät vaikeuksista. 

Toisinaan on vaikea luottaa Jumalaan, kun asiat eivät mene niin kuin olisi toivonut ja halunnut, vaikka on rukoillut ja pyytänyt. Myöhemmin ajallaan asiat järjestyvät ja voi todeta, että kaikella on aikansa ja tarkoituksensa.

Voi luottaa Jumalaan ja hänen johdatukseensa. 

Joulu tulee meille kaikille, siihen voimme luottaa, toisille toisenlaisena, kuin toisille. Joillekin joulu voi olla ahdistava ja joillekin yksinäinen. Toisinaan tai joissakin elämäntilanteissa joulun vastaanottaminen voi olla vaikeaa.

Joillakin on joulustressi. Joulukiireidenkin keskellä ihminen kaipaa välillä hiljaisuutta ja rauhaa. Nyt kun sytytämme neljännen adventtikynttilän, voimme kynttilöiden valossa tuntea jouluiloa. Ilo syntyy luottamuksesta ja kiitollisuudesta. 

Voimme hiljentyä miettimään  joulun suurta sanomaa ja ihmettä, kun Jumala tulee ihmiseksi. 

Voimme rukoilla:

Herra, auta minua jakamaan jouluiloa muille ja antamaan omastani niille, joilla on vähän tai ei mitään. 

Auta vahvistamaan välittämistä ja iloa. 

Kiitos, että olet lähellä meitä. 

Pirjo Kuntsi, diakonissa

Vko 48/2022

Olkaa valmiit! 

Mitä pelastaisin ensimmäiseksi, jos kotonani syttyisi tulipalo? No tietysti ensimmäiseksi mahdolliset muut ihmiset. Hopeatilalle nousevat akustiset kitarat; muita lemmikkejä kun ei ole. Seuraavana palokunnan pelastuspeitteelle laskeutuisivat lapsuuden pehmolelut. Tai ehkä sittenkin valokuvia sisältävät albumit ja muistitikut. Täytyypä miettiä järjestys selväksi; tositilanteessa siihen ei ole aikaa.  

Me joudumme elämän aikana vaihtelevassa määrin vaikeiden valintojen eteen. On hyvä muistaa, että vaikeus on subjektiivinen asia: et voi tietää kuinka pahalta jokin toisesta tuntuu. Uskallan kuitenkin väittää, että vahvan tunnesiteen katkaiseminen – ihmiseen, esineeseen tai asiaan – tuntuu poikkeuksetta pahalta. Siksi tunnetason hankaliin tilanteisiin tulisi saada valmistautua jo pienestä pitäen. Vanhempien tärkeänä tehtävänä onkin kasvattaa lapsiansa kohtaamaan elämän realiteetteja. Kieltäminen ja sen seurauksena myös itselle tulevan harmituksen sietäminen on joskus paras rakkaudenosoitus.  

Aina välillä tulee mietityksi, mitä olisin valmis tekemään toisten puolesta. Mutta pohdinko riittävän usein sitä, mitä minun pitäisi tehdä tai mitä olisin valmis tekemään oman hyvinvointini tähden? Olenko valmis luopumaan kaikesta sellaisesta, mikä tekee minulle pahaa? Olenko valmis jättämään taakseni itselleni haitalliset ihmissuhteet?  

”Aina valmiina”, kuuluu partiolaisten tunnuslause. Kristitylle nämä sanat sopivat kysymyksen muodossa enemmän kuin hyvin: Olenko valmis jättämään pahat ajatukset, sanat ja teot – synnin – taakseni? Ja kun en tässä kuitenkaan täysin onnistu, olenko valmis suostumaan Jumalan anteeksiannon ja armon tarvitsijaksi? Vastaan omasta puolestani viimeiseen kysymykseen: En aina heti, mutta lopulta kyllä. Onnekseni Jeesus on aina valmiina, kun tarvitaan. 

Mikko Nieminen, Karjalohjan ja Sammatin aluekappalainen 

Vko 47/2022

Mistä onnettomuudet alkoivat maailmassa?

Vastauksen löydät Raamatusta, Jumalan antamasta Sanasta. Kaiken onnettomuuden perimmäinen syy on ylpeys. No, mistä tuo ylpeys tuli täydelliseen maailmaan?

Sen toi tullessaan Saatana, joka oli ennen ylpistymistään Jumalan ylienkeli Lucifer. ”Kuinka oletkaan taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika? Kuinka oletkaan maahan syösty, sinä kansojen valtias! Sinä sanoit sydämessäsi:” Minä nousen taivaaseen, minä korotan istuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle ja istun kokoontumisvuorelle, perimmäiseen pohjolaan. Minä nousen pilvien yläpuolelle, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.” Mutta tuonelaan sinut on syösty, perimmäiseen kuiluun. (Jesajan kirja 14:11-15)

Emme ole voineet välttää kuvien katsomista Ukrainasta tai lähes mistä muusta maailman kolkasta tahansa, missä soditaan,  Aina sotien ja muiden onnettomuuksien takana on joku tai jotkut tahot, jotka haluavat anastaa itselleen valtaa, rikkauksia ja kunniaa. Ja, kun valtaa pitävä on saavuttanut yhden tavoitteensa, hän ylpistyy lisää ja jatkaa, koska ei tyydy siihen, mitä on jo saanut.

Tämä sama ylpeys tuhoaa myös ihmissuhteita, ei vain kansojen välillä vaan perheissä, työpaikoilla ja ystävyyssuhteissa. On ylen vaikea myöntää edes itselle tehneensä jotain väärin, saati sitten sille, jota vastaan on rikkonut. 

Toinen suuri ylpeyden synti on, ettemme voi myöntää Jumalaa kaiken Luojana.

Selitetään maapallolla olevien kasvien, eläimien ja ihmisten tulleen ja kehittyneen miljoonien vuosien aikana. Miten sen voi selittää? Onko helpompaa hukuttaa asioita ylettömän pitkiin ajanjaksoihin kuin myöntää Jumalan luoneen kaiken kunkin lajinsa mukaan? Sinun ja minun ei tarvitse kuin kävellä metsässä ja ihailla upeita eri sammallajikkeita tai mitä tahansa kasvia tai eläintä. Miksi ihminen ei voi vain ottaa  vastaan lahjoja, mitä on saanut? Tuleeko taas ylpeys eteen, mutta miksi ja mitä se hyödyttää?

Paula Etelävirta, eläkkellä oleva diakonissa

Vko 46/2022

Sen te olette tehneet minulle

Jeesus, auta muistamaan, keiden kanssa matkaa jaan. Ihmisyyden vankiloissa, joissa toivo on nyt poissa, siellä olit sinäkin. Katsoit silmin kärsivin. Sanoista vie tekoihin, että oikein toimisin, etten muukalaista väistä, yöhön hylkää yksinäistä. Itse olit koditon. Tiedät, mitä kylmyys on. Nääntyvien tuskan näit, spitaalisten viereen jäit. Itkit itkevien lailla, ystävää ja suojaa vailla. Alaston ja nälkäinen, janon koit ja heikkouden. Jeesus, auta muuttumaan, tärkein kun jää puuttumaan. Voimaa pyydän ainoastaan. Heikkouteeni riennä vastaan, että ohi kulje en. Kohtaan toisen ihmisen. Anna-Mari Kaskinen - Voimalauluja pyhään ja arkeen

Vko 45/2022

Saamapuolella

Vielä viisi minuuttia ennen messun alkua hermoilin ovella. Missä viipyy porukka, joka on luvannut musisoida tässä messussa? Onko taksien kanssa ollut ongelmaa, ovatkohan kuitenkin tulossa? Juuri ennen kymmentä kirkon pihaan kaartaa kaksi taksia, joista purkautuu innostunutta porukkaa. ”Meillä on tänään Musakamujen toinen tuleminen”, yksi muusikoista kertoo innoissaan. Hetken päästä Hangon kirkko raikaa iloista laulua. Selkomessu voi alkaa!

Hän saapuu paikalle aina seurakunnan virallisessa hupparissa. Hän pyyhkii pöydät aamiaiskävijöiden jäljiltä ja jakaa hartauteen osallistujille virsikirjat. Jos joku kysyy – ja vaikka ei kysyisikään, hän kertoo: ”Mä olen ihan oikeasti tämän seurakunnan työntekijä”.

Vohvelinpaistajalla on silmälasit huurussa. ”Laitetaanko omenahilloa? Entä strösseliä?” Toimintakeskuksen väki on pystyttänyt seurakunnan tiloihin taidenäyttelyn ja kahvilan. Saan lautaselleni vohvelin toivetäytteilläni ja kupin kuumaa teetä. Lisäksi saan henkilökohtaisen esittelyn näyttelytöistä. Näyttelyn nimi on Valon pisaroita.

Tässä kuvaamani kolme kohtaamista kehitysvammaisten seurakuntalaisteni kanssa eri puolilla Uuttamaata ovat olleet valonpisaroita tässä työsyksyssä. Näissä tilanteissa olen kokenut olevani vahvasti saamapuolella, vastaanottajana.

Seurakunnissa on liian usein nähty kehitysvammaiset ihmiset työn kohteena. On aika nähdä heidät yhä vahvemmin toimijoina ja tekijöinä, ihmisinä, joilla on paljon annettavaa meidän yhteisöissämme. Se vaatii tukea, se vaatii mahdollistajia, se vaatii hieman vaivannäköä. Mutta se kannattaa!

”Te olette maailman valo”, sanottiin selkomessumme tekstissä. Kirkkokahveilla messun solisti houkuttelee meidät kaikki mukaan lauluunsa. Kädet taputtavat, hymyt ovat leveitä. Joku pyyhkii vaivihkaa silmäkulmaansa. Eteisessä eräs seurakuntalainen tulee jututtamaan minua. ”Me tarvitaan seurakunnassa lisää tällaista”, hän toteaa, enkä voi muuta kuin olla samaa mieltä. Tätä valoa ja tätä iloa ei voi panna vakan alle!

Sanna Ylä-Jussila, Uudenmaan kehitysvammaistyön pappi

Vko 44/2022

Seurakuntavaalit lähestyvät, aiotko äänestää?

Seurakuntavaalit lähestyvät, aiotko äänestää? Tätä kysyin tuttavaltani viikonloppuna ja hän tyrmistyi, miksi ihmeessä? Eihän hän käytä kirkon palveluita lainkaan ja muutenkin kirkon pitäisi lopettaa kokonaan se Jumalasta puhuminen, ei ihminen kaipaa sellaista. Olin aivan hiljaa hetken, koska mietin että mitä ihmettä. Ajatus siitä, ettei kirkko tee mitään ilmentää sen, että kirkon hyväntekeminen on jäänyt selkeästi yhteiskunnallisesta keskustelusta jalkojen alle. Teen diakoniatyötä Ojamon alueella ja meitä diakoniatyöntekijöitä on Lohjalla 9, jokaisella alueella on oma työntekijä. Me kohtaamme ihmisiä, joilla on hätä joka viikko. Ihmisiä, jotka eivät kuulu kirkkoon, ihmisiä, jotka kuuluvat kirkkoon, ihmisiä eri kansakunnista, me kohtaamme ihmisiä ihmisinä. Usein taistelemme asiakkaiden oikeuksien puolesta, koska rikkinäinen ja poljettu ihminen ei jaksa enää taistella tuulimyllyjä vastaan. Diakoniatyö kohtasi eri puolella Lohjaa n.3500 henkeä.

Tiesittekö että Ojamon diakoniavirka meinattiin lakkauttaa muutamia vuosia sitten? Tämä päätös tehdään seurakuntavaltuustosta, siellä mihin juuri kohta valitaan uudet valtuuston jäsenet. Eli he, joihin juuri sinä voit nyt vaikuttaa. Seurakuntavaltuusto päättää viroistamme, suurista linjauksista mihin seurakunnan työntekijät panostavat työnsä. Ihan kuten eduskunta, valtuusto päättää budjetista, kuinka paljon mikäkin työmuoto saa budjettivaroja. Diakoniatyö avusti viime vuonna yli 50 000 € asiakkaitaan. Tämä budjettivara on päätetty valtuustossa.

