Viikon hartaudet 2024, viikot 1-38
Kirjoitukset on julkaistu Länsi-Uusimaa-lehdessä.
Kristityn vapaus
Milloin koet olevasi vapaa? Mistä? Vapaa velvollisuuksista ja vaatimuksista? Itse koen sellaista vapautta mökillä luonnon rauhassa, kauneudessa ja hiljaisuudessa. Pois lähtiessä mieli on haikea, mutta kiitollinen. Edessä on paluu arjen tehtäviin.
Vapauteen kuuluu myös vastuu. Kristittynä, ihmisinä olemme osa yhteiskuntaa ja luomakuntaa, siten itsemme lisäksi vastuussa myös toisistamme sekä luonnon hyvinvoinnista. Emme kuitenkaan pakotettuina, vaan kutsuttuina auttamaan, tukemaan, toimimaan, käyttämään lahjojamme yhteiseksi hyväksi.
Tänä vuonna olen saanut olla mukana rippikoulussa. Se huipentui kevään tapaamisten jälkeen reilun viikon kestävään intensiivijaksoon seurakuntakeskuksella. Ohjaajina minun ja papin lisäksi oli kaksi upeaa nuorta aikuista teologian opiskelijaa, Lohjan entisiä seurakuntanuoria. Toivon, että viimeistään tuon viimeisen tiiviin yhdessäolon aikana nuorille välittyi kokemus tai edes aavistus siitä, että Jumala ei pakota, eikä vaadi, vaan kutsuu ja rohkaisee, rakastaa ehdoitta. Jokaista juuri sellaisena olemme. Iloitsee meistä ja meidän kanssamme. Iloa ja riehakkuutta ei myöskään meidän yhdessäolostamme puuttunut.
Yhtenä ulkoläksynä rippikoulussa on kymmenen käskyä. Ne ohjaavat hyvään yhteiseen elämään meitä kaiken ikäisiä. Tänä päivänä valintojen ja päätöksenteon viidakko on valtava. Siellä samoillessamme ja myös seuraavia sukupolvia ohjatessamme pidetään mielessämme yhteinen hyvä, toistemme huomioiminen lähellä ja kaukana nyt ja tulevaisuudessa. Yksin ja yhdessä saamme pyytää siihen apua Jumalalta.
Ja varsin tärkeää, kuten ystäväni muistutti: Saamme iloita! Kristityn vapauteen kuuluu vapaus iloita, yhdessä ja yksin, monin eri tavoin. Myös mökillä huilaillens
Kiitos kun saan tässä olla. Kiitos kun saan levähtää. Kiitos kun saan voimaa jolla opetella elämään. (Pekka Simojoki)
Tanja Mäkelä, diakoni
Vko 37/2024
Virta vie ja tuuli tuo
Joen rannalla tuttua on virran vienti: kun jokeen jotain putoaa, lipuu se hiljalleen kauemmaksi kadoten lopulta näkyvistä. Järven tai meren rannalta siellä liikkuva löytää tuon tuosta erilaista tuulen tuomaa. Myötävirtaan tai -tuuleen eteneminen on kaikin puolin vaivatonta ja voimia säästävää, kun taas kumpaakin vasten on huomattavasti hankalampi kulkea. Tässä ehkä muutama perussääntö sen lisäksi, että veden päällä liikkuakseen on oltava alla jotain kelluvaa.
Syyskuun kolmantena sunnuntaina muistetaan merellä ja merestä elantonsa saavia. Merisunnuntai on elämästä kiittämisen päivä erityisesti täällä Suomessa ”No shipping – no shopping” on meille enemmän kuin totta. Ruokahuollosta alkaen elämisemme on merenkulusta riippuvainen ja Suomen satamiin ja satamista on laivojen liikuttava kesät talvet.
Nykymerenkulku on kiinteä osa maailman tavaravirtojen ketjua. Kuulostaa hienolta ja kuitenkin jo vuosisatoja laivat ovat liikkuneet ihmisen kuljettamana sinne, mihin ihmiset ovat halunneet ne kuljettaa. Merenkulkijoiden osaaminen ja taito on kaiken perusta.
Tekniikka on kehittynyt, mutta meri on edelleen sama. Luonto on aina ihmistä voimakkaampi ja siihen meidän on mukauduttava. Monissa Raamatun merikertomuksissa myrsky vie laivaa hallitsemattomasti jopa tuhoon asti. Muutenkin meri koettiin suurena ja pelottavana, koska se oli alueena suurelta osin tuntematon.
Meri koulii kulkijaansa edelleen ja opettaa nöyryyttä isomman edessä. Vaikka nykyään tunnemme meret niiden pohjia myöten ja tiedämme, mitä vastarannalla on, jää sään vaihtelujen myötä jäljelle muuttujia, jotka pitää aina ottaa huomioon. ”Hän säät ja ilmat säätää, ja aallot tainnuttaa”, laulamme tutussa virressä (vk 462:2). Jumalamme, kaiken luoja, on myös kaiken ylläpitäjä. Hänen varjeluksensa varassa on elämämme – niin maalla kuin merelläkin.
Rukous:
Taivaallinen Isämme
Alussa loit taivaan ja maan.
Erotit maat ja meret toisistaan.
Kuitenkin meret myös yhdistävät maat toisiinsa.
Meret ovat aina olleet monelle kulkutie ja elannon lähde.
Muistuta meitä yhä uudestaan siitä,
että voisimme jättää jälkipolville meret,
jotka turvaavat heillekin elannon.
Aamen.
Jaakko Laasio, merimiespastori, Suomen Merimieskirkko ry
Vko 29/2024
Valitsethan hyvän?
Kun olen tässä viime vuosien aikana katsellut maailmaa ja mitä kaikkea täällä tapahtuu, olen mennyt sanattomaksi. Niin hyvässä kuin pahassa.
Maailma on vielä täynnä hyviä, kauniita ja mittaamattoman arvokkaita asioita, jotka helposti saavat hiljentymään äärelleen. Näitä ovat esimerkiksi ihanat ja rakastavat ihmiset ympärillämme, kesä ja muut vuodenajat ja vaikkapa erilaiset luonnonilmiöt. Nyt kuitenkin tuntuu välillä toivottomalta ja siltä, että kaikki ilo, onni ja kauneus ovat jäämässä kaiken pahan, ruman ja epätoivon alle. Sydämeni särkyy maailman puolesta – kun niin monet ihmiset elävät hädässä, ympäristömme saastuu, ilmastomme kuumenee ja eri eliölajit keikkuvat sukupuuton partaalla.
En kuitenkaan halua lannistua ja lamaantua tai jäädä virumaan toimettomana, vaikka välillä mieleni tekisi. Eikä sinunkaan pitäisi. Voimavarat, joilla taistella kaikkea tuota ikävää vastaan löytyvät Jumalasta ja toisista ihmisistä sekä mahdollisuudesta valita – mahdollisuudesta valita vastustaa pahuutta.
Tämän sunnuntain raamatunkohdat puhuvat siitä, kuinka kristityn tulee erottaa valhe totuudesta ja oikea väärästä ja tehdä valintoja sen mukaan, mikä palvelee hyvin niin häntä itseään kuin toisia. Vaikka maailman myllertäessä välillä tuntuu, että minun itseni, yhden pienen ihmisen, sanoilla ja teoilla, ei ole väliä – se ei kuitenkaan ole totta. Kaikista pienimmätkin oikeat, hyvään pyrkivät, valinnat, joita ihmiset tekevät sanoissaan ja teoissaan vievät kohti suurempaa hyvää. Parempaa maailmaa. Koska sinulla on vapaus valita, valitsethan tehdä itsesi ja toiset onnelliseksi?
