Viikon hartaus

Viikon hartaus vie sinut hetkeksi rauhaan ja herättelee ajattelemaan. Viikon hartaus julkaistaan Länsi-Uusimaa -lehdessä lauantaisin.

Viikon sana vko 30/2021, Länsi-Uusimaa

Kaikelle on oma aikansa

"Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla." Saarn. 3:1 

Rippikoululaiset esittävät minulle ja muille ohjaajille usein leirijumalanpalveluksen saarnaa varten kysymyksiä. Usein kysyttyjä kysymyksiä ovat esimerkiksi; miksi lepopäivä tulee pyhittää? ja miksi ihmiselle on hyväksi luoda aikatauluja joiden mukaan elää? Kaikelle on hyvä suoda oma aikansa ja paikkansa, aikataulut ja rutiinit luovat raamit elämän tärkeille menoille mutta, mahdollistavat ajan myös hyvinvoinnille, niin fyysiselle kuin henkiselle. 

Kaikelle on oma aikansa ja paikkansa. Kotona ihmisen on lupa nauttia vapaasta ja fyysinen työpaikka mahdollistaa ihmistä keskittymään työntekoon siellä ollessaan. 

Myös uskolle tulee tehdä tilaa, kirkko ja seurakunta mahdollistavat sen harjoittamiseen. Ihmisen osallistuessa jumalanpalvelukseen, on tärkeää että hän hetkeksi voi päästää irti muusta, elää hetkessä ja antaa Jumalan tarjota hänen sielullensa sen sillä hetkellä tarvitsemaa ravintoa. Mielestäni, Jeesus tarkoitti tätä seuraavaan sunnuntain evankeliumi tekstissä sanoessaan kohdassa, Luuk. 19:41–48 "Hän sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.”

Toki Jeesus myös osoitti sanoillaan että, maallista vaurautta ei voi liittää tai verrata uskonnon antamaan vaurauteen eikä sitä tule harjoittaa uskolle pyhitetyissä tiloissa. 

Entä mitä jos rajat asioiden välillä ovat epäselvät? Tällä hetkellä moni tekee töitä kotoaan käsin eikä voi vaikuttaa asiaan omalla aikataulutuksellaan. Vapaa-ajan ja työn rajat ovat häilyvät ja ihmisellä on yhä suurempi vastuu rajojensa luomiselle ja vahvistamiselle. On hyvinkin mahdollista että lepopäivistä tulee jokapäiväisiä tai että lepopäivää ei pyhitetä töiden jatkuvuuden takia. Siispä, jokaisen tulee asetta seinät työnteolle kuin myös seinät levolle, näin rakennamme henkisellä tasolla paikan ja ajan jokaiselle asialle erikseen. Myös uskolle voi rakentaa kirkon ja seurakunnan lisäksi sisäisen talon, omaan sydämeensä. 

Rebecka Streng, kausityöntekijä

Viikon sana vko 30/2021, Länsi-Uusimaa

Itsensä tutkiminen

 ”Itsensä tutkiminen” on ensi sunnuntain aihe. Jotenkin hyvin suomalainen otsikko. Olemme tunnettuja itsetarkkailijoita. Jos kompastumme jalkakäytävällä, katsomme kiireesti, näkikö kukaan! Sen jälkeen huudamme tuskasta. Ujous on toinen nimemme. Emme halua herättää huomiota mokaamalla.

Minkä sortin kristittyjä olemme? Enemmistö meistä on sellaisia sinnepäin uskovaisia. Uskomme Jumalaan pikkuisen. Jeesuksen nimeä emme usein ääneen lausu. Mutta hädän tullen meissä on selkeä uskon suunta ja rukous: ”Jumala, auta minua. Pidä kiinni ja lujaa!” Ja tarkoitamme sitä kolmiyhteistä Jumalaa, mihin kirkkomme on uskonut vuosituhansia.

Jos itseä tutkisi vähän enemmän tänä viikonloppuna? Kantaako uskoni arjessa? Onko siitä mitään hyötyä? Tässä kohden jatkan henkilökohtaisemmin… Kun aamuisin herään, niin rukoilen aika automaattisesti: ”Jeesus, siunaa minua tänään. Kulje mukana, kiitos!” Minulla on myös päivittäinen rukouslista. Pidempi, kuin se Tiitisen lista. Luen myös Raamattua aamuisin. Ihan omaksi iloksi. Joskus velvollisuudesta.

