Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Nuorten hallitus eli NuHa on mukana vaikuttamassa Lohjan seurakunnassa.
NuHa vaikuttaa siihen, mitä nuorten toiminnassa tapahtuu. NuHa miettii aiheita, teemoja, tekemistä ja sisältöä muun muassa nuorteniltoihin ja -leireihin ja on toisinaan myös niitä toteuttamassa. NuHa on mukana päättämässä nuorisotyön rahojen käytöstä, ja se kerää ja välittää palautetta nuorilta työntekijöille. NuHa osallistuu seurakunnan päätöksentekoon esimerkiksi osallistumalla nuorisotyön työntekijöiden työhaastatteluihin ja tuomalla muissa asioissa päättäjille nuorten näkökulmaa. NuHalla on oma budjetti, ja sen tehtävät määräytyvät pitkälti mukana olevien nuorten kiinnostuksen mukaan.
Jos sinulla on toiveita tai palautetta nuorten toiminnan suhteen, voit olla yhteydessä seurakunnan nuorisotyönohjaajiin tai laittaa viestiä Lindkullassa olevaan NuHan palautelaatikkoon.
NuHa:n toimikausi on yhden vuoden mittainen, ja kokouksia on noin kerran kuukaudessa. NuHaan voi liittyä rippikoulun käynyt ja konfirmoitu 14–20-vuotias lohjalainen. Vaalit järjestetään tarvittaessa alkusyksystä. Äänioikeutettuja ovat kaikki rippikoulun käyneet 14–20-vuotiaat lohjalaiset nuoret.
Tietosuojasyistä emme julkaise jäsenten nimiä internetissä.
Kokoukset:
18.8. / 2.10. / 27.11. / 4.12 Kevään päivät päivittyy myöhemmin.
2024-2025 työkausi
Haluatko olla mukana hyvässä porukassa vaikuttamassa nuorten asioihin?
Rippikoululainen ole kuulolla kesällä 2024.
Ilmoita kiinnostuksesi Marjolle 0503090699.
NuHa pöytäkirja lokakuu 2.10.2023 (PDF)
NuHa pöytäkirja syyskuu 18.9.2023 (PDF)
NuHa pöytäkirja toukokuu 10.5.2023 (PDF)
NuHa pöytäkirja huhtikuu 26.4.2023 (PDF)
NuHan pöytäkirja maaliskuu 15.3.2023 (PDF)
NuHan pöytäkirja helmikuu 15.2.2023 (PDF)
NuHan pöytäkirja tammikuu 18.1.2023 (PDF)
NuHan pöytäkirja joulukuu 5.12.2022 (PDF)
NuHan pöytäkirja marraskuu 14.11.2022 (PDF)
Jos haluat tutkia vanhempia pöytäkirjoja, ota yhteys Marjo Virtaseen.
Partiotyö, Nuorten Hallitus
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä