Viikon hartaus

Viikon Sana julkaistaan Länsi-Uusimaa lehdessä lauantaisin.

Vko 48/2023

Ensimmäinen Adventti – Jeesus tuo maailmaan toivon

Huomenna vietämme ensimmäistä adventtia – jouluun, Jeesuksen syntymäjuhlaan valmistautuminen alkaa. Itse Jumalan Poika tulee maailmaan tuomaan toivon ja pelastuksen. Lempijouluvirressäni lauletaan: ”Yö synkkä peitti silmäni, vaan tulit, Jeesukseni. Kirkastit yöni päiväksi ja nousit valokseni. Oi aurinkoni, iloni, lämmitä jälleen mieleni, armosi säteilyllä.” (VK 25:3)

Evankeliumitekstit kertovat Jeesuksen saapumisesta Jerusalemiin. Hän tuli nöyränä, aasilla ratsastaen. Jeesusta tervehdittiin Kuninkaana laulaen Hoosiannaa: ihmiset tunnustivat tarvitsevansa elämässään Jumalan apua. Jeesus tuli myös meitä, tämän ajan ihmisiä varten: ”Oi Jeesus tänne maailmaan et tullut itses’ tähden, minua saavuit auttamaan kurjuuden kaiken nähden. Ja raskaan ristin kärsien armahdit minut, syyllisen. Voisinko kyllin kiittää!” (VK 25:5)

Jeesus näki sydämet, jotka kaipasivat pelastusta synnin taakasta. Myös tänään, tässä epävarmassa maailmanajassa, hän näkee sydämet, jotka etsivät merkitystä, toivoa ja lohtua. Hänen kuninkuutensa on ennen kaikkea ihmisten sydänten kuninkuutta. Saat ottaa hänen lupaamansa toivon ja ilon vastaan juuri sellaisena kuin olet, ja hän itse antaa siihen kyvyn: ”Vaan kuinka suuren vieraani ottaisin oikein vastaan, kun sydämeni, lahjani, on multaa ainoastaan? Oi Herra maan ja taivasten, käyt itse luokse syntisten, armosi meille annat.” (VK 25:7)

Joulu saa merkityksensä pääsiäisen tapahtumissa: Kristuksen kärsimisessä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Jumalan Poika on voittanut pahan vallan, ja sen vuoksi meillä yksilöinä, kansakuntana ja koko ihmiskuntana on toivo. Niin kuin adventti tuo valon pimeyteen, Jeesus tuo valon elämään – iankaikkisen ilon ja rauhan. Joka päivä ja hetki saat turvautua Jumalan huolenpitoon ja rakkauteen – kaikki synnit on anteeksiannettu Kristuksen tähden. Iloiten saamme käydä joulun odotukseen ja laulaa: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”

Suvi Keinänen, TK harjoittelija

Vko 47/2023

Mistä onnettomuudet alkoivat maailmassa?

Vastauksen löydät Raamatusta, Jumalan antamasta Sanasta. Kaiken onnettomuuden perimmäinen syy on ylpeys. No, mistä tuo ylpeys tuli täydelliseen maailmaan?

Sen toi tullessaan Saatana, joka oli ennen ylpistymistään Jumalan ylienkeli Lucifer. ”Kuinka oletkaan taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika? Kuinka oletkaan maahan syösty, sinä kansojen valtias! Sinä sanoit sydämessäsi:” Minä nousen taivaaseen, minä korotan istuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle ja istun kokoontumisvuorelle, perimmäiseen pohjolaan. Minä nousen pilvien yläpuolelle, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.” Mutta tuonelaan sinut on syösty, perimmäiseen kuiluun. (Jesajan kirja 14:11-15)

Emme ole voineet välttää kuvien katsomista Ukrainasta, Gazasta tai lähes mistä muusta maailman kolkasta tahansa, missä soditaan,  Aina sotien ja muiden onnettomuuksien takana on joku tai jotkut tahot, jotka haluavat anastaa itselleen valtaa, rikkauksia ja kunniaa. Ja, kun valtaa pitävä on saavuttanut yhden tavoitteensa, hän ylpistyy lisää ja jatkaa, koska ei tyydy siihen, mitä on jo saanut.

Tämä sama ylpeys tuhoaa myös ihmissuhteita, ei vain kansojen välillä vaan perheissä, työpaikoilla ja ystävyyssuhteissa. On ylen vaikea myöntää edes itselle tehneensä jotain väärin, saati sitten sille, jota vastaan on rikkonut. 

Toinen suuri ylpeyden synti on, ettemme voi myöntää Jumalaa kaiken Luojana.

Selitetään maapallolla olevien kasvien, eläimien ja ihmisten tulleen ja kehittyneen miljoonien vuosien aikana. Miten sen voi selittää? Onko helpompaa hukuttaa asioita ylettömän pitkiin ajanjaksoihin kuin myöntää Jumalan luoneen kaiken kunkin lajinsa mukaan? Sinun ja minun ei tarvitse kuin kävellä metsässä ja ihailla upeita eri sammallajikkeita tai mitä tahansa kasvia tai eläintä. Miksi ihminen ei voi vain ottaa  vastaan lahjoja, mitä on saanut? Tuleeko taas ylpeys eteen, mutta miksi ja mitä se hyödyttää?

Paula Etelävirta, eläkkellä oleva diakonissa

Vko 46/2023

Pyykkipäivä 

”Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa” luen tämän sunnuntain tekstistä Johanneksen ilmestyskirjan 22. luvusta. Minulla oli joskus tämä teksti pyykinpesukoneeni yhteydessä hieman vitsinomaisesti, mutta kuitenkin muistuttamassa arjen keskellä Jumalan sanasta ja armosta. 

On hyvä pestä pyykkiä Jumalan kanssa aina välillä: katsoa omia tekojaan, sanomisiaan ja asenteitaan ja pyytää Häneltä anteeksi. Siinä saa puhtaat vaatteet ja uuden mahdollisuuden. Saa aloittaa alusta Jumalan armon avulla. 

Tänä pyhänä on valvomisen sunnuntai. Pyhän tekstit puhuvat siitä, että kristityn tulisi valvoa eli olla valmiina Jeesuksen paluuseen ja tuomioon. Meidän tulisi muistaa, että emme ole täällä ikuisesti. Jeesus voi tulla takaisin tänne koska tahansa. 

Jeesuksen paluuta ei kuitenkaan tarvitse pelätä, vaan kristitty voi luottaa Jumalan rakkauteen ja laupeuteen. Ilmestyskirjan kohta jatkuu ”he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin.” Saamme luottavaisin mielin valvoa ja valmistautua kohtaamaan Jeesuksen. Meille on jo vaatteet pesty, portti avattu ja paikka Taivaan kaupungissa varattuna. Valvomisen sunnuntai on ilon sunnuntai.

Kun sinulla on seuraavan kerran pyykkipäivä, voit rukoilla kanssani: 

”Herra, anna minulle anteeksi.

Kiitos puhtaista vaatteista,

kiitos elämästä,

kiitos armosta.

Kiitos, että saan kohdata sinut ja pääsen Taivaaseen.” 

Mirja Luodes, nuorisotyönohjaaja

Vko 45/2023

Peilin pala ja valo

Marraskuussakin Jumala on minun kanssani, vaikka päivänvalo vähenee ja pimeä lisääntyy. Jumala on minun kanssani ja kaikki minussa on hänen tiedossaan. Sunnuntai tekstissä Jeesus puhuu varpusista, jotka ovat jokapäiväisiä ja harmaita: ” Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä.” Minä olen tässä ja tällaisena Jumalan myötätuntoisen katseen alla. Joudun myöntämään, että välillä Jumala on joutunut kantamaan minua ja auttanut kulkemaan pimeiden päivien läpi. Kanna tänäänkin, pyydän.

Maailmamme on kovin epätäydellinen ja rikkonainen. Tässä elämässä ei voi saavuttaa yksiselitteistä hyvää, vaikka kuinka sitä toivoisi. Silti en halua luopua unelmoimasta paremmasta, jopa paratiisista, vaikka se toteutuisikin vasta tämän elämän päätyttyä. Kristinuskoon on sisäänrakennettuna toiveajattelu, utopia ja visio kerran koittavasta hyvästä. Siihen saakka Hänen aurinkonsa nousee hyville ja pahoille, ja hän antaa sadetta oikeamielisille ja jumalattomille.

Kerran luennolla odotettiin jo kahvitaukoa ja samassa yksi opiskelijoista kysyi opettajalta: ”Voitko kertoa minulle, mikä on elämän tarkoitus pimeässä maailmassa?” Luentosalissa tuli aivan hiljaista. Kysymys ei ollut sellainen, johon voisi vastata minuutissa tai parissa. Opettaja oli hetken hiljaa ja vastasi: ”Kun olin lapsi, leikin kotikaupunkini kaduilla ja kerran löysin maasta rikkinäisen peilin. Keräsin innokkaasti talteen kaikki löytämäni peilin palaset ja yritin liimata peilin palaset yhteen. Osa paloista puuttui eikä peilistä tullut kunnollista. Lopulta heitin peilin palaset pois lukuun ottamatta suurinta palaa. Sen laitoin taskuuni ja leikin sillä valaisten auringonvalolla katujen kiviä ja talojen pimeitä nurkkia. Samassa opettaja otti taskustaan peilin palan ja sanoi: ”Tässä se on. Pidän peilin palaa taskussani muistuttamassa itseäni siitä, että pimeyteen voi tuoda valoa.”