Älä pidätä hymyä, älä halausta, älä auttavaa kättä, äläkä hupsua vitsiä.
Mutta mieluusti pidätä parjausta ja piikittelyä, hyljeksimistä ja inhoa.
Muista myös pyytää anteeksi. Hyvän Jumalan siunausta sinulle tähän hullunkuriseen elämään ja maailman menoon!
Saana Sainio, kesäteologi
Vko 28/2024
Kirkastussunnuntai
Tänään vietämme kirkastussunnuntaita. Tämä sunnuntai on siis ilon ja toivon päivä, päivä jona kiitämme Jeesuksesta.
Raamatunkohdassa (Matt. 17:1-8) saamme kuulla, kuinka Jeesus kirkastui apostoleille todistaen, että hän tosiaan on Jumalan poika, Messias. Tänään messussa alttarilla liturginen väri on valkoinen: se korostaa meille iloa ja toivoa, kiitollisuutta sekä Jumalan rakkautta.
Tänä toivon päivänä, pyydämme sinulta Jumala, anna jokaiselle seurakuntamme jäsenelle iloa ja toivoa elämään. Ilo vie tilaa pahalta, ja ilo kirkastaa mielemme. Toivo lisää mielenkiintoisuutta elämäämme, sekä ohjaa ja auttaa meitä rakentamaan omaa tulevaisuuttamme.
Kiittäkäämme siis Jumalaa siitä, että juuri tänä sunnuntaina saamme iloiten puhua näistä kahdesta rakennuspalikasta, ilosta ja toivosta, joita ilman elämämme olisi tyhjempää.
Aamen.
Jenna Myyrä, kausiteologi
Vko 27/2024
Herra, kirkasta kasvosi meille!
Jeesus oli kolmen opetuslapsensa kanssa vuorella, jossa hänen ulkomuotonsa muuttui täynnä valoa olevaksi. Paikalla olivat myös Mooses ja Elia, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.” (Matt. 17: 1–8). Opetuslapset näkivät Jeesuksen jumalallisen suuruuden ja se tuntui ilmeisen hyvältä: heistä Pietari olisi halunnut viipyä tilanteessa kauemmin ja ehdotti majojen rakentamista paikalle.
Onko sinulla omia kirkastusvuorikokemuksia? Onko Jumala avannut sinulle uskon salaisuutta? Toivotko silloin, että aika pysähtyisi ja saisit viipyä kokemuksessasi kauemmin? Hengelliset kokemukset ovat tärkeitä, mutta uskomme ei ole – onneksemme – niiden varassa. Elämämme on usein arkista, ja opetuslapsetkin kokivat kirkastusvuoren hetken vain kerran.
Ajattelen, että Kristuksen kirkastumisessa on kyse hänen tuntemisestaan. Raamatun mukaan armo ja rauha lisääntyvät Jumalan ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta (2. Piet. 1:2). Tutussa rukouksessa, Herran siunauksessa, pyydämme, että Herra kirkastaisi kasvonsa meille eli auttaisi meitä näkemään suuruutensa ja voimansa. Monesti kuitenkin pyydämme Jumalalta aineellista hyvää tai helpotusta vaikeuksiin, mutta voisimmeko myös rukoilla, että oppisimme tuntemaan häntä syvemmin ja luottamaan häneen enemmän?
Kristuksen kirkkaus on salattu, ja avautuu, kun otamme Jeesuksen vastaan sydämemme Herraksi. Jumala kutsuu yhä heitä, joilla ei ole sydämessään Kristuksen kirkkauden tuomaa rauhaa ja iloa. Ilosanoma, eli evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta viestii, että epäuskon ja elämän erheet ja virheet, synnit, saa uskoa anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden.
Vaikka elämässä on monenlaisia vaikeuksia, Kristuksessa eläessämme saamme katsella Jumalan Pojan kirkkautta ja kokea sydämissämme Jumalan antamaa rauhaa ja iloa, johon sisältyy toivo iankaikkisesta elämästä. Paavali muistuttaa: ”Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme.” (Room. 8:18).
Hyvää kirkastussunnuntaita!
Suvi Keinänen, VTM, TK, kausiteologi
Vko 26/2024
Meidän kaikkien elämässä on varmasti ollut hetkiä, jotka ovat muovanneet meitä ja johtaneet siihen, missä olemme tänään. Nämä käännekohdat voivat herättää kysymyksiä: miksi juuri nämä tapahtumat? Miksi tämä polku?
Näissä hetkissä voimme tuntea johdatusta. Tunteen siitä, että asiat menivät juuri niin kuin pitikin, jotta saavuttaisimme tietyn päämäärän. Jeesus antoi opetuslapsilleen tehtävän: "Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni" (Matt. 28:19).
Tämä tehtävä ei ollut vain käsky, vaan myös lupaus siitä, että hän on kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Tämä lupaus antaa meille voimaa ja rohkeutta luottaa hänen johdatukseensa. Jeesuksen sanat opetuslapsille muistuttavat meitä siitä, että emme kulje yksin.
Hän on kanssamme joka päivä, jokaisessa tilanteessa ja jokaisessa käännekohdassa nyt ja aina.
Maisa Hietanen, kesäteologi
Vko 25/2024
Umpikujassa?
Jeesuksen edellä kulki Johannes Kastaja. Hän valmisti ihmisiä Jeesuksen tulemiseen. Hän julisti: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” Taivasten valtakunta oli jossain aivan muualla kuin mihin ihmiset olivat menossa ja siksi ihmisten tuli kääntyä.
Autolla, kun saapuu umpikujaan, on selvästi nähtävillä, missä kohtaa tie loppuu ja missä kohtaa tulee kääntyä ympäri. Suomessa umpikujan erottaa etukäteen jo kadun päässä olevasta liikennemerkistä ja navigaattorin kartasta.
Itsepintaisimmat kuskit eivät luovuta valitsemastaan reitistä, vaan kulkevat sen loppuun asti, vaikka päämäärä ei olisikaan haluttu. Epäilevät puolestaan kääntyvät takaisin, vaikka olisivatkin oikealla tiellä. Takapenkillä istuvat lapset puolestaan harvemmin kysyvät, ollaanko oikealla reitillä. He kysyvät: ”Koska ollaan perillä?” Joku muu valitsee reitin heidän puolestaan. Heidän tehtävänään on odottaa kiltisti ja kärsivällisesti, mihin sitten päädytäänkään.
Elämässä umpikuja on vaikeampi tunnistaa. Itselleen umpikujaan joutumista ei ainakaan kehtaa myötää, vaikka tunnistaisikin. Mitkä tienviitat kertovat lähestyvästä umpikujasta? Onko ahdistus, masennus ja muunlainen paha olo sellaisia tienviittoja? Entä merkityksettömyys? Vai ovatko ne asioita, jotka kuuluvat jokaiseen reittiin?
Mitä, jos reitti on sittenkin oikea, mutta kulkuväline väärä? Jos omakotitalo ja kolme autoa ei tuokaan onnea.
