Viikon hartaus

Viikon Sanaa julkaistaan Länsi-Uusimaa lehdessä lauantaisin.

Vko 23/2023

Uuteen elämään

Tulevan sunnuntain teemana ovat katoamattomat taivaalliset aarteet ja katoavat maalliset rikkaudet. Elämme kirkkovuodessa helluntain jälkeistä aikaa, johon liittyy Pyhän Hengen synnyttämä uusi elämä. Luontommekin on herännyt uuteen elämään ja tarjoilee rikkauksiaan kaikille aisteillemme. Tämä vuodenaika on erilaisten juhlien aikaa ja juhlatunnelmaan on helppo virittäytyä lintujen laulun säestämänä. Kesän riemukkuus voi korostaa myös heidän onnettomuuttaan, joiden sielu ei syystä tai toisesta soi sinfoniaa duurissa. 

Koulusta valmistuneista on tapana muistaa niitä, joilla riittää älliä, ja joilla tuntuvat olevan kaikki menestyksen avaimet käsissään. Onneksi myös toisenlaisista tarinoista saa kuulla ja lukea. Ne kertovat, että keskiverto tai heikompikin suoritus riittää. Heistä, jotka eivät valmistu mistään koulusta, puhutaan tuskin ollenkaan.

Luontomme kukoistus kestää vain hetkisen, mikä muistuttaa myös oman maallisen elämämme väliaikaisuudesta. Oman kuolevaisuutemme kohtaaminen on vaikeaa ja panemme turvamme maallisiin asioihin. Yksi kerryttää omaisuutta, toinen päihdyttää itseään ja kolmas muokkaa itselleen täydellistä vartaloa, ja niin edelleen. Jeesus kuitenkin kehotti karttamaan kaikenlaista ahneutta. Ei hän kieltänyt elämästä nauttimista, kyllähän hän itsekin esimerkiksi nautti hyvästä ruoasta ja juomasta ystäviensä kanssa. Hän varoitti, että jos keräämme rikkautta itsellemme, mutta meillä ei ole aarretta Jumalan luona, meiltä viedään sielua myöten kaikki. 

Kristityn tärkein tehtävä maan päällä on rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä. Omin voimin emme tähän kykene, vaan tarvitsemme avuksemme Pyhää Henkeä. Pyhä Henki on Rakkauden Henki. Paavalin sanoin profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa ja tieto käy turhaksi. Vain rakkaus on ikuista. Jumalalle meidän ei tarvitse suorittaa. Hän rakastaa meitä ehdoitta. Hän antaa kullekin meille päiviemme mukaisesti voimaa kulkea Hänen tahtonsa tietä. Sen varaan on hyvä laskea.

Veera Havukainen, kesäteologi

Vko 22/2023

Kesän alkua

3. kesäkuuta vietetään monissa kodeissa ja kouluissa valmistujaisia ja päättäjäisjuhlia. Kouluvuosi on takana päin. Joillakin päättyy oppivelvollisuus ja moni valmistuu tänään. Jokin ajanjakso elämästä päättyy ja toinen alkaa. Monelle tämä on kesän alkamisen hetki. Loman alku häämöttää lähellä. Joillakin on ollut takana raskas työ- tai kouluvuosi ja kesäloman tarpeen tuntee. Millä mielin katselet kulunutta talvea ja kevättä?  

Ehkä kesän alku näyttäytyykin sinulle vain pitkänä jatkumona. Huomaat luonnosta uuden kauden alkamisen, mutta omassa elämässäsi sama uuvuttava taival jatkuu. Haluan kertoa, et ole yksin. Kristus on kanssasi. Hän on kulkenut edelläsi, Hän kulkee kanssasi ja sulkee ovet takanasi. Matkasi ei valu hukkaan. Matkasi ei ole unohdettu. Jumalalla on kaikki valta kääntää matkasi suuntaa. Hänellä on myös kaikki mahdollisuudet luoda uuvuttavasta taipaleestasi jotain ihmeellistä, elävää, uutta ja kaunista. 

Katso: minä luon uutta. 
Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? 
Minä teen tien autiomaahan 
ja joet kuivuuden keskelle. 

(Jes. 43:19) 

Välillä voimme huomata vasta kuljettuamme eteenpäin, mitä eilinen merkitsi. Sekin eilinen, joka kietoutui osaksi sitä uuvuttavaa taivalta, joka huusi merkityksettömyyttään. Merkityksettömältäkin vaikuttava ja tuntuva saa merkityksensä Kristuksessa. Hän on tie, totuus ja elämä. Jotakin niin käsittämätöntä ja samalla niin merkityksellistä, että lopulta kaikki saa merkityksen Hänessä. Myös meidän elämämme taival, jokainen päivä ja hetki.  

Tänäänkin elämäsi taival on Jumalan kädessä. Iloitsetpa valmistumisesta ja loman alusta tai koet toivottomuutta uupumiseen asti. Toivon, että tänään saisit katsella kesää ja valoa kohti. Aistisit pientä huolettomuuden virettä kesätuulen mukana ja luonnon vehreys saisi muistuttaa sinua ikuisen elämän voitosta.  

Rukoilen kesääsi toivon heräämistä, lepoa ja rauhaa sekä Jumalan rakkauden läsnäoloa. Jokaiselle koulunsa päättävälle ja valmistuneelle lämpimät onnittelut!

Aurinkoisia päiviä ja rentoutumisen hetkiä kesääsi toivottaa 
Emmi Tallgren-Peräkylä, diakoniatyön opiskelija

Vko 21/2023

Helluntai – uusin silmin

Toimittaja kävi ranskalaisessa vankilassa. Vangit olivat juuri ulkoilemassa ja kävelivät pareittain vankilan sisäpihassa. ”Heidän keskuudessaan on oikein lahjakkaita ihmisiä”, sanoi vanginvartija. ”Esimerkiksi tuo lyhytkasvuinen tuolla maalaa uskomattoman hienoja tauluja.”