Olen sen verran heikko kristitty ja ujo uskovainen, joten tarvitsen päivittäistä tankkausta ja Jeesuksen seuraa. Päivittäinen yhdessäolo Jeesuksen kanssa on kuin ruisleivän syöminen Benecolin kera. Joka päivä jotain terveellistä, että jaksaa. Ja päivät täyttyvät. Uskallan elää. Uskallan jutella ihmisten kanssa. Vähän. Olen kiitollinen monista jutuista. Kuolema pelottaa edelleen, mutta en panikoi. Jotenkin Jumala on minulle hyvä ja se riittää. Kun tulee niitä tosi rankkoja päiviä, olen ihan vierihoidossa Jeesuksen kaa. Uskoni ei ole kummoinen, mutta menen flow vaihteella. Itseä ei kannata tarkkailla liikaa, ettei kompastu. kunhan elää armon varassa. Huolehtikoon Jumala, kun on luvannut.

Heikki Linnavirta, rovasti

Viikon sana vko 28/2021, Länsi-Uusimaa

Ilosanoma levosta 

Huomautan ystävälleni leikillisesti, että kadehdin hänen puolitoistavuotiasta poikaansa. Energiapakkausta, joka pursuaa taaperomaista vauhtia ja tarmoa. Olisi melkoista, jos pystyisin itse tekemään asioita samanlaisella touhuvoimalla.  

Kun tarkastelen lausahdustani tarkemmin, löydän sen takaa yllättävän armottoman maailmankuvan. Taidan salaa toivoa olevani ihminen, joka ei koskaan uupuisi. Sellainen, joka hoitaisi omat ja vähän toistenkin asiat hyvällä sykkeellä ja pilke silmäkulmassa. Melkoisen utopistinen unelma. Ihmisen jaksamiselle kun on asetettu rajat. 

Heinäkuussa parhaaseen loma-aikaan on hyvä muistuttaa itseään siitä, että jopa Jumala lepäsi sen jälkeen, kun oli luonut maailman. Myös Jeesus hakeutui jatkuvasti maanpäällisen elämänsä aikana yksinäisyyteen rukoilemaan, jottei väsyisi. On siis olemassa arvovaltaisia esikuvia, jotka muistuttavat esimerkillään huilaamisen tärkeydestä. 

Sanoma lepäämisestä on äärettömän tarpeellinen yhteiskunnassamme, jossa toisinaan lähes palvotaan tehokuutta. Siksi loman ja palautumisen välttämättömyyttä tekee mieli kuuluttaa: Lepo on elintärkeä vastavoima aherrukselle. Ihminen ei selviä ilman sitä. Sille on olemassa jopa jumalallinen käsky ”Pyhitä lepopäiväsi”. 

Tutustuin taannoin ihmiseen, joka kertoi harrastavansa pötköttelyä. Minua hymyilytti. Jaoimme saman harrastuksen, ja sen toteaminen ääneen tuntui ihanan armolliselta.  

Levosta huolehtiminen on rakkauden osoittamista itselleen. Työstä hengähtävä ihminen välittää ilosanomaa itselleen: ”Minun jaksamiseni on arvokas asia. Olen levon arvoinen.” Hyvä uutinen on se, että tämä sanoma kuuluu jokaiselle ihmiselle. 

Oivallan toisenkin asian ystäväni taaperosta. Jos mielii olla yhtä tarmokas, kannattaa vaalia tunnin mittaisia päiväunia, yli yhdeksän tunnin yöunia sekä suoda itselleen leikkiaikaa joka päivä. Ihmisessä on jotain samaa kuin kännykässä: energiatasot saa nousemaan vain, kun malttaa ladata akun täyteen. 

Milla Turunen, kesäteologi 

Viikon sana vko 26/2021, Länsi-Uusimaa

Me tarvitsemme toisiamme

Yhteiskunnassamme ihailun kohteena oleva yksilökeskeisyys on noussut merkittävään asemaan viime vuosikymmenen aikana. Eikä ihme, sillä yhteiskuntamme ruokkii sitä jatkuvasti lisää. Yksilön omat saavutukset ovat avain kohti uusia polkuja. Keväällä yksilökeskeinen näkökulma on eniten näkyvissä, kun nuoret pyrkivät omia unelmiaan kohti. Saavutuksia on kerätty ja ansaittu pitkin matkaa ja nyt katsotaan, mihin ne riittävät. Kilpailua käydään muiden kanssa omaa etua silmällä pitäen, minkä seurauksena unohdamme helposti toiset ihmiset ympäriltämme. 

Yksilökeskeisyys on näkynyt myös poikkeusaikana. Ajattelemme helposti omaa etuamme ja teemme päätöksiä sen perusteella, mitä voin nyt tehdä, jotta edistän itseäni. Omia valintoja tehdessä muiden ajatteleminen saattaa jäädä taka-alalle. 

Kesän rippileirit ovat parhaillaan käynnissä. On ollut ilo seurata ja huomata, kuinka tärkeää yhteistyö toistemme kanssa on. Meillä jokaisella on ainutlaatuiset piirteemme ja vahvuutemme, mutta tarvitsemme myös toisia, jotka voivat auttaa meitä tai joille itse voit tarjota apua. 

Sunnuntaina muistetaan apostoleja ja Jeesuksen antamaa tehtävää heille viedä hyvää sanomaa eteenpäin. Apostolitkaan eivät toimi yksin. Jokaisen meidän tehtävä on välittää lähimmäisistämme. Tulevaisuuden taitoina täytyy olla muiden huomioon ottaminen ja toisista välittäminen, jotta emme anna valtaa lisää yksilökeskeisyydelle. Me tarvitsemme toisiamme. 

Aleksi Nurmilaakso, luokanopettajaopiskelija, kesätyöntekijä

Viikon sana vko 25/2021, Länsi-Uusimaa

Kohdataan toisemme 

Millaisin silmin me haluamme ihmisten meitä katsovan ja miten me itse katsomme toista ihmistä? Onko katseessamme rakkautta ja hyväntahtoisuutta vai olemmeko jo etukäteen tuominneet toisemme? 
Kulutamme usein turhaan voimavarojamme miettimällä, miten muut ihmiset suhtautuvat tekoihimme tai tekemättä jättämisiimme. Murehdimme, miten ajatuksemme otetaan vastaan ja rakennamme helposti omassa mielessämme viholliskuvia ja muureja.  
Meille on tärkeää, mitä muut meistä ajattelevat. Kohdatessamme muita ihmisiä mietimme, arvostetaanko meitä vai suhtaudutaanko meihin alentuvasti.  
Koemme myös kateutta, olemme sen kohteena tai loukkaannumme tai loukkaamme itse. Koemme myös hylätyksi tulemisen pelkoa. 
Jokaisen päivän jokaisen kohtaamisen pitäisi aina olla meille päivän tärkein hetki. Meidän on rohkeasti kyettävä kohtaamaan toisemme ilman ennakkoluuloja ja pelkoa ja osoittamaan rakkautta myös niille, jotka eivät ole meidän kanssamme samaa mieltä. 
Äiti Teresa on kirjoittanut: 
"
Ihmiset ovat usein järjettömiä, epäloogisia ja itsekeskeisiä. Anna heille silti anteeksi.
Jos olet hyväntahtoinen, ihmiset voivat väittää, että sinulla on itsekkäät tarkoitusperät. Ole siitä huolimatta hyväntahtoinen.
Jos menestyt, saat vihollisia ja ystäviä, jotka eivät ole oikeita ystäviä. Menesty siitä huolimatta. 
Jos olet rehellinen ja avoin, ihmiset voivat käyttää sinua hyväkseen. Ole siitä huolimatta rehellinen ja avoin.
Sen, minkä rakentamiseen olet käyttänyt vuosia, joku voi tuhota päivässä. Rakenna siitä huolimatta.
Jos löydät mielenrauhan ja onnellisuuden, ihmiset voivat tulla kateelliseksi. Ole onnellinen siitä huolimatta.
Sen hyvän, minkä tänään teet, ihmiset ovat jo huomenna unohtaneet. Tee hyvää siitä huolimatta.
Vaikka annat maailmalle parhaasi, se ei ehkä koskaan riitä. Anna siitä huolimatta parhaasi.
Sillä loppujen lopuksi kysymys on sinun ja Jumalan välisestä asiasta, ei sinun ja muiden ihmisten."
Näillä sanoilla toivotan teille kaikille siunattuja kohtaamisia. 