Seurakunnasta puhuttaessa unohtuu helposti se, että tarjoamme perheille ilmaista parisuhde- ja perhepalveluita. Meillä on huippulahjakkaita tiimejä perheneuvotteluasiankeskuksessa, lapsityössä, perhetyössä, diakoniatyössä ja nuorisotyössä. Tarjoamme tukea ja apua eri elämänvaiheisiin. Unohtamatta ihmisiä, joilla ei ole perhettä. Diakoniatyö järjestää viikoittain ruokailuja, heille, joilla on vähän tai ovat yksinäisiä. Tarjoamme paikkoja seniori-ikäisille, joissa olla ja jutustella kuulumisia, lieventää omaa yksinäisyyttään. Tarjoamme työikäisille eri toimintoja. Nämä asiat unohtuvat yleisestä keskustelusta, johtuen varmaan, ettei se ole mediatrendikästä. Siitä ei saa riitaa taikka skandaalia revittyä. Ole siis rohkea ja vaikuta, anna äänesi ja varmista että voimme jatkossakin tarjota näitä hyviä palveluita ympäri Lohjaa.

Emilia Frey, diakoni

Vko 42/2022

Saa epäillä

Huomisen sunnuntain pyhän nimi on ”usko ja epäusko”. Meidän on helppoa uskoa asioihin, jotka näemme ja joihin voimme koskea. Helppoa on myös uskoa sellaiseen minkä voimme itse tieteellisesti ja fyysisesti todistaa. Mutta uskossa on kyse niin paljon muustakin kuin tietämisestä. Vastaavia asioita, joiden olemassaoloon uskomme vaikka emme niitä näkisi, mutta koemme niiden vaikutuksen, on ympärillämme paljon. Niitä ovat muun muassa happi, sähkö, rakkaus ja omatunto. Samalla tavoin kuin edellä mainittujen asioiden vaikutukset näkyvät maailmassa näkyvät myös Jumalan teot elämässämme ja maailmassamme, vaikka emme Häntä näekään.

Usko Jumalaan voi olla myös herkkää ja haurasta. Turvaudumme sydämessämme Korkeimpaan, mutta emme aina osaa perustella sitä itsellemme. Uskoon kuulu myös epäily. Varsikin hetkissä, joissa oma kaikkivoipaisuus heikentää Jumalan näkemisen tai ne voivat olla epätoivon ja luopumisen hetkiä tai niitä tapahtumia maailmalla ja kotimaassa, jotka herättävät toivottomuutta ja hätää. Mutta epäily ei ole sama asia kuin uskon kieltäminen. Kieltäjä kääntää selkänsä tietoisesti pois Jumalasta, kun epäilijä taas tunnustaa heikkoutensa, mutta haluaa silti tarttua Jumalaan. Näissä hetkissä on hyvä muistaa, että uskoa ei kannata keskittyä miettimään oman ponnistuksemme kautta. Että, jaksanko minä uskoa Jumalaan? Silloin terveellistä pohtia asiaa toisinpäin. Sillä Jumala jaksaa uskoa meihin, vaikka epäusko valtaisi mielemme. Jumalalla ei ole epäuskoa, Jumalan usko on loppumatonta ja täynnä luottamusta.

Kun tunteemme ja uskomme on ailahtelevaa, voimme rukoilla Jumalan osallisuutta elämäämme, hänen johdatustaan ja rauhaansa elämäämme. Voimme rukoilla uskollemme vahvistusta. Uskolle voi hakea vahvistusta myös ehtoollispöydästä. Huomennakin ehtoollisella Jeesus lahjoittaa itsensä sinulle, uskosi vahvistukseksi. Saat vastaanottaa Kristuksen ruumiin ja veren syntien anteeksiantamiseksi.

Piia Korpijaakko, seurakuntapastori

Vko 40/2022

Jokainen vapaaehtoinen on suorituslisän arvoinen

Työelämässä työssä suoriutumista mitataan erilaisin mittarein. Työntekijän kanssa käydään säännöllisesti kehityskeskustelu, jonka yhteydessä hänelle asetetaan tavoitteet vuodeksi eteenpäin. Vuoden päästä arvioidaan, onko asetetut tavoitteet saavutettu hyvin vai onko tavoitteet jopa ylitetty. Jos työntekijä on suoriutunut yli odotusten, hänelle maksetaan suorituslisää, bonusta tai muuta palkan lisää. Suorituslisää saa vain pieni osa työntekijöistä.
Vapaaehtoinen toimii seurakunnassa pääsääntöisesti ilman rahallista korvausta, mutta kokee silti saavansa paljon. Hän saa toiminnastaan hyvän mielen itselle ja muille sekä merkitystä elämään samalla, kun hänellä on mahdollisuus syventää omaa uskoaan ja lisätä osallisuuden tunnettaan seurakunnassa. Lisäksi hän pääsee vaikuttamaan seurakunnan toimintaan. Vapaaehtoistoiminnassa on myös mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia ystäviä.
Moni vapaaehtoinen on todennut, että itse vapaaehtoisena toimiminen tuottaa iloa. Tätä iloa ja merkitystä, jonka saa tehtävässään, voitaisiin kutsua vapaaehtoistoiminnan suorituslisäksi. Suorituslisää annetaan kaikille vapaaehtoisille eri muodoissa, riippuen siitä, mitä kukin tekee ja mitä itse kokee saavansa vapaaehtoistyöstä.
Vapaaehtoistoiminnassa ei mitata eikä arvoteta suorituksia - riittää, että on mukana toiminnassa omilla kyvyillään silloin, kun se on itselle mahdollista. Toimimalla vapaaehtoisena jokainen vapaaehtoinen on joka hetki Jumalan silmissä suorituslisän arvoinen.

Jeesus, Ihmisen Poika! Auta meitä huolehtimaan enemmän toisista kuin itsestämme ja löytämään elämän mieli osallisuudesta, yhteisen hyvän jakamisesta ja yhteydestä sinuun. Amen. (Alkuja ja loppuja, Rukousten kirja)

Tervetuloa mukaan toimintaamme ja nauttimaan Taivaan Isän suorituslisää!

Eeva Hietala

vapaaehtoistyön ja viestinnän koordinaattori

Vko 39/2022

Jumalan sanansaattajat  -   enkelit ja me

Seurakuntatyöni alkutaipaleella lastenohjaajana Tapiolassa sain käsiini Sunnuntai-kertomuksia kirjan. Siinä on kullekin pyhälle tarina päiväkerho- ja kouluikäisille. Mikkelinpäivään ajoittuu kertomus Pikku-Enkeli Ellistä, jonka tärkeä tehtävä on kuiskata ihmisten korvaan taivaan Isän tahto. Tarinassa Elli kohtaa tytön, joka ottaa maksamatta kaupasta posliinienkelin, johon on ihastunut. Elli yrittää estää tyttöä, mutta hän ei kuule tai kuuntele.

Sunnuntaina 2.10 on Mikkelinpäivä, enkelien ja lasten päivä. Enkeleiden tärkeä tehtävä todella on Raamatun mukaan toimia Jumalan viestinviejinä. Varoittaa, opastaa, johdattaa. Sunnuntaista alkaa myös vanhusten viikko. Tarvitsemme myös oikeita ihmisiä, aiempia sukupolvia, kertomaan oikeasta ja väärästä, Jumalasta ja enkeleistä. Tarvitsemme myös tilaa ja vapautta kysymyksille ja ihmettelylle.

Kesällä pääsin katsomaan Vivarnian kenraaliharjoitusta Vivamoon. Miten ilahduttavaa ja innostavaa eri sukupolvien yhdessä tekemistä! Tarinassa merkittävää oli lasten viisaus sekä herkkyys suhteessa luontoon, ihmisiin ja Jumalaan aikuisten tavoitellessa taloudellista hyötyä. Muistutus, että vanhemmat sukupolvet eivät ainoastaan siirrä tietoa ja oppia seuraaville, vaan opimme valtavasti elämää lapsilta ja nuorilta.

Vielä enkeleistä. Enkeleiksi kutsutaan arkikielessä myös toisinaan ihmisiä, jotka tulevat yllättäen apuun, tekevät palveluksen, jota ei ole osannut tai uskaltanut odottaa. He välittävät Jumalan viestiä teoin: olet tärkeä, olet merkittävä. Olet huomion ja avun arvoinen.

Me voimme olla arjen enkeleitä toisillemme, apuna ja rohkaisijoina monenlaisissa kohtaamisissa. Tiistain Evästä -päivään diakoniaruokailussa kohtasin sellaisia: vapaaehtoistoimijat ja muissa tehtävissä toimivat ottivat vastaan ihmisiä ystävällisesti, huomioiden, hartiaa tai selkää silittäen, tarjoilussa auttaen, välittäen.

Tänä Mikkelinpäivänä tapahtuu myös kirkon korttelissa. Lohjan Pyhän Laurin kirkolla, seurakuntakeskuksessa ja hautausmaalla on monenlaista ohjelmaa ja tekemistä eri-ikäisille, eri sukupolville yhdessä ja erikseen.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan koko päiväksi messusta alkaen tai poikkeamaan itsellesi sopivaan aikaan!

Tanja Mäkelä, diakoni

Vko 36/2022

Onnea, 150-vuotias -  ja ikiaikainen  - diakoniatyö!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150-vuotta siitä, kun ensimmäinen diakonissa vihittiin virkaan Suomessa. Diakoniakoulutus ja diakonissojen palkkaaminen seurakuntiin töihin alkoi nioina vuosina. Diakonissahan on pohjakoulutukseltaan sairaanhoitaja (mutta voi olla nykyään mieskin), diakoni, joita alettiin kouluttaa myöhemmin, on saanut sosiaalialan koulutuksen.

Omilta opiskeluajoiltani on jäänyt mieleeni Vanhan Testamentin kertomus, jossa tulkinnan kertoneen opettajan mukaan esiintyi ensimmäinen diakoniatyöntekijä. Tuossa Vanhassa Testamentissa olevan raamatunkohdassa profeetta Elia on taistellut epäjumalia vastaan, mutta uupuu lopulta, ja epätoivoisena pakenee autiomaahan toivomaan kuolemaa. Hänet herättää enkeli, joka tuo syötävää ja juotavaa. Elia ottaa ne, ja nukkuu taas. Enkeli herättää, tarjoaa lisää ruokaa ja lähettää Elian matkaan. (1 Kuninkaiden kirja 19:1-8)

Kertomuksesta voi löytää olennaisia siltoja nykykirkon diakoniaan. Mutta kiinnostava on myös autettava. Hän on profeetta, merkittävä henkilö. Tärkeää on ymmärtää, että kuka tahansa meistä voi tarvita apua. Meitä ihmisiä ei tarvitse jakaa menestyjiin ja epäonnistujiin. Jokainen tarvitsee joskus apua.

Auttaja, enkeli, tuo kertomuksen ensimmäinen diakoniatyöntekijä, tuo ruokaa lisää, kun yksi kerta ei riitä. Niin ihmisten kanssa usein taivalletaan pidempi matka oikeassakin elämässä.  Diakoniasta puhutaan rinnalla kulkemisena. Taloudelliset pulmathan ovat yleinen syy ottaa yhteyttä diakoniatyöhön, ruokaa tarvitaan ihan oikeasti. Mutta on ilo myös nähdä, kun ihmisten elämässä löytyy henkisiä voimia lähteä matkaan, päästä eteenpäin. Takaisin saa tulla jos tarvitsee!

Diakoniatyö on enkelin työn lailla hengellistä työtä. Lähtökohtana on Jumalan rakkaus, joka koskee meitä Jeesuksen työn takia. Diakonia kuuluu jokaiselle, ei vain kirkon työssä oleville. Sunnuntaina 11.9. saamme juhlia yhdessä Lohjan alueen kirkoissa diakoniatyötä. Tervetuloa mukaan, juhla on yhteinen!