Olisiko elämä erilaista, jos suhtautuminen asioihin olisi erilaista? Jos tietäisin, kuka olen ja mihin olen menossa. Jos tietäisin olevani turvassa ja saavani kaiken, mitä kunakin päivänä tarvitsen? Uskaltaisinko silloin myöntää, että olen joutunut umpikujaan? Uskaltaisinko pyytää apua ja ylittää vaikeuksia? Uskaltaisinko kääntyä toiseen suuntaan?
Jeesus toi Jumalan valtakunnan lähelle. Jopa lähelle niitä, jotka olivat jo umpikujassa. Hän sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6).
Markus Nikander, kesäteologi
Vko 23/2024
Kutsu Jumalan valtakuntaan
Kolmantena sunnuntaina helluntaista puhumme kutsusta Jumalan valtakuntaan. Kaikkivaltias Jumala on lähettänyt kutsun meille kaikille, koko seurakunnalle. Kutsussa Jumala kutsuu meitä pelastukseen, kauniimpaa kutsua on etsittävä kaukaa. Maalliset houkutukset pyritään asettamaan sivuun, ja keskitymme kiittämään elämästä Jumalaa.
Kutsussa meitä pyydetään luottamaan Jumalaan, sekä ottamaan vastaan hänen armonsa. Pitäkäämme sydämemme sekä mielemme auki, jotta kutsun sanoma pääsee perille asti. Olemme saaneet kutsun, jossa Jumala toivottaa meidät tervetulleeksi valtakuntaansa. Kutsu ei ole kuitenkaan tavallinen kutsukortti, sillä sitä ei peruta. Jos epäröit, menetät luottamuksesi tai pelkäät, Jumala pysyy armollisena, eikä koskaan peruuta kutsuaan. Jumalan armo sekä myötätunto kulkevat mukanamme aina.
Kesän saapuessa kiitämme Jumalaa lämpimästä ja aurinkoisesta toukokuusta. Lämpö ja aurinko vievät ajatukset pois arjesta ja sen mukana tulevista murheista. Kesää ja valoa on odotettu kauan, ja vaikka olemmekin onnekkaita Suomen neljästä kauniista vuodenajasta, tuo kesä mukanaan onnellisuutta ja vapautta, joita odotamme joka vuosi. Kuitenkaan temmellyksen keskellä aikaa ei aina riitä kaikkeen. Jumala ei kuitenkaan ota taukoa huolehtiessaan meistä, vaan katsoo peräämme tauotta. Ottakaamme siis kutsu vastaan, ja huolehtikaamme me siitä ja sen merkityksestä. Raamatussa meitä kehotetaan etsimään Jumalan valtakuntaa, sillä Jumalan siunaus ja huolenpito kattaa kaiken tarvitsemamme.
Jenna Myyrä, teologian opiskelija
Vko 22/2024
Katoamaton aarre
Tapasin viisaan vanhuksen kerran, kuuntelin häntä hetken verran.
Kun joku jossakin mokas, tämä vanha nainen tokas:
pikku juttu iäisyyden rinnalla, onhan sinut ostettu kalliilla hinnalla
Jeesus taivaspaikan sulle hankki, armoa täynnä on sun tankki,
tänäänkin se muista, ethän sille päätä puista?
Armo on aarteista paras, sitä ei voi viedä varas.
Se on katoamatonta kultaa, silloinkin kun itse olet multaa.
Taivaaseen armo sinut kantaa, ikuisen ilon ja rauhan antaa.
Kun syyllisyydentunne mättää,armoton meno tyhjäks jättää,
virheensä silloin mielellään kieltää ja tunnustamisen heikkoudeks mieltää.
Armosta taas saa voimaa, kun omatunto soimaa.
Huonoinakin päivinä armo riittää, siitä voi elämäänsä toivoa niittää.
Jeesus anteeksannon suo, elämään jatko-osan tuo.
Moni mukava asia tänne jää, eikä niitä täälläkään kauaa nää.
Armon aarre katoamaton on, sen omistaen et ole onneton.
Elämään avautuu laajempi näkökulma pienemmäks kutistuu huolta tuova pulma.
- Leena Syvälahti, diakoni
Vko 21/2024
Salattu Jumala?
Uusimman nuorisobarometrin mukaan monet nuoret uskovat entistä vähemmän Jumalaan. Monien eri syiden takia entinen yhtenäiskulttuuri ja kristillinen Jumalausko on murtunut vähän kerrallaan. Esimerkiksi nopea kansainvälistyminen ja tiedon nopea liikkuminen on saanut erilaiset aatteet ja uskonnot yhä useamman ihmisen tavoitettavaksi. Esimerkiksi Tiktokissa erilaiset tiedot ja aatteet leviävät salamannopeasti. Samalla eri tutkimuksissa on tullut esille, että uskontojen kiinnostavuus ja kaipuu johonkin salattuun ei ole kadonnut ihmiskuntamme keskeltä.
Tuleva sunnuntai on Pyhän Kolminaisuuden päivä, jonka teemana on salattu Jumala. Perinteisen kristillisen ajattelun mukaan Jumala on kolmiyhteinen. Jumala on Luoja, Poika on Lunastaja ja Pyhä Henki on pyhittäjä. Jumala on täydellinen kolminaisuudessa. Kristillinen, lahjaksi saatu Jumalausko voi tänäänkin avata ihmiselle tämän salaisuuden. Jumalan luoma ihminen saa olla onnellinen, sillä Kristus on omalla kuolemallaan lunastanut ihmisen vapaaksi synnin ja kuoleman vallan alta. Helluntaina vuodatettu rauhan, rakkauden ja anteeksiantamuksen Henki kokoaa edelleenkin seurakunnan yhteen. Seurakunta elää Jumalan armosta ja Pyhän Hengen voimasta. Niinpä Jumala itse elää salatulla tavalla ihmisen sydämessä hiljaisena luottamuksena ja toivona. Silloin, kun ihmisellä on hyvä omatunto, silloin hän saa myös olla onnellinen. Tämän ihminen voi kokea sydämessään salatulla, ei näkyvällä tavalla.
Sampo Luukkonen, Pusulan aluekappalainen
Vko 20/2024
Helluntai ja lähetys
On helluntai. Alkukesän ihana juhla, kun koko luonto herää jälleen eloon. Uuden elämän syntymisestä kertoo myös helluntain sanoma. Apostolien tekojen toisessa luvussa kerrotaan ensimmäisestä kristillisestä helluntaista, kun 50 päivää Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen hänen seuraajansa saivat Pyhän Hengen. He alkoivat todistaa Jerusalemiin eri maista tulleille näiden omalla kielellä.
Tuona päivänä 3000 ihmistä otti sanoman Jeesuksesta vastaan ja heidät kastettiin. Näin syntyi seurakunta ja alkoi lähetystyö, jonka tavoitteena on viedä evankeliumin hyvä sanoma kaikille kansoille heidän omalla kielellään. Pyhä Henki johti apostoleja ja muita kristittyjä, antoi voiman ja ilon viedä pelastuksen sanomaa lähelle ja aina maan ääriin asti.
Lähetystehtävä on vielä kesken, sillä läheskään kaikkia kieliä ja kansanryhmiä evankeliumi ei ole vielä tavoittanut. Kristillisiä seurakuntia on jo kaikissa maissa, mutta vielä on tuhansia kansanryhmiä, joilla ei ole Jumalan sanaa eikä seurakuntaa. Kun evankeliumi viedään heille, Pyhä
Henki muuttaa yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen elämää. Sana ylösnousseesta Vapahtajasta vaikuttaa anteeksiantamista, vapautta ja rakkautta. Maailma kaipaa rauhaa ja yhteyttä ihmisten välille.
Kaikki Jeesukseen uskovat ovat saaneet Pyhän Hengen. Hän kutsuu meidät palvelemaan lähimmäisiämme monin eri tavoin omassa yhteisössämme ja kaukana maailmalla.
Yrjö Rossi, eläkkeellä oleva pastori, Lohjan seurakuntalainen
Vko 19/2024
Odotuksia ja toiveita
Mitä sinä odotat ja toivot? Mitä kaipaat? Varmaan riippuu ainakin jonkin verran elämäntilanteesta, mitä odotuksia ja toiveita kullakin on.
Sunnuntaina juhlitaan äitejä. Äitiyteen vasta liittyykin odotuksia ja toiveita. ”Äidit, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät” runoili Lauri Viita. Äitiyteen liittyy varmasti myös huolta ja pelkoa, ja toisaalta tosi paljon iloa ja rakkautta. Onnea ja siunausta kaikille äideille!
Odotuksia ja toiveita, mutta myös surua ja pettymyksiä liittyy myös niiden elämään, jotka eivät syystä tai toisesta ole saaneet lasta, vaikka olisivat sitä halunneet. Lauantaina muistetaan myös heitä, kun vietetään lapsettomien lauantaita. Samoin muistetaan heitä, jotka ovat menettäneet lapsensa liian aikaisin. Siunausta myös teille!
Mitä minä odotan ja toivon? Minä kaipaan rakkautta ja hyväksyntää, armoa ja lohdutusta, voimia ja tukea, lepoa ja rauhaa, uusia ajatuksia ja uutta virtaa työhön. Kaipaan uskoa siihen, että minä riitän tällaisena kuin olen.
Viikon päästä on helluntai. Se on Pyhälle Hengelle omistettu juhla. Pyhä Henki on yksi Kolminaisuuden, siis Kolmiyhteisen Jumalan persoona. Voisi ajatella, että Pyhä Henki on yksi Jumalan kolmesta roolista tai olomuodosta, tai yksi tapa, jolla Jumala lähestyy ihmistä. Pyhän Hengen on sanottu olevan Lohduttaja ja Puolustaja. Hän on Uudistaja ja Eläväksi tekijä. Hän rohkaisee ja antaa voimia.
Nyt eletään siis Pyhän Hengen odotuksen aikaa. Minä mietin omia odotuksiani ja toiveitani. Voisiko Pyhä Henki olla vastaus niihin? Kyllä. Minusta tuntuu, että Pyhä Henki voisi hyvinkin olla sitä. Pyhä Henki voi varmasti antaa minulle kaikkea sitä, mitä toivon ja mitä tarvitsen.
Rukoilen vanhan helluntairukouksen sanoin:
Tule, Pyhä Henki,
ja lähetä taivaallisen valosi säteily.
Tule, köyhien Isä.
Tule, lahjojen antaja.
Tule, sydänten valo,
sinä paras lohduttaja,
sielun suloinen vieras ja lämpö.
Pirkko Järvinen, diakoniapappi
Vko 18/2024
Odotuksia ja toiveita
Mitä sinä odotat ja toivot? Mitä kaipaat? Varmaan riippuu ainakin jonkin verran elämäntilanteesta, mitä odotuksia ja toiveita kullakin on.
Sunnuntaina juhlitaan äitejä. Äitiyteen vasta liittyykin odotuksia ja toiveita. ”Äidit, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät” runoili Lauri Viita. Äitiyteen liittyy varmasti myös huolta ja pelkoa, ja toisaalta tosi paljon iloa ja rakkautta. Onnea ja siunausta kaikille äideille!
Odotuksia ja toiveita, mutta myös surua ja pettymyksiä liittyy myös niiden elämään, jotka eivät syystä tai toisesta ole saaneet lasta, vaikka olisivat sitä halunneet. Lauantaina muistetaan myös heitä, kun vietetään lapsettomien lauantaita. Samoin muistetaan heitä, jotka ovat menettäneet lapsensa liian aikaisin. Siunausta myös teille!
Mitä minä odotan ja toivon? Minä kaipaan rakkautta ja hyväksyntää, armoa ja lohdutusta, voimia ja tukea, lepoa ja rauhaa, uusia ajatuksia ja uutta virtaa työhön. Kaipaan uskoa siihen, että minä riitän tällaisena kuin olen.
Viikon päästä on helluntai. Se on Pyhälle Hengelle omistettu juhla. Pyhä Henki on yksi Kolminaisuuden, siis Kolmiyhteisen Jumalan persoona. Voisi ajatella, että Pyhä Henki on yksi Jumalan kolmesta roolista tai olomuodosta, tai yksi tapa, jolla Jumala lähestyy ihmistä. Pyhän Hengen on sanottu olevan Lohduttaja ja Puolustaja. Hän on Uudistaja ja Eläväksi tekijä. Hän rohkaisee ja antaa voimia.
Nyt eletään siis Pyhän Hengen odotuksen aikaa. Minä mietin omia odotuksiani ja toiveitani. Voisiko Pyhä Henki olla vastaus niihin? Kyllä. Minusta tuntuu, että Pyhä Henki voisi hyvinkin olla sitä. Pyhä Henki voi varmasti antaa minulle kaikkea sitä, mitä toivon ja mitä tarvitsen.
Rukoilen vanhan helluntairukouksen sanoin:
Tule, Pyhä Henki,
ja lähetä taivaallisen valosi säteily.
Tule, köyhien Isä.
Tule, lahjojen antaja.
Tule, sydänten valo,
sinä paras lohduttaja,
sielun suloinen vieras ja lämpö.
Pirkko Järvinen, diakoniapappi
Vko 17/2024
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen kanelipullamme
Isä meidän-rukous on maailman ja kirkon historian tärkein rukous. Ei liene liikaa sanottu, että jossain päin maailmaa sitä rukoillaan jatkuvasti. Ääneen ja hiljaa mielessä, mutta koko ajan joku jossain rukoilee sitä. Kun yksi lopettaa aameneen, seuraava on jo aloittamassa tutuilla sanoilla: Isä meidän, joka olet.
Rukouksen pyynnöistä kaikki avaavat jonkin näkökulman siihen kaikkeen, mitä kristillinen usko merkitsee ja edustaa tässä maailmassa sen kaikkina aikoina. Viime aikoina erityisen tärkeäksi ja läheiseksi on tullut sen neljäs pyyntö: Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Tässä leipä tarkoittaa kaikkea sitä hyvää ja välttämätöntä mitä yksittäinen ihminen ja koko ihmiskunta tarvitsee elämäänsä. Se tarkoittaa päivittäistä toimeentuloa, turvallisuutta, rakkautta ja ihmisarvoista elämää. Se tarkoittaa myös toimivaa ja kaikista huolehtivaa yhteiskuntaa ja kaikkia sen instituutioita.
Kun me katsomme kauemmas tai ihan lähelle, huomaamme että tämä leipä ei ole kaikille yhteistä. Toisilla on sitä enemmän kuin toisilla, toisilla on sitä vähän tai ei ollenkaan. Kun me pyydämme Jumalalta jokapäiväistä leipää, me myös sitoudumme leipomaan sitä, jakamaan sitä tasan ja oikeudenmukaisesti. Me sitoudumme pitämään huolta toinen toisistamme, tästä maailmasta ja rakentamaan tästä maailmasta sellaista paikkaa, jossa kaikilla on tätä leipää riittävästi.
Suomen Merimieskirkko täyttää ensi vuonna 150 vuotta. Kaikkien näiden vuosien aikana on yhteistä leipää leivottu maailman merillä, satamissa ja kaupungeissa kaukana liikkuvien tai asuvien suomalaisten parhaaksi. Tämä työ jatkuu, jotta maailmalla liikkuvat suomalaiset saavat jokapäiväiseksi leiväkseen kohtaamisia, apua, tukea ja turvaa. Joskus ruisleipä tai kanelipulla kahvin kanssa ovat juuri sen päivän jokapäiväinen leipä. Joskus sitä on kuunteleminen tai keskustelu omalla kielellä kaukana kotoa.
Jussi Laine, johtava pastori, Suomen Merimieskirkko
Vko 17/2024
Koti taivaassa
Minulla oli joskus paita, jossa luki: ”My home is in Heaven, I’m only visiting this planet”, kotini on Taivaassa, olen vain vierailulla tällä planeetalla. Halusin tuolla paidalla kertoa siitä, että sydämeni on Jumalan luona ja lopullinen kotini on Taivaassa. Sunnuntaina vietämme jumalanpalvelusta teemalla ”Taivaan kansalaisena maailmassa”. Pyhän tekstit puhuvat meille iankaikkisesta elämästä Taivaassa mutta myös siitä, että voimme olla avoimesti yhteydessä Jeesukseen ja Jumalaan jo tässä elämässä maan päällä.
Meille on annettu Pyhä Henki, joka johdattaa meitä elämässämme ja vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. On hyvä antaa Pyhän Hengen johdattaa meitä jo täällä maan päällä ja Hänen avullaan saamme tuottaa hyvää hedelmää. Taivaassa saamme kohdata Hänet.
Jeesus sanoo: ”Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.” (Joh.15:15-16)
Rukoile kanssani: Jumala, auta minua tuottamaan hyvää hedelmää. Kiitos, että olet antanut Henkesi avuksemme. Auta meitä luottamaan Sinuun elämämme päätöksissä. Kiitos, että meillä on koti Sinun luonasi. Aamen
Mirja Luodes, nuorisotyönohjaaja
Vko 13/2024
VAIN HILJAA OLEMALLA VOI KUUNNELLA
Istahda hetkeksi alas kanssani. Laita kännykkään hälytys kahden minuutin päähän ja hengitä pari kertaa rauhallisesti sisään ja ulos. Ajattele Jumalaa, millainen hän on, millä nimellä tässä hetkessä sinulle on luontevaa häntä kutsua. Itse siirrän katseeni niin pitkälle kuin ikkunasta näen, puiden takana siintää sininen taivas. Ajattelen: ”Jumala, Isäni, sinä joka olet ja kannattelet minuakin olemaan.” Ajatukseni lähtee kuitenkin pian harhailemaan sivuraiteille: Pitää muistaa soittaa se puhelu, kaupasta unohtui eilen ostaa huuhteluaine, olenkohan muistanut vastata siihen sähköpostiin…. Hups. Minähän varasin tämän hetken viettääkseni hetken aikaa Jumalan kanssa. Pysäytän ajatuskulkuni ja palaan mielessäni siihen, mistä aloitin: ”Jumala, Isäni…”
Kun kello soi, luen Raamatusta kohdan, jossa kerrotaan Martasta ja Mariasta ja siitä, kuinka Jeesus vieraili heidän kodissaan ja Martta hermostui Marialle kun joutui palvelemaan vieraita yksin ja Maria vain istui kuuntelemassa Jeesusta. Maistelen Jeesuksen sanoja: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk: 10:41-42) Sanoissa kuuluukin lempeys, joka hiukan yllättää minua, Jeesus ei olekaan yhtään vihainen Martalle, ajattelen.
Luen vielä muutaman ajatuksen tähän Raamatun kohtaan liittyen ja erityisesti minua puhuttelee Martan kiireisyys ja se, että vaikka hän rakastaa Jeesusta, hänen lukuisat velvollisuutensa tuntuvat olevat irrallaan tästä rakkaudesta. Sitten mietin niitä asioita, jotka itseäni huolestuttavat tai hermostuttavat tänään ja rukoilen: ”Auta minua, Herra, olemaan ääneti edessäsi ja odottamaan sinua kärsivällisesti. Luovutan sinulle kaikki tämän päivän murheet ja huolenaiheet. Opeta minua olemaan tarkkaavainen ja lepäämään rukoillen sinussa aloittaessani tämän päivän monet toimet. Jeesuksen nimessä, aamen.” Lopuksi laitan vielä hälytyksen kahden minuutin päähän ja lepään sen ajan miettien Jeesuksen lempeyttä minua kohtaan. Kello soikin nopeasti, olisin vielä voinut viipyä tässä. Jatkan kuitenkin niihin lukuisiin toimiini, mutta päätän palata tähän taas pian. Kiitos kun istuit kanssani. Ole siunattu kaikilla teilläsi!
Diakoni Krista Kallio
(Hetkipalveluksen kulku ja rukous Peter Scazzeron kirjasta: Tunneterve hengellisyys, 2019)
Vko 12/2024
Palmusunnuntain viesti.
Huomenna on palmusunnuntai. Tähän kiteytyy paljon. On lasten riemua pajunoksien koristelusta, pääsiäismunien maalausta ja ehkä pukeutumista naamiaisasuun lähdettäessä virpomaan, toivottamaan terveyttä ja pitkää ikää naapurille tai läheiselle. Perinteitä ja hyviä muistoja.
Tähän ajankohtaan kiteytyy myös kärsimyksen ja tuskan odotus.
Harvemmin kukaan meistä ihmisistä odottaa tietoisesti sitä, että pian sattuu, tekee kipeää tai että elämä on yhtä tuskaa. Tuskaa ehkä maksamattomien laskujen, ulosoton tai päihteiden käytön takia. Harvemmin kukaan meistä odottaa sairautta ja sen tuomaa kipua ja kärsimystä saapuvaksi.
Jeesus kuuli riemuhuudot ympärillään, palmunlehvät laskettiin hänen eteensä toivottaen kunnian kuningas tervetulleeksi. Kuinka moni näistä ihmisistä olisi voinut uskoa, mitä hetken kuluttua tapahtuu? Jeesus ratsasti Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa palmunlehvin peitettyjä katuja pitkin. Palmunoksista tuli voiton, ikuisen elämän ja taivaaseen päässeiden vertauskuva.
Palmusunnuntaina Kristuksen kirkko lähtee seuraamaan hänen elämänsä viimeisiä vaiheita. Uskallatko matkalle mukaan? Uskallatko kohdata kivun ja tuskan, epätoivon ja ahdistuksen? Uskallatko kohdata myös valon ja kirkkauden, joka meille pian loistaa?
Jeesus Kristus, Herramme.
Riemuhuudot ympäröivät sinut,
kun ratsastit Jerusalemiin.
Mutta nyt alkaa jo hämärtää,
tiedämme, että pian olet yksin.
Sinä olet matkalla kohti pilkkaa ja häpeää.
Olet matkalla kohti pimeyden ja rakkauden ristiä,
jolla annoit elämäsi toisten puolesta.