Miikka Kallio, Suomen Lähetysseura, srk:n nimikkolähetti
(aluepäällikkö, Venäjä, Ranska ja PUG, Venäjä)

Viikon sana vko 24/2021, Länsi-Uusimaa

Tulliasemalla

Onhan passi vielä mukana? Turvatarkastus edessä seuraavaksi. Toivottavasti mikään ei piippaa. Tullivirkailija seuraa ohikulkijoita tarkasti. Asetan käsimatkatavarani liukuhihnalle. Kävelen jännittyneesti metallinilmaisinportin läpi. Hälytin laukeaa. Nolona otan vyöni pois ja kävelen portista uudelleen.

Jeesuksen aikana tulliasemien kautta piti kulkea kotimaanmatkailussakin. Rooma piti Israelia valtansa alla ja eri alueilla oli omat tullinsa. Jeesus kulki kerran Matteus-nimisen miehen tulliaseman ohi. Matteus oli tullivirkailijana ottamassa vastaan tullimaksuja. Hänkin seurasi ohikulkijoita tarkasti. Erityisesti Matteus seurasi, kun Jeesus kulki hänen ohitseen. Hän seurasi niin tarkasti, että hän lähti Jeesuksen kehotuksesta tämän matkaan mukaan ja jätti tulliasemansa. Matteus järjesti aterian Jeesukselle.

Matteus oli halveksittu mies, sillä hän keräsi tullimaksuja miehittäjävallalle Roomalle. Hänen järjestämälle aterialle tuli myös muita tullimiehiä ja eräitä, jotka elivät monen mielestä halveksittavalla tavalla. Heidän elämäntapansa eivät olleet Jumalan antamien käskyjen mukaisia. Siitä huolimatta Jeesus tuli aterialle heidän luokseen. Hän sanoi tulleensa kutsumaan ja armahtamaan etenkin Matteuksen kaltaisia, jotka eivät välittäneet muista ihmisistä, Jumalasta eivätkä edes itsestään. Matteus otti Jeesuksen armahduksen vastaan.

Jeesus ei vaatinut Matteukselta mitään uhreja tai maksuja kutsuessaan tämän mukaansa. Jeesus ei asettanut maksuja myöskään antamalleen armahdukselle. Hän maksoi siitä itse oman elämänsä. Jeesus tahtoi, että myös Matteus armahtaisi niitä ihmisiä, jotka olivat kohdelleet häntä huonosti. Matteus sai siis unohtaa häntä vastaan rikkoneiden ihmisten velkojen perinnän.

Jeesus ei tullut tuomitsemaan ihmisiä, vaan pelastamaan heidät. Lähtöselvitys Jumalan valtakuntaan ei siis jää kiinni piippaavasta metalliesineestä tai omaatuntoa painavasta synnistä, vaan siitä onko passissa Jeesuksen antaman armahduksen leima.

Markus Nikander, kesäteologi

Viikon sana vko 23/2021, Länsi-Uusimaa

Herra pitää huolen omistaan

Viime vuosina olen ollut siviilipalvelusmies ja opiskelija, joten rahat ovat usein olleet vähissä. Siitä huolimatta en ole joutunut jättämään mitään tekemättä. Olen oppinut elämään stressaamatta liikaa raha-asioista ja luottamaan siihen, että kyllä Herra pitää huolen omistaan. Tahtoisin rohkaista teitä lukijoitakin elämään täysillä ja luottamaan Jumalan huolenpitoon.

Matteuksen evankeliumin 6. luvussa Jeesus näin: ’’Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Mitä te vaatetuksesta huolehditte!

Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon niin tottahan hän teistä huolehtii. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.’’

Jeesus siis kannustaa meitä elämään huolettomasta ja luottamaan siihen, että kyllä Jumala pitää meistä huolen, tietää mitä tarvitsemme ja varmistaa ettemme jää ilman. Eläkää siis täysillä elämäänne ja luottakaa siihen, että kyllä Herra pitää huolen omistaan. Hyvää ja huoletonta kesää!

Toni Virtanen, kausityöntekijä

Viikon sana vko 22/2021, Länsi-Uusimaa

Elämän konmarittamista

Tänä viikonloppuna minä pakkaan matkalaukun ja erinäisen määrän kasseja täyteen tavaraa, sillä ylihuomenna alkaa kesän ensimmäinen rippileiri. Laukkuun sujahtaa useampia erilaisia vaatekertoja, oma tyynykin tekisi mieli ottaa mukaan ja hiustenkuivaaja. Lista alkaa kasvamaan ja matkalaukun rajat ovat jo aikoja sitten ylitetty. Täytyy tehdä valintoja ja miettiä mitä haluaisin ottaa mukaan ja mitä oikeasti tarvitsen mukaan.