Vartijakopissa vartija näytti toimittajalle yhden taulun, jonka juuri tuo vanki oli maalannut. Taulu esitti helluntain ihmettä. Kaksitoista miestä katsoi taulussa ylöspäin laajennetuin silmin ihmeissään, melkeinpä järkyttyneinä. Tukka heillä oli pystyssä ja kasvot ihmeellisessä valossa. Maalari oli käyttänyt todella kauniita värejä.

Oikeastaan tarkoituksena oli ollut ripustaa taulu vankilakirkon seinälle, mutta tähän ei oltu saatu lupaa. Vanki oli kuulemma maalannut tähän tauluun koko vankilan vaarallisimpien vankien kasvot. Toimittaja halusi puhua taiteilijavangin kanssa ja siihen löytyi myöhemmin tilaisuus. ”Teidän kuvanne on todella vaikuttava, mutta miksi maalasitte vain vankien kasvot tuohon kuvaan? Eihän opetuslapset olleet rikollisia,” sanoi toimittaja.

Tämä osui ja upposi. Muutaman kerran nielaistuaan vanki kertoi: ”Mutta helluntai muutti kaiken. Minusta tavalliset ihmiset eivät tarvitse niinkään sellaista helluntain ihmettä. Mutta me täällä, jotka olemme mokanneet pahasti ja joiden itsetunto on ihan nollassa, meille helluntai antaa toivoa, että kaikki voisi sittenkin vielä muuttua paremmaksi.”

Toimittaja ei vielä tyytynyt tähän vastaukseen, vaan jatkoi: ”Mutta miksi tässä taulussa on vain kaikkein vaarallisimpien vankien kasvot?”

Vastaukseksi hän sai: ”Pienempiä rikollisia muuttaa joskus jopa vankila-aika itsessään, kun he saavat rauhassa miettiä omaa elämäänsä. Mutta suurimpien rikollisten kohdalla monesti ainoa toivo on itse Jumala ja helluntain ihme. Ja sitten taiteilijavanki osoitti taulussa yhden miehen kasvoja. Vasta nyt toimittaja havaitsi, että tämä oli maalannut itsensäkin tähän tauluun. Jumalan valtava voima oli siis tarttunut tämän miehen elämään ja muuttanut sitä täysin.

Kun mietin tätä kertomusta, harmittaa tuon vangin puolesta, ettei hänen tauluaan saanut ripustaa vankilakirkon seinälle. Se olisi ollut nimittäin paras saarna siitä, että Jumala voi avata kenen tahansa sisäiset lukot. Ja että hänen eteensä saa tulla kuka vaan. Helluntain ihme on mahdollista meille kaikille. Helluntai, Pyhän Hengen valtava voima, tarttukoon meidänkin elämäämme, niin voimme katsoa sitä uusin silmin.

Rukoilemme lopuksi helluntain rukouksen sanoin: ”Tule, Pyhä Henki. Muuta pelko toivoksi, epäusko ja epäluulo luottamukseksi, heikkous voimaksi. Tule sinnekin, missä pahuuden vallat vaikuttavat. Tule ja siunaa helluntaimme, tee siitä ilon ja rakkauden juhla.”

Horst Gripentrog, varhaisnuorisotyön pappi

Vko 20/2023

Pyhän Hengen johdatus

Viime torstaina oli helatorstai, Jeesuksen taivaaseen astumisen päivä. Jeesus lupasi ennen taivaaseen astumistaan Pyhän Hengen opetuslapsilleen. Alkoi Hengen odottamisen aika. Hän sanoi, että Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää. (Ap.t.1:5) Pyhä henki luo yhteyden taivaaseen astuneen Jeesuksen ja seurakunnan välille. Pyhä Henki karkottaa pelon ja tekee kristityt osallisiksi Kristuksesta ja pelastuksesta. 

Pyhänä Henkenä Jumala tuntee jokaisen ihmisen ja voi vaikuttaa jokaisen elämään. Hän on keskellämme ja näkee kunkin tekemiset, ajatukset ja puheet. Pyhä Henki myös synnyttää uskon Jumalaan. Uskon syntymiseen ei riitä pelkkä tiedon omaksuminen tai oma tahto, jos Pyhä Henki ei ole läsnä. 

Pyhän Hengen vaikutusta on myöskin kutsumus johonkin tehtävään tai toimimaan tietyllä tavalla. Joissakin tehtävissä ei vaadita mitään ennakko osaamista. Osaamiseen saa ohjausta, esim. seurakuntamme vapaaehtoistyöhön. Kun koet, että sinua kutsutaan, vastaathan kutsuun. 

Omassa elämässäni olen usein huomannut Pyhän Hengen läsnäolon ja Hän on johdattanut minua eteenpäin. 

Totuuden Henki, johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä, tietomme siunaa. 

Kaikessa näytä käsiala Luojan, mahtavan, viisaan, kaiken hyvän suojan. Kristuksen luokse, rakkauden tuojan, johdata meidät. (Virsi484)

Pirjo Kuntsi, diakonissa

Vko 18/2023

Huomisella sunnuntailla on latinankielinen nimi Cantate, laulakaa. Olen ollut pian kahdeksan vuotta mukana Lohjan kirkkokuorossa. Melko arkana menin ensimmäisiin harjoituksiin. Yllättävän tuoreesti muistin silloin kansakoulun toisen luokan todistuksen laulunumeron, 6. Sen ansaitsin laululla ´Tiedän paikan armahan´opettajan säestäessä urkuharmonilla. Nuorena lauloin muutaman vuoden Iktys-kuorossa. Jossain vaiheessa kuoro paisui johtajan mielestä liikaa. Järjestettiin laulukoe, ja karsittiin pois heikoimmat laulajat. Olin yksi pudotetuista.