Herra, vahvista meitä kantamaan omaa kärsimystämme,
auta huomaamaan toisten tuska, kun kohtaamme sen.
Anna meille herkät korvat,
jotta osaisimme kuunnella kivun ja tuskan kieltä.
Opeta meitä luottamaan siihen,
että kärsimyksessäkin sinä olet lähellä.
Anna meille ylösnousemuksen valoisa toivo,
kun joudumme ahdinkoon ja umpikujaan.
Jeesus Kristus, armahda,
sinä joka Isän ja Pyhän Hengen kanssa elät ikuisesti.
Noora Tuominen, diakonissa (Kirjoitus mukailee Kirkkovuosikalenterin tekstiä).
Vko 11/2024
Toisenlainen paasto
Elämme pääsiäistä edeltävän paaston aikaa. Aikaa, joka kutsuu ja herättelee meitä miettimään kysymystä: “Mitä kuuluu minulle ja Jumalalle?” Pohtimaan, minkälainen suhteeni ja yhteydenpitoni Hänen kanssaan on. Mitä minun hengelliselle elämälleni kuuluu.
Kun nuorena miehenä ensimmäistä kertaa seurakunnan nuorten toiminnassa kuulin paastosta, silloin korostettiin hyvin perinteistä ajatusta paastosta – ruoasta ja juomasta luopumista. Ehkä vähän tuotiin rinnalle myös muista mukavuuksista luopumista. Ja tokikin tietynlainen mystiikka tuossa kiehtoikin.
En kuitenkaan oikein silloinkaan ymmärtänyt, miten se että kuritan itseäni auttaa minua keskittymään Jumalaan saati lähimmäiseen.
Olin toki seurakuntanuoruudessanikin lukenut Raamattua, evankeliumit olivat hyvin tuttuja. Mutta ollessani armeijassa otin asiakseni lukea iltaisin vanhaa testamenttia – eräs nuorisopappi oli suosittanut, että evankeliumit ja apostolien teot luettuani, minun kannattaisi aloittaa Raamatun luku aivan alusta.
Sellainen kohta joka sai minut kokemaan uuden herätyksen juuri paaston suhteen, löytyy Jesajan kirjasta:
Jes. 58:6–7
Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.
Tällaista paastoa olen pyrkinyt niin työssäni seurakunnassa kuin henkilökohtaisessa elämässäni toteuttamaan joka päivä – eikä se aina ole helppoa, eikä siinä aina onnistu – mutta minulle se on antanut hengellisesti enemmän kuin nälkäpaasto.
Kutsun sinut pohtimaan: millainen paasto tuo sinut lähemmän Jumalaa ja lähimmäistä?
Teemu Kuivalainen, nuorisotyönohjaaja
Vko 9/2024
Vallasta ja valtakunnista
Jos sinä saisit päättää, Ukrainassa ei varmaankaan käytäisi sotaa? Minä ainakin lopettaisin sodan heti, jos minulla olisi valta. Valitettavasti asia ei ole sinun tai minun käsissämme. Emme kuitenkaan ole täysin vailla vaikutusvaltaa, mitä tulee Ukrainan sotaan.
Kun vietimme viime lauantaina tukikonserttia Ukrainan hyväksi, mieleeni jäivät soimaan tietyt sanat. Yksi lauluista pohjautui Jeesuksen sanoihin rauhasta: ”Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” Sellainen viesti Jeesuksella on tilanteisiin, joissa tämän maailman mahdit murjovat pientä ihmistä.
Tässä maailmassa valtaa käyttävät toisinaan tahot, joille valtaa ei pitäisi missään nimessä antaa. Silloin tuho on suurta, kuten tiedämme Ukrainan sodasta. Jostain syystä Jeesus kuitenkin kehottaa nostamaan pään rohkeasti pystyyn.
Mikään maailman mahti ei voi ottaa meiltä pois oikeutta valita: minä taistelen hyvän ja oikean puolesta. Jokaisella meillä on oman kokoisemme mahdollisuus vaikuttaa maailmaan. Yksittäisinä ihmisinä me voimme tukea Ukrainaa rahallisesti ja rukouksin. Voimme pienentää tuhojen vaikutusta ja näyttää, että maailmassa on edelleen rakkautta ja myötätuntoa.
Joskus meissä itsessämme ei ole rohkeutta toimia. Esimerkiksi Venäjällä sodan vastustaminen on tehty kansalaisille todella vaaralliseksi. Silti vahvinkaan itsevaltias ei voi muuttaa sitä tosiasiaa, että meidän puolellamme on hyvä ja rakastava Jumala. Taivaan Isältä voimme pyytää keinoja edistää hyvää, ja hänen käsiinsä saamme tuoda rukouksissa kaikki ne hetket, jolloin toivo tuntuu katoavan. Hän ei taivu vallanpitäjien oikkuihin. Hänen hyvyytensä varastot eivät tyhjene.
Vanhan testamentin maailmassa ihmiset kääntyivät hädissään Jumalan puoleen, kun sen ajan suurvalta Assyria liikutteli sotajoukkojaan. Maan soturit tunnettiin raakoina ja julmina taistelijoina. Nykyään Assyrian nimi ei enää herätä minkäänlaista pelkoa. Sen mahti on vaipunut unholaan jo ajat sitten. Nyt se muistuttaa lähinnä siitä, ettei mikään muu valtakunta kuin Jumalan valtakunta ole ikuinen.
Milla Turunen, seurakuntapastori
Vko 8/2024
2. Paastonajan sunnuntai (Reminiscere)
Rukous ja usko
Nimitys reminiscere (= muista minua) tulee päivän antifonista (Ps. 25:6). Jeesus taisteli pimeyden valtoja vastaan myös parantamalla sairaita ja antamalla synnit anteeksi. Tähän toimintaan liittyivät rukous ja usko. Vuosi sitten kirjoitin hartauskirjoituksen myös paaston aikaan ja kuten silloinkin, edelleen opettelen tekemään hyviä tekoja itselleni vaihtelevalla menestyksellä, kun aiemmin elin ja olin vain muita varten. Hyvien tekojen matka on jatkunut Luojan suodessa kaikkiaan yli kuusi vuosikymmentä ja jatkuu edelleen kohti itseäni, matkaeväänäni kevennetyt vaatimukset ja rakkaus.
Sunnuntain 25.2.2024 Uuden testamentin teksti on Jaakobin kirjeestä, luvusta jakeet 2–6: Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne.
Päivän tekstistä nousee vahva kiitollisuus emotionaalisen orvon kyvystä selviytyä lukemattomista raskaistakin koettelemuksista nykypäivän ymmärrykseen tosiasiasta, etteivät ikävät kokemukseni olet kauttani joutuneet kiertoon. Epäilyni korkeimman läsnäolosta juuri minulle, on ollut puutteellinen. Mutta kuitenkin koen olleeni kannettu ja saaneeni rohkeutta mennä päin pahimpia pelkojani. Ikävät kokemukseni ovat ajan myötä tuoneet kestävyyttä, vahvistaneet ja todellakin koituneet siunaukseksi lähimmäisille ja myös itselleni, vaikka sitä en kriisien keskellä olisi uskonut. Epäilijää ei Jumala hylkää, vaikka olenkin päivän tekstin mukaan tuulen ohjailema meren aalto, ajelehtien sinne tänne.