Sama kysymys nousee mieleeni huomisen sunnuntain pyhän teemasta, joka käsittelee katoamattomia taivaallisia aarteita ja toisaalta katoavia maallisia rikkauksia. Jeesus kysyy pyhän evankeliumissa: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?” Jeesus haastaa meitä konmarittamaan elämäämme, kysymään itseltämme mitä haluamme ja mitä tarvitsemme ja mikä on näiden kahden ero? Kaikki mitä haluamme ei välttämättä ole sitä mitä tarvitsemme.

Joskus se mitä haluamme on meille jopa haitallista, joko terveyden, talouden tai eettisyyden kannalta. Maallisten rikkauksien kerääminen, maailman voittaminen, johtaa pyhän evankeliumin mukaan sielunsa kadottamiseen. Sielumme kadotamme, kun maallisilla rikkauksilla, tavaroilla ja turhalla kuluttamisella yritämme paikata tai paeta jotain suurempaa tarvetta tai merkitystä elämässämme.

Omaisuus ei meitä pelasta iankaikkiseen elämään, vaan ainoastaan Jumalan rakkaus ja armo, Jeesuksen Kristuksen sovitustyö ristillä. Jumalan rakkaus meitä kohtaan luo merkityksen elämälle, se vapauttaa olemaan onnellinen siitä kaikesta hyvästä mitä Isämme on meille antanut. Ja samalla se kutsuu pyhän evankeliumin mukaan ottamaan arjen askeliin Jeesuksen ristin kantaaksemme.

Tuo risti tarkoittaa Jeesuksen esimerkin seuraamista, lähimmäisten rakastamista ja auttamista. Joten kysy sinäkin itseltäsi: ”mitä minä haluan ja mitä minä tarvitsen”. Voit näin ehkä löytää jotain sellaista, joka tuottaa elämään enemmän merkitystä ja hyvää kuin mikään tavara. 

Piia Korpijaakko, seurakuntapastori

Viikon sana vko 21/2021, Länsi-Uusimaa

Testamentti kaikille

Moni varmastikin tietää, että tulevana kesänä Lohjalla järjestetään Asuntomessut. Hiidensalmi palvelee messualueena varsin monipuolisesti. Sieltä on hyvät liikenneyhteydet Lohjan keskustaan ja kaunis järvimaisema Lohjanjärvelle. Uutta asumisaluetta on pyritty rakentamaan niin, että se palvelee eri-ikäistä väkeä. Ympäristöystävällisyys ja kohtaamiset ovat teemoja, joiden mukaan rakentamista on suunniteltu. Siellä missä on ihmisiä, on myös seurakunta paikalla.

Lohjan seurakunnan toimipiste tulee rakentumaan lähelle järvenrantaa kauniille puistikkoalueelle. Puitteet kohtaamisille ovat varmasti taattu. Raamatussa puhutaan paljon asunnoista ja kodeista. Pääsin opiskeluaikanani seurakuntaharjoittelun yhteydessä tutustumaan Helsingissä Asunnottomien Yö -tapahtumaan. Sieltä mieleenpainuvana muistona muistan, kuinka koditon mies sanoi puheessaan, että kaikilla voi olla asunto, mutta ei kotia. Mikä on sitten asunnon ja kodin välinen eroavaisuus?

Tämä puhujana ollut koditon mies mainitsi, että asunto sellainen, joka antaa katon pääsi päälle välttämättömissä tilanteissa. Et välttämättä viihdy kyseisessä asunnossa, mutta poiskaan et voi lähteä, jos muuta ei ole saatavilla. Koti on taas paikka, jossa viihdyt ja nautit olostasi. Olet ehkä saattanut panostaa sisustukseenkin.

Rippikoulussa ohjaajana toimiessani olen saanut nuorten kanssa miettiä taivaallista kotia. He ovat saaneet käyttää taiteellista osaamistaan, ja valmistella oman taivaallisen kodin. ”Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä.” (2. Kor. 5:1). Olet ehkä saattanut joskus kuulla sanan taivaskaipuu. Taivaskaipuu antaa meille toivoa ja valoa tilanteissa, joissa sitä on vaikea, jopa mahdotonta nähdä. Meistä jokainen on perillinen Taivasten valtakuntaan. Testamentin jättänyt on sanonut: ”mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.” Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa. (Psalmi 91:9).