Anna-Maija Lakomaa,  sairaalapappi

Vko 44/2023

Yksin ei tarvitse pärjätä

Ajattelemme usein, että ”Kyllä minä pärjään, en tarvitse kenenkään apua.” Onko tässä ajatuksessa pohjimmiltaan kyse siitä, että jos pyydän apua, olen jollain tavalla huono, en ole hyvä… Esitänkin kysymyksen: Miksi minun tai kenenkään muunkaan pitäisi pärjätä yksin? Onhan porukalla mahdollisuus saada enemmän aikaiseksi. Ja sitä paitsi, yhdessä tekeminen on antoisaa ja opettavaista.

Vapaaehtoistyö antaa mahdollisuuden kuulua joukkoon, toimia yhdessä, vaihtaa ajatuksia, kehittää itseään jne. Seurakunnan vapaaehtoiset kuuluvat Kristuksen yhteiseen seurakuntaan.

”Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.”  Room. 12: 4–8

Seurakunta tarjoaa monenlaisia vapaaehtoistehtäviä. On tehtäviä, joissa toimitaan yhdessä toisten kanssa ja sellaisia, joita hoidetaan yksin. Vapaaehtoinen voi itse valita tehtävänsä sen mukaan, mikä on hänelle luontevinta. Mutta milloinkaan ei tarvitse pärjätä ihan yksin. Vapaaehtoistehtävässä on oikeus seurakunnan työntekijöiden tukeen. Ja tarvittaessa voimme tukeutua myös Isän, Jumalan, apuun.

”Ihmiset ovat syntyneet yhdenvertaisiksi, mutta myös erilaisiksi”. Näin totesi aikanaan filosofi Erich Fromm´kin. Onneksi on näin. Erilaisina toimijoina vapaaehtoiset antavat panoksensa lähimmäistensä hyväksi ja samalla he rakentavat seurakunnasta oman näköistänsä ja sellaista, jossa on tilaa kaikille. Kenenkään ei tarvitse olla yksin, ei auttajan eikä apua tarvitsevan.

Eeva Hietala, vapaaehtoistyön ja viestinnän koordinaattori

Vko 43/2023

Rukouskivet arkeen ja juhlaan 

Joku on suuressa viisaudessaan keksinyt rukouskivet. Eri väriset, pienet, usein lasiset kivet, joilla rukoillaan. Kivet, joiden ansiosta ei aina tarvitse osata sanoja tai oikein edes tietää mitä haluaisi rukoilla. Meillä on useammassakin seurakunnan tilassa lasinen astia vedellä tai ilman tai hiekkaa sisältävä saviastia, jonka ympärillä on useamman eri värisiä rukouskiviä. Jokaisella värillä on oma merkityksensä ja kuka tahansa saa laittaa sopivan värisiä kiviä isompaan astiaan kun haluaa eri asioiden puolesta rukoilla. 

Usein värit on teemoitettu kutakuinkin näin. Vihreä on lapset, kasvu ja toivo. Punainen on ilo ja rakkaus. Sininen esimerkiksi minä, oma jaksaminen ja terveys. Keltainen on arkielämä ja rahahuolet. Musta taas sairaus ja suru. Valkoinen tai kirkas on sitä sanatonta puhetta Jumalalle, kun ei itsekään oikein tiedä miten asian pukisi sanoiksi tai mikään väri ei tunnu oikealta. Jokainen joka kiviä laittaa voi itse sanoa perään aamen. Tai sanoittaa päätöksen vaikka, että “Taivaallinen Isämme, sinä näet ja tiedät kaikki näihin kiviin liittyvät rukouksemme. Jää meitä siunaamaan.” 

Voisiko nämä rukouskivet sijoittaa myös kotiin sopivaan paikkaan, jossa ne olisi samalla sisustuselementti, yhtä kuin rukouksille oma paikkansa? Nuorimmasta talouden vanhimpaan jäseneen ja kylässä käyvään vieraaseen, kaikilla olisi yhtäläinen mahdollisuus lisätä siinä oma rukouksensa. Halutessaan voisi myös kertoa oman aiheensa muille, jolloin muut voisivat vaikka halutessaan liittää aiheen omaan rukoukseensa. Tai esimerkiksi lapsen kanssa voisi keskustella asiasta joka mielessä on. 

 Marjo Virtanen, nuorisotyönohjaaja 

Vko 42/2023

Toisinaan Jumalaa kuvataan sanomalla, että hän on kaiken lohdutuksen Jumala. Täällä ajassa hän toimii erityisesti meidän ihmisten kautta. Me tarvitsemmekin toistemme välittämistä, huolenpitoa, kuuntelemista ja sitä, että meidät otetaan todesta.  Kun välinpitämättömyys valtaa mielen, anna rakkautta.

Rukous

Herra, muukalainen sinä olit maailmassa.
Muukalainen on myös kirkkosi.
Kun sinut torjuttiin, sinä käänsit selkäsi.
Herra, auta nyt meitä.
Kun pelko ahdistaa, anna rohkeutta.
Kun helppo tie kiehtoo, anna lujuutta.                                                                                
Kuule meitä pyhän ristisi tähden.

Jumala, kiitos elämän lahjasta ja toinen toisistamme. Opeta meitä kohtelemaan toinen toisiamme arvostaen ja olemaan heidän tukenaan, joilla elämässä on nyt vaikeaa. Pyydämme  sydämen lämpöä ja voimaa tehdä hyvää ja puhua hyvää.

Huokaamme puoleesi tämän vakavan maailmantilanteen edessä. Sinä näet hädän ja kärsimyksen, sen mitä Israelissa ja kaikkialla sota-alueilla tapahtuu.

Rukoilemme rauhaa. Rauhaa kaikille, jotka elävät sotien, kauhistuttavien konfliktien, väkivallan, vihan ja pelon keskellä.

Auta ja varjele ihmisiä katastrofien ja konfliktien kärsimyksissä eri puolilla maailmaa. Johdata heitä, joilla on valta ja mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkuun.

Auta löytämään tie oikeudenmukaiseen rauhaan. Vahvista yhteyttä kansojen ja valtioiden välillä. Luo myötätuntoa ja anna jokaisen löytää tapa levittää luottamusta, luoda oikeudenmukaisuutta ja tarjota vieraanvaraisuutta.

Kiitos luottamuksesta, että sinä annat paremman tulevaisuuden ja toivon. Kiitos tästä hyvästä maasta, jossa saamme asua. 

Siunaa, hoida ja varjele tätä maata. Rukoilemme kaikkien kansojen, kaiken vallankäytön ja koko tämän kauniin luomakunnan puolesta.

Kuule rukouksemme, Jeesuksen nimessä. Amen. 

Sinikka Laurila, diakonissa

Vko 40/2023

Rakastaa, ei rakastaa, rakastaa

Oletko koskaan ollut rakastunut? Jos olet, niin tiedät miltä tuntuu, kun ajattelee vain toista ihmistä, haluaa vain miellyttää tuota toista. On rakkaudesta sekaisin. Muu maailma katoaa ympäriltä. Mielessä on tuo yksi ja ainoa. Rakastettu. Ja elämä voi alkaa.

Oletko koskaan saanut pakkeja? Jos olet, niin tiedät miltä tuntuu, kun ajattelee vain toista ihmistä, haluaa vain miellyttää tuota toista. On rakkaudesta sekaisin. Muu maailma katoaa ympäriltä. Mielessä on tuo yksi ja ainoa. Rakastettu. Ja elämä on loppu.

Nuoruudessa kokee kaikkein vahvimmin. Rakastut ja saat vastarakkautta, kuljet pilvissä, osaat lentää. Tulet hylätyksi ja elämässä on vain yksi väri, musta. Ehkä nuoruus, suurten kokemusten aika, on parasta uskon syntymiselle. Voin kertoa ainakin omasta kokemuksestani. Olin sarjarakastuja. Olin aina ja hela tiden rakastunut johonkin ihanaan tyttöön. Olin myös auttamattoman ujo ja kömpelö. Toimin siis omenaviinin ja keskikaljan avulla. Sain siis pakkeja vähän usein. Joka kerta hylätyksi tuleminen silti satutti, kuin olisi turpaan saanut.

Nuoruusvuosiin sattui minun suurin rakkaustarina. Sori vaan, Malle. Jumala alkoi herättelemään ja kertomaan rakkaudesta, isosta, pelastavasta rakkaudesta, kuoleman voittavasta ihmerakkaudesta. Synnit sovittavasta rakkaudesta. Rakastuin takaisin ja jotain muuttui.

Edelleen ihmettelen Jumalan marssijärjestystä. Ensin Jumala rakastaa minua. Sitten rakastuneena ja kiitollisena osaan rakastaa takaisin. Tämän jälkeen opettelen ja opin rakastamaan muita ihmisiä. Yksin Jumalan avulla ja voimalla.

Suurin rakkauden osoitus on Jeesuksen kuolema ristillä. Minun edestäni Jumala kuolee, jotta saan vapauden ja ikuisen elämän lahjan. Sama Jeesuksen rakkaus koskee myös sinua. Tänään Jeesus kutsuu: ”Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” Saat olla rakastettu ja rakastaa. Eikä sinun tarvitse olla edes nuori. Työikäiset ja senioritkin ovat Jumalalle rakkaita.