Olen tullut hyväksyvämmäksi, mutta täydellinen en ole ja ymmärryksenikin on toisinaan hukassa. Haluan edelleen jakaa sitä hyvää, jota olen saanut seurakunnissa tehdyn työn, kohtaamisten ja seurakuntayhteyden kautta parantuneen tunne-elämäni ansiosta. Haluan pitää asiat yksinkertaisina, matkustaen kohti mielentyyneyttä ja eheämpää loppuelämää.
Asenne ratkaisee aina ja sille voi myös tehdä jotain, kun siihen on valmis. Itselleni olen ajatteluni mukainen, mitä siis ajattelen itsestäni, olisiko askel muutokseen tarpeellinen? Paastonaikana on otollista pohdiskella, kuka olen tänään ja millaiseksi haluan itselleni tulla.
Vaikka elämämme ei olekaan pelkästään onnea ja autuutta voimme pyrkiä hyväksymään asioita, joita emme voi muuttaa, antamaan anteeksi lähimmäiselle ja myös itsellemme vapautuaksemme katkeruudesta ja kyynisyydestä, kohti kykyä olla rakastettu ja rakastaa, Jumalan tahdon mukaan. Voi kumpa uskoisinkin, että joku rakastaa ja että Herra läsnä on ja siitä vakuuttaa.
Voi kumpa uskoisinkin, että rakkaus on maailmamme pelastus. (ruots. vk 219)
Tuula Tuominen (kirjoittaja on pian eläköityvä lohjalainen kirkonpalvelija, Lohjan seurakunnan jäsen, joka työskentelee Espoonlahden seurakunnassa)
Vko 6/2024
”Näin pääsimme jouluun, on valkea maa
Vaan ystävät rakkaat, on toivottavaa
Että jouluilon jälkeen vielä iloita vois
Ja tulevat päivät veis pelkomme pois.”
Huomasin pyöritteleväni kyseisen joululaulun sanoja päässäni muutama päivä ennen h-hetkeä. Me täällä diakoniatyössä näemme läheltä sen, miten kohtuuttomat paineet joulu nykyään asettaa ihmisille. Onneksi on myös apua, lisääntyvässä määrin. Noh, joulu on nyt ohi ja voidaan huokaista helpotuksesta. Vai voidaanko? Mieleeni leijailevat sanat ”hallitus ja leikkaukset, sähkön ja ruoan hinta, rajojen sulkeminen, nuorten mielenterveys, ilmastokriisi”. Jos haluaa, ympärillä voi nähdä hirveän määrän kauhukuvia. Tulevaisuus tuntuu epävarmalta, pelottavaltakin. Somevirta syöttää sitä enemmän ahdistavaa sisältöä mitä enemmän sitä katsot. Istuin juuri Kelan verkkoseminaarissa kuuntelemassa miten uusimmat tukimuutokset vaikuttavat jo valmiiksi heikossa asemassa oleviin. Miten pitää yllä toivoa, kun järjestelmä lyö maahan, oma mieli kipuilee tai fyysinen terveys pettää?
On tutkittu fakta, että auttamalla muita omat ongelmat tuntuvat helpommilta kantaa. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että avun antaminen luo tunteen onnistumisesta, joka taas vahvistaa kuvaa omasta itsestä. Minä pystyn, minä osaan, minua tarvitaan. Jatkuessaan tämä kierre vain voimistuu (kunhan muistaa pysyä omien voimiensa rajoissa). Parhaassa tapauksessa päädytään tilanteeseen, jossa kaikki osapuolet ovat hyötyneet.
Viime vuosina on ollut trendinä puhua liiallisesta kiltteydestä ja uhriutumisesta. Todellisia haasteita toki monella, mutta ei liika kovuuskaan hyväksi ole. Olemme luisumassa maailmaan, jossa väkivalta ja toisen satuttaminen (fyysisesti tai sanoilla) on arkipäiväistynyt ja ihannoitavaa. Kyky tuntea empatiaa, asettua toisen asemaan, miettiä että mitä jos nämä samat asiat tapahtuisivat minulle, on monelta hukassa. Ikään katsomatta.
Toivon ylläpitämiseen tarvitaan iloa, keveyttä ja huomion suuntaamista hyvään. Niillä ei välttämättä ratkaista ongelmia, mutta niistä saamme voimaa kestää. Kysyn usein rippikoululaisilta, minkä he luulevat olevan tärkein työvälineeni? Vihjeenä kerron, että kannan sitä aina mukanani. Arvauksena on yleensä puhelin, kello, läppäri tai avaimet. ”Hyviä arvauksia” minä vastaan, mutta tärkein työväline ovat korvat. Ihmisellä on tarve puhua ja tulla kuulluksi. Sitä me tarvitsemme pitääksemme toivoa yllä. Että joku näkee meidät, on se sitten terveydenhoidossa, päiväkodissa, työpaikalla, koulussa, postilaatikolla tai harrastusryhmässä. Katsoo silmiin. Hymyilee. Kysyy mitä kuuluu. On valmis kuuntelemaan. On valmis auttamaan.
Netta Kuivalainen, diakoniatyöntekijä
Vko 5/2024
Valoilmiöitä
Pari viikkoa sitten kuulin radiosta, että kyseisenä päivänä Utsjoella päättyi 51 vuorokauden mittainen kaamosaika. Se on aika pitkä aika ilman valoa, pimeässä. Vai onko sittenkään? Kaamos ei nimittäin ole säkkipimeyttä, vaan valoa ja hämärää. Aurinko on kaamoksenkin aikaan lähellä taivaanrantaa, jolloin auringonsäteet osuvat ilmakehän yläosiin, josta ne siroavat hajavalona maahan.
Huomenna vietämme kynttilänpäivää ja myös pyhän tekstit käsittelevät valoa. Evankeliumitekstissä Jeesuksen vanhemmat veivät hänet temppeliin 40 päivää syntymän jälkeen, kuten tapana oli. Temppelissä oli Simeon niminen mies. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Jeesuksessa Simeon näki Jumalan pelastuksen, valon ja kirkkauden kaikille kansoille.
Sama Kristuksen valo ja kirkkaus loistaa maailmaan tänäkin päivänä. Vaikka meidän ihmisten sisimmässä voi olla paljon pimeyttä ja kaamosta, ei maailma ja kristityt elä säkkipimeydessä. Sisimmissämme olevat pimeyttä tuovat asiat ovat niitä sanoja, tekoja ja ajatuksia, jotka rikkovat yhteyttämme Jumalaan ja lähimmäiseen. Kastettuina kristittyinä loistaa meissä kuitenkin pimeyden rinnalla valon liekki. Mikään määrä kaamosta ei peitä alleen sitä valoilmiötä, jonka Kristus meissä luo. Kylmässä ja pimeässä maailmassa luottamus valon liekkiin, jonka Jeesus sisimmässämme sytyttää, voi olla kovilla ja vaatii uskoa. Mutta sillä on valtava voima tehdä kaikki uudeksi, mihin se lankeaa. Tuo valo loistaa meistä kaikista lähimmäisenrakkautena, anteeksiantona ja anteeksi pyytämisenä, lähimmäisen palvelemisena. Me voimme olla Kristuksen pelastustyön ansiosta valoilmiönä toinen toisillemme. Paavalin sanoin: ”Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä. Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.”