Jonna Seppälä, diakoni

Vko 33/2022

Nyt nukutko vaan?

Tämä voisi olla yläkouluikäisen vanhemman kysymys nuorelle, kun päivän ja yön rytmi on kesän aikana muuttunut päinvastaiseksi ja koulut kuitenkin alkoivat jo viime viikolla. Mutta oikeasti tämä on virren alku huomispäivän jumalanpalveluksessa. Virsi 407 alkaa sanoilla: ”Nyt nukutko vaan ja sielusi Herralta suljet? Käy taistelemaan, päin kuolemaa, ihminen kuljet!” Ei ihan kevyttä sanomaa näin syyskauden jo alettua, vaan vakava muistutus siitä, että elämme elämämme täällä joka tapauksessa aina niin, että päin kuolemaa kuljemme. Voimme yrittää sulkea tämän tosiasian mielestämme ja etsiä täysin rinnoin elämän mukavia asioita, mutta joskus tämä todellisuus saavuttaa meidät. Auto voi osua vauhdilla pylvääseen ja viedä kolmen nuoren ihmisen hengen ja viedä neljättä lähelle viimeistä porttia, niin kuin luki lehdessä vähän aikaa sitten. Tai kun ihan äskettäin kuulimme kuuluisan näyttelijän/muusikon Vesa-Matti Loirin menehtymisestä. Jokaisen kohdalla kuolema on väistämättä edessä ja siitä huomispäivän jumalanpalvelus muistuttaa meitä vakavalla teemallaan ”Etsikkoaikoja”.

Etsikkoajalla tarkoitetaan sellaista aikaa, jolloin Jumala kutsuu meidät aivan erityisellä tavalla. Kerrotaan iäkkäästä berliiniläisnaisesta, joka oli 50 vuotta jakanut kaduilla kristillisiä lehtisiä. Hän oli jo pitkän aikaa pitänyt silmällä erästä miestä, joka sai joka sunnuntai lehtisensä. Eräänä päivänä tämä mies kuitenkin kieltäytyi ottamasta sitä:

• Ei, nyt en tahdo niitä enää.

• No no, mikäs nyt on? nainen kysyi.

• Tiedättekö, rouva, jos otan vielä yhdenkin lehden, minun on muutettava elämäni, ja sitä en halua tehdä!

Ihminen tavallaan ymmärtää, että Jumala kutsuu häntä voimallisesti, mutta jokin sisimmässä pistää kovasti hanttiin. Meillä on tapana viivytellä ja siirtää hankalia asioita. Joskus ne sitten ratkeavat aivan itsestään mutta eivät aina parhaimmalla tavalla. Virren sanoin: ”Vain viivyttelet ja välttelet kutsua Herran. Jos seisahdu et, voit kuulla sen viimeisen kerran.” Etsikkoajastasi voisi tulla kuitenkin elämäsi parasta aikaa, silloin, kun annat Taivaan Isän vaikuttaa elämääsi. Virsi 407 kehottaa tähän suorasukaisella tavallaan näin: ”Siis nouse ja käy, on kurjankin oikeus tulla. Ei esteitä näy, tie auki on armahdetulla.”

Horst Gripentrog, kappalainen

Vko 32/2022

Mitähän syksyllä alkaisi?

Syksyllä luonto alkaa valmistautua talven tuloon, kun taas syksy herättää tai jopa vaatii meitä aloittamaan jotain uutta. Kouluvuotensa aloittaneet ekaluokkalaiset ovat uuden ja jännittävän edessä, koulun aloittaminen on iso ja tärkeä asia koko perheelle. Jääkaapin oveen ilmestyy lukujärjestys harrastuksineen, joka määrittää sekä koululaisen että hänen lähimpien aikataulun.

Meissä jokaisessa taitaa asua pieni koululainen, joka odottaa syksyltä jotain uutta. Meille aikuisille vain ei anneta valmista lukujärjestystä. Vauhtisokeus saattaa myös syksyisin yllättää, kun aloitamme monenlaista uutta. Onneksi edessä onkin jo syysloma, joka tulee tarpeeseen, koska lokakuussa jo lomaa taas tarvitseekin.

Minäkin laitan lusikkani soppaan ja ehdotan Sinulle jotain uutta syksyysi. Tai vanhaa, jos jo toimit näin. Tämä joka tapauksessa lainattua on. Munkki, teologian professori ja vallankumouksellinen Martti Luther (1483–1546) muistuttaa meitä Katekismuksessa aamurukouksesta. Päivän voi aloittaa hetken hengähtämällä. Joku kumma siunaus ääneen sanotuilla rukouksilla on, sanat luovat todellisuutta, jotka auttavat rakentamaan tulevaa.  Ja aina ei tarvita edes sanoja. Itsensä siunaaminen ristinmerkillä on sanaton siunaus, jolla pyydämme Jumalalta hyvää ja varjelusta elämäämme.

Luther kirjoittaa Katekismuksessa näin:

Noustessasi aamulla vuoteesta siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä ja lausu:

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun. Aamen.

Sen jälkeen lue uskontunnustus ja Isä meidän -rukous. Jos haluat, lausu vielä seuraava rukous:

Minä kiitän sinua taivaallinen Isäni, rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta, että olet viime yönä varjellut minut kaikesta vahingosta ja vaarasta. Pyydän sinua: varjele minua myös alkavana päivänä synnistä ja kaikesta pahasta, että tekoni ja koko elämäni olisivat mielesi mukaiset. Minä annan itseni, ruumiini, sieluni ja kaikkeni, sinun käsiisi. Pyhä enkelisi olkoon minun kanssani, ettei paha vihollinen saisi minussa mitään valtaa. Aamen.

Minusta hyvä aamurukous on myös tämä: Jeesus, tässä olemme. Ajattelen, että tärkeintä on päätös kääntyä Jumalan puoleen, ei ne sanat tai käsien asento.

Hyvää syksyä uusien alkujen kanssa!

Paula Miettinen, pappi

Vko 31/2022

Jumalan huolenpito ja toivo

“Tulkaa, palatkaamme Herran luo! Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa, hän on lyönyt, mutta hän myös sitoo haavat. Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä. Ottakaamme opiksemme, pyrkikäämme tuntemaan Herra! Hän tulee, se on varmaa kuin aamunkoitto. Hän tulee kuin sade, kuin kevätsade, joka kastelee maan” (Hoos. 6:1-3).

  Viime aikoina olen pohtinut kärsimystä ja menetystä. Olen lukenut hartauskirjoja ja keskustellut läheisen kanssa, joka on kohdannut elämässään suuria vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Ihminen on aina kohdannut ja miettinyt kärsimystä.

  Aistin kivun, jonka vastoinkäymiset kuten sairastuminen, lähimmäisen kuolema, riidat ja muut vaikeudet aiheuttavat. Surun kohdatessa ihminen kaipaa läsnäoloa ja lohdutusta. Surevan kuunteleminen on tärkeintä, kuuntelijan puheella ei ole niin paljoa merkitystä. Turhaan ei apostoli Paavali neuvo Rooman seurakuntaa iloitsemaan iloitsevien kanssa ja itkemään itkevien kanssa (Room. 12:15).

  Jeesus on turvapaikka jokaiselle niin ilon kuin ahdistuksen keskellä. Hän on läsnä kanssani, vaikka maa järkkyy ja vuoret vaipuvat merten syvyyksiin (Ps. 46:3). Ihminen joutuu elämässään tilanteisiin, joissa ei tunnu olevan toivoa. Tällöin on lohduttavaa tietää, ettei ole yksin. Iankaikkiset käsivarret jaksavat aina kannatella. Jeesuksen seurassa on turvallisesti vahvalla kalliolla.

  Hoosean kirjan raamatuntekstissä mainitaan Jumalasta, että “kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä”. Samoin Jeesus on noussut kolmantena päivänä kuolleista. Meille on luvattu iankaikkinen elämä Jeesuksen kanssa. Jumalan lupaus kestää. Hän ei meitä hylkää.

  Jumala on uutta luova ja elävä Jumala. Hän on läsnä ja tietää kaiken meistä. Hän huolehtii meistä myös maanpäällisen elämämme jälkeen. Jumala rakastaa sinua ja antaa sinulle tulevaisuuden ja toivon. Jeesuksen risti on toivon lähde.

Terveisin

Ilkka Korpinen, kesätyöntekijä

Vko 30/2022

Vahvuuksien voimalla eteenpäin

Rehellisyys, ryhmätyötaidot, huumorintaju, myötätunto, uteliaisuus, luovuus, rakkaus… Lista erilaisista vahvuuksista on loputon. Miksi nämä sanat unohtuvat helposti? Miksi saattaa olla vaikeaa myöntää olevansa hyvä jossakin? Muistan tilanteen, jossa minulta on kysytty: ’’Mikä oli tässä tehtävässä sinun vahvuutesi?’’. Tunnen sydämeni vain pomppivan ja punaisuus valtaa kasvoni. Pohdin ajatuksissani, miksi en osaa vastata tähän kysymykseen. Huomaan, että omien vahvuuksien tunnistaminen voi olla välillä haastavaa. 

Jokaisella on omat vahvuutensa. Erilaisia vahvuuksia tarvitaan monipuolisesti vaihtelevissa tilanteissa. Toinen osaa lohduttaa ja olla myötätuntoinen, kun toinen on surullinen. Toinen osaa olla innostunut ja toiveikas unelmista ja tulevaisuudesta. Ainutlaatuiset vahvuutemme tekevät meistä upeita yksilöitä. Vahvuuksien havaitseminen ja tiedostaminen auttaa meitä ymmärtämään, kuinka tärkeitä olemme myös toisillemme. Toisen vahvuus voi olla toisen apu ja turva.

Erilaisten tehtävien ja suoritusten jälkeen pysähdymme usein ajattelemaan, miten olisin voinut tehdä toisin tai paremmin. Tietysti itsensä kehittämisen kannalta on hyvä edellä mainittuja asioita pohtia, mutta emme kiinnitä tarpeeksi huomiota vahvuuksiimme. Omien vahvuuksien tiedostaminen tuo iloa ja luottamusta seuraavan haasteen kohdatessa. Minä onnistun. 

’’Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo.’’ (1. Kor. 12:11). Jumala on antanut meille vaihtelevia taitoja Pyhän Henkensä kautta. Arvostetaan toisiamme ja luotetaan vahvuuksiimme. Vahvuuksien rikkaus astuu näkyviin, kun hyväksymme itsemme ja myös toisemme ainutlaatuisina omina itsenämme. 

Aleksi Nurmilaakso, luokanopettajaopiskelija, Lohjan seurakunnan kesätyöntekijä

Vko 29/2022

Jumala on rakkaus 

Tämä Raamatusta löytyvä lause herättää monenlaisia mielipiteitä. Sodat uutisissa nostavat kysymyksiä lauseen paikkansapitävyydestä. Samoin henkilökohtaiset kärsimykset ja menetykset. Miten rakastava Jumala voi sallia kaikkien pahojen asioiden tapahtumisen? 

Jumalan antama kymmenen käskyn laki ei salli kuitenkaan kärsimyksen tuottamista toiselle ihmiselle. Tämän sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus opettaa opetuslapsiaan tulkitsemaan kyseistä lakia uudella tavalla. Tappamisesta seuraava rangaistus tulisi koskemaan myös niitä, jotka ovat vihoissaan veljelleen. ” – – joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.” (Matt. 5:22). Aviorikosta vastasi puolestaan jo himoitseva katse toista ihmistä kohti. Tällaisessa lain tulkinnassa väärin tekemiselle ei jää mitään sijaa. Jumalan lain noudattamisessa ei siis ole kysymys vain väärien tekojen tekemättä jättämisestä, vaan suhtautumisesta toiseen ihmiseen ajatuksissa ja teoissa. 

Tällainen laki ilmentää Jumalan rakkautta. Jumala rakastaa sinua niin paljon, ettei hän halua, että kukaan tekisi sinua kohtaan väärin, ettei kukaan ajattelisi sinusta pahaa ja että muut ihmiset tekisivät sinulle hyvää ja osoittavat sinulle välittämistä ja huolenpitoa. Samaan aikaan Jumala rakastaa sinun lähelläsi olevia ihmisiä ja haluaa, että toimisit ja ajattelisit heitä kohtaan mahdollisimman hyvin. Hän haluaa, että osoitat rakkautta myös niille, jotka rikkovat sinua vastaan, sillä heillekin Jumala antaa joka päivä aurinkonsa nousta. 

Jeesus ei kumonnut Jumalan lakia, vaan toteutti sen pienintäkin piirtoa myöten. Näin ollen Jeesuksen teot ilmensivät Jumalan rakkautta maailmassa. Lisäksi hän osoitti rakkautta kärsimällä kuolemallaan kaikkien ihmisten väärien tekojen, ajatusten ja tekemättömien rakkauden tekojen aiheuttaman rangaistuksen – niin sinun kuin läheisesikin. 

”Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.” (1. Joh. 4:8). 

Markus Nikander, kesäteologi

Vko 28/2022

Aika pysähtyä

Istun suurella kalliolla ihastelemassa järveä ja sen ympäröimää luonnon rikkautta. Näen, kuinka metsät vihertävät, kukat kukkivat ja hyönteiset sekä linnut lentävät. Perhonen on juuri laskeutunut kalliolla viereeni ja sen tuoma väriloisto heijastuu silmiini. Kuulen veden liplatuksen ja lintujen laulun. Auringon tuottama lämpö hivelee ihoani. Hetki on täydellinen ja on aika pysähtyä. On aika antaa tilaa omille ajatuksille ja antaa kehon levätä.

Jokaisen meidän arkemme on ainutlaatuinen. Usein se muodostuu erilaisista työtehtävistä ja kotiaskareista. Tarkastelemme ajan kulua, jotta ehdimme seuraavaan paikkaan ajoissa. Kohtaamiset toisten ihmisten kanssa ovat satunnaisia ja osa sovittuja tapaamisia. Tilanteet ovat ohikiitäviä ja ajatukset eivät välttämättä pysy samassa tahdissa. Läsnäolo kulkee meistä kauemmas, kun tekemistä on liikaa tai pyrimme toteuttamaan useampaa asiaa yhtä aikaa. Väsymys alkaa myös vähitellen painaa rinnassa.

Kesällä meillä monella on mahdollisuus pitää kesäloma. Kalenteri saattaa täyttyä etukäteen lomasuunnitelmista, jotka pitävät sisällään ystävien näkemisiä ja erilaista puuhastelua.

Kuitenkin olisi tärkeää ottaa hetkiä myös omaan rauhoittumiseen ja läsnäoloon. Antaa aikaa myös itselle. Pienet omat hetket tulisi muistaa myös arjen kiireiden keskellä. Rauhoitutaan nauttimaan hetkestä ja sen tuomista mahdollisuuksista. Ei ajatella menneitä tai tulevaa. Niillä on omat paikkansa ja hetkensä.

 ’’Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.’’ (Matt. 6:34). Meidän omissa pienissä pysähtymishetkissämme myös Jumala on läsnä. Hän tietää, mitä tarvitsemme juuri sillä hetkellä. Nyt on sinun aikasi pysähtyä.

Aleksi Nurmilaakso, luokanopettajaopiskelija, kesätyöntekijä

Vko 27/2022

Riittämättömyydestä

’’ En osaa, en pysty, en ole tarpeeksi hyvä, en riitä’’. Riittämättömyys on monille meistä tuttu tunne. Oli se sitten työelämässä, ihmissuhteissa tai muilla elämämme aloilla, se on monesti hyvin kuormittava tunne.

Välillä tämä tunne voi kestää pitkiäkin aikoja. Tällaisina uuvuttavina aikoina on hyvä muistaa lupaus, jonka Jumala on antanut meille jo vanhassa testamentissa. (Jer. 29:11): Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra, Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Koimmepa olevamme kuinka riittämättömiä tahansa, niin Jumala on luvannut meille tulevaisuuden ja toivon. Siihen riitämme, vaikka kaikki muu tuntuisi epäonnistuvan. Tähän lupaukseen voimme luottaa.

Toni Virtanen, kausityöntekijä

Vko 26/2022

Avaimet hukassa? 

Monenlaisia asioita ja esineitä etsitään: arkeen töitä, vierelle kumppania, olohuoneeseen sohvapöytää, autoon halpaa polttoainetta ja ostoskoriin tuoretta leipää. Elämään etsitään puolestaan tarkoitusta, iloa, jännitystä, lepoa, lohdutusta ja turvaa.  

Välillä hallussamme olevat asiat unohtuvat ja katoavat. Kukapa ei olisi koskaan hukannut avaimia, kännykkää, laturia tai matkakorttia? Tärkeiden esineiden löytämisen tarve aiheuttaa stressiä ja tiukassa tilanteessa paniikkiakin. Esimerkiksi silloin, kun on illalla ulkona ja kotiavaimet ovat hukassa. 

Joidenkin kadonneiden esineiden tilalle voidaan ostaa uusia tilalle. Joitakin tavaroita täytyy etsiä niin kauan kuin ne löytyvät. Moniin elämään liittyviin kaipauksiin ei ole kuitenkaan olemassa mitään löytötavaratoimistoa. Ei myöskään mitään markettia, jonka tuotteiden selostetekstistä voisi lukea tarkasti, mitä tuote elämään toisi. Kaipauksen täyttymättömyys herättää kipua, pelkoa ja lohduttomuutta, ehkä jopa vihaakin. 

Jeesus etsi maan päällä ollessaan kadonneita, sellaisia, joiden oman elämän avain oli hukassa ja joiden vaikeasta elämäntilanteesta ei ollut ulospääsyä omin avuin. Heitä Jeesus tuli pelastamaan. Hän tuli vapauttamaan elämässään eksyneet syyllisyydestä, häpeästä ja pelosta.  

Jeesus vietti niin paljon aikaa julkisesti syntisiksi kutsuttujen seurassa, että häntä itseään nimitettiin syntisten ystäväksi. Hänen luokseen tulivat murheelliset, surevat, sairaat, raajarikot ja yhteiskunnan hylkiöt, niin lapset, aikuiset kuin vanhuksetkin. He kääntyivät Jeesuksen puoleen ja etsivät häneltä apua. Heille Jeesus antoi uuden elämän. Samoin jokaiselle, joka häneen elämässään turvaa. 

”Heittäkää kaikki murheenne hänen [Jumalan] kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:7).  

Markus Nikander, kesäteologi

Vko 25/2022

Aarre saviastoissa

Korinttilaiskirje 4:6-11

Jumala, joka sanoi: “Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme.

Kahden viimeisen vuoden aikana moni meistä on varmasti ollut uupunut. Rajoitukset ovat vaikeuttaneet elämänhallintaa ja vieneet pois säännöllisestä päivärytmistä. Näin ainakin itselleni on käynyt.

Jumala ei rakasta sinua siksi, että olet niin hyvä ja vahva ja kaikenlaiseen kykenevä. Hän rakastaa sinua, koska hän antoi ainoan Poikansa Jeesuksen ristille kuolemaan puolestasi. Maailmamme on hyvin ennalta arvaamaton tällä hetkellä. Monet yllättävästi muuttuvat asiat herättävät pelkoa. On lohdullista tietää, että Jumalan rakkaus pysyy aina.

Edellä mainitussa raamatunkohdassa apostoli Paavali kertoo kristityissä loistavan valon olevan peräisin Jumalasta. Minä olen vain saviastia, mutta kun Jeesus vaikuttaa sisälläni hänen valonsa loistaa maailmaan. Kun elämä ei mene suunnitellusti ja tulee vaikeuksia sekä raskaita vaiheita on hyvä muistaa, että saan kaiken tarvittavan Jumalalta. Olen itse mitätön, mutta Jeesuksessa minulla on kaikki riippumatta tunteistani ja elämäntilanteestani.

Ilkka Korpinen, kesätyöntekijä

Vko 24/2022

Täydellinen rakkaus karkottaa pelon

Raamattu opettaa meille, että uskossamme on kyse uskosta Jeesuksen Kristuksen elämään, kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Uskoon siitä, että Jeesus on noussut ylös taivaaseen ja jatkaa sieltä käsin toimintaansa täällä maan päällä Pyhän Henkensä kautta. Sillä ei ole mitään merkitystä, millaisia ominaisuuksia tai kykyjä meillä kullakin on, me kelpaamme Jumalan edessä sellaisina kuin olemme.

Kuitenkin kun tarkastelen omaa käytöstäni, vaikuttaa siltä kuin minulta vaadittaisiin täydellistä suoritusta. Jos tuon jotakin omaa tuotostani muiden ihmisten nähtäväksi, pitäisi sen mieluiten olla täydellinen tai lähes täydellinen. Jos se on jotenkin epäonnistunut, koen häpeää. Olen kylläkin yrittänyt opetella sietämään epätäydellisyyttä itsessäni, sillä siedänhän sitä muissakin ihmisissä. Olen kehittynyt tässä jonkin verran, kun mokaan yritän kohdata itseni armollisesti. Mokani ovat olemassa, en pidä niistä, mutta annan itselleni anteeksi. En kuitenkaan usko, että olen tämän ongelmani kanssa yksin.

Miksi meidän tulisi olla muiden ihmisten edessä mieluiten täydellisiä? Jumala on luonut meidät inhimillisiksi ja haavoittuviksi. Hän ei vaadi meiltä täydellisyyttä, vaan hän kutsuu meitä luokseen sellaisina kuin olemme. Meille kaikille löytyy paikka hänen luotaan, riippumatta siitä kuinka taitavia tai onnistuneita olemme. Voisimmeko myös tulla toistemme eteen sellaisina kuin olemme? Meidän täydellisyyden tavoittelu voi jopa muodostua esteeksi aidolle yhteydelle toistemme kanssa. Voimme löytää todellisempaa yhteyttä muiden ihmisten kanssa, jos uskallamme näyttää haavoittuvuutemme ja heikkoutemme toisillemme.

Minua puhuttelee Raamatunlause: ” Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” (1. Joh. 4:17–18) Haluan omassa epävarmuudessani ja pelossani turvautua Jumalan täydelliseen rakkauteen ja antaa myös epätäydellisyyteni Jumalan käsiin.

Siunattua kesää sinulle!

Marika Torp, kausiteologi

Vko 23/2022

Rakasta, arvosta, vaali

Tänään mieleni on ennenkuulumattoman kevyt sekä vapaa kuormittavista ajatuksista, jonka vuoksi tahdon antaa myös sinulle jotakin kevyttä ja iloista pohdiskeltavaa: 

Eikö olekin ihanaa, kun on kesä, 
kun välillä on lämmintä, kun välillä on viileää 
tai kun koko ajan on niin uskomattoman vihreää? 
Eikö olekin ihanaa, kun linnut laulavat, 
kun kukat kukkivat, kun pörriäiset pölyttävät 
tai kun jokin sinut ohittava eläin jää tarkkailemaan sinua hetkeksi – kun tulet niin nähdyksi?  
Ja eikö ole ihanaa, kun ruoat ja juomat maistuvat ulkona sata kertaa paremmilta? 
Tämän kaiken ihanan, suloisen ja kauniin suo minulle ja sinulle hyvä kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, kaiken maailmassa olevan pahuuden, kaiken inhottavan ja pelottavan, keskelle. Ja siksi meidän tulisi rakastaa ja arvostaa sitä kaikesta sydämestämme, vaalia jokaisella aistillamme. Sillä silloin lisääntyy maailmassa hyvyys ja hyvyyden mukana toivo. Ja kun meillä on toivoa, on jokainen eteen tuleva este helpompi ylittää. 

Tällä tavalla, ilman pitempää jaarittelua: siunattua, valoisaa ja virkistävää kesää sinulle! 