Jeesus kanssasi, ystävä

Heikki Linnavirta, rovasti

Vko 39/2023

Aikamme kaipaa edelleen enkeleitä

Tuleva sunnuntai on Mikkelinpäivä eli ns. enkelien päivä. Enkelitematiikka näyttää elävän vahvana myös meidän aikanamme. Puhe enkeleistä ei ole uutta. Jo 400-luvulta lähtien on syyskuun 29. päivä omistettu Raamatun ylienkeli Mikaelille. Evankelis-luterilaisen kirkon käsikirjan mukaan taistelu, jonka hän kävi pimeyden valtoja vastaan, liittyy pääsiäiseen. Kristus on saavuttanut ratkaisevan voiton pahan valloista, mutta taistelu jatkuu edelleen maailmassa.

Ihminen ei voi olla välttyä näkemästä pahuutta myös meidän aikanamme. Ihminen kuulee ja näkee monenlaista pahuutta ja ilkeyttä. Pahuutta ihminen voi nähdä myös omassa itsessään. Juuri tähän ihminen tarvitsee Kristusta, hänen seurakuntaansa ja ennen kaikkea armahdusta. Istuin keväällä lähijunassa matkalla Helsingistä Espooseen. Junan ovensuussa keskusteli ruotsiksi muutamia iloisia arvioni mukaan lukiolaisten ikäisiä nuoria. Yhtäkkiä koko junanvaunu säpsähti. Eräs nainen alkoi sättimään nuoria siitä, että Suomessa ei saa puhua ruotsia. Hän huusi nuorille, että Suomessa ei eletä enää Ruotsin vallan alla ja täällä pitäisi puhua vain suomea. Tästä muodostui näiden nuorten ja naisen välille äänekäs yhteenotto. Juna pysähtyi Leppävaaran asemalle ja vierestäni nousi keski-ikäinen mies sanoen suureen ääneen: ”Olen virolainen. En viitsinyt alkaa puhumaan viroa tai venäjää.” Koko riidan aloittanut naisen sappi näytti kiehuvan entistä kovemmin.

Aikamme kaipaa kipeästi Kristuksen henkeä, joka tuo rauhan ihmisten ja jopa kansojen välille. Pahuuden vallat jylläävät keskellämme ja ihmiskunta tarvitsee hyvän tahdon lähettiläitä. Kirkollakin on tässä runsaasti työsarkaa ja kirkko ei saa unohtaa sanomaansa parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Puhdistava armo voi muuttaa ihmisen. Jokainen ihminen voisi olla enkeli kohtaamalleen ihmiselle. Kirkkokäsikirja muistuttaa: ”Myöhemmin mikkelinpäivästä on tullut kaikkien enkelien päivä, jolloin tutkistellaan heidän merkitystään ja tehtäviään. Jumalan sanansaattajina enkelit suojelevat ja opastavat ihmistä ja muistuttavat häntä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.” Jumalan yksi tahto on varmasti se, että jokainen ihminen eläisi rauhassa suhteessa toisiinsa ja Jumalaan.

Sampo Luukkonen, Pusulan alueen kappalainen

Vko 38/2028

Hyvät (merimies)taidot

Etenkin merellä sattuneista onnettomuuksista kerrottaessa puhutaan usein hyvän merimiestaidon laiminlyömisestä. Merenkulku on vanha ammatti ja sitä säätelevät luonnollisesti lait ja asetukset. Merenkuluun on myös muodostunut paljon perinteitä ja vuosisatojen – tai oikeammin vuosituhansien – kuluessa syntyneitä toimintamalleja. Nämä jälkimmäiset ovat sitä hyvää merimiestaitoa, joka välittyy sukupolvelta toiselle.

Vesillä liikuttaessa apuna on merikortti, väylämerkinnät, kompassi ja muut navigointivälineet, yhteydenpitovälineet, paikallistuntemus ja se hyvä merimiestaito, joka yhdistää kertyneen kokemuksen käytettävissä oleviin välineisiin ja sen hetken tilanteeseen. Merimiestaitoon kuuluu myös se, että voi luottaa toisen apuun hädän sattuessa..

Hyvä merimiestaito koskee kaikkea vesillä liikkuvaa aluksen koosta riippumatta, soutuveneestä valtamerialukseen. Vesillä kuljettaessa tavoite on selkeä: alus rahteineen ja/tai matkustajineen tulee saada määräsatamaan mahdollisimman turvallisesti. Aina ei mennä mahdollisimman nopeasti, etenkin jos sääolot eivät ole myötäiset. Perille pääsy on tärkeintä.

Kastetoimituksessa luetaan Matteuksen evankeliumiin kirjattu kastekäsky, jossa sanotaan mm. ”opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa”. Vanhemmilta ja kummeilta kysytään haluavatko he huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta yhdessä seurakunnan kanssa. Siinä yhteydessä yleensä hieman avaan, mitä tuo kristillinen kasvatus on.

Kristillinen kasvatus on paitsi puhetta Jumalasta ja Jeesuksesta, niin monenlaisen perheiden perinteiden siirtämistä sukupolvelta toiselle. Lapsen kasvattajat ovat perinteen siirtäjiä, joita tarvitaan, kunnes nuori on valmis kokeilemaan itsenäistä elämää. Kasvattajan rooli muuttuu vuosien kuluessa etäisemmäksi, mutta ei välttämättä katoa ja mukaan saattaa tulla muitakin. Kaikki se mitä kasvatuksessa opetetaan – oli se sitten enemmän tai vähemmän kristillistä – on arkielämässä tarvittavan ”hyvän merimiestaidon” siirtämistä toiselle. Yhdessä opetellen ja määränpää määrittäen karttuu elämänkokemusta, jota voi omia ratkaisuja tehdessään hyödyntää.

Kastekäsky päättyy hienoon lupaukseen: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Jumalan huolenpito on turvanamme koko ajan. Siihen saamme luottaa. ”Tuurilla ne laivatkin seilaa”, sanotaan, mutta se ei ole onneksi koko totuus. Iso määrä tietoa ja taitoa ja ennen kaikkea luottamusta itseensä ja Jumalan varjelukseen mahdollistaa turvallisen perillepääsyn. Vesillä kulkiessa määräsatamaan ja maallisen vaelluksemme päätteeksi Taivaan Isän kotiin.

Jaakko Laasio, merimiespastori

Vko 36/2023

Tahdotko tulla terveeksi? 

 ”Tahdotko tulla terveeksi?” kysyy Jeesus sairaalta mieheltä Betesdan lammikolla. Se on hyvä kysymys.   

Tahdonko minä tulla terveeksi? Kyllä tahdon! Enkä nyt ajattele niinkään varsinaisia sairauksia, fyysisiä tai psyykkisiä. Mutta tahtoisin terveen itsetunnon. Tahtoisin kelvata itselleni, tuntea, että riitän. Tahtoisin olla vertaamatta itseäni muihin. Tahtoisin pystyä rakastamaan itseäni.  

Jeesus paransi sairaan miehen siellä Betesdan lammikolla. Hän teki ihmeen. Voikohan Jeesus parantaa myös minut? Kyllä hän voi. Ei hänen tarvitse edes tehdä ihmettä. Hän vain muistuttaa, että minä itse olen ihme. Jumalan suuri ihme.   

Jumala on luonut minut ja minun elämäni. Minä olen Jumalan kuva, Jumalan suuri ihme. Hän rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen. Saan luottaa siihen, että minä riitän ja kelpaan. Saan rakastaa itseäni. Ja kun rakastan itseäni, pystyn rakastamaan myös muita. Kaikkia ihmisiä. Me olemme kaikki arvokkaita, Jumalan ihmeitä. 

Välillä itsensä rakastaminen on vaikeaa. Miten jaksaisin uskoa ja luottaa? Tuntuu, että pitäisi kovasti pinnistellä ja tehdä työtä. Se tuntuu raskaalta.  

Ehkä ei tarvitsekaan pinnistellä. Ehkä voi vain jättäytyä, heittäytyä luottamukseen. Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Levosta käsin löydän rauhan. Löydän luottamuksen ja rakkauden. Tulen terveeksi. 

Pirkko Järvinen, diakoniapappi

Vko 35/2023

Jokapäiväinen leipämme

”Tänään on sellainen ensimmäinen syksyn kylmä päivä.” sanoi lapseni eräänä aamuna esikouluun lähtöä tehdessään. Totta, kesän lämpimät päivät ovat takana ja syksyn voi tuntea ja haistaa ulkona. Minulle syksy on aina ollut mieluisin vuodenaika, syksyn mukana tule arki. Arki tuo rutiinit ja seesteisyyden. – Toki pikkulapsiperheessä arjessa on myös paljon haasteita. Ainakin haasteita on paljon enemmän kuin oli ennen lapsia. Kuivuneen iltapuuron pesemisestä irti keittiön tuolista tai vääntämisestä siitä tarvitseeko syksyn kylmetessä laittaa pitkät housut jalkaan, koostuu lapsiperheen arki. Kuitenkin lapset tuovat myös paljon iloa ja sisältöä elämään ja siitä olen Luojalleni kiitollinen. Miksi en siis olisi kiitollinen myös siitä, että saan jynssätä sitä puuroa joka ilta irti keittiön huonekaluista, kun se joka tapauksessa tulee kaupanpäällisinä lasten mukana? 

Seuraavan kerran kun toimitat jotain arkista, josta et niin nauti kuten vaikkapa lehtien haravointia – pysähdy miettimään minkä sinulle siunatun hyvän kylkiäisenä se on tullut – ja muista: arki on pyhää. Jokapäiväinen leipämme koostuu siitä. 