Piia Korpijaakko, seurakuntapastori
Vko 4/ 2024
Jeesus tulee kylään
Jeesus tuli kylään Pietarin kotiin neljän opetuslapsensa kanssa. Jeesus tuli kirkkokahveille Pietarin kotiin jumalanpalveluksen jälkeen. Näin kertoo päivän evankeliumi (Mark. 1:29-39). Myös me vietämme sunnuntaisin kirkkokahveja jumalanpalveluksen päätteeksi. Niin myös Jeesuksen aikana.
Kun Jeesus tulee kylään, hän osoittaa jumalallisen voimansa ja kirkkautensa rakkauden teoissa ja sanoissa. Ensin hän osoittaa lempeää rakkautta, tarttuu sairasta anoppia kädestä ja nostaa hänet ylös. Kuume väistyy hetkessä ja Jeesuksen parantava kosketus antaa voiman. Kuume on hengenvaarallinen iäkkäille ja se vie mehut ja voimat pitkäksi aikaa. Mutta Parantajan kosketus tekee ihmeitä. Voimaantunut anoppi kirmaa ylös heti kuin nuori tyttö ja palvelee iloiten aterioivia vieraitaan.
Toiseksi Jumalan pojalla on kiire hetken levon jälkeen, sillä kirkkokahvit muuttuvat kotikokoukseksi. Illan pimetessä koko kaupungin väki tulee kuuntelemaan Jeesusta, Jumalan kirkkautta, joka valaisee läsnäolollaan pimeän illan. Jeesus oli päivällä jumalanpalveluksessa opettanut kuin se, jolla on valta ja ajanut sanallaan riivaajahengen ulos ihmisestä. Sana oli kiirinyt nopeasti. Nyt väki tungeksii Pietarin talon ovella. Sairaita ja pahojen henkien vallassa olevia tuodaan Parantajan luo. Lempeät kädet koskettavat, parantavat ja vapauttavat synneistä, sairauksista ja raskaista taakoista. Uusi elämä alkaa, kun ihmiset kohtaavat persoonallisen evankeliumin – Jeesuksen, Jumalan ja Ihmisen Pojan.
Kolmanneksi evankeliumi kertoo siitä, että varhain aamuyöllä Jeesus lähtee yksin rukoilemaan yksinäiseen paikkaan Isän kasvojen eteen. Sieltä opetuslapset löytävät hänet tietoisena ja valmiina uuteen kiireiseen päivään. Uudet kylät ja kyläpaikat odottivat jo häntä. ”Tätä vartenhan minä olen tullut”, sanoo Jeesus.
Avaa ovesi, Jeesus on tullut sinua varten. Jumala rakkaudessaan tuli etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on kadonnut ja erossa Jumalasta. Hän tahtoo tulla kylään sinun luoksesi. Kun Jeesus tulee, hän tahtoo sanoin ja teoin rakastaa sinut uudeksi. Hän ei tullut vain pistäytyäkseen kylässä, vaan hän tuli jäädäkseen ikuisesti asumaan luoksesi uskon kautta. Rukous on uskon puhelin, jonka kautta saat olla kasvokkain Jeesuksen kanssa joka hetki ja lähellä häntä. Ja lopulta, kun päiviesi määrä on täynnä, hän vie sinut ahtaasta ihmisen hökkelistä taivaan avariin saleihin, jossa saat asua hänen kanssaan ikuisessa kirkkaudessa.
Hanna Tolonen, pastori
Vko 2/ 2024
Kahviseuraa tarjolla
Miloin olet viimeksi istunut kahvilla oikein hyvän ystävän kanssa? Oletko koskaan istunut kahville Kuningasten Kuninkaan kanssa?
Kuulin joskus tarinan miehestä, joka halusi antaa Jeesukselle tärkeintä mitä hänellä oli: omaa aikaansa. Hän ei tiennyt miten. Niinpä hän joka ilta veti tuolinsa keskelle lattiaa ja vain istui siihen. ”Jeesus, nyt olen kanssasi puoli tuntia.” Puolen tunnin päästä hän nousi, siirsi tuolin takaisin ja jatkoi muita puuhiaan. Eräänä iltana istuessaan tuolilla, hän tunsi olkapäällään jotakin. Kun hän kääntyi, Jeesus seisoi hänen vierellään kyyneleitä silmissään.
Oli tarina totta tai ei, minua se muistuttaa siitä, että Jeesus haluaa olla ystävämme. Viettää aikaa kanssamme. Mikä kunnia!
Vuoden vaihtuminen antaa meille usein intoa tehdä päätöksiä yrittää muuttaa elämäämme. Mitäpä jos tänä vuonna tekisit kanssani päätöksen viettää Jeesuksen kanssa aikaa ihan kahdestaan? Voit aloittaa vaikka heti. Istu tänään hetki kahvikupin ääressä. Voit sanoa vaikka ihan ääneen: ”Jeesus, tässä olen! Haluaisin viettää aikaa kanssasi. Mistä haluaisit puhua?”
Jos et ole koskaan edes ajatellut, että Jumalaa voisi lähestyä näin, se voi tuntua aluksi oudolta. Et ehkä kuule mitään vastausta. Oletko sittenkin yksin? Raamattu lupaa meille, kun me lähestymme Jumalaa, Hän lähestyy meitä (Jaak. 4:8). Ota pieni askel. Jumalan vastaus on aina suurempi! Uskallatko tarttua tarjoukseen? Lupaan, että viettämällä enemmän aikaasi Jeesuksen kanssa elämäsi tulee muuttumaan!
Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. (Ilm. 3:20)
Anniina Javanainen, lähetyssihteeri
Vko 1/ 2024
Toivo kantaa
Loppiaisen tähteä ympäröivät monet legendat. Raamatun kertomuksissa Jumalan oma kansa ei löydä tähteä, vaan vierasmaalaiset. Varhainen kirkko ajatteli sen tarkoittavan, että Jeesuksen syntymä koskee koko maailmaa.
Evankelista Matteus liittää Jeesuksen syntymän ja kuoleman aikaiset Raamatun kertomukset maailmankaikkeuden tapahtumiin: Loppiaisena itämaan tietäjät seurasivat taivaan tähteä Jeesuksen syntymäpaikkaan. Jeesuksen kuoleman hetkellä maa vavahteli ja kalliot halkesivat. Näin Matteus kertoo, että Jeesuksen elämä koskee kaikkia ja kaikkea.
Itämaan tietäjiä ohjannutta tähteä on kuvattu henkilökohtaisemminkin: Kristus valaisee ihmisen elämää. Ajatella, jos voisi seurata omaa tähteä ja se veisi aina oikeaan suuntaan. Ei tarvitsisi olla niin huolissaan. Pitää vain muistaa, että eivät itämaan tietäjätkään ymmärtäneet ihan loppuun asti tähden osoittamaa reittiä, koska päätyivät kysymään ailahtelevalta Herodekselta missä se äsken syntynyt kuningas olikaan. Joten se siitä jatkuvassa varmuudessa elämisestä. Mutta pääsivät tietäjät lopulta perille. Enempää varmuutta kuin heillä oli ei liene jaossa.
Kaikkea ei voi hallita, suojella, tietää tai olla täysin varma tulkinnoistaan. Jälkikäteen on viisaampi siitä, mitkä ratkaisuista ovat olleet hyviä, mitkä taas eivät.
Kristittynä voi uskoa, että Kristus on mukana niin epäonnistumisissa kuin hyvin toteutuneissa tilanteissa, joissa on voinut olla Jumalan kädet ja jalat lähimmäistä varten.
Raimo Kuismanen, kappalainen