Saana Sainio, kausiteologi 

Vko 21/2022

”Raise your hopeful voice, You have a choice”

Lause on musikaalilaulusta, joka jäi soimaan mieleeni merkityksellisenä. Hyvin vapaasti suomennettuna se tarkoittaa suunnilleen: ”Korota toiveikas äänesi, sinulla on vaihtoehto.” Tuumailen tänään, että sitä urautuu niin helposti tässä elämässä; Tekee samoja asioita vuodesta toiseen, ostaa samaa ruokaa kaupasta ja kävelee samoja lenkkipolkuja koiran kanssa. Eikä siinä mitään, se on ihan ok, mutta kun ajatuksetkin tuppaavat urautumaan! Varsinkin se vaara on silloin kun on joutunut kohtaamaan paljon pettymyksiä tai luopumista. Ihan kuin olisi jotenkin unohtanut, että hyviäkin asioita voi tapahtua tai että valo tunnelin päässä ei aina välttämättä ole juna.

Onpa voinut käydä niinkin, että hartaasti rukouksessa pyydetyt asiat näyttävät jääneen Jumalalta kuulematta ja tapahtuukin ihan muunlaisia asioita, kuin mitä on rukouksessa pyytänyt. Mitä ihmettä? Missä sinä Jumala olet? Miksi sallit nämä asiat elämääni ja läheisteni elämään? -Syvä hiljaisuus.

Ja sitten, vähitellen, kuin hitaasti heräävä kevät, joka ottaa takapakkia melkein joka toinen päivä, sitä sattuu kuulemaan musikaalilaulun, jonka kertosäkeessä on jotakin merkillistä. ”Raise your hopeful voice, You have a choice.” Jotenkin laulun sanat alkavat yhdistyvät mielessäni Jeremian kirjan kohtaan: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer.29:11)

Lue se uudestaan. Ehkä tänään on se päivä kun tuo Raamatun kohta saa päästää sinut vapaaksi jostakin sellaisesta, mitä olet jo väsymykseen saakka raahannut mukanasi. Herra siunatkoon sinua tänään sillä kohdalla kuin juuri nyt olet.                                                                                      

Krista Kallio, diakoni

Vko 20/2022

Sydämen puhetta

Meillä on usein tapana puhua sydämestä tunteiden paikkana. Sydän voi olla pakahtumaisillaan onnesta tai syvän surun repimä. Vaikean päätöksen edessä saattaa saada neuvon, että pitää kuunnella sydämen ääntä.

Joskus huolet täyttävät sydämen. Me olemme jakaneet yhdessä samaa huolta, kun pandemia ja sota ovat muuttaneet elämäämme. Joskus taas kantamamme huoli on hyvin yksinäistä ja se voi olla piilotettuna mahdollisimman syvälle sydämen sopukoihin, jotta kukaan ei vain pääsisi näkemään sitä.

Jumalan lupaus kannattelee meitä, kun sydäntämme vaivaa huoli tai pelko: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11) Mielessäni ajattelen toivon sellaiseksi valonsäteeksi, joka syttyy sydämeen. Se valaisee jokaisen nurkan ja sopen ja siinä valossa huolet alkavat kalveta. Toivo muistuttaa meitä siitä, että tulevaisuutemme on Jumalan hyvissä käsissä.

Rukousta on kutsuttu sydämen puheeksi Jumalan kanssa. Rukous tapahtuu, kun avaan sydämeni ilot, huolet ja surut Jumalalle. Eikä haittaa, jos en löydä sanoja kuvaamaan tilannettani tai tunteitani. Sydän puhuu suoraan Jumalalle ja Jumalan kanssa, eikä siihen välttämättä tarvita sanoja.

Toivontäyteistä ja siunattua alkavaa kesäaikaa!

Tanja Louhivuori, kappalainen

Vko 19/2022

Murtumasta kulkeva Jumala

Vanha tarina kertoo Jumalasta, joka kolkuttaa ihmisen sydämen ovelle pyytäen asuntoa pojalleen. Ihminen empii, sillä kyllähän hän tarvitsee asuntoa myös itselleen. Keskustelu jatkuu ja Jumala sanoo: ”Kun minun poikani tulee tänne asumaan, on sinulla enemmän tilaa kuin koskaan ennen.” Ihminen haluaa vielä miettiä vuokraisiko hän sydämestään huoneen. Silloin Jumala jatkaa: ”Minulla on kyllä aikaa odottaa.”

Pelkään, että Jumala on ohikulkumatkalla ja vain piipahtamassa sydämeni ovella. Pelkään, että kun en vastaa koputukseen, Hän muutaman hetken jälkeen jatkaa kulkuaan. Niin minä toimisin ja ajattelisin, että kun ei kerran avata, niin olkoon. Minun on vaikea uskoa, että Hän olisi tullut tänne tarkoituksella, varta vasten, eikä hän jatkaisi eteenpäin. Minunko luokseni oikeasti ja muistan viisaiden sanat: armo on ennen uskoa ja Jumala ehtii aina ennen ihmistä. Hän onkin jo sisällä, ei ovensuussa vaan lattiana, jolla voin kulkea ja levätä.

Se, että Jumalan jää Kristuksessa asumaan luokseni ei poista elämästäni huolia ja vaikeuksia. Edelleen koen vastoinkäymisiä, murehdin monia asioita välillä syystä ja välillä turhaan. Luin joskus viisaan ajatuksen, että vain alakautta pääsee Jumalan luo, ei ylhäältä käsin. Alakautta kulkeminen tarkoittaa sitä, että kohtaan omat pimeät ja arveluttavat puoleni. Tunnistan ja tunnustan heikkouteni, voimattomuuteni ja avuttomuuteni. Ehkäpä Kristus ei aina kuljekaan ovesta, hän voi kulkea myös murtumasta. Kun katson Lohjan Pyhän Laurin kirkon alttarin yläpuolella olevaa veistosta ristiinnaulitusta Kristuksesta ensimmäinen ajatukseni ei ole, että onpa Hän voimakas, kun kestää tuon. Ristiinnaulitun suuruus on siinä, että hän kantaa samaa tautia, samaa pelkoa ja kuolemaa kuin se, joka häntä katselee.

”Rukous on sortunut muuri

ylitse ei tarvitse huutaa,

kuiskaus riittää.

Jumala tulee rinnalle,

avaa oven kaikkiin niihin maailmoihin

joihin on meidän kaipauksemme.

                                             (Risto Kormilainen)

Anna-Maija Lakomaa, sairaalapastori, Lohjan srk

Vko 18/2022

Jumalan kansan koti-ikävä

Muistan isosajoistani, miten nuorisopappi puhui tästä aiheesta: meillä kaikilla on oletusarvoisesti kansalaisuus, ehkä jopa kaksoiskansalaisuus. Saattaa olla passi, asiakirja, joka pitää uusia tietyin väliajoin.

Mutta näiden lisäksi meillä on vielä yksi kansalaisuus ja passi, joka ei mene vanhaksi. Taivaan kansalaisuus. Kyseisen papin lempikappale oli Jaakko Löytyn ”Kahden maan kansalainen.” – tuossakin hetkessä, nuortenleirillä se kuunneltiin.

Hyvin hänen on täytynyt puhua, kun parin kymmenen vuoden jälkeenkin hänen sanansa koskettavat.

Hän kysyi, olemmeko joskus tunteneet koti-ikävää. Itse tuossa teini-iässä, jossa kotoa pois oleminen oli ihmisen parasta aikaa, pystyin lähinnä samaistumaan pienen lapsen koti-ikävään. Mieleeni tuli reissu, kun halusin lähteä vaarin kanssa mökille, pidemmäksi aikaa, ilman veljeäni. Paljon olimme ilman vanhempia siellä olleet, mutta aina kaksin ja vain parin päivän pätkiä.

Ensimmäinen päivä oli todella kiva. Toisena tylsyys saapui. Kolmannen jälkeen minua alkoi harmittaa, että olin lähtenyt viikoksi. Kotona oli tutut kaverit ja rutiinit, jopa se ärsyttävä isoveli. Sekä tietysti vanhemmat. Tuolla reissulla todella tunsin mitä on koti-ikävä. Matka ei olisi ollut mahdoton vanhemmilleni hakea minua pois – mutta selvästi äitini ja hänen isänsä ajatus oli, että tämä tekee lapselle hyvää – enkä moiti heitä, kyllä siinä ajassa opin paljon itsestäni, muun muassa sen, että mökkielämä ei ole minua varten.

Kun pappi pyysi muistelemaan koti-ikävää, hän sanoi, että meillä ihmisillä on sisäsyntyisesti koti-ikävä. Se on kaipuu Luojan yhteyteen – tuo ikävä ei tule ikinä täydellisesti tyydytetyksi ennen kuin saamme kohdata Hänet Taivaassa, mutta me etsimme siihen lohdutusta ja vastausta.

Pohdimme miltä sen koti-ikävän jälkeen kotimatkan alkaminen tuntui. Auton kaartaessa mökin pihaan, juoksin halaamaan veljeäni kysyen joko lähdetään. Kun lopulta auto starttasi, oli takapenkillä mahdottoman hyvä istua ja pohtia mikä kaikki ihana kotona odotti.

Pappi jatkoi: me olemme täällä vain matkalla, ja Hän joka on tie, totuus ja elämä johdattaa lopulta kotiin. Kun sen tien löytää, on kotimatka alkanut. Todella, kiitos Antti-pappi, että autoit löytämään tielle kotiin.

Teemu Kuivalainen, nuorisotyönohjaaja 

Vko 17/2022

Hyvän paimenen vappu

Huomenna on vappu. Suomalainen vappu ja sen viettoperinteet ovat sekoitus monesta aineksesta. Tuhansien vuosien takaa kumpuaava kevään koittamisen ja kasvun perinne ja runsaan sadan vuoden takaa toisaalta ylioppilaiden, toisaalta työväen vappuperinne. Ovat ilmapallot ja muu karnevalistinen kevyt meno, toisaalta oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta nousevat mielenosoitukset puheineen.

Tänä vuonna vappupäivä osuu sunnuntaille. Kirkossa vietetään ns. Hyvän paimenen sunnuntaita. Kristillisessä kasvatuksessa Hyvä paimen on ollut paljon käytetty teema. Pyhäkoulussa on liimattu lammastarroja osallistumisvihkoon. Eksynyttä lammasta olallaan kantava Jeesus-taulu on monen lapsuusmielikuva. Monet lasten hengelliset laulut ovat viestineet sukupolvesta toiseen turvallisuutta Jeesus-paimenen suojassa. Mutta onko ehkä samalla jotain menetetty Raamatun paimenvertausten sanomasta?

Jo Vanhan testamentin profeetat käyttivät paimenta kielikuvana Jumalasta. Ehkä siksi, että paimen ja lammaslaumat olivat heidän kuulijoilleen tuiki tuttuja ilmiöitä. Ehkä siksi, että lammaslaumastaan huolta pitävällä ammattinsa osaavalla paimenella oli kaikkia sellaisia ominaisuuksia, jotka kuvaavat myös Jumalan olemusta. Lammaspaimen huolehti laumansa ravinnosta ja muusta elämisen kannalta välttämättömästä. Hän oli oikeudenmukainen kaikkia lampaita, myös heikompia kohtaan. Hän oli valmis puolustamaan laumaa villipetoja ja erämaan roistoja vastaan tarjoten suojan jokaiselle. Kun tarve vaatii johdattaa lammaspaimen laumansa eteenpäin uudelle laitumelle.

Jeesus sanoo: ”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut.” Golgatan kumpu ja Jeesuksen sanat siellä, ”Se on täytetty” kertovat millainen paimen Jeesus on. Oikeusmurha oli voitto pimeydestä, tie meille valoon ja oikeudenmukaisuuteen. Siitä jos mistä voimme iloita ja riemuita, vaikka ilmapallo kädessä ja serpentiinirulla kaulassa. Se on myös perusta kaikelle sille työlle, jolla maailmaa ympärillämme pyrimme rakentamaan paremmaksi.

Simo Jouhi, kirkkovaltuutettu, TM

Viikko 15/2022

Pimeässä mykkyydessä 

Tänään on hiljainen lauantai. Se on tämän pitkänperjantain ja pääsiäispäivän välisen lauantain nimi. Joskus puhutaan myös lankalauantaista. Kerrotaan, että lankalauantaina oli tapana pestä ja värjätä vuoden aikana kehrätyt langat. Tosin, ainakin Wikipedian mukaan se lankalauantai on oikeastaan käännösvirhe. Ruotsin kielen sana långfredag (pitkäperjantai) käännettiin aikoinaan lankaperjantaiksi, ja siitä sana lanka siirtyi myös lauantaihin, siinä kun oli sopiva alkusointu.  

Kirkkovuoden aiheena on Jeesus haudassa. Pitkänäperjantaina Jeesus on kuollut ristillä ja hänet on haudattu. Lauantaina haudan suulle vieritetään suuri kivi. Ja sitten ei tapahdu mitään. Tuntuu kuin kaikki olisi lopussa. Ollaan pohjalla, niin alhaalla, kuin on mahdollista mennä. Pimeässä, äänettömässä tilassa, sokeita, kuuroja ja mykkiä. 

Ehkä opetuslapset ja Jeesuksen läheiset kokivat jotain tällaista silloin ensimmäisenä hiljaisena lauantaina. He olivat viimeiseen asti toivoneet, että jotakin tapahtuisi, että asiat eivät menisi niin kuin ne näyttivät menevän. He uskoivat, että Jeesus oli messias, juutalaisten kuningas. Se, että hän kuoli niin häpeällisissä olosuhteissa, oli täysin käsittämätöntä. Siinä ei ollut mitään järkeä. Ehkä he tunsivat olevansa pimeässä, mykässä hiljaisuudessa. Minäkin olen ollut sellaisessa tilanteessa. Kun tuntuu, ettei toivoa enää ole. Kun ympärillä on vain pimeää, eikä ulospääsyä näy. Oletko sinä? 

Ensimmäisenä pääsiäisenä Jeesuksen läheiset saivat kokea, ettei Jeesuksen kuolema ollutkaan kaiken loppu. Tapahtui jotain sellaista, mitä kukaan ei osannut odottaa. Kristus nousi kuolleista ja voitti kuoleman pimeän mykkyyden. Ja se sama tapahtuu myös tänään. Vaikka minusta tuntuu, että kaikki on lopussa, että ympärillä on vain pimeää, Jumalalle pimeys ei ole pimeää, vaan kirkas valo. Loppu onkin uuden alku. Ylösnousemus on totta. Toivo on totta. Kivi on poissa ja hauta on tyhjä.  

Pirkko Järvinen, diakoniapappi 

Viikko 13/2022

Ikiaikojen lupaus

Jokainen meistä on varmaan joskus joutunut pettymään toisten antamiin lupauksiin.  Se tuntuu kipeältä, turhauttaa ja harmittaa. Olemme itsekin saattaneet antaa jonkun lupauksen, jota syystä tai toisesta emme ole pystyneet pitämään. Ehkä sekin on harmittanut itseä, kun on huomannut, että ei ollutkaan luottamuksen arvoinen. Olen asunut Keniassa nyt pian viidentoistavuoden ajan. Täällä yhä uudelleen ja uudelleen joutuu pettymään siihen, että ihmiset eivät tule sovittuna aikana paikalle ja lähes mikään tilaisuus tai kokous ei tämän vuoksi ala ajallaan. Joskus odotat turhaan tunninkin ajan ennen kuin päästään aloittamaan. Suomalaisena tähän on ollut kyllä todella vaikea totuttautua. Toisaalta kenialainen ottaa helposti lupauksena asian, josta vasta on keskusteltu ja mietitty voisiko se olla mahdollista. Kun asiasta on puhuttu niin se ajatellaan lupauksena. Tämäkin on ollut yksi vaikea asia opetella. Lupaus siis saatetaan käsittää monella tavalla ja aina myöskään selkeästi luvattuja asioita ei pystytä tai haluta pitää.

Ensi sunnuntain yksi teksteistä on Heprealaiskirjeestä. Siinä sanotaan näin ” Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen.” Hepr. 9:12

Meillä on ikiaikojen lunastus. Saamme uskoa syntimme anteeksi Jeesuksen ristinkuoleman tähden ja saamme olla uskossa Jeesukseen matkalla kohti taivaan kotia. Tämä lupaus kestää kaikki vaiheet elämässämme, ikiaikojen lupaus ei vanhene, ei petä, ei lakkaa olemasta. Tähän luottaen on turvallista käydä jokaiseen uuteen päivään, Jeesuksen kanssa on hyvä ja turvallista tehdä matkaa yhdessä. Hyvän Jumalan siunausta elämäsi jokaiseen hetkeen!

Marja Ochieng

Lohjan seurakunnan nimikkolähetti Keniassa

Vko 12/2022

Pahuuden peili

Aamulla harjasin hampaita ja kraanasta tuli puhdasta vettä. Kysyin peilistä katsovalta kuvaltani, miksi minulla on siihen oikeus, kun sodan piirittämillä on pula kaikesta. Sota Euroopassa on kestänyt 31 päivää ja mikään ei ole enää niin kuin ennen. Joka aamu uutiset asettuvat kuin peili eteeni, tällainen on ihminen. Tätä on pahuus. Tunnen syvää myötähäpeää hyökkääjiä kohtaan. Myötätuntooni tuhon kohteena oleviin liittyy myötäpelko, myötälamaannus, myötäviha, myötäpettymys. myötä….. Sanat eivät enää riitä.

Sana ”sota” mainitaan Raamatussa jopa 807 kertaa. Se esiintyy miltei joka toisella sivulla. Ihmiskunnan historian ensimmäinen murha kerrotaan Raamatussa, kun Kain murhasi kateudesta veljensä Aabelin. Kertomus kuvaa, että ihminen on tappanut lajitovereitaan jo silloin, kun aseena olivat kivipäiset keihäät ja kivilingot. Nykyiset sodankäynnin välineet ovat tuhoisia. Sotakoneen lataaja ja laukaisija eivät välittömästi näe, mihin tuho kohdistuu, miten ihmiset kuolevat ja haavoittuvat. Sota on hirvittävä mielettömyys. Siksi on inhimillistä kysyä, miksi Jumala sallii.

Miksi maailmassa on niin paljon pahaa, jos Jumala on hyvä ja kaikkivaltias? Kysymystä voi lähestyä kolmen väitteen avulla: 1. Jumala on kaikkivaltias, 2. Jumala on hyvä ja 3. Pahaa on olemassa. Vain kaksi näitä väitteistä voi olla yhtä aikaa totta. Jos Jumala on kaikkivaltias ja pahaa on olemassa, silloin ei voi pitää paikkaansa, että Jumala on hyvä. Jos Jumala on hyvä ja pahaa on olemassa, silloin Jumala ei ole kaikkivaltias. Jos Jumala on kaikkivaltias sekä hyvä, pahaa ei voi olla olemassa. Pääsemmekö päättelyssämme edes vähän lähemmäksi vastausta.

Jeesuksen hyvät teot johtivat kiistakeskusteluihin. Jeesuksen vastustajat väittävät hänen tekevän ihmeitä itsensä pääpaholaisen voimalla. Mutta ”jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu”, vastasi Jeesus epäilijöilleen. Miten paha voi ajaa pois pahaa. Sehän jakaantuu ja menettää voimansa. Vielä Jeesus vertaa Jumalan ja Saatanan välistä sotaa väkevään mieheen, joka vartioi kotiaan ase kädessä. Kun häntä vahvempi tulee ja ryöstää talon, koti tyhjennetään ja saalis jaetaan.

Silmitön paha on kuin peili, jonka edessä voi nähdä oman ihmiskuvansa ja säikähtää. Olemme avuttomia ja voimattomia järkyttävien tapahtumien edessä. Jeesus vakuutti opetuksellaan ja elämällään, että pahan valta ei sano viimeistä sanaa ongelmaamme. Maailmassa on valtavasti hyvää ja se vain lisääntyy, kun pahan valta tulee esiin. Jokaisessa kärsivässä lähimmäisessä itse Jumala kärsii. Jumala ei vain salli kärsimystä vaan hän itse kärsii pimeimmässäkin pimeydessä. Kun ihmiset rientävät avuksi jopa maailmanlaajuisesti, he kaikki ovat rakkauden lähettiläitä ja kaikkivaltiaan asialla.

Arja Majuri, rovasti

Viikko 11/2022

Luottamus

Tulevan sunnuntain Raamatun tekstissä (Luuk. 11) kerrotaan pahojen henkien ulosajamisesta. Jeesus ajoi mykästä miehestä pahan hengen ja tämä alkoi puhua. Jotkut kuitenkin epäilivät, ajettiinko paha henki pois pahalla hengellä. Jäin väistämättä miettimään luottamusta, luotammeko Jumalan hyvään, luotammeko hyvään vai epäilemmekö.

Keskustelin erään teini-ikäisen kanssa, joka pohti omaa nuoruuttaan seuraavasti: ”Ensin tuli korona ja eristäytyminen, nyt Euroopassa on sota ja kaiken lisäksi vielä ilmastonmuutos.” Näistä mietteistä huolimatta tämän nuoren katse on vahvasti tulevaisuudessa, hän luottaa tulevaisuuteen, vaikka tämä luottamus välillä horjuukin. Pieni lapsi luottaa siihen, että vanhemmat auttavat heitä kaikissa tilanteissa, ovat turvana, kun pelottaa, silittävät kivun pois. Luottamus kantaa läpi vaikeuksien ja epäilyksen.

Luottamus on tärkeää ja välillä vaikeaa, paastonaika on hyvä aika tutkia omaa sydäntään, kenen puolella olen ja kenen puoleen käännyn, keneen luotan. Jumalan puolella minä olen turvassa. Virsi 923, Silmäni aukaise, sopii tähän teemaan ”Viisauden lähde, vie viisauteen. Tietäni ohjaa, kun matkaani teen. Luottaa voin Isäni rakkauteen. Kätkeydyn suojaasi turvalliseen.”

Luottakaamme Jumalan rakkauteen

Minttu Johansson, johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja

Viikko 10/2022

Rauhan puolesta 

Tulevan pyhän Raamatun teksti toisesta Aikakirjasta, luku 20, ja paastonajan aihe rukouksesta ja uskosta vievät ajatukset  Ukrainan sotaan. Raamatun kohdassa kerrotaan, kuinka sodan keskellä kokoonnuttiin rukoilemaan ja paastoamaan. Näidenkin aika on nyt kaiken muun avun kanssa.  

Rukous on toimimista vastauksen saamiseksi. Sodan lopettamiseen pitää suunnata kaikki mahdolliset voimavarat. Hankalaa on, ettei koe voivansa vaikuttaa asioihin. Ovathan ne niin isoja. Voi silti tehdä oman osuutensa antamalla apunsa. Mahdollisuuksia on monta.  

Raamattu tapahtumat ovat paljolti kuvausta keskeltä inhimillistä kriisiä, hätää ja kärsimystä. Tätä taustaa vasten katselin Psalmien kirjaa. Lukujen otsikot tuossa kirjassa pysähdyttivät tunnoillaan: Herra on avuttomien auttaja, Herra anna meille apusi, syyttä syytetyn rukous, kärsivän ahdistus ja toivo, muutamia poimiakseni. Samaa tunnelmaa löydän myös virsikirjan sivuilta. Jaakko Löytyn kirjoittaman virsi 924 kuvaa: "Edessä reitti tuntematon aukeaa, omin voimin emme kestä tuulta vasten; matkalla, Herra, lupaat meitä johdattaa: kaitse askeleita horjuvien lasten. Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa, olen kahden maan kansalainen."