Teemu Kuivalainen, nuorisotyönohjaaja

Vko 34/2023

Jeesus, parantajamme

Rukous kirkkovuosikalenterista:

Jumala, rakas Isämme.

Tajuntaamme tunkeutuu joka puolelta erilaisia sanomia.
Harvat kuitenkin uskaltavat puhua tuskastaan,
moni uskoo, ettei kukaan jaksa kuunnella.
Isä, lähekkäin ahtautuneinakin etäännymme toisistamme.
Yhä enemmän on meitä, jotka emme jaksa.
Lähetä Pyhä Henkesi ja parantava sanasi,
luo avoimuutta ja uskallusta, avaa suut, herkistä korvat.

Jeesus, parantajamme. Ajatukset ryöppyävät moneen suuntaan, mitä kaikkea tästä haluaisin sanoa, mitkä kaikki tuskat ja kivut tuoda näkyviin. Sanon sen, missä sisin on: Diakoniatyössä, vierellä kulkemisessa, niin henkisten kuin välillä myös fyysistenkin taakkojen kantamisessa. Diakoniatyössä kohdataan aika ajoin ihmisiä, jotka uskaltavat puhua, suorastaan huutaa oman sisikuntansa kuuluviin. Moni asia solmussa, itse aiheutettua kaaosta tai vaan virran mukana soljumista. Voimavarat vähissä, keinot vähissä. Paljon kohtaamme myös heitä, maan hiljaisia, jotka sanovat: ”ei minulla ole mitään hätää, kaikki on hyvin” vaikka silmin näkee kodin puutteellisuuden, ruokapöydän pinnan – ei ole ruokaa, tai ei ole ketään, joka edes kuuntelisi.

Parantaja, Jeesus katso sisimpääni. Pyydän, korjaa minussa se, mikä on tarpeellista korjata. Jätä se, minkä kanssa pystyn kulkemaan. Poista se, mikä ei ole minulle tarpeellista.

Avaa maan hiljaisten suut, huutavien korvat kuulemaan. Lähennä meitä kohtaamaan toisemme.

Noora Tuominen, diakonissa Pusulan alueseurakunta

Vko 33/2023

Tule sellaisena kuin olet

Uuden kerhokauden käynnistyessä mieleeni palaa oma polkuni seurakunnassa. Kasteessa minut otettiin seurakuntani jäseneksi ja neljävuotiaana minusta tuli päiväkerholainen. En varmastikaan ollut se helpoin ja kiltein lapsi ryhmässä, mutta siitä huolimatta minut otettiin vastaan ilolla sekä lämmöllä. Päiväkerhon aikuiset olivat turvallisia ja minulle tarjoutui paikka harjoitella sekä oppia, miten kaikki olemme samanlaisia, mutta kuitenkin erilaisia. Uskon myös, että vanhempani jättivät minut seurakunnan päiväkerhoon turvallisin mielin.

Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin minulle tarjoutui mahdollisuus työskennellä seurakunnan varhaiskasvatuksessa. Työ on ollut antoisaa ja arvokasta. Olen saanut kulkea monien lapsiperheiden rinnalla, nähnyt heidän lapsien kasvavan ja lähtevän kouluun. Rippikoulussa olen kohdannut samoja lapsia, joista on kasvanut nuoria, miltei aikuisia. Polkumme kohtasivat jälleen ja kuljimme kappaleen matkaa yhteistä polkua.

Voimme omilla valinnoillamme vaikuttaa siihen, millaiseksi oma polku muodostuu seurakunnassa. Kuljenko elämän polullani seurakuntaa kohti vai siitä poispäin. Jokainen meistä kaipaa ja tarvitsee paikan, johon voi kuulua juuri sellaisena kuin on.

Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä. (Mark. 10:13–16) Lasten asema oli Jeesuksen aikaan hyvin erilainen ja kuitenkin Jeesus halusi omalla esimerkillään sekä toiminnallaan huomioida kaikki lapset, ei vain ne kiltteinä pidetyt. 

Taina Mamia, varhaiskasvatuksen ohjaaja

Vko 31/2023

Rippikoulupapin rukous  

Hei pyhä Jumala, terveiset rippikoulukesästä. 

Voin nähdä hymysi, kun olit mukana nuorten ylittäessä itsejään riparin aikana. Tai kun oikeassa paikassa rohkaisu sai nuoren säteilemään. Kiitos kun olit tukemassa vaikeissa hetkissä, kun kaikki tuntui menevän aivan väärään suuntaan. 

Herra, tämä on ihmeellistä työtä, mitä saan tehdä. Sinä kokoat eritaustaiset, eri tavoin lahjakkaat ja erilaiset ihmiset yhteen. Ja miten hyviä juttuja siinä syntyy. Ehkä joskus on ensin mentävä rämeikköjen läpi, jotta ilo tulee todella esille. Ja vaikken minä lopulta näkisi, miten rippikoulussa vietetty aika vaikuttaa nuoriin, sinä olet sen aikanaan todistamassa. 

Sinä osaat näyttää aina uutta ja tuoda uusia näkökulmia elämään meille ohjaajillekin. Minua on puhutellut tänä kesänä sinun suuruutesi. Et ole vain yksi laatta Heponiemen kappelin lattiassa, vaan kaikki lattian laatat puhuvat monista ominaisuuksistasi ja ulottuvuuksistasi. Enkä pysty niitä kaikkia kerralla näkemään.  

Minkä asian niistä sitten kertoisin? Että puhuisin oikein ja rakkautesi kohtaisi. Murtaisi kahleita ja valheita. Jotta sinut voisi tuntea lähellä ja olla varma, että sinä kyllä olet, vaikkeivat silmämme sitä pystyisi näkemään. Että voisi luottaa sinulla olevan kaikki asiat ja tunteet tiedossasi ja ohjat käsissäsi maailman myrskyjen keskellä. Pyydän, anna minulle ja meille ohjaajille sanasi. Tee niistä jälkiä sinun seuraasi.  

Jos jäljet olisivatkin kateissa, pidä silti meidän nuoristamme kiinni ja kulje heidän matkassaan. Anna toivo ja varmuus, että he ovat rakkautesi arvoisia. Aina. Aamen. 

Heini Nikander, rippikoulutyön pappi 

Vko 30/2023

Sanoillamme on merkitystä!

Me kaikki olemme varmasti ollut joskus tilanteessa, jossa vihaisena sanomme, mitä sylki suuhun tuo. Emme pysähdy siinä hetkessä ajattelemaan sanojamme sen enempää, mutta jälkeenpäin alamme katumaan. Kadumme ilkeitä sanojamme ja meistä tuntuu pahalta aiheuttama kipumme. Oloa helpottaa, kun pyytää anteeksiantoa siltä, jota olemme satuttaneet. Pyydämme armoa toisiltamme ja Jumalalta. Me emme ole täydellisiä ja me aiheutamme pahaa oloa toisillemme, joskus tahattomasti ja joskus jopa tarkoituksella.  

Pysähdy hetkeksi miettimään sanojen merkitystä. Lausumamme sanat voivat tuoda kuulijalle hyvää tai huonoa. “Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” (matt:12) Jos sydämesi olisi aina täynnä vain onnellisuutta ja hyvyyttä, niin ehkä emme satuttaisi sanoillamme. Mutta jokaisen sydämessä on muutakin. On myös ikäviä tunteita ja ajatuksia, vihaa ja kateutta. Myös nämä negatiiviset tunteet ja ajatukset kuuluvat meidän ihmisten elämään. 

Jokaisen meistä sydämeen mahtuu myös onnellisuutta ja iloa ja juuri tähän meidän pitäisi keskittyä. Voisimme kaikki pyrkiä jakamaan sanoillamme hyvää pahan sijasta. Tiedämme, miten hyvältä tuntuu, kun pääsemme antamaan positiivista palautetta tai saamme sitä. Meidän olisi siis syytä kehua toisiamme ja itseämme useammin ja levittää sitä hyvyyttä, mikä meidän sydämessämme on. 

Maisa Hietanen, kesäteologi 

Vko 29/2023

Avarampaa sisustusta

Lamppu syttyy ja valaisee kodin pimeimmän nurkan. Mitä sieltä löytyy?

Kysymys on itselleni ajankohtainen: Pieni, kahden aikuisen ja kahden alle kouluikäisen lapsen, perheemme muuttaa tiistaina uuteen kotiin. Pyhitämme nämä edeltävät päivät pakkaamiselle - tarpeettomasta luopumiselle ja tarvittavan säilömiselle uuteen kotiin.

Luopuminen ei ole helppoa. Kerrostalomme kellarivaraston kanahäkissä on vielä pari muuttolaatikkoa miltei kuuden vuoden takaisesta, edellisestä, muutosta. Kävin taannoin varastossa ja löysin tavaroita, joista monet herättivät muistoja. Oli tarpeellista tavaraa, mutta osan kohdalla ajattelin, että nämä voisin jo heittää pois. Nyt on se aika.

Valo joka kellariini kajastaa paljastaa laatikoihin kätketyt muistot, niin ilot kuin surut, sekä sen rojun, mitä en enää tarvitse. Luopuminen tekee kipeää, huolimatta tiedosta, että raivaaminen tekee tilaa uudelle, toivottavasti jollekin oleellisemmalle ja keventää muuttokuormaa.

Tänä sunnuntaina vietetään Kirkastussunnuntaita. Päivän evankeliumitekstissä Jeesus kirkastetaan: Jeesuksen opetuslapset saavat omin silmin nähdä opettajansa jumalallisen suuruuden ja kuulla Jumalan äänen vakuuttavan: "Tämä on minun rakas poikani, kuulkaa häntä."