Näistä kolautuksista huolimatta uskaltauduin myöhemmällä iällä kuoroon. Merikannon sanat ”laulajaks Luoja mun loi” eivät taida päteä kohdallani. Olen kuitenkin aidosti iloinen kuorosta. Viikottaiset harjoitukset piristävät, voimistavat ja opettavat. Kuoron johtajan ja kuorolaisten iloiset kasvot saavat hyvälle tuulelle jo ennen äänen avausta. Tuntuu hienolta olla osa suurempaa ja moniäänistä kokonaisuutta.

Laulamisella on monia myönteisiä vaikutuksia. Laulaminen alentaa stressiä. Laulaessa onnellisuushormonit aktivoituvat. Koska laulaminen edellyttää keskittymistä, ajatusten harhailu mahdollisissa murheissa on tauolla. Lapsia on nukutettu lauluin. Muistisairas voi löytää kadoksissa olleet sanat kuullessaan tutun laulun. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja uskoa.

Hengellisillä lauluilla ja virsillä ylistetään Jumalaa. Niillä haetaan tai luodaan lohdutusta. Kirkkovuoden juhla-aikojen laulut virittävät juhlaan ja sen sanomaan. Laulaen liitymme kristikunnan historiaan ja maailmanlaajuiseen kirkkoon. Samojakin lauluja lauletaan eri puolilla maailmaa. Toki olemme erilaisia. Kaikkien ei tarvitse laulaa.

Taivaan kansalaisena maailmassa on huomisen aihe. Monissa hengellisissä lauluissa ja virsissä on yhdistetty nuo molemmat kansalaisuudet. Omassa mielessäni on näinä päivinä soinut Jaakko Löytyn säveltämä virsi (924) ja sen kertosäe: ”Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa; olen kahden maan kansalainen.”

Eila Jantunen, kirjoittaja laulaa kirkkokuorossa

Vko 17/2023

Epäilenkö vai luotanko?

Pääsiäisen jälkeen opetuslapset lähtivät kalastamaan ja Jeesus ilmestyi rannalle. Hän oli kiinnostunut opetuslasten arjen askareista. Jeesuksen neuvosta opetuslasten kalansaalis oli jättimäisen suuri ihme, mikä vakuutti heidät Jeesuksen ylösnousemuksesta ja toivosta.
Tuo Raamatunkohta pohdituttaa:
Millainen kalansaalis minulle riittää?
Mikä epäilykseni pois niittää?
Elämässä mietityttää sanonta, olenko oman onneni seppä. Onko hallintani harhaa ja pelkoni turhaa?
Matkallamme täällä maan päällä joudumme erilaisten valintojen eteen, missä punnitaan, kuuntelemmeko sydämemme ääntä. Luotanko, että armo minullekin riittää? Haluanko siitä Jeesusta kiittää?
Juha Tapio rohkaisee meitä laulun sanoillaan: ”Kuulkaa hiljaiset maan ylöspäin me saamme katseet kohottaa. Kuulkaa langenneet maan. Teitä vastaan Hän ei nosta sormeaan.”

Leena Syvälahti, diakoni

Vko 16/2023

Elämänsä kertomuksen päähenkilö

Löytyyköhän omasta elämästä sen verran draaman kaarta tai yleistä kiinnostavuutta, että siitä syntyisi myyvä kirja tai elokuva? Jotkut vastaavat tähän myöntävästi ja tekstiä syntyy kaupattavaksi asti ja osaksi muutakin tarjontaa. Omaelämäkertojen ja omien katsomusten esittämisen suosio on yllättävän suurta ja ajan ilmiö. Artistien omaelämäkerrat kiinnostavat yhä enemmän. Pikainen vilkaisu oman elämän peruutuspeiliin kertoo hyvinkin monenlaisista vaiheista, mutta omalla kohdallani riittää, että on lähipiiri, joka tuntee ja välittää.  

Moni Raamatun ihmisistä on päässyt julkisuuteen ja heidän elämäänsä puutteineen ja tarpeineen on ruodittu kautta historian. Yksi heistä, opetuslapsi Pietari, on julkisuuden valokeilassa toisena sunnuntaina pääsiäisestä, Hyvän paimenen sunnuntaina. Pietarin elämästä ei puuttunut draaman piirteitä. Raamatun teksti tässä kohdin kertoo Jeesuksen kieltäneestä Pietarista ja kohtaamisesta Jeesuksen kanssa tämän kuolleista nousemisen jälkeen. (Joh. 21:15-19). Tapa, jolla Jeesus kohtasi Pietarin ja antoi hänelle uuden suunnan, on varmaan ainutlaatuinen lajissaan. Pietari ymmärsi, että pääsiäisajan tapahtumat ovat takana ja uusi hyvinkin vaativa elämänkulku oli edessä: ”Minä vakuutan sinulle: Nuorena sidoit itse vyösi ja kuljit, missä halusit. Vanhana joudut levittämään kätesi, kun toinen sitoo sinut vyöllä ja vie sinut paikkaan, jonne et tahdo.”. Pietari seurasi tuota kutsua ja loppu on historiaa.  

Ylevää ja ehkä osaltaan tavoittamatontakin? Jonkunlainen utuinen aavistus on kyllä mukanani kulkeutunut siitä, että elämä on annettu ja kaiken rosoisuuden keskellä sitä kantaa armollisuus, anteeksianto ja uuden aloittamisen mahdollisuus. Joskus esteetkään eivät näyttäydy umpikujilta. Ei olla elämän kohtalon ajopuita, vaan voi kulkea sitä kohti, minne mieli halajaa. 

Raimo Kuismanen, Lohjan seurakunnan pappi 

Vko 15/2023

Epäilenkö vai luotanko?

Pääsiäisen jälkeen opetuslapset lähtivät kalastamaan ja Jeesus ilmestyi rannalle. Hän oli kiinnostunut opetuslasten arjen askareista. Jeesuksen neuvosta opetuslasten kalansaalis oli jättimäisen suuri ihme, mikä vakuutti heidät Jeesuksen ylösnousemuksesta ja toivosta.

Tuo Raamatunkohta pohdituttaa: Millainen kalansaalis minulle riittää? Mikä epäilykseni pois niittää? Elämässä mietityttää sanonta, olenko oman onneni seppä. Onko hallintani harhaa ja pelkoni turhaa? Matkallamme täällä maan päällä joudumme erilaisten valintojen eteen, missä punnitaan, kuuntelemmeko sydämemme ääntä. Luotanko, että armo minullekin riittää? Haluanko siitä Jeesusta kiittää?

Juha Tapio rohkaisee meitä laulun sanoillaan:

”Kuulkaa hiljaiset maan
ylöspäin me saamme katseet kohottaa
Kuulkaa langenneet maan
Teitä vastaan Hän ei nosta sormeaan”

Leena Syvälahti, diakoni, Lohjan seurakunta

Vko 14/2023

Pääsiäinen jatkua saa

Tiesitkö, että pääsiäinen ei pääty pääsiäispäivään? Vaan siitä se vasta alkaa. Taakse jäänyt on hiljainen viikko ja nyt alkaa pääsiäisviikko.

Pääsiäisessä kiteytyy kristinuskon sanoma: Jumala rakastaa jokaista meistä niin paljon, että antoi poikansa kuolla meidän puolestamme. Jumalan poika on lopullinen sovitusuhri – uutta ei enää tarvita.

Mutta hän ei vain kuollut. Ylösnousemuksellaan Jeesus voitti synnin lisäksi myös kuoleman. Kuolema, joka aiemmin oli piste, muuttuikin pilkuksi. Pilkku kertoo, että pääsiäisen sanoma ei ole vain tätä päivää varten. Se kantaa meidät tämän maailman ajan jälkeen ikuiseen elämään Jumalan yhteydessä. Se, mikä meni rikki syntiinlankeemuksessa, korjattiin Jumalan pojan kuoleman ja ylösnousemuksen kautta.

Ilman pääsiäistä kristinuskosta puuttuisi kaikki. Kaikki puuttuu myös, jos sanomaa ei viedä eteenpäin. Ei ole tarkoitus, että pidämme Jumalan rakkauden vain itsellämme. On tärkeää, että viemme hyvän uutisen, evankeliumin, myös niille, jotka eivät ole siitä koskaan kuulleet. Raamatun sanan kautta voimme löytää ylösnousseen vapahtajamme ja hän kohtaa meidät aidosti, niin kuin Raamattu kertoo hänen kohdanneen ihmisiä kaksituhatta vuotta sitten.

Vaikka emme näe Jeesusta, on hän luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Hän käyttää seuraajiaan käsinään ja jalkoinaan. Vaikka elämässä on paljon asioita, joita emme voi järjellä selittää, silti kristillinen sanoma on ymmärrettävä ja looginen. Saamme ottaa Jumalan rakkauden vastaan kuin lapsi ottaa vastaan vanhempiensa rakkauden.

Anna-Mari Kaskisen laulun sanoin saakoon pääsiäinen jatkua sinunkin elämässäsi: Jeesus on totisesti ylösnoussut!

Jeesus antoi meille tehtävän.
Pääsiäinen jatkua saa.
Levittäkää viestiä elämän.
Pääsiäinen jatkua saa.
Hän kanssamme käy tuleville teille,
kanssamme käy, ilon antaa meille.
Jeesus nousi ylös haudastaan!

Anniina Javanainen, lähetyssihteeri

Vko 11/2023

Erilainen uskontunnustus

Vietämme paastona aikaa, kolmen viikon päästä julistamme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta. Pääsiäisen sanoma kuoleman voittamisesta ja Kristuksen pelastustyöstä on kristinuskon luovuttamattomin ydin. Siksi tunnustautuminen ja sitoutuminen pääsiäisen sanomaan on oleellinen osa kristittynä elämistä.

Kristinuskon keskeisimmät uskon ja opin sisällöt on lausuttu uskontunnustuksissa. Ne kuvaavat sitä, mikä kristilliselle uskolle on yhteistä.  Apostolisessa uskontunnustuksessa pääsiäisen tapahtumista lausutaan: ”…kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin…”.

Muutama vuosi sitten sain käsiini englanninkielisen kirjan, joka sisältää hengellisiä tekstejä paaston ja pääsiäisen aikaan. Kirjasta löytyi Iona yhteisössä kahden nuoren pojan kirjoittama uskontunnustus. Uskontunnustuksessa on mielestäni hyvin sanoitettu nykyajan lähtökohdista käsin sama, kuin vanhan kirkon ekumeenisissa uskontunnustuksissa. Tämän tunnustuksen myötä kutsun sinut pohtimaan, mihin sinä haluat tunnustautua kristillisessä uskossa.

Me uskomme Jumalaan,  joka loi auringon ja taivaan, tähdet ja meret, joka kutsuu meitä elämään vastuullisesti. 

Me uskomme Jeesukseen Kristukseen, joka tuli ihmiseksi, paransi sairaita, joka puhui lapsille ja joka oli syntisten ystävä. Hän loisti kirkkaasti ja kyseenalaisti monia. Hänen matkansa oli elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen matka. Hänen valonsa loistaa edelleen pimeydessä. 

Me uskomme Pyhään Henkeen, joka inspiroi pyhiä kirjoituksia jonka henkeä me hengitämme. 

Me uskomme, että Jumala kutsuu meitä olemaan yhteisö, jossa olemme sitoutuneet toisiimme ja johon toivotamme kaikki tervetulleiksi, vanhat ja nuoret, rikkaat ja köyhät, vahvat ja heikot. Me uskomme, että Jumala kutsuu meitä rauhan työhön, oikeudenmukaisuuden lähettiläiksi, veljiksi ja sisariksi, valoksi maailmaamme. 

(käännetty kirjasta Burgess & Polhill, Eggs and Ashes, 2005)

Piia Korpijaakko, seurakuntapastori

Vko 10/2023

Paastonaika

Mitä paasto sitten pohjimmiltaan on? Se on luopumista ja kieltäytymistä, ajatusten kääntämistä maailmallisista asioista oman sydämen tutkiskeluun, parannuksentekoon ja katumukseen sekä Jumalan etsimiseen. Kristillisessä ajattelussa Suuri paasto eli laskiaisesta alkava, seitsemän viikkoa kestävä paastonaika on erityisesti valmistautumista pääsiäiseen. 

Miten nykysuomalainen voi paastota? Entä kuinka aikaisemmin on ollut tapana paastonaikana elää? Paaston halki voi vaeltaa monenlaisia teitä pitkin, mutta paastota voi myös "väärin". Väärä paasto on hieman kuin "väärä" rukous: sisällyksetöntä toistoa tavan tai pakon vuoksi, vailla sen suurempaa ajatusta. Paasto ei ole laihdutuskuuri, eikä se ole itseisarvo. Kuten Johannes Kastajan askeesi erämaan keskellä, paaston aika raivaa elämään tilaa ihmistä lähestyvälle Jumalalle ja Hänen äänelleen. Jos Jumala unohtuu yhtälöstä kokonaan, paasto ei ole paasto kristillisessä merkityksessä.

Oma paastonaikani on ja tulee olemaan hyvien tekojen opettelemista itseeni kohdistuen, jotta pystyisin kohtaamaan ja kohtelemaan lähimmäisiä entistä paremmin. Hitaasti, mutta varmasti olen päässyt eteenpäin. Pitkälti elämän suorittajana olen sitoutunut käymään toistuvia dialogeja itseni kanssa, katsonut peiliin ja vetänyt rajoja niin kotona kuin töissäkin. Se on aiheuttanut hämmennystä elinympäristöissäni, itsessäni väärien syyllisyyden tunteiden sietämistä, mutta myös kiitollisuutta kaiken kipuilun keskellä.

Silmäni aukaise, Jumalani.
Kaikki muu turhaa on rinnallasi.
Aamulla noustessa vierelle jää.
Liekkisi loistaa, kun yö hämärtää. vk 923

Harmittaa kun en aiemmin ole lähtenyt tälle tielle, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Edelleenkin toisinaan unohdun milloin minkäkin tehtävän keskellä suorittamaan, mutta seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla jo osaan keskittyä olemaan itselleni läsnä tekemisessäni ja olemisessani. On huikea tunne, kun tulee aidosti kuulluiksi ja nähdyksi. Juuri noita haluan omaksua ja laittaa hyvän kiertämään. Henkilökohtainen pysähtyminen ja suunnan muutos on yllättävän vaikeaa tehdä itselleen läsnä ollen. Siinä kompuroidaan paljon, mutta armo pysyy tuoreena ja nöyryys kasvaa. Ja matka jatkuu..

Viisauden lähde, vie viisauteen.
Tietäni ohjaa, kun matkaani teen.
Luottaa voin Isäni rakkauteen.
Kätkeydyn suojaasi turvalliseen. vk 923

Erityisesti paastonaikana onkin otollista pohtia miettimään mikä on oikeasti elämässä tärkeää? Kulissien kunnossapidossa, suorittamisessakaan ei ole varsinaisesti mitään väärää, mutta se kuluttaa ja uuvuttaa. Moni tekeminen ja oleminen loksahtaa paikoilleen, kun aloittaa itsestä, kuten Raamattukin kehottaa.  (Matt. 22:34-40 Rakkauden kaksoiskäsky). Ainut asia mitä oikeasti voin muuttaa olen minä itse. Lähimmäiset eivät muutu vaatimuksestamme, sen olen omakohtaisesti kokenut.

Yksin en pystyisi taistelemaan.
Voiman ja viisauden sinulta saan.
Heikkojen auttaja voittamaton,
ainoa toivoni sinussa on. vk 923

Meillä jokaisella on oma ainutlaatuinen elämämme huolineen ja murheineen. Emme tule koskaan täydellisiksi. Hyväksyessämme asiat, joita emme voi muuttaa tekee meidät nöyriksi ja kun rohkeasti muutamme mitä voimme, saamme siihen avuksi viisauden erottaa nämä toisistaan. Loppujen lopuksi kaikki on katoavaista. Jumalan läsnäolo kuitenkin pysyy loppuun saakka, kun uskoo Häneen.  Kenen puolella seisot?

Tule, Herramme, meitä nyt vahvistamaan,
tule, virvoita voimalla taivaan.
Sinun tietäsi taivuta vaeltamaan,
täällä suostumaan ristiin ja vaivaan.
Tue uskoamme, tue toivoamme,
pidä sielumme tallella aina.
Kuule huutoamme, sinä auttajamme,  kuvas kirkkaana sieluumme paina. vk 310

Tuula Tuominen
Kirjoittaja on lohjalainen kirkonpalvelija, Lohjan seurakunnan jäsen, joka työskentelee Espoonlahden seurakunnassa.

Vko 9/2023

Uskallatko rukoilla? 

Toimiva ihmissuhde tarvitsee luottamusta. Suomalaisen yhteiskunnan sanotaan toimivan luottamuksen varassa, vaikka tämä luottamus on tuntunut välillä rakoilevan. Keneen sinä luotat? Luotatko jopa enemmän kuin itseesi?  

Ihminen, jolla on uskoa, luottaa tai ihminen, joka luottaa, uskoo. Uskolla ja luottamuksella ihmisten välit toimivat ja tuottavat enemmän hyvää kuin vahtimalla ja kyttäämällä. Asioiden perään katsominen on toki inhimillistä, sillä virheitä tapahtuu vahingossa ja väärinkäytöksiä tahallaan.  

Uskossa ja luottaen toimii myös ihmisen ja Jumalan välinen suhde. Mutta mitään yhteyttä ei ole ilman yhteydenpitoa. Ihmisen ja Jumalan välillä se on muun muassa rukousta. Rukoilijan usko ei ole aina vahvaa, eikä sen välttämättä tarvitsekaan olla. Vähempikin riittää ja on tarpeeksi. Jumala kuulee kyllä rukouksen. Vastauksen kuuntelemisen laita on välillä toisin. Eikä vastuksen kuuleminen tai huomaaminen ole aina helppoa. Varsinkaan, jos vastausta pitää odottaa kauan. Rukous on uskosta tai toivosta nouseva tapa kurottaa kohti sitä, jolta toivoo ja odottaa saavansa vastauksia ja apua.  

Tämän viikon sunnuntaina Pyhän Laurin kirkossa luetaan evankeliumista kohta, jossa Jeesuksen opetuslapset eivät pystyneet parantamaan sairasta poikaa. Jeesus toteaa sairaan lapsen isälle, että kaikki on mahdollista sille, joka uskoo. Isä vastaa Jeesukselle: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” (Mark. 9: 24). Jeesus auttoi ihmistä, joka pyysi apua. Laajemmin evankeliumeissa Jeesus ei sorki kenenkään yksittäisen ihmisen asioita eikä elämää pyytämättä. Jeesus auttaa kertomuksissa niitä, jotka pyytävät apua. Näillä ihmisillä oli uskoa, toivoa tai epätoivosta nousevaa toiveikkuutta.  

Ohje menossa olevaan paaston aikaan: Usko ja rukoile! Mutta varo, mitä rukoilet, se saattaa muuttaa sinutkin. 

Kati Pitkänen, pastori

Vko 8/2023

Paaston aika

Paasto on kristillinen perinne, joka koostuu erilaisista ajanjaksoista ja käytännöistä, joita noudatetaan rukouksen, katumuksen ja parannuksen harjoittamiseksi ennen tärkeitä juhlapäiviä, kuten pääsiäistä ja joulua. Paasto voi sisältää ruokavalion rajoituksia, tiettyjen ruokien ja juomien välttämistä, sekä tiettyjä henkisiä harjoituksia, kuten rukousta ja hyväntekeväisyyttä.

Raamatun mukaan Jeesus paastosi 40 päivää erämaassa ennen julkista palvelutyötään. Tämä tapahtui heti sen jälkeen, kun Johannes Kastaja oli kastanut hänet Jordan-joessa. Jeesus ei syönyt mitään tuona aikana, vaan hän paastosi ja rukoili erämaassa. Lopulta, kun Jeesus oli heikko paaston seurauksena, häntä lähestyi kiusaaja joka yritti houkutella häntä luopumaan uskostaan Jumalaan. Kuitenkin Jeesus pysyi vahvana ja hylkäsi kiusaukset. Jeesuksen paasto on tärkeä tapahtuma ja saamme pitää sitä esimerkkinä uskon ja itsensä hallinnan harjoittamiselle.

Paaston tärkein tehtävä on opettaa meille arvioimaan elämän tärkeysjärjestystä. Yksi ohje on luopua kaikesta turhasta. Paasto ei perustu pakkoon vaan se on väline joka voi johdattaa meidät hengellisen todellisuuden havaitsemiseen. Voimme huomata miten vähän on lopulta tarpeellista ja miten helposti voi luopua jostain lähimmäisensä hyväksi.

- Kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle, sanoo Jeesus.

Tom Blomfelt, nuorisotyönohjaaja 

Vko 7/2023

Mitä rakkaus on? 

”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, eikä katkeroidu. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” 

Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat elämänsä aikana kuulleet tämän Paavalin Korinttilaiskirjeen kohdan. Teksti luetaan hyvin usein kirkollisissa vihkimisissä. Yhtäkkiä ajatellen se sopii mainittuun tilaisuuteen kuin nenä päähän. Teksti asettaa rakkaudelle kuitenkin melkoiset vaateet: kaiken pitäisi olla täydellistä, eikä rakkaus sitä ikinä ole. Tai onhan se sinänsä, mutta kun mihin tahansa yhtälöön laitetaan yhdeksi tekijäksi ihminen, muuttuu lopputulos epätäydelliseksi. 

Mistä teksti sitten kertoo? Jumalan täydellisestä rakkaudesta epätäydellisiä ja erehtyväisiä ihmisiä kohtaan. Sellaisia me olemme ja sellaisina myös pysymme niin Jumalaa kuin toisiammekin kohtaan. Tämän tosiasian ei kuitenkaan pidä antaa häiritä: Meillä on suoranainen velvollisuus rakastaa toinen toistamme sillä samalla, Paavalin kuvaamalla pyyteettömällä rakkaudella, jolla Jumala on ensin rakastanut meitä. Siksi olemme esimerkiksi auttaneet ja autamme vastakin niin pakolaisia kuin muitakin vähäosaisia täällä Suomessa ja ulkomailla, vaikka mitään ei ole luvassa vastalahjaksi. Ihmisyys ja avun tarve riittävät auttamisen kriteereiksi. 

Ja mikseivät riittäisi, kun ne riittivät Jumalallekin: Hän antoi kaiken epätäydellisen keskelle täydellisen rakkauden Jeesuksessa. Hänen ansiostaan me saamme omat syntimme anteeksi. Jeesuksen avulla voimme pystyä antamaan myös toisille anteeksi kokemamme vääryydet. Ja kun myrsky on tyyntynyt, voimme yrittää rakastaa uudelleen.  

Mikko Nieminen, aluekappalainen Karjalohja & Sammatti

Vko 6/2023

Hyvä kiertoon kohtaamisista

Miten mahtavan monen ikäinen ja runsas oli viime sunnuntaina kokoonpano Pyhän Laurin kirkossa! Postitetun kutsun olivat saaneet edellisen Kynttilän päivän (5.2) jälkeen kastettujen perheet. Mukana oli päiväkerholaisia, Lapsikuoro Laurinsäde, kaksi rippikouluryhmää, heidän perheitään, läheisiään sekä muita aikuisia ja varttuneempia ihmisiä. Tunnelma oli hyvä ja lämmin.

Missä ja miten tällaiset eri sukupolvien väliset kohtaamiset olisivat useammin luontevia ja mahdollisia? Helpottaisiko yhteys mahdollisiin epäkohtiin ja epäasialliseen toimintaan puuttumista?