Rukous: Rauhan Jumala, pyydän monien kanssa aseiden vaikenemista, sodan loppumista ja rauhan palaamista. Tue Ukrainan kansaa ja heitä, jotka pelkäävät kuolemaa ja joiden elämän täyttää kauhu tulevasta. Älä hylkää heitä vaan kulje heidän kanssaan. Anna tulevaisuus ja toivo. Aamen.  

Raimo Kuismanen, Lohjan ev.lut. seurakunnan pappi 

Viikko 9/2022

Vaahtokarkkikiusauksia

Oletko kuullut vaahtokarkkitestistä? Testissä noin 4-vuotias lapsi jätetään huoneeseen vartiksi vaahtokarkin kanssa. Hänelle on luvattu, että hän saa lisäksi toisen, jos jaksaa odottaa tuon ajan syömättä ensimmäistä. Tutkijat huomasivat, että ne, jotka jaksoivat odottaa, menestyivät myöhemmin elämässään paremmin. Sittemmin on todettu, että asiaan vaikuttaa kyllä ryhmä muitakin muuttujia eikä asia ole ihan näin yksinkertainen.

Mitä arvelet? Selviäisitkö sinä vaahtokarkkitestistä? Entä jos palkinto on jotain muuta ja odotusaikakin on pidempi? Ottaisitko helpon ratkaisun vai olisiko sinusta odottamaan ja kenties ponnistelemaan paremman palkinnon takia? Taisit vähän epäröidä? Riippuu palkinnosta ja vaivan määrästä. Eikö niin?

Jeesuksen vaahtokarkki oli maailman herruus. Heti, ilman Via Dolorosaa ja ristinkuolemaa. Sunnuntain teksti (Matt. 4:1–11) kertoo, miten Jeesus menee erämaahan ja Paholainen kiusaa häntä siellä. Asettelee omia vaahtokarkkitestejään. Maailman herruudenkin saisi näpsäkästi vain pienellä hänen kumartamisellaan. Ei odottelua ja kuolemisen vaivaa. Eikö olisi hyvä diili?

Jeesus tiesi, että tällä kertaa ei helppo tie tulisi kysymykseen. Hän halusi sen paremman palkinnon ja oli valmis vaikka kuolemaan sen puolesta. Kirjaimellisesti. Niinpä Jeesus vastusti Paholaisen houkutuksia Jumalan Sanalla ja Paholainen joutui väistymään.

Vaahtokarkkitestin tutkijatkin huomasivat, että testistä suoriutuneet lapset kiinnittivät huomionsa muualle esimerkiksi laulamalla tai loruilemalla. Raamatun sanojen muisteleminen on oivallinen tapa selvitä kiusauksista. Niitähän elämäämme varmasti tulee. Onneksi meillä on myös kiusauksista selviämisen asiantuntija apunamme. Hän kantaa, kun emme itse jaksa.

Jeesus läpäisi testin. Hyvää kannattaa odottaa. Sinä olet Jeesuksen toinen vaahtokarkki.

Anniina Javanainen, lähetyssihteeri

Viikko 8/2022

Jeesus - kahdenlaisen sokeuden parantaja

Laskiaissunnuntain evankeliumiteksti (Luuk. 18:31–43) valmistelee paastoon ja kertoo Jeesuksen viimeisestä matkasta alhaalta Jordan-joen laaksosta ylös Jerusalemiin. Jeesuksen matka kohti kuolemaa, kärsimystä ja ylösnousemusta alkaa. Jeesus täyttää Isän tahdon lujasti, eikä piehtaroi itsesäälissä osaansa paeten. Loppuun saakka hän kutsuu siipiensä suojiin eksyneitä, rikkinäisiä ja häpeän kätkemiä. Hän osoittaa teoilla ja sanoilla rakkautta ja paljastaa paaston merkityksen.

Evankeliumissa punoutuu yhteen kaksi kertomusta – kahdesta erilaisesta sokeudesta. Jeesus vetää opetuslapset lähelleen ja kertoo ystävilleen, että Jerusalemissa hänet vangitaan, häpäistään, ruoskitaan ja tapetaan, mutta hän nousee kuolleista kolmantena päivänä. He sulkevat mielensä kauhealta uutiselta ja kieltäytyvät uskomasta. Heidän ymmärryksensä käsitti tämän vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.

Fyysisestä sokeudesta kertoo jälkimmäinen osa. Sokea mies, joka on avuton ja syrjäytynyt, istui Jerikon tien vieressä kerjäämässä. Iso kansanjoukko ympäröi Jeesusta. Kuultuaan, että Jeesus kulkee ohi, hän käsitti, että apu oli lähellä. Toivo syttyy ja hän huutaa kovalla äänellä henkensä hädässä: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!” Väkijoukko yritti vaimentaa miehen, mutta hän huusi uudestaan ja kovemmin. Jeesus seisahtui ja käski tuomaan sokean eteensä. Jeesus kysyi: ”Mitä tahdot minun tekevän sinulle?" "Herra, että saisin näköni”, hän sanoi. Sokea sai näkönsä heti Jeesuksen sanottua parantavan sanan. Mies sai enemmän kuin pyysi: uskon lahjan, anteeksiannon, psykofyysisen parantumisen ja vapautumisen taakoistaan. Jeesus kuuli rukouksen ja auttoi. Mies ylisti Jumalaa yhdessä väkijoukon kanssa. Uusi opetuslapsi liittyi joukkoon.

Kristityn matka alkaa Jeesuksen kasvojen edestä joka päivä. Hän kuulee huutosi ja tulee eteesi. Hänen sanansa parantaa sisäisen ja ulkoisen sokeuden.  Paaston tarkoitus on kirkastaa ymmärrystä ja tyhjentää sielua roinasta ja kaikesta, mikä vetää etäämmäs Jumalasta. Syntien tunnustaminen tuo lähelle Jeesusta. Yhteydessään hän lahjoittaa uskon. Usko kirkastuu vaelluksessa kohti ikuista elämää yhdessä Jeesuksen kanssa. Lähde sinäkin matkalle paastoon opetuslasten lailla. Sillä matkalla silmät avautuvat.

Hanna Tolonen, vs. seurakuntapastori, Virkkalan aluetyö

Viikko 7/2022

Lähimmäisenrakkaus 

Osaanko minä rakastaa lähimmäistäni? Vaatiiko se rahaa, tarvitaanko siihen jotain erityistaitoja, paljonko se vie aikaa ja minkä ikäinen pitää olla?  

Lohjalaista somekeskustelua kun seuraa, niin lähimmäisenrakkaus on todella monimuotoista. Joku maksaa kassalla toisen ostokset lompakon unohduttua kotiin tai huomatessaan, ettei jonkun rahat riitä. Toinen pysäyttää autonsa ja auttaa hitaasti liikkuvan turvallisesti liukkaan tien yli. Naapuri tekee lumityösi, ennen kuin ehdit itse ulos. Ystävälliset sanat ja katseet saattavat pelastaa jonkun päivän ja tekevät muutenkin hyvää. Nämä ihan lähiviikoilta. Ihmiset ovat aina tehneet pieniä ja isoja lähimmäisenrakkauden tekoja. On hankittu apua tai autettu itse kadulla pyllähtänyttä, huhuiltu löytyneen pehmolelun omistajaa tai otettu karannut lemmikki talteen ja turvaan. Saatikka viimeisen parin vuoden ilmentymät. Käydään tutuille ja tuntemattomille tekemässä ruokaostokset turvallisesti ja tarkistetaan, onko kaikki hyvin, jos naapuria ei ole näkynyt.  

Raamatussa meitä opetetaan rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Tekemään niitä tekoja lähimmäisillemme, joita toivoisimme tehtävän itsellemme. 

Vastaan alussa esittämiini kysymyksiin. Kyllä, minäkin osaan, ja niin osaat sinäkin. Ei vaadi rahaa, mutta saat käyttää sitä halutessasi. Ei tarvita erityistaitoja, jokainen voi auttaa omilla taidoillaan. Ja aikaakin se vie niin vähän tai paljon, kuin haluat antaa. Eikä ole oikeaa ikää toteuttaa lähimmäisenrakkautta, jokainen ikä on oikea omalla tapaa. Ja mikä parasta, itsellekin tulee hyvä mieli hyvistä teoista. 

Siunatkoon rauhan ja rakkauden Jumala sinua. 

Marjo Virtanen, Lohjan seurakunnan nuorisotyönohjaaja 

Viikko 6/2022

Millä meriiteillä kiusaajani pääsi taivaaseen?

Huomenna evankeliumi kertoo viinitarhan omistajasta, joka aamusta iltaan palkkasi itselleen työntekijöitä. Tuntipalkkaa ei ollut, joten sovittiin palkan päivän työstä olevan yhden denaarin suuruinen, oli työntekijä palkattu aamuvarhaisella tai vain tuntia ennen auringonlaskua. Jotka jo aamusta tulivat ja todella hikoilivat päivän viinitarhassa, näyttää tilanne jollakin tapaa epäreilulta. Mutta, se denaari oli myös heillä tiedossa. Niinhän sovittiin. 

Jos tuo viinitarha olisi taivas, luvataan meille silti vain sama taivas, olemmepa olleet hurskaita kristittyjä tai kunnolla rypeneet synnissä. Taivaassa ei ole kerroksia paremmalle tai huonommalle väelle. Itse asiassa ei ole taivaassa lainkaan meidän asiamme arvottaa toistemme elämiä. Tällainen arvottaminen on paitsi tämän ajan ilmiö, niin se saattaa ajaa pois taivaan tieltä.  

Eli kannattaako sittenkin elää holtitonta elämää ja vasta viime hetkellä kääntyä? Kun armo kuuluu kuitenkin jokaiselle teoistaan tai tekemättä jättämisistään huolimatta. Ei kannata ainakaan jättää elämättä, mutta kysymyksiä: Haluanko elää sellaista elämää, jossa vahingoitan itseäni, toista ja/tai luontoa? Mistä tiedän, mikä on viimeinen hetkeni? Mitä Jumala voisi minulle antaa jo tänään? 

Viinitarhan työmiesten tapausta enemmän Jumalan armon syvyys tulee esille siinä vääryydessä, jota minua kohtaan tehtiin. Jumala, annatko sinä hänelle noin vain anteeksi? En pysty käsittämään, millä meriiteillä kiusaajani pääsi taivaaseen. Miten hän voi saada saman armon kuin minäkin! 

Tämä on ansaitsematonta armoa. Jos/kun minä olenkin tuo kiusaaja, kuinka sydämeni iloitsee, riemuitsee ja ylistää Jumalaa, jonka armo ja rakkaus näkivät minut, kurjan. 

Siunausta ja armoa sinun elämääsi. 

Heini Nikander, ulkosuomalaistyön pappi Kölnissä 

Viikko 5/2022

Kynttilänpäivänä alkaa Yhteisvastuu-keräys

Yhteisvastuukeräyksen alku asettuu perinteisesti kynttilänpäivälle. Tänä vuonna aiheena on lapset ja nuoret, jotka ovat jääneet koronapandemian jalkoihin. Monet nuoret ovat kertoneet raastavasta yksinäisyydestä ja etäopiskelujen tuomasta ahdistuksesta. Monesti juuri aikuisen opettajan tai koulutovereiden tapaaminen ja kaikenlainen kohtaaminen ovat voineet jäädä taka-alalle pandemian kourissa. Yhteisvastuukeräys pyrkii kotimaassamme Lasten ja Nuorten keskuksen kautta tavoittamaan ns. Saapas -mallilla juuri näitä nuoria. Koskaan ei ole liian myöhäistä kohdata, nähdä ja olla lapsen ja nuoren vierellä. Ulkomailla tilanne on monin verroin karumpi. Koulut suljettiin jopa kokonaan sisällissodan jälkeen Etelä-Sudanissa. Etäyhteydet ovat olleet kaukainen haave, kuin toiselta planeetalta. Kirkon Ulkomaanapu pyrkii helpottamaan tätä tilannetta.