Jere Laurila, diakoni

Viikon sana vko 20/2021, Länsi-Uusimaa

Rohkaisuksi

Olisi varmasti ollut kummallista ja pelottavaa, jos opetuslapset olisivat yhtäkkiä, aivan varoittamatta, alkaneet puhua kielillä Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kuulijat olivat joka tapauksessa ihmeissään, mutta opetuslasten mielelle tapahtuma olisi voinut olla niin raskas, että olisivat vetäytyneet pois ihmisten katseiden alta loppuelämäkseen.

Helluntai ei kuitenkaan tullut yllättäen. Jeesus oli valmistanut opetuslapsiaan ja seuraajiaan Pyhän Hengen tulemiseen ja siihen tehtävään, johon hän heidät kutsui. Opetuslapset olivat nähneet Jeesuksen voiman niin ihmeidän kanssa kuin ylösnousemuksen. He yllättyivät aina kerta toisensa jälkeen. Pyhä Henkikin yllätti, mutta vain muodollaan. Opetuslapset tiesivät helluntaina, mitä oli tehtävä. Jos Jeesuksen kanssa olikin hätäilyä, nyt epätietoisen tulevaisuuden kanssa oli rauha.

Valmistautumiseen kuuluu käytännön varustelu. Joskus se on käsinkosketeltavaa, joskus Jumala on johdattanut sellaisia polkuja pitkin, että on tarvittavaa elämänkokemusta tai koulutusta. Tällaista valmistamista ihminen ei aina edes itse havaitse. Kun tehtävän tietää, voi siihen liittyä odottamista. Odottaminen koettelee. Opetuslapset eivät tienneet montako päivää he Pyhää Henkeä joutuisivat odottamaan. Hiljaisuudessa ja odottamisessakin Jumala valmistaa.

Sitten luottamus. Vaikka jotkin asiat antaisivat odottaa, luottamus Jumalan aikatauluun. Että Jumalan ajoitus on parhain, vaikka se ei meidän silmiin siltä näyttäisi. Luottamus, että Jumala saattaa loppuun sen, minkä hän meissä aloitti ja sen tehtävän, mihin hän meidät kutsui.

Kun Jumala kutsuu, hän on luvannut valmistaa. Kun Jumala kutsuu sinut tehtävään, hän tietää, että juuri sinulla on tai sinä löydät ne valmiudet hoitaa sinulle annetun tehtävän, vaikka joku toinen näyttäisi siihen sopivammalta. Se, että sinä tartut toimeen ja teet sen, siihen on Jumalalla tarkoitus ja suunnitelma. Kolmiyhteinen Jumala on kanssasi.

Heini Nikander, seurakuntapastori

Viikon sana vko 19/2021, Länsi-Uusimaa

Kevätkirje sinulle 

"Moi, mitä kuuluu? Mulle kuuluu hyvää. " - Koska olet viimeksi lähettänyt kirjeen?

Selasin tällä viikolla nuoruuden kirjeenvaihtoa: omien kavereiden kanssa tuli 90-luvulla kirjoiteltua paljon. Kirjeiden kirjoittaminen ja lähettäminen on nykyään harvinaista, on helpompi pitää yhteyttä whatsapp-viestein ja videopuheluin. Joskus kuitenkin mietin, kuinka paljon hyvää vanhan ajan kirjeenvaihdossa oli: luit ensin toisen kirjoittaman kirjeen rauhassa, vastasit siihen, kerroit omat kuulumisesi ja tervehdyksesi ja palasit aina välillä toisen kirjeeseen. Kirjettä kirjoittaessa keskittyi paljon enemmän kirjeensä kohteeseen ja hänen ajatuksiinsa kuin videopuhelussa. Piti myös valita sanansa tarkkaan, ettei tulisi väärinymmärryksiä. 

Ihailen apostoli Paavalia kirjeenkirjoittajana. Kuinka hieno tervehdys hänellä onkaan sunnuntain tekstissä kirjoittaessaan efesolaisille: ”Olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa teistä muistaessani teitä rukouksissani.” Varmasti hienoa vastaanottajana lukea tuollaista. Tuntuu, että nyt etäaikana olen rukoillut nuortemme puolesta enemmän kuin aiemmin. Emme ole saaneet tavata paitsi etäyhteyksin, mutta rukouksissa olen kiittänyt heistä ja muistanut heitä. Paavali jatkaa: ”Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa.” 

