Viikon hartaus

Viikon hartaus vie sinut hetkeksi rauhaan ja herättelee ajattelemaan. Viikon hartaus julkaistaan Länsi-Uusimaa -lehdessä lauantaisin.

 Jumala on kanssamme joka päivä (vko 10/Länsi-Uusimaa)

Rukoilen asian puolesta, sanoin ystävälle, kun näytti siltä, etteivät auton avaimet löydy mistään. Ei! Älä sellaisen puolesta rukoile, ystäväni parahti. Rukoilin toki. Myöhemmin avaimet löytyivät saunan lattialta.

Jumalalle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Mikään asia ei ole hänelle mitätön eikä myöskään liian vaikea, vaikka joskus siltä tuntuu, kun asiat eivät muutu.

Sunnuntain 8.3.2020 tekstissä Markuksen evankeliumin luvussa yhdeksän isä tuo poikansa, jolla kuvauksen mukaan on epileptisiä oireita, Jeesuksen luo ja kertoo, etteivät opetuslapset kyenneet parantamaan poikaa.

Jeesus rukoilee pojan puolesta ja hän paranee.

Jeesus auttaa myös meitä, vaikka sairaudet eivät aina parane eivätkä vaikeudet ratkea. Sairaus, kipu ja ahdistus ovat osa elämää ja ne haastavat luottamustamme Jumalaan ja hänen rakkauteensa.

 Jeesuksesta ollut lupaus; Immanuel, Jumala meidän kanssamme, on kuitenkin totta. Vaikka Jumala sallii elämässämme tapahtuvan raskaita asioita, hän ei jätä meitä yksin eikä torju meitä.

Vaikka joudumme elämään vaikeiden asioiden kanssa, lupauksensa mukaan hän kantaa taakkojamme. Rukous on meitä ihmisiä varten. Jumala näkee sisimpäämme ja saamme jättää epätoivomme ja tunteemme hänelle uudestaan ja uudestaan.

Meidän ei ole tarkoitus elää vain omassa varassamme, yksin.

Me tarvitsemme toinen toisiamme, ettemme vaipuisi epätoivoon, vaan voisimme luottaa. Seurakunnan työntekijät ja muutkin kristityt olemme sitä varten, että taakkoja saa jakaa toisen ihmisen kanssa.

Jokainen tarvitsee apua jossain elämänsä vaiheessa. Mikään ei tapahdu elämässämme turhaan. Pitkin elämän matkaa jakaessamme asioita toisille ihmisille ja Jumalalle saamme löytää ja kokea merkitystä elämässämme tapahtuneille asioille. Jumala voi antaa rauhan kaiken keskelle ja toivon siitä, että vaikeiden vaiheiden jälkeen on seesteisempää.

Usko on lahja, jonka Jumala haluaa meille jokaiselle antaa. Uskomisessa on kyse Jumalan kohtaamisesta. Usko vahvistuu rukoillessa.

Toivon sinulle luottavaista mieltä seuraavan Taizen veli Rogerin rukouksen myötä.

Jeesus, toivomme, sinussa löydämme lohdutuksen, jolla Jumala haluaa täyttää elämämme.

Me ymmärrämme, että rukouksessa, voimme laskea käsiisi kaiken, voimme kertoa sinulle kaiken.

Anna Helenius
johtava diakoniatyöntekijä
Lohjan seurakunta

Valon rohkaisemana (vko 7/2020 Länsi-Uusimaa)

Hankin itselleni pienemmän Raamatun. Halusin sen olevan erilainen kuin muut kirjat pöydälläni. Toivoin sen olevan niin arkipäiväinen, että se olisi helppoa ottaa käteen ja avata. Raamattuni kannet ovat farkkukangasta ja sen kannessa on pieni tasku. Ehkä laitan taskuun muistilappuja tärkeistä oivalluksista. Pöydän kulmalla olevan romaanin ja Raamatun tekstien välillä on satoja vuosia. Romaanin luen todennäköisesti kerran, jos se on tarpeeksi kiinnostava. Vaikka Raamatun sanat ovat vanhoja ja tuttuja, moneen kertaan luettuja ja kuultuja, niin siinä on jotain, joka houkuttelee. Tuon kirjan lehdillä minua puhuttelee elämässä läsnäoleva Jumala. Kaikenlaisten uhkakuvien keskellä pidän toivon näkökulmista, joista kirjassa kerrotaan.