Sunnuntaina käynnistyi myös Yhteisvastuu-keräys, kirkon vuosittainen suurkeräys. Sen teemana on tänä vuonna Nuoret väkivaltaisessa maailmassa. Keräystuotolla tuetaan heikoimmassa asemassa ja konfliktien keskellä eläviä maailmalla, erityisesti lasten ja nuorten paluuta kouluun. Kirkon Ulkomaanapu vien avun perille. Kotimaassa keräystuotto-osuus ohjataan Aseman Lapset ry:n työhön koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen. Vuoden mittaan on useita erilaisia tapoja osallistua keräykseen.

”Tehdään yhdessä toisille se, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän” on perinteisen yli 70-vuotisen, mutta tänä vuonna uudistetun keräyksen ajaton slogan. Väkivallan, kiusaamisen ja koston kierre kasvaa, jos emme rohkene puuttua. Mutta miten puuttua?

Aseman Lapset ry:n pitkäaikainen työntekijä toteaa, että väkivaltaa ei pidä hyväksyä, mutta tekojen taustaa on pyrittävä ymmärtämään. Taustalla voi olla erilaisia vaikeuksia perheessä, epäterveitä käytösmalleja, oppimisen vaikeuksia, liian vähäistä tukea, kaltoinkohtelua. Kun myös väkivaltainen nuori kohdataan arvostavasti, voidaan päästä kiinni teon juurisyihin ja vaikuttaa niihin. Aikuisen tuella on mahdollisuus oppia jatkossa toimimaan paremmin. Todella tärkeää on yhteistyö eri ammattilaisten kesken yli rajojen.

Myös hyvän kierre voi kasvaa. Ystävälliset teot ja sanat lämmittävät ja rohkaisevat.  Toistemme, kaiken ikäisten, huomioiminen ja arvostava kohtaaminen, yhdessä vietetty aika, voivat lisätä hyvinvointiamme.  Ja vähentää yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemusta. Tarvitsemme toisiamme. Yhteistä vastuuta toisistamme. Välillä auttajina ja opastajina, välillä avun saajina.

Tanja Mäkelä, diakoni

Vko 5/2023

Kaikkien valojen valoa 

”Kevättä kohti ollaan menossa”. ”Kyllä sen jo huomaa, että päivät ovat pidentyneet.” ”Oli niin kiva ulkoilla, kun aurinko paistoi ja lämmitti.” 

Kuulostaako tutulta? Tämänkaltaisia keskusteluja on itse kukin meistä varmasti viime aikoina käynyt. Valo, tuo arjen luksus meille pohjoisen ihmisille! Osa meistä herää talviunesta valon lisääntyessä. Toiset meistä eivät valoa kestä. Kevättalvi ja kevät ovat raskasta aikaa heille, joita valo ajaa suojaan. 

Valo paljastaa, valo näyttä kaiken selvemmin. Se saa askeleet tuntumaan keveämmiltä tai sitten askeleihin tulee lisää painoa. Elämään kuuluu valon ja pimeyden vaihtelut ja niiden erilaiset sävyt. Kummitätini lempielämänviisaus on räsymattovertaus. Räsymatossa on monenlaisia värejä ja eihän ne kirkkaat värit sieltä erottuisi, jos joukossa ei olisi tummia sävyjä.  

Me kirkossa uskomme ja minä uskon siihen, että kaikkien valojen valo on Jeesus. Jeesuksen seurassa valo tarttuu meihin ja silloin koemme parhaimmillaan sävyisää yhteyttä ihmisten kesken. Jeesus itse on sanonut: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Johanneksen evankeliumin luvusta 8)  

Sunnuntaina 5.2. vietämme kirkossa kynttilänpäivää. Muistamme silloin myös kastetta. Kaste on ensiaskel Jeesuksen seuraamiseen. Kasteessa Jumala kutsuu meitä nimeltä omakseen. Kastettuna voit iloita siitä, että kuulut valon valtakuntaan, Jumalan perheväkeen. Ja vaikka askeleesi eivät aina valoa kestäisikään tai elämässäsi olisi liikaa pimeyttä, niin sellaista pimeyttä ei ole, jonne kaikkien valojen valo, Jeesus, ei pääsisi. 

Hyvää talven jatkoa, siunausta päiviisi, 

Paula Miettinen, pastori

Vko 4/2023

Myrskyn keskellä 

Ensi sunnuntaina on evankeliumista kohta, jossa opetuslapset lähtivät edeltä vastarannalle ja Jeesus kiipesi vuorelle rukoilemaan yksin. Matkalla nousi kuitenkin myrsky ja vene sinnitteli vastatuulessa. Jeesus käveli vetten päällä heidän luokseen ja opetuslapset säikähtivät häntä. Pietari huuteli veneestä, että jos se tosiaan olet sinä käske minun tulla luokseni ja Jeesus pyysi tulemaan. Matkalla Jeesuksen tykö Pietarin usko horjui ja hän alkoi vajota. Hän huusi Jeesusta avukseen, joka nosti hänet ylös sanoen, ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?" Veneeseen päästyään, myrsky taantui ja kaikki veneessä olijat totesivat "Sinä todella olet Jumalan Poika". 

Pietarin tavoin aika usein me arjessamme epäilemme uskoamme, Jumalan läsnäoloa. Varsinkin kun kohtaamme myrskyn ja niitä meille kaikille jossain elämän vaiheessa tulee. Silloin kun myrsky on pahimmillaan ja toivoa on todella vähän näkyvissä, epäilyksemme on voimakkaimmillaan. Tämä reaktio on ihmisessä täysin inhimillinen. Hädän keskellä on vaikea uskoa, että jonain päivänä hengitys kulkee kevyemmin. Silloin pelkkä huokaus Jumalan suuntaan riittää, se kantaa meitä pahimman kivun yli. Saamme luottaa rauhassa, että kuten Pietarikin nostettiin uppoamasta, meidätkin nostetaan uppoamasta, kunhan vaan sitä pyydämme.   