Opetuslasten elämä järkkyy. Vanhat käsitykset murtuvat uuden tieltä, kun Jumalan todellisuus saavuttaa heidät. Opetuslapset antautuvat Jumalan puhuttelulle. Siinä heille paljastuu heidän oma pienuutensa ja Jumalan tahto. Vaikka siinä hetkessä opetuslasten on hyvä olla, voi Jumalan tahtoon taipuminen tehdä myös kipeää.

Oman mielen sopukat, sen pimeimmät nurkat, voivat vaatia suursiivousta ja uudelleen järjestelyä, niin opetuslapsilla kuin itse kullakin. Kuitenkin oleellista on, että Jumalalla on meille jokaiselle tuiki tarpeellinen tuparilahja. Lahjalle on vain ensin raivattava tilaa. Jumalan lahja on hänen armonsa. Juuri armolla Jumala haluaa vuorata meidät, myös sielujen ja mielien pimeimmät kolkat.

Virren 532 kuudes säkeistö puhuttelee minua. Siinä jopa vaivaannuttavasti, pyydetään, että Jumala, tuo suuri sisustusmestari, puhuttelisi meitä niin ravistuttavasti, että oikein sydämeen sattuu:

"Oi Herramme, myös sanan valkeuden
nyt sattua suo sydämeemme,
niin että vain armosi täyttäisi sen
ja tahtosi kaikessa teemme."

Tomi Väisänen, nuorisotyönohjaaja

Vko 28/2023

Kaikki alkaa kohtaamisesta

Kun kävelee vilkasta katua pitkin, vastaan tulee ihmisiä ja nopeimmat rientävät ohitsesi selän takaa kohti omaa määränpäätä. Kävellessä saatat katsoa vastaantulijoita silmiin ja saada hetkellisiä katsekontakteja tai toisinaan vältät viimeiseen asti kohtaamisen syntymistä. Hetket ovat nopeasti ohimeneviä. Päädyt suureen puistoon, jossa päätät istahtaa hetkeksi tarkastelemaan ympäristöä. 

Katsellessasi ympärille huomaat leikkiviä lapsia ja vanhempia keskustelemassa keskenään. Vähän kauempana näet jäätelökioskin, jossa myyjä hymyilee ystävällisesti asiakkailleen ja vaihtaa lyhyesti heidän kanssaan kuulumisia. Toisella puolella puistoa huomaat penkillä surullisen henkilön, jonka huolia on kuuntelemassa luultavasti hänen ystävänsä. 

Jokainen meistä tarvitsee ihmisten välisiä kohtaamisia. Niitä hetkiä, joissa sinua arvostetaan sellaisena kuin olet. Aitoa toisen läsnäoloa, jossa on helppo hengittää. Kohtaamisia, jotka ovat ainutlaatuisia ja merkityksellisiä. Hetki, jossa riittää vain hiljaisuus, katse, kosketus tai sana. Kohtaamisten kautta osoitat välittämistä toista ihmistä kohtaan. Välittäminen voi heijastua esimerkiksi huolenpitona, tukemisena, antamisena tai lohduttamisena. 

Jumala on antanut ihmisille kymmenen käskyä, jotta jokainen pystyisi elämään onnellista, turvallista ja hyvää elämää. Jokaisen meistä täytyy suojella elämää ja huolehtia myös lähimmäisistämme. Kohtaamiset voivat olla ainutlaatuisia hetkiä, kun voit osoittaa lähimmäisille rakkauden ja välittämisen tunnetta. Kohtaamisia, joista kaikki hyvä voi saada alkunsa. 

Aleksi Nurmilaakso, luokanopettajaopiskelija, kesätyöntekijä​​​​

Vko 27/2023

Armahtakaa

Armo ja armahtaminen ovat Raamatun keskeisimpiä teemoja. Armo on erittäin tärkeä asia suhteessamme Jumalaan, sillä pelastumme yksin armosta, uskon kautta. Aivan kuten lapsi yrittää ottaa oppia vanhemmiltaan ja jäljitellä näiden käytöstä, tulee myös meidän jäljitellä taivaallisen Isämme käytöstä ja ottaa oppia häneltä. Jumala on armahtanut meidät ja odottaa, että me samoin armahdamme muita, laitamme osaksemme tulleen armon kiertoon.
 
Kun joku ihminen kohtelee meitä tavalla tai toisella huonosti, koemme loukkaantumista. Pahimmassa tapauksessa voimme jäädä kantamaan kaunaa ja katkeroitua, jopa hautoa kostoa. Jeesus kehottaa meitä kuitenkin armahtamaan, jotta meidätkin armahdettaisiin.

Anteeksiantaminen ja toisen ihmisen armahtaminen kannattaa meidän itsemmekin takia. On erittäin kuluttavaa olla katkera ja kantaa kaunaa jatkuvasti. Katkeruus sitoo meidät itseämme kohtaan tehtyihin rikkomuksiin ja meitä loukanneisiin ihmisiin. Tässä yhteydessä armahtaminen tarkoittaa sitä, että päästämme irti siitä asiasta ja henkilöstä, joka meitä on loukannut. Kun päästämme toisen ihmisen vapaaksi, vapaudumme itsekin.

Jeesus kehottaa meitä rakastamaan vihamiehiämme, olemaan armollinen ja olemaan tuomitsematta. Jos armahdamme muita ihmisiä, hekin helpommin armahtavat meitä. ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita.” (Luuk. 6:36-37) Olemme saaneet ottaa Jumalalta vastaan armahduksen. On aivan luonnollista, että vastaamme tähän hyvään tekoon hyvällä ja itse toimimme samoin muiden ihmisten suhteen.

Marika Torp, kesäteologi
Lohjan seurakunta

Vko 26/2023

Armahduksen arkityökaluja etsimässä 

Tämän pyhän aiheena on armahdus. Meitä opetetaan kristittyinä olemaan tuomitsematta läheisiämme ja jättämään tuomitseminen yksin Jumalalle. Jokainen meistä on syntinen, eikä meillä siksi ole varaa arvostella toisten tekemisiä. Meidän tulisi rukouksen sanoin ”antaa anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”. 

Mutta mitä tehdä silloin, kun toiset rikkovat minua vastaan? Meille opetetaan liian vähän ihmissuhdetaitoja, joilla kristinuskonkin mukaista hyvää ja oikeudenmukaisuutta voisi edistää käytännön elämässä. Tiedämme kyllä, mitä pitäisi tehdä, mutta siitä ei ole hyötyä, jos emme koskaan pohdi yhdessä, että miten se tapahtuu.  

Seuraava harjoitus on yksi ehdotus alkuun. Pysähdy hetkeksi pohtimaan seuraavaa:  

1) Mieti, kuka on loukannut sinua viime aikoina. Mitä haluaisit sanoa tälle ihmiselle?  

2) Mieti, ketä olet itse loukannut viime aikoina. Mitä haluaisit hänelle puolestaan sanoa?  

3) Voisiko kummassakaan tilanteessa syntyä rakentavaa keskustelua, jos sanoisit sen, mitä juuri äsken mietit? Voisitko kokeilla? Kirjoita kirje, soita puhelu tai pyydä toista istumaan kanssasi alas juttelemaan.  

Merkityksellinen, toista kunnioittava ja rehellinen keskustelu on tie aidon anteeksiannon rakentamiseen. Sen opettelu ja toteuttaminen on haastavaa. On vaikeaa pysähtyä omien aitojen tunteiden ja kokemusten äärelle. Vielä vaikeampaa on kuunnella, mitä toisella on sanottavana ja hyväksyä myös tämän puoli tarinasta. Kohtaaminen ja ymmärrys vaatii kaikkien osapuolten sitoutumista, panostusta ja peiliin katsomista. Prosessi on usein turhauttavan hidas, mutta toisaalta - eikö taivasten valtakuntaan tie kuuluisasti kulkenutkin kapean neulansilmän läpi? 

Haastan jokaisen pohtimaan tällä viikolla anteeksiantoa ja anteeksipyyntöä konkreettisina keskusteluina ja tekoina. Mitä sinä voisit tehdä niiden edistämiseksi juuri nyt?  

Taru Jäntti, kesäteologi 

Vko 24/2023

Kutsuttu 

Kutsu ilahduttaa. Kutsuja tahtoo minut juhliinsa. Olen hänelle tärkeä.  

Jeesus esitti monelle kutsun. Ensimmäiset hänen opetuslapsensa Jeesus kutsui omaan kotiinsa. Nekin, jotka Jeesus lähetti kaikkien kansojen pariin, hän kutsui ensiksi olemaan kanssaan. Hän kutsui heitä seuraamaan itseään. He olivat aivan tavallisia ihmisiä. Pietari oli esimerkiksi kalastaja, jonka ei kerrota Raamatussa saaneen kertaakaan kalaa ilman Jeesuksen opastusta. 

Jeesus ei kutsunut ensisijaisesti rikkaita, vaikutusvaltaisia, terveitä, eikä pyhimyksiä. Häntä pilkattiin jopa syntisten ystäväksi. Lapset, sairaat ja julkisyntiset olivat erityisen tervetulleita hänen luokseen. Joidenkin luokse hän meni itse ja jopa kutsui itsensä vieraaksi heidän kotiinsa. Tullimiesten esimies Sakkeus sai vastaan tällaisen kutsun. Häntä pidettiin kansan keskuudessa maanpetturina, joka keräsi rahaa miehittäjävaltio Roomalle. Lisäksi hän peri liian korkeita maksuja, joista hän kavalsi itselleen. Jeesusta paheksuttiin siitä, että hän meni Sakkeuksen vieraaksi. Kutsu muutti kuitenkin Sakkeuksen elämän.  