Tämä on rukoukseni nuortemme ja sinun puolestasi tänä viikonloppuna. Viikonloppuna siunaamme isoset omiin tehtäviinsä. Tällä kertaa se ei tapahdu suuressa joukossa koko seurakunnan edessä vaan pienryhmissä. Toivon, että sinäkin muistat isosiamme ja rippikoululaisiamme rukouksin. Jumalan voima vaikuttaa meissä jokaisessa. Tämä oli kirjeeni sinulle. Ole siunattu. 

Mirja Luodes, nuorisotyönohjaaja

Viikon sana vko 18/2021, Länsi-Uusimaa

"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu." Ps. 23:1

Älä heti luovuta! 

Tämän viikon sunnuntai on rukoussunnuntai. Rukous on olennainen osa meidän kommunikaatiotamme Jumalan kanssa. Jumala puhuu meille Raamatun ja Pyhän Hengen kautta, ja me voimme puhua Jumalalle rukouksessa. Jumala toivoo, että me olemme häneen yhteydessä, että kerrotaan hänelle kaikesta. Monesti me unohdamme sen. Ja monesti me käännymme Jumalan puoleen vasta kun meillä on ongelmia tai hätä.  

Joskus kun pidemmän aikaa olemme rukoilleet jonkun tietyn asian puolesta ja edistystä ei näy, me lannistumme ja lakkaamme rukoilemasta sen puolesta. Monesti me liian helposti luovutamme, jos vastausta ei heti kuulu. Älä heti luovuta! Ole kärsivällinen! Tämä on toki helpommin sanottu kuin tehty. Jeesus sanoo Luukkaan 11 luvussa seuraavasti: ”Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.”. Jumala ei aina anna heti vastauksia rukouksiimme, mutta se ei tarkoita, että hän olisi unohtanut meidät. 

Itse olin rukoillut melkein parikymmentä vuotta Jumalaa, että hän lähettää minut lähetystyöhön sitten kun on se oikea aika. Lopulta kun Jumala alkoi puhumaan, että nyt se on ajankohtaista, minua alkoikin pelottamaan. Mutta koska kutsu oli vahva, koin, että peloista huolimatta, oli aika sanoa Jumalalle: ”Kyllä, minä lähden.”. Niinpä loppuvuodesta 2017 hain lähetyskurssille Kansanlähetyksen kautta. Luulin silloin, että heti pääsen opiskelemaan ko. kurssille, mutta se alkoikin vasta vuoden 2019 alussa. Valmistuessani lähetyskurssilta joulukuussa 2019, luulin, että heti pääsen lähtemään lähetystyöhön Venäjälle, mutta edelleenkin olen Suomessa odottamassa lähtöä. Nyt on suunnitelmissa, että alkusyksystä, jos Jumala suo, lähden Venäjälle. Sitä odotan innolla.  

Jumala kuulee meidän rukouksemme ja hänellä on oikea ajoituis kaikkeen. Joskus hän vastaa heti ja joskus aika ei vielä ole oikea, jolloin joudumme odottamaan. Älä heti luovuta, sillä pyytävä saa, etsijä löytää ja jokainen joka kolkuttaa, hänelle avataan.  

Saara Mrčela, lähetystyöntekijä, ev.lut. Kansanlähetys 
Lohjan seurakunnan nimikkolähetti 

Viikon sana vko 17/2021, Länsi-Uusimaa

Totuus vai valhe, kumpi kannattaa?

Kun olin lapsi, äitini katsoi minua välillä tiukasti silmiin ja kysyi: ”Puhutko Paula nyt aivan totta?”
Tuo kysymys herätti sydämen tykytyksiä niin, että vielä vuosikymmenien jälkeen muistan tuon kysymyksen ja sain sen kysymyksen yleensä silloin, kun olin tehnyt jotain sellaista, minkä äiti oli kieltänyt. Kysymys saattoi koskea, että missä olin ollut ja keiden kanssa? Vastauksena kerroin ehkä vain puolitotuuden, koska en halunnut pahoittaa äitini mieltä. En itse asiassa ollut tehnyt mitään ”kiellettyä”, mutta en ollut siitä kuitenkaan ihan varma. Noissa tilanteissa halusin päästä ulos ”kuin koira veräjästä”.