Kirkkovuoden pyhä, jolloin yhteisvastuukeräys alkaa, puhuu meille puolestaan vanhasta Simeonista, joka näki lapsen. SImeon otti lapsen syliinsä ja lausui yhdet Raamatun kauneimmat sanat. Samalla hän katsoi lasta silmiin, hän näki tulevaisuuden ja toivon konkreettisella tavalla tuossa lapsessa. ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi.” (Luuk.2)

Sekä kynttilänpäivä että yhteisvastuukeräyksen alku puhuvat meille samasta asiasta. Kohtaamisen ja kuuntelemisen elintärkeästä tehtävästä. Kasvavat lapsemme ja nuoremme tarvitsevat vanhempiaan, turvallisia aikuisia, opettajia, rippikoulun työntekijöitä, isosia jne. Jokaisella meillä on Simeonin tehtävä kannustaa, nostaa ja kohdata. Seurakunnan elämässä tämä on ollut myös visainen haaste pandemian keskellä. Miten kohdata silloin, kun ei voi kohdata kasvotusten? Nykyaika on antanut meille lahjana kuitenkin erilaiset kohtaamisen sähköiset kanavat, joissa on ollut mahdollisuuden välittää sitä ikiaikaista ja kestävää sanomaa siitä lapsesta, joka on tullut etsimään kadonneita, pelastamaan elämän murjomia, nostamaan murheellisia ja tuomaan tulevaisuuteemme todellista toivoa ja iloa. Eipä ihme, että Jeesuksen äiti ja isäkin olivat ihmeissään siitä, mitä kynttilänpäivänä tuosta lapsesta heille sanottiin (Luuk.2)

Sampo Luukkonen, Pusulan alueen kappalainen

Viikko 4/2022

Matkakuumetta 

Huomasin facebookin muistot -osiosta, että olen kolme vuotta sitten ollut Lohjan seurakunnan lähettämänä Botswanassa opintomatkalla. Kyllähän siinä taas matkakuume iski selatessa kuvia reissusta. Pidän matkustamisesta ja kaipaan sitä kovin. Kaksi vuotta olen nyt kuitenkin viettänyt matkustamatta minnekään ulkomaille. Se on itselleni erikoista, mutta olen toisaalta nauttinut myös kotimaan kauneudesta näinä aikoina. 

Botswanan opintomatkalla ryhmämme koki ja näki paljon: paikallisten seurakuntien ja Suomen Lähetysseuran tekemää työtä köyhien ja syrjäytymisvaarassa olevien parissa, hyväntekeväisyystaidepajassa vierailu, vammaisten koulutuskeskukseen tutustuminen ja yhteinen kasvatuksen työpaja Gaboronen seurakunnan vapaaehtoisten kanssa. Pääsimme myös safarilla näkemään kirahveja, seeproja, norsuja ja antilooppeja. Päällimmäiseksi kuitenkin muistoihin ovat jääneet yhteiset jumalanpalvelukset Francistownin ja Gaboronen luterilaisissa seurakunnissa. Lämpö ja rakkaus, jolla seurakuntalaiset ottivat meidät suomalaiset vieraansa vastaan, oli todellista. Saimme ylistää Jumalaa yhdessä ja rukoilla toistemme puolesta. Tuli todella siunattu olo. Kristityt eri puolilta maailmaa jakaa saman uskon ja luottamuksen Jumalaan. Emme ole yksin.  

Jumalanpalveluksessa seurakunnan eri kuorot esittivät lauluesityksiään vuorotellen ja saimme mekin esittää setswanankielisen virren. Ihanaa oli kuulla uusia ja tuttuja lauluja, joilla kiitettiin Jumalaa. Erityisesti lämmitti pienten lasten laulamana itsellenikin lapsuudesta tuttu ”Jeesuksen rakkaus on niin ihmeinen, rakkaus ihmeinen. Niin korkea, ettei voi ylittää, niin syvä, ettei voi alittaa, niin laaja, ettei voi ohittaa, rakkaus ihmeinen.” He toki lauloivat sen englanniksi. Lapsen lailla mekin saamme luottaa Jeesuksen rakkauteen, joka on niin valtava, ettemme sitä voi ymmärtää. Tuohon rakkauteen voimme turvata asuimmepa Botswanassa tai Suomessa tai reissasimmepa missä päin maailmaa tahansa. Kantakoon Jeesuksen rakkaus lähtösi ja tulosi nyt ja aina. 

Mirja Luodes, nuorisotyönohjaaja, Lohjan seurakunta

Viikko 3/2022

Uskonko tai luotanko? 

Yhden totuuden aika on menneisyyttä. Onko oikeastaan ollutkaan aikaa, jolloin on oikeasti ollut vain yksi totuus? Julkisuudessa ehkä, mutta käytännössä ei. Jokainen ihminen valitsee, mitä tietoa uskoo, kenen sanoihin uskoo ja mitä perusteluja pitää totena. Aina löytyy tukea omalle käsitykselle. Niin kuin nyt vaikka, kun puhtaan Jumalasta, jonka toiset kirjoittavat muodossa jumala.  

Tulevana sunnuntaina Luterilaisessa kirkossa puhutaan uskosta Jumalaan. Esillä on, että Raamatun sivuilla kerrotaan ihmisistä, jotka olivat epätyypillisiä uskoessaan. Yksi luettavana olevista teksteistä on Matteuksen evankeliumista (Matt. 8: 5-13). Siinä kerrotaan miehittäjän edustajana paikkakunnalla olleesta sotilaasta, sadanpäämiehestä. Muualta tullut ihminen uskoi Jeesukseen niin paljon, että luotti tämän voivan parantaa hänen sairaan palvelijansa, ja etänä. Kertomus päättyy tietoon, että palvelija parani. Usko oli ollut luottamuksen arvoista, usko oli parantanut.  

Tänä päivänä paikalla joku olisi varmasti kuvannut ja tilannetta voisi arvioida videon perusteella. Ja pian joku kaivaisi netin kautta tiedon, onko videossa esiintyvät henkilöt niitä, joita väittävät olevansa. Onko koko video huijausta? Jotakin sotilaan, joukkoon kuulumattoman ihmisen, uskosta kertoo, että kuvaus tilanteesta on päässyt myös Raamatun sivuille. Vieraan vallan edustajan, sotilaan, käyttäminen esimerkkinä hyvästä ja toista ihmistä auttavasta uskosta, kertoo omaa kieltään tapahtuman merkityksestä. Yksilön taustalla tai asemalla ei ole merkitystä, kun jonkin asian toteutumiseen tarvitaan (myös) uskoa. Kun tapauksesta on alettu kertoa, paikalla olleet olisivat voineet helposti kumota valheen. Tämän lisäksi kristinuskossa on Jumala, joka kestää myös epäilyä.  

Onpa usko järkevää tai epärationaalista. Jokainen valitsee mihin uskoo. Toivottavasti hyvin perusteluin. Kirkossa luotetaan myös siihen, että Jeesus herättää uskon.  

Kati Pitkänen, pastori, Lohjan seurakunta 

Viikko 2/2022

Puhtaita päiviä

Tunnustaudun kalenteriasioissa perinteiden kunnioittajaksi. Olkoon vaikka mitä hienoja sähköisiä systeemejä, kyllä vuoden alussa pitää saada aloittaa ihan kunnollinen paperikalenteri! Edessä on 52 puhdasta aukeamaa. Sinne mahtuu kuulaita kevätiltoja ja mustarastaan laulua. Hellepäivän ukkoskuuro, syksyn saapaskelejä. Mietin, millä kaikella nuo päivät täyttyvätkään. Mitä itse suunnittelen, mitä elämä heittää kysymättä eteen?

Samalla vilkuilen olkani yli ja teen tilinpäätöstä menneestä. Mitä vanhasta vuodesta haluan ottaa mukaani tulevaan? Minkä on aika jäädä taakse?

Tunnustaudun myös ajoittaiseksi murehtijaksi. Siksi vuoden alussa, tyhjien kalenterisivujen äärellä, on hyvä vetää syvään henkeä ja tarkistaa oma asenteensa. Kuulostelen itsenäni: miten katson tulevaan? Peläten, epäillen, lannistuneena? Vai luottavaisena ja toivoen?

Erään erityisen raskaan vuoden jälkeen äitini huokaisi, että tuntuu siltä, kuin tulevaisuus olisi musta aukko. Tuolloin parasta prinsessavaihettaan elänyt tyttäreni kuunteli aikuisten juttuja ja korjasi napakasti: ”Mummo, ei tulevaisuus ole musta aukko. Tulevaisuus on pinkki aukko!” Sillä kertaa synkistely suli yhteiseksi nauruksi. Pinkistä aukosta on muistutettu perheessämme vielä vuosia myöhemminkin, kun toivottomuus on meinannut vallata alaa.

Yhä jatkuvan koronamyllytyksen keskellä tulevaisuus saattaa todellakin näyttää mustalta aukolta. Synkältä, arvaamattomalta, hallitsemattomalta. Omankin kalenterini puhtaille sivuille on jo sutattu koronarajoitusten tuomia peruutuksia ja muutoksia. Jälleen kerran varmaa on vain epävarma.

Siksi pysähdyn juuri nyt kalenterini etusivulle kirjoittamieni Raamatun sanojen ääreen: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:6-7)

Sanna Ylä-Jussila, kehitysvammaistyön pastori

Viikko 1/2022

Uusi vuosi joka päivä - armoa riittää

Hyvää uutta vuotta edelleen! Uusi vuosi, uudet kujeet ja mitä näitä sanontoja nyt on. Viikko on aloitettu ja ehkä eletty elämäntaparemonttia uuden vuoden huumassa. Tämän viikon evankeliumissa kerrotaan Jeesuksesta, joka nimettiin ja otettiin omaan uskonsa jäseneksi. Hänellä on elämä ihan alkumetreillä, ilman elämäntaparemontin tarvetta, tehtävä kuitenkin selvänä jo hänelle luotuna. Evankeliumia on yksinkertaisuudessaan jakeen verran Luuk 2:21: ”Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.”   

Tänään on todellakin uusi alku Jeesuksen vuoksi, kuten on joka päivä. Jeesus on nimetty ja hänellä on tehtävä ennalta annettuna: meidän pelastamisemme. Joulunlapsi on meidän puolestapuhujamme ja suojelijamme. Jokainen uusi aamu on kuin uusi vuosi, armoa täynnä.  Tänäänkin meidät armahdetaan. Jumala tarjoaa mahdollisuutta elää kanssamme.

Hän kutsuu meitä elämään ihmisenä ihmiselle. Kohdaten jokaisen arvokkaasti ja kunnioittaen. Hän kutsuu elämään myös sopusoinnussa luomakuntaa kunnioittaen, varjellen ja suojellen. Joka päivä on uusi mahdollisuus. Päivittäin saamme kyselle ja etsiä, mikä voisi olla minun polkuni Jumalan suuressa suunnitelmassa? Mihin minua tänään kutsutaan? Keiden kanssa kulkemaan? Kenen taakkaa jakamaan? Siihen saamme pyytää Jeesusta kulkemaan vierellemme.

Polulla ei tarvitse kulkea yksin. Matkaa saa tallustaa juuri sellaisella vauhdilla tai tavalla, joka tuntuu hyvältä ja toimivalta. Hän luvannut kulkea kanssamme, hän, joka syntyi vaatimattomiin olosuhteisiin. Hän tulee kaikkiin koteihin ja elämäntilanteisiin kohtaamaan meitä. Jeesus katsoo meitä rakastavasti, kannustavasti, antaa tilaa ja armahtaa. Hän ei jätä meitä vaan kulkee siinä vierellä antaen tilaa juuri sen verran kuin tarvitsemme. Meille tarjotaan runsasta ja monimuotoista elämää, ei vain uutena vuotena vaan, kaikkina vuoden päivinä Jumalan armon ja lupausten reppu varustettuna. Tähän uuteen päivään rukoilemme virren 509:4 sanoin: Sydäntäni ohjaa, anna minun, Herra, armossasi kasvaa, olla ihminen.

Riikka Karinto, diakoni, Lohjan seurakunta, Nummen aluesrk