Monet eivät tienneet, mitä ajatella Jeesuksesta. Toiset olivat vakuuttuneita, että hän olisi pelastaja, jota he olivat odottaneet. Toisten mielestä hän oli kansan villitsijä ja Jumalan pilkkaaja, joka tuli kivittää. 

Jeesus kutsuu ihmisiä ennen kaikkea luokseen (Matt. 11:28–29): ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” Jeesus sanoi myös (Joh. 6:35): "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”  

Kutsuttu miettii, kuinka tärkeä kutsu on hänen muihin menoihinsa nähden. Vain vastaamalla kutsuun tulla Jeesuksen luokse voi selvittää, millainen Jeesus on ja voiko häneen luottaa. Onko hän todella se, joka sammuttaa sisimpäni kaipauksen? 

Markus Nikander, kesäteologi

Vko 23/2023

Uuteen elämään

Tulevan sunnuntain teemana ovat katoamattomat taivaalliset aarteet ja katoavat maalliset rikkaudet. Elämme kirkkovuodessa helluntain jälkeistä aikaa, johon liittyy Pyhän Hengen synnyttämä uusi elämä. Luontommekin on herännyt uuteen elämään ja tarjoilee rikkauksiaan kaikille aisteillemme. Tämä vuodenaika on erilaisten juhlien aikaa ja juhlatunnelmaan on helppo virittäytyä lintujen laulun säestämänä. Kesän riemukkuus voi korostaa myös heidän onnettomuuttaan, joiden sielu ei syystä tai toisesta soi sinfoniaa duurissa. 

Koulusta valmistuneista on tapana muistaa niitä, joilla riittää älliä, ja joilla tuntuvat olevan kaikki menestyksen avaimet käsissään. Onneksi myös toisenlaisista tarinoista saa kuulla ja lukea. Ne kertovat, että keskiverto tai heikompikin suoritus riittää. Heistä, jotka eivät valmistu mistään koulusta, puhutaan tuskin ollenkaan.

Luontomme kukoistus kestää vain hetkisen, mikä muistuttaa myös oman maallisen elämämme väliaikaisuudesta. Oman kuolevaisuutemme kohtaaminen on vaikeaa ja panemme turvamme maallisiin asioihin. Yksi kerryttää omaisuutta, toinen päihdyttää itseään ja kolmas muokkaa itselleen täydellistä vartaloa, ja niin edelleen. Jeesus kuitenkin kehotti karttamaan kaikenlaista ahneutta. Ei hän kieltänyt elämästä nauttimista, kyllähän hän itsekin esimerkiksi nautti hyvästä ruoasta ja juomasta ystäviensä kanssa. Hän varoitti, että jos keräämme rikkautta itsellemme, mutta meillä ei ole aarretta Jumalan luona, meiltä viedään sielua myöten kaikki. 

Kristityn tärkein tehtävä maan päällä on rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä. Omin voimin emme tähän kykene, vaan tarvitsemme avuksemme Pyhää Henkeä. Pyhä Henki on Rakkauden Henki. Paavalin sanoin profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa ja tieto käy turhaksi. Vain rakkaus on ikuista. Jumalalle meidän ei tarvitse suorittaa. Hän rakastaa meitä ehdoitta. Hän antaa kullekin meille päiviemme mukaisesti voimaa kulkea Hänen tahtonsa tietä. Sen varaan on hyvä laskea.

Veera Havukainen, kesäteologi

Vko 22/2023

Kesän alkua

3. kesäkuuta vietetään monissa kodeissa ja kouluissa valmistujaisia ja päättäjäisjuhlia. Kouluvuosi on takana päin. Joillakin päättyy oppivelvollisuus ja moni valmistuu tänään. Jokin ajanjakso elämästä päättyy ja toinen alkaa. Monelle tämä on kesän alkamisen hetki. Loman alku häämöttää lähellä. Joillakin on ollut takana raskas työ- tai kouluvuosi ja kesäloman tarpeen tuntee. Millä mielin katselet kulunutta talvea ja kevättä?  

Ehkä kesän alku näyttäytyykin sinulle vain pitkänä jatkumona. Huomaat luonnosta uuden kauden alkamisen, mutta omassa elämässäsi sama uuvuttava taival jatkuu. Haluan kertoa, et ole yksin. Kristus on kanssasi. Hän on kulkenut edelläsi, Hän kulkee kanssasi ja sulkee ovet takanasi. Matkasi ei valu hukkaan. Matkasi ei ole unohdettu. Jumalalla on kaikki valta kääntää matkasi suuntaa. Hänellä on myös kaikki mahdollisuudet luoda uuvuttavasta taipaleestasi jotain ihmeellistä, elävää, uutta ja kaunista. 

Katso: minä luon uutta. 
Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? 
Minä teen tien autiomaahan 
ja joet kuivuuden keskelle. 

(Jes. 43:19) 

Välillä voimme huomata vasta kuljettuamme eteenpäin, mitä eilinen merkitsi. Sekin eilinen, joka kietoutui osaksi sitä uuvuttavaa taivalta, joka huusi merkityksettömyyttään. Merkityksettömältäkin vaikuttava ja tuntuva saa merkityksensä Kristuksessa. Hän on tie, totuus ja elämä. Jotakin niin käsittämätöntä ja samalla niin merkityksellistä, että lopulta kaikki saa merkityksen Hänessä. Myös meidän elämämme taival, jokainen päivä ja hetki.  

Tänäänkin elämäsi taival on Jumalan kädessä. Iloitsetpa valmistumisesta ja loman alusta tai koet toivottomuutta uupumiseen asti. Toivon, että tänään saisit katsella kesää ja valoa kohti. Aistisit pientä huolettomuuden virettä kesätuulen mukana ja luonnon vehreys saisi muistuttaa sinua ikuisen elämän voitosta.  

Rukoilen kesääsi toivon heräämistä, lepoa ja rauhaa sekä Jumalan rakkauden läsnäoloa. Jokaiselle koulunsa päättävälle ja valmistuneelle lämpimät onnittelut!

Aurinkoisia päiviä ja rentoutumisen hetkiä kesääsi toivottaa 
Emmi Tallgren-Peräkylä, diakoniatyön opiskelija

Vko 21/2023

Helluntai – uusin silmin

Toimittaja kävi ranskalaisessa vankilassa. Vangit olivat juuri ulkoilemassa ja kävelivät pareittain vankilan sisäpihassa. ”Heidän keskuudessaan on oikein lahjakkaita ihmisiä”, sanoi vanginvartija. ”Esimerkiksi tuo lyhytkasvuinen tuolla maalaa uskomattoman hienoja tauluja.”

Vartijakopissa vartija näytti toimittajalle yhden taulun, jonka juuri tuo vanki oli maalannut. Taulu esitti helluntain ihmettä. Kaksitoista miestä katsoi taulussa ylöspäin laajennetuin silmin ihmeissään, melkeinpä järkyttyneinä. Tukka heillä oli pystyssä ja kasvot ihmeellisessä valossa. Maalari oli käyttänyt todella kauniita värejä.

Oikeastaan tarkoituksena oli ollut ripustaa taulu vankilakirkon seinälle, mutta tähän ei oltu saatu lupaa. Vanki oli kuulemma maalannut tähän tauluun koko vankilan vaarallisimpien vankien kasvot. Toimittaja halusi puhua taiteilijavangin kanssa ja siihen löytyi myöhemmin tilaisuus. ”Teidän kuvanne on todella vaikuttava, mutta miksi maalasitte vain vankien kasvot tuohon kuvaan? Eihän opetuslapset olleet rikollisia,” sanoi toimittaja.

Tämä osui ja upposi. Muutaman kerran nielaistuaan vanki kertoi: ”Mutta helluntai muutti kaiken. Minusta tavalliset ihmiset eivät tarvitse niinkään sellaista helluntain ihmettä. Mutta me täällä, jotka olemme mokanneet pahasti ja joiden itsetunto on ihan nollassa, meille helluntai antaa toivoa, että kaikki voisi sittenkin vielä muuttua paremmaksi.”

Toimittaja ei vielä tyytynyt tähän vastaukseen, vaan jatkoi: ”Mutta miksi tässä taulussa on vain kaikkein vaarallisimpien vankien kasvot?”

Vastaukseksi hän sai: ”Pienempiä rikollisia muuttaa joskus jopa vankila-aika itsessään, kun he saavat rauhassa miettiä omaa elämäänsä. Mutta suurimpien rikollisten kohdalla monesti ainoa toivo on itse Jumala ja helluntain ihme. Ja sitten taiteilijavanki osoitti taulussa yhden miehen kasvoja. Vasta nyt toimittaja havaitsi, että tämä oli maalannut itsensäkin tähän tauluun. Jumalan valtava voima oli siis tarttunut tämän miehen elämään ja muuttanut sitä täysin.

Kun mietin tätä kertomusta, harmittaa tuon vangin puolesta, ettei hänen tauluaan saanut ripustaa vankilakirkon seinälle. Se olisi ollut nimittäin paras saarna siitä, että Jumala voi avata kenen tahansa sisäiset lukot. Ja että hänen eteensä saa tulla kuka vaan. Helluntain ihme on mahdollista meille kaikille. Helluntai, Pyhän Hengen valtava voima, tarttukoon meidänkin elämäämme, niin voimme katsoa sitä uusin silmin.