Myöhemmin työelämässä, jos vaikka esimies kysyi, oletko tehnyt sen ja sen asian, tuli kerrottua joskus hätävalhe, että kyllä, vaikka olin unohtanut tehdä sen. Ja heti, kun tilaisuus tuli, ettei esimies nähnyt, menin tekemään sen unohtuneen tehtävän. En tiedä, miksi en rehellisesti vain sanonut, että en ole. Miksi pelkäsin? Ehkä syynä oli pelko, että nolaan itseni ja en suoriudu täydellisesti.

Nykyisin politiikassa kuulee jatkuvasti ”valheita” ja selitellään mukamas, ettei ollut aikaa tai keksitään mitä hyvänsä tekosyitä. Ei haluta myöntää, että ollaan mokattu ja  pelätään, että joutuu ulos tehtävästä. Siis vallasta ja rahasta. Olisi upeaa joskus kuulla myönnytyksiä: ”olen erehtynyt” ”olen tehnyt virheen, pyydän anteeksi” jne.

Jos sinulla on ja oletan, että on, kokemus siitä, että olet myöntänyt valehdelleesi ja olet sitten saanut anteeksi, niin uskon sinun kokeneen suuren helpotuksen. Jälkikäteen ihmettelet, miksi ihmeessä en aikaisemmin pyytänyt anteeksi? Monet huonosti nukutut yöt olisivat jääneet pois.  Hyvä ja tärkeä sanonta on:” Te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.” ( Joh.8:32 )

Paula Etelävirta
diakonissa (eläkkeellä)

Viikon sana vko 16/2021, Länsi-Uusimaa

Tie, totuus ja elämä Joh. 14:1-7

Tämä raamatunkappale on katkelma Jeesuksen viimeisistä puheista ennen riistiinnaulituksi joutumista. Katkelmassa Jeesus lohduttaa opetuslapsiaan siitä huolimatta, että Hän itsekin on varmasti peloissaan tulevasta. Silti huolehtien, että rakkaat opetuslapset eivät joudu pelon ja ahdistuksen valtaan. Jeesus pyytää uskomaan Jumalaan ja uskomaan itseensä. Jeesus kertoo, että on menossa Isän luo valmistamaan asuinsijan seuraajilleen. Hän sanoo, että opetuslapset tietävät kyllä tien sinne. Hämmentynyt ja epäilevä Tuomas kuitenkin kysyy, kuinka he voisivat tuntea tien? Jeesus näyttää tien meistä jokaiselle: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”

Tie voi olla myrskyisä ja vaikea kulkea. Jeesus kuitenkin on tie. Se tarkoittaa, että Hän kulkee koko ajan kanssamme. Kunhan pysymme tiellä, ei Jeesus poistu läheltämme, ei hetkeksikään hylkää. Kun uskomme Jeesukseen, olemme oikealla tiellä. Hän lupaa: ”Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” Olemme nähneet Isän Jeesuksen kautta, teoissa ja sanoissa. Jeesus on totuus ja kun me tunnemme totuuden, tunnemme Jumalan. Kuten vuosisatoja sitten Jeesuksen seuraajat osasivat Nikean uskontunnustuksessa sanoittaa asian: ”Jeesus on tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä.” Jumala ei luonut Jeesusta, vaan Jeesus on Jumala, samaa olemusta. ”Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.” Jeesuksen kautta kaikki ovat saaneet syntinsä anteeksi, Hän on lunastanut meille taivaspaikan. Meidän tarvitsee vain seurata tietä. Jeesus on tie, totuus ja elämä.

Olen päätynyt opiskelemaan diakoniksi, kulkemaan minulle osoitetulla tiellä. Tielleni on mahtunut monta kiveä ja kuoppaa, mutta silti olen onnistunut pysymään tiellä. Tielläni minua on johdattanut ristin rakkaus. Rakkaus, jonka Jeesus osoitti kuolemalla syntiemme tähden ja rakkaus, jota Hän opetti jakamaan muille. Lähimmäisen rakastaminen on Jeesuksen opetuksista arvokkain. Tiellä, jota valaisee rakkaus, on mielestäni kevyempää kulkea, jopa vaikeinakin hetkinä. Kun rakastaa lähimmäisiään, on aina oikealla tiellä.

Saara Limnell, sosionomi-diakoniopiskelija