Päivän lehdet kirjoittavat, että harva aikamme ihminen on ilman huolta ja monenlaisia ulkoisia ja sisäisiä paineita ja haasteita. Toivottomuus lamaannuttaa ihmisen ja toiveikkuus on epärealistista. Toivon vastakohtana on pelko. Miten tässä elämässä ja maailmassa lopulta käy. Pöydälläni oleva Raamattu kertoo minulle, että toivo ei ole mennyttä. ”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Näin kirjoitettiin Jeremian kirjassa satoja vuosia sitten. 

”Läpäisemättömään pimeyteen, rotkon pohjalle asti tunkeutuu valo. Ensin heikkona, sitten voimistuen teräväksi ja kirkkaaksi. Se etsii sinua. Se valaisee läpikotaisin, tiukkaan käärityt pelkosi ja toiveesi. Valo tekee luoksesi pesän. Sinun luojasi löytää sinut, valaisee ja parantaa, niin että rohkaistut ja lähdet liikkeelle. ” (Kaija Pispa)

Anna-Maija Lakomaa
sairaalapastori
Lohjan seurakunta

Kun kynttilä palaa molemmista päistä (vko 5/2020 Länsi-Uusimaa)

Kerran pidin saarnan Lohjan kirkossa niin, että sytytin kynttilän molemmista päistä ja täytyy sanoa, on aika kauheaa pitää kynttilää kädessä, joka valuu steariinia ja uhkaa sotkea koko saarnastuolin. Valuva steariini on kuin kuumat kyyneleet, jotka tippuvat. Sen verran olin kuitenkin valmistautunut esitykseeni, että sanomalehti esti pahimmat sotkut. Minusta tuntuu, että me olemme joskus sellaisia kynttilöitä, jotka sytytetään molemmista päistä yhtaikaa. Työpaikalla odotetaan meiltä paljon. On projekteja, on tiimejä ja monenlaisia odotuksia. Lisäksi kotonakin voi olla monenlaisia odotuksia. Jossain työpaikassa voi olla valmiiksi kohtuuttomia tavoitteitta, joita nostetaan edelleen aina vain korkeammalle. Koulussa ja opiskelussakin pitää suoriutua kaikista kokeista, ryhmätöistä ja esitelmistä. Myös se, jolla ei ole työtä ollenkaan, kokee helposti, ettei ole lainkaan lupaa levätä. Tai lepo ei tunnu mukavalta, kun siitä puuttuu jännite ja vastakohta. Kohtuulliset tavoitteet ja haasteet työssä tai opiskelussa antaisivat eväitä parempaan elämään. Kyseisen saarnan pidin Kynttilänpäivänä, jota vietetään taas huomenna kaikissa kirkoissa. Kynttilänpäivänä siunattiin ennen vanhaan kaikki tulevan vuoden kynttilät käyttöön. Siitä siis tulee päivän nimi. Kynttilänpäivän tekstinä kuullaan, miten Maria ja Joosef vievät pientä Jeesuslastaan temppeliin ja siellä vanha Simeon siunaa häntä. Simeon onkin vastakohta meidän hektiselle nykyelämälle.

Simeon oli elänyt kauan ja kypsynyt pitkän elämänsä aikana. Hän oli onnellinen mies, sillä hän oli elänyt rikasta elämää seurakunnan ja sen jumalanpalveluksen keskellä. Hän oli odottanut ja ikävöinyt. Nyt hän saattoi toivoa kynttilänsä sammuvan eli pääsevänsä kotiin Jumalan luo. Jotakin tässä vanhassa miehessä on kadehdittavan ihanaa. Mutta mitä? Simeon ammentaa voimansa siitä, että hän elää odotuksessaan. Vaikka hän onkin jo iältään vanha, hän on sydämessään nuori, ja odottaa tulevaa Vapahtajaa. Hänen uskonsa on suuntautunut tulevaisuuteen. Hän ei elä vain menneisyyden muistoissa. Ja kun Jeesuksen perhe astuu temppeliin, Simeon kokee, että hänen elämänsä kirkkain hetki koittaa. Iäkäs Simeon on valmis vastaanottamaan Jeesuksen. Voimmeko mekin ottaa Jeesuksen vastaan ja kokea elämässä jotakin helpotusta? Jeesus voi auttaa meitä löytämään kaiken kiireen keskellä kuitenkin lepoa ja rauhaa. Toivottavasti hyvä lukija saisit itsekin tulla osalliseksi Simeonin siunauksesta.

Horst Gripentrog
kappalainen
Lohjan seurakunta