Rukoilemme lopuksi helluntain rukouksen sanoin: ”Tule, Pyhä Henki. Muuta pelko toivoksi, epäusko ja epäluulo luottamukseksi, heikkous voimaksi. Tule sinnekin, missä pahuuden vallat vaikuttavat. Tule ja siunaa helluntaimme, tee siitä ilon ja rakkauden juhla.”

Horst Gripentrog, varhaisnuorisotyön pappi

Vko 20/2023

Pyhän Hengen johdatus

Viime torstaina oli helatorstai, Jeesuksen taivaaseen astumisen päivä. Jeesus lupasi ennen taivaaseen astumistaan Pyhän Hengen opetuslapsilleen. Alkoi Hengen odottamisen aika. Hän sanoi, että Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää. (Ap.t.1:5) Pyhä henki luo yhteyden taivaaseen astuneen Jeesuksen ja seurakunnan välille. Pyhä Henki karkottaa pelon ja tekee kristityt osallisiksi Kristuksesta ja pelastuksesta. 

Pyhänä Henkenä Jumala tuntee jokaisen ihmisen ja voi vaikuttaa jokaisen elämään. Hän on keskellämme ja näkee kunkin tekemiset, ajatukset ja puheet. Pyhä Henki myös synnyttää uskon Jumalaan. Uskon syntymiseen ei riitä pelkkä tiedon omaksuminen tai oma tahto, jos Pyhä Henki ei ole läsnä. 

Pyhän Hengen vaikutusta on myöskin kutsumus johonkin tehtävään tai toimimaan tietyllä tavalla. Joissakin tehtävissä ei vaadita mitään ennakko osaamista. Osaamiseen saa ohjausta, esim. seurakuntamme vapaaehtoistyöhön. Kun koet, että sinua kutsutaan, vastaathan kutsuun. 

Omassa elämässäni olen usein huomannut Pyhän Hengen läsnäolon ja Hän on johdattanut minua eteenpäin. 

Totuuden Henki, johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä, tietomme siunaa. 

Kaikessa näytä käsiala Luojan, mahtavan, viisaan, kaiken hyvän suojan. Kristuksen luokse, rakkauden tuojan, johdata meidät. (Virsi484)

Pirjo Kuntsi, diakonissa

Vko 18/2023

Huomisella sunnuntailla on latinankielinen nimi Cantate, laulakaa. Olen ollut pian kahdeksan vuotta mukana Lohjan kirkkokuorossa. Melko arkana menin ensimmäisiin harjoituksiin. Yllättävän tuoreesti muistin silloin kansakoulun toisen luokan todistuksen laulunumeron, 6. Sen ansaitsin laululla ´Tiedän paikan armahan´opettajan säestäessä urkuharmonilla. Nuorena lauloin muutaman vuoden Iktys-kuorossa. Jossain vaiheessa kuoro paisui johtajan mielestä liikaa. Järjestettiin laulukoe, ja karsittiin pois heikoimmat laulajat. Olin yksi pudotetuista.

Näistä kolautuksista huolimatta uskaltauduin myöhemmällä iällä kuoroon. Merikannon sanat ”laulajaks Luoja mun loi” eivät taida päteä kohdallani. Olen kuitenkin aidosti iloinen kuorosta. Viikottaiset harjoitukset piristävät, voimistavat ja opettavat. Kuoron johtajan ja kuorolaisten iloiset kasvot saavat hyvälle tuulelle jo ennen äänen avausta. Tuntuu hienolta olla osa suurempaa ja moniäänistä kokonaisuutta.

Laulamisella on monia myönteisiä vaikutuksia. Laulaminen alentaa stressiä. Laulaessa onnellisuushormonit aktivoituvat. Koska laulaminen edellyttää keskittymistä, ajatusten harhailu mahdollisissa murheissa on tauolla. Lapsia on nukutettu lauluin. Muistisairas voi löytää kadoksissa olleet sanat kuullessaan tutun laulun. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja uskoa.

Hengellisillä lauluilla ja virsillä ylistetään Jumalaa. Niillä haetaan tai luodaan lohdutusta. Kirkkovuoden juhla-aikojen laulut virittävät juhlaan ja sen sanomaan. Laulaen liitymme kristikunnan historiaan ja maailmanlaajuiseen kirkkoon. Samojakin lauluja lauletaan eri puolilla maailmaa. Toki olemme erilaisia. Kaikkien ei tarvitse laulaa.

Taivaan kansalaisena maailmassa on huomisen aihe. Monissa hengellisissä lauluissa ja virsissä on yhdistetty nuo molemmat kansalaisuudet. Omassa mielessäni on näinä päivinä soinut Jaakko Löytyn säveltämä virsi (924) ja sen kertosäe: ”Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa; olen kahden maan kansalainen.”

Eila Jantunen, kirjoittaja laulaa kirkkokuorossa

Vko 17/2023

Epäilenkö vai luotanko?

Pääsiäisen jälkeen opetuslapset lähtivät kalastamaan ja Jeesus ilmestyi rannalle. Hän oli kiinnostunut opetuslasten arjen askareista. Jeesuksen neuvosta opetuslasten kalansaalis oli jättimäisen suuri ihme, mikä vakuutti heidät Jeesuksen ylösnousemuksesta ja toivosta.
Tuo Raamatunkohta pohdituttaa:
Millainen kalansaalis minulle riittää?
Mikä epäilykseni pois niittää?
Elämässä mietityttää sanonta, olenko oman onneni seppä. Onko hallintani harhaa ja pelkoni turhaa?
Matkallamme täällä maan päällä joudumme erilaisten valintojen eteen, missä punnitaan, kuuntelemmeko sydämemme ääntä. Luotanko, että armo minullekin riittää? Haluanko siitä Jeesusta kiittää?
Juha Tapio rohkaisee meitä laulun sanoillaan: ”Kuulkaa hiljaiset maan ylöspäin me saamme katseet kohottaa. Kuulkaa langenneet maan. Teitä vastaan Hän ei nosta sormeaan.”

Leena Syvälahti, diakoni

Vko 16/2023

Elämänsä kertomuksen päähenkilö

Löytyyköhän omasta elämästä sen verran draaman kaarta tai yleistä kiinnostavuutta, että siitä syntyisi myyvä kirja tai elokuva? Jotkut vastaavat tähän myöntävästi ja tekstiä syntyy kaupattavaksi asti ja osaksi muutakin tarjontaa. Omaelämäkertojen ja omien katsomusten esittämisen suosio on yllättävän suurta ja ajan ilmiö. Artistien omaelämäkerrat kiinnostavat yhä enemmän. Pikainen vilkaisu oman elämän peruutuspeiliin kertoo hyvinkin monenlaisista vaiheista, mutta omalla kohdallani riittää, että on lähipiiri, joka tuntee ja välittää.  

Moni Raamatun ihmisistä on päässyt julkisuuteen ja heidän elämäänsä puutteineen ja tarpeineen on ruodittu kautta historian. Yksi heistä, opetuslapsi Pietari, on julkisuuden valokeilassa toisena sunnuntaina pääsiäisestä, Hyvän paimenen sunnuntaina. Pietarin elämästä ei puuttunut draaman piirteitä. Raamatun teksti tässä kohdin kertoo Jeesuksen kieltäneestä Pietarista ja kohtaamisesta Jeesuksen kanssa tämän kuolleista nousemisen jälkeen. (Joh. 21:15-19). Tapa, jolla Jeesus kohtasi Pietarin ja antoi hänelle uuden suunnan, on varmaan ainutlaatuinen lajissaan. Pietari ymmärsi, että pääsiäisajan tapahtumat ovat takana ja uusi hyvinkin vaativa elämänkulku oli edessä: ”Minä vakuutan sinulle: Nuorena sidoit itse vyösi ja kuljit, missä halusit. Vanhana joudut levittämään kätesi, kun toinen sitoo sinut vyöllä ja vie sinut paikkaan, jonne et tahdo.”. Pietari seurasi tuota kutsua ja loppu on historiaa.  

Ylevää ja ehkä osaltaan tavoittamatontakin? Jonkunlainen utuinen aavistus on kyllä mukanani kulkeutunut siitä, että elämä on annettu ja kaiken rosoisuuden keskellä sitä kantaa armollisuus, anteeksianto ja uuden aloittamisen mahdollisuus. Joskus esteetkään eivät näyttäydy umpikujilta. Ei olla elämän kohtalon ajopuita, vaan voi kulkea sitä kohti, minne mieli halajaa. 

Raimo Kuismanen, Lohjan seurakunnan pappi 

Vko 15/2023

Epäilenkö vai luotanko?

Pääsiäisen jälkeen opetuslapset lähtivät kalastamaan ja Jeesus ilmestyi rannalle. Hän oli kiinnostunut opetuslasten arjen askareista. Jeesuksen neuvosta opetuslasten kalansaalis oli jättimäisen suuri ihme, mikä vakuutti heidät Jeesuksen ylösnousemuksesta ja toivosta.

Tuo Raamatunkohta pohdituttaa: Millainen kalansaalis minulle riittää? Mikä epäilykseni pois niittää? Elämässä mietityttää sanonta, olenko oman onneni seppä. Onko hallintani harhaa ja pelkoni turhaa? Matkallamme täällä maan päällä joudumme erilaisten valintojen eteen, missä punnitaan, kuuntelemmeko sydämemme ääntä. Luotanko, että armo minullekin riittää? Haluanko siitä Jeesusta kiittää?