Emilia Frey, Ojamon alueen diakonityöntekijä/ Kehitysvammatyön vastaava

Vko 3/2023

Yksi tykkäys Jeesukselta 

Mitäköhän Jumala miettisi, jos hän käyttäisi somea? Naurattaisivatko häntä meemit? Kiinnostaisivatko kissavideot? Paheksuisiko hän jotakin?  

Raamattu ei paljoa kerro somesta, mutta sunnuntaina kuulemme kirkossa Jeesuksen julkisesta toiminnasta. Vaikka sana Jeesuksesta ei levinnyt Facebookin tai Snapchatin kautta, hänen herättämissään reaktioissa on paljon tuttua. 

Ihmiset olivat todella kiinnostuneita Jeesuksesta. Hän veti paikalle niin suuria ihmismassoja, että vallanpitäjiä huoletti, saisiko Jeesus aikaan jonkinlaisen kapinan. Melkoinen influensseri. 

Jeesus sai niskoilleen myös vihaa. Kansa sai äänestää, kumpi joutuu ristille, Jeesus vai Barabbas. Jeesus joutui keskelle aikansa vihakampanjaa ja menetti sen seurauksena henkensä. Hän tietää kantapään kautta, miltä tuntuu saada julkista kuraa niskaansa. 

Siksi Jeesus jos joku ymmärtää kaikkia, jotka ovat saaneet osakseen some- tai muuta kiusaamista. Hän tuntee myös suosion varjopuolet. Mistä löytää rauhaisa paikka lepäämiselle, kun ihmiset parveilevat ympärillä? Kuinka jaksaa sitä, että jokaisella on jokin mielipide sinusta ja teoistasi? 

Jeesuksen turvasatama oli Taivaan Isän kanssa vietetty aika. Hän vetäytyi yksin rukoilemaan ja sai olla hetken ilman ulkopuolisia paineita. Jos Jumala käyttäisi somea, hän ehkä toimisi jotenkin samaan tapaan: muistuttaisi, ettei kenenkään arvo riipu suosion määrästä. Saatujen kommenttien sisältö ei määritä kenenkään minuuden ydintä.  

Kuvissa ja videoissa Jumala näkisi hänelle rakkaita ihmisiä. Heidän tekemänsä sisällön seuraaminen varmasti kiinnostaisi häntä, kuten meidän kuulumisemme somen ulkopuolellakin. 

Jos halutaan spekuloida meemeillä ja kissavideoilla, niin pappina vastaisin alussa esittämiini kysymyksiin näin: Jumala on itse luonut ihmiselle huumorintajun, joten uskon, että monet somevitsit uppoavat Jumalaan. Eläinvideot ovat tapa iloita luomakunnasta. Luulen, että Jumala puuttuisi somessa ainakin ilkeään kommentointiin, asiattomaan viestittelyyn ja valheiden levittämiseen. 

Milla Turunen, seurakuntapastori

Vko 1/2023

Kirkkauden säteily loistaa meille murtuneesta astiasta

Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valo. Minun seuraajieni ei koskaan tarvitse kulkea pimeässä, sillä heillä on elämän valo (Joh. 8:12). Jeesuksen persoonassa yhtyvät valon lähde ja säteily – luomaton ja luotu valo. Luomattoman valon kirkkaus on suurinta maailmankaikkeudessa. Sen kirkkautta emme kestä. Siksi luomaton valo loistaa ihmiselle epäsuorasti murtumakohdista.

Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat ykseydessään ja kolminaisuudessaan luomassa koko maailmankaikkeutta. Kaikki olemassa oleva on saanut alkunsa tästä luomattomasta valosta. Ykseydestä virtaa aikaan ja historiaan Poika. Hän on ihmisten elämä ja valo (Joh. 1).

Aurinko on luotu valonlähde, joka mahdollistaa elämän maapallolla. Valo on sähkömagneettista valonnopeudella etenevää liike-energiaa. Se etenee sekä aaltoina että kvantteina. Silmän näköaisti havaitsee näkyvän valon väreinä. Valkoinen valo sisältää kaikki valon aallonpituudet. Musta on valon puutetta.

Ihmisen aivotoiminnoissa syntyy dynaamisesti energiaa miljardien hermosolujen yhtyessä toisiinsa tuhansin kytkennöin. Se on ymmärryksen valoa. Se valo on kuin kuun valoa auringon valon rinnalla. Se on riippuvainen ulkoisen ja sisäisen vuorovaikutuksesta vaatien valon läsnäolon.

Jeesuksen persoonassa yhdistyvät kaikki valot: luomaton, luotu ja hän elää luomansa auringon alla. Hän elää Jumalan, ihmisten, itsensä ja maailman vuorovaikutuskentässä harmonisoiden kaiken itsessään. Jeesus on Jumalan kasvot ja kirkkauden heijastus ihmiselle.

Luotuina ihmisinä olemme syntisiä, poispäin katsovina pimeyttä ja erossa luomattomasta valosta. Siksi Jumala syntyi ihmiseksi, sijaisena kärsi, kuoli ja teki sovinnon. Häneen iskettiin valottomuutemme. Jumalan kirkkaus tulee esiin nöyrässä kuuliaisuudessa ihmisyyden murtuessa Golgatan ristinpuulla. Jumalan rakkaus loistaa ristiinnaulitussa Kristuksessa. Särkyneen astian valoa kestämme aisteillamme.

Jeesus nousi kuolleista, että voisi antaa elämän yhteydessään jokaiselle, joka katsoo häneen. Jumala syntyy sydämessämme armosta, kun ulkoisesti aistimme evankeliumin ja otamme sen sisäisesti hyväksymällä vastaan. Jeesuksen kanssa emme kulje pimeässä vaan yllämme on maailman valo. Nyt näemme epäsuorasti Jumalan sanan valossa aavistuksen – hämärän arvoituksen lailla – kerran kirkkaudessa kasvoista kasvoihin.

Hanna Tolonen, pastori, Virkkalan aluetyö