Juha Tapio rohkaisee meitä laulun sanoillaan:

”Kuulkaa hiljaiset maan
ylöspäin me saamme katseet kohottaa
Kuulkaa langenneet maan
Teitä vastaan Hän ei nosta sormeaan”

Leena Syvälahti, diakoni, Lohjan seurakunta

Vko 14/2023

Pääsiäinen jatkua saa

Tiesitkö, että pääsiäinen ei pääty pääsiäispäivään? Vaan siitä se vasta alkaa. Taakse jäänyt on hiljainen viikko ja nyt alkaa pääsiäisviikko.

Pääsiäisessä kiteytyy kristinuskon sanoma: Jumala rakastaa jokaista meistä niin paljon, että antoi poikansa kuolla meidän puolestamme. Jumalan poika on lopullinen sovitusuhri – uutta ei enää tarvita.

Mutta hän ei vain kuollut. Ylösnousemuksellaan Jeesus voitti synnin lisäksi myös kuoleman. Kuolema, joka aiemmin oli piste, muuttuikin pilkuksi. Pilkku kertoo, että pääsiäisen sanoma ei ole vain tätä päivää varten. Se kantaa meidät tämän maailman ajan jälkeen ikuiseen elämään Jumalan yhteydessä. Se, mikä meni rikki syntiinlankeemuksessa, korjattiin Jumalan pojan kuoleman ja ylösnousemuksen kautta.

Ilman pääsiäistä kristinuskosta puuttuisi kaikki. Kaikki puuttuu myös, jos sanomaa ei viedä eteenpäin. Ei ole tarkoitus, että pidämme Jumalan rakkauden vain itsellämme. On tärkeää, että viemme hyvän uutisen, evankeliumin, myös niille, jotka eivät ole siitä koskaan kuulleet. Raamatun sanan kautta voimme löytää ylösnousseen vapahtajamme ja hän kohtaa meidät aidosti, niin kuin Raamattu kertoo hänen kohdanneen ihmisiä kaksituhatta vuotta sitten.

Vaikka emme näe Jeesusta, on hän luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Hän käyttää seuraajiaan käsinään ja jalkoinaan. Vaikka elämässä on paljon asioita, joita emme voi järjellä selittää, silti kristillinen sanoma on ymmärrettävä ja looginen. Saamme ottaa Jumalan rakkauden vastaan kuin lapsi ottaa vastaan vanhempiensa rakkauden.

Anna-Mari Kaskisen laulun sanoin saakoon pääsiäinen jatkua sinunkin elämässäsi: Jeesus on totisesti ylösnoussut!

Jeesus antoi meille tehtävän.
Pääsiäinen jatkua saa.
Levittäkää viestiä elämän.
Pääsiäinen jatkua saa.
Hän kanssamme käy tuleville teille,
kanssamme käy, ilon antaa meille.
Jeesus nousi ylös haudastaan!

Anniina Javanainen, lähetyssihteeri

Vko 11/2023

Erilainen uskontunnustus

Vietämme paastona aikaa, kolmen viikon päästä julistamme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta. Pääsiäisen sanoma kuoleman voittamisesta ja Kristuksen pelastustyöstä on kristinuskon luovuttamattomin ydin. Siksi tunnustautuminen ja sitoutuminen pääsiäisen sanomaan on oleellinen osa kristittynä elämistä.

Kristinuskon keskeisimmät uskon ja opin sisällöt on lausuttu uskontunnustuksissa. Ne kuvaavat sitä, mikä kristilliselle uskolle on yhteistä.  Apostolisessa uskontunnustuksessa pääsiäisen tapahtumista lausutaan: ”…kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin…”.

Muutama vuosi sitten sain käsiini englanninkielisen kirjan, joka sisältää hengellisiä tekstejä paaston ja pääsiäisen aikaan. Kirjasta löytyi Iona yhteisössä kahden nuoren pojan kirjoittama uskontunnustus. Uskontunnustuksessa on mielestäni hyvin sanoitettu nykyajan lähtökohdista käsin sama, kuin vanhan kirkon ekumeenisissa uskontunnustuksissa. Tämän tunnustuksen myötä kutsun sinut pohtimaan, mihin sinä haluat tunnustautua kristillisessä uskossa.

Me uskomme Jumalaan,  joka loi auringon ja taivaan, tähdet ja meret, joka kutsuu meitä elämään vastuullisesti. 

Me uskomme Jeesukseen Kristukseen, joka tuli ihmiseksi, paransi sairaita, joka puhui lapsille ja joka oli syntisten ystävä. Hän loisti kirkkaasti ja kyseenalaisti monia. Hänen matkansa oli elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen matka. Hänen valonsa loistaa edelleen pimeydessä. 

Me uskomme Pyhään Henkeen, joka inspiroi pyhiä kirjoituksia jonka henkeä me hengitämme. 

Me uskomme, että Jumala kutsuu meitä olemaan yhteisö, jossa olemme sitoutuneet toisiimme ja johon toivotamme kaikki tervetulleiksi, vanhat ja nuoret, rikkaat ja köyhät, vahvat ja heikot. Me uskomme, että Jumala kutsuu meitä rauhan työhön, oikeudenmukaisuuden lähettiläiksi, veljiksi ja sisariksi, valoksi maailmaamme. 

(käännetty kirjasta Burgess & Polhill, Eggs and Ashes, 2005)

Piia Korpijaakko, seurakuntapastori

Vko 10/2023

Paastonaika

Mitä paasto sitten pohjimmiltaan on? Se on luopumista ja kieltäytymistä, ajatusten kääntämistä maailmallisista asioista oman sydämen tutkiskeluun, parannuksentekoon ja katumukseen sekä Jumalan etsimiseen. Kristillisessä ajattelussa Suuri paasto eli laskiaisesta alkava, seitsemän viikkoa kestävä paastonaika on erityisesti valmistautumista pääsiäiseen. 

Miten nykysuomalainen voi paastota? Entä kuinka aikaisemmin on ollut tapana paastonaikana elää? Paaston halki voi vaeltaa monenlaisia teitä pitkin, mutta paastota voi myös "väärin". Väärä paasto on hieman kuin "väärä" rukous: sisällyksetöntä toistoa tavan tai pakon vuoksi, vailla sen suurempaa ajatusta. Paasto ei ole laihdutuskuuri, eikä se ole itseisarvo. Kuten Johannes Kastajan askeesi erämaan keskellä, paaston aika raivaa elämään tilaa ihmistä lähestyvälle Jumalalle ja Hänen äänelleen. Jos Jumala unohtuu yhtälöstä kokonaan, paasto ei ole paasto kristillisessä merkityksessä.

Oma paastonaikani on ja tulee olemaan hyvien tekojen opettelemista itseeni kohdistuen, jotta pystyisin kohtaamaan ja kohtelemaan lähimmäisiä entistä paremmin. Hitaasti, mutta varmasti olen päässyt eteenpäin. Pitkälti elämän suorittajana olen sitoutunut käymään toistuvia dialogeja itseni kanssa, katsonut peiliin ja vetänyt rajoja niin kotona kuin töissäkin. Se on aiheuttanut hämmennystä elinympäristöissäni, itsessäni väärien syyllisyyden tunteiden sietämistä, mutta myös kiitollisuutta kaiken kipuilun keskellä.

Silmäni aukaise, Jumalani.
Kaikki muu turhaa on rinnallasi.
Aamulla noustessa vierelle jää.
Liekkisi loistaa, kun yö hämärtää. vk 923

Harmittaa kun en aiemmin ole lähtenyt tälle tielle, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Edelleenkin toisinaan unohdun milloin minkäkin tehtävän keskellä suorittamaan, mutta seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla jo osaan keskittyä olemaan itselleni läsnä tekemisessäni ja olemisessani. On huikea tunne, kun tulee aidosti kuulluiksi ja nähdyksi. Juuri noita haluan omaksua ja laittaa hyvän kiertämään. Henkilökohtainen pysähtyminen ja suunnan muutos on yllättävän vaikeaa tehdä itselleen läsnä ollen. Siinä kompuroidaan paljon, mutta armo pysyy tuoreena ja nöyryys kasvaa. Ja matka jatkuu..

Viisauden lähde, vie viisauteen.
Tietäni ohjaa, kun matkaani teen.
Luottaa voin Isäni rakkauteen.
Kätkeydyn suojaasi turvalliseen. vk 923

Erityisesti paastonaikana onkin otollista pohtia miettimään mikä on oikeasti elämässä tärkeää? Kulissien kunnossapidossa, suorittamisessakaan ei ole varsinaisesti mitään väärää, mutta se kuluttaa ja uuvuttaa. Moni tekeminen ja oleminen loksahtaa paikoilleen, kun aloittaa itsestä, kuten Raamattukin kehottaa.  (Matt. 22:34-40 Rakkauden kaksoiskäsky). Ainut asia mitä oikeasti voin muuttaa olen minä itse. Lähimmäiset eivät muutu vaatimuksestamme, sen olen omakohtaisesti kokenut.

Yksin en pystyisi taistelemaan.
Voiman ja viisauden sinulta saan.
Heikkojen auttaja voittamaton,
ainoa toivoni sinussa on. vk 923

Meillä jokaisella on oma ainutlaatuinen elämämme huolineen ja murheineen. Emme tule koskaan täydellisiksi. Hyväksyessämme asiat, joita emme voi muuttaa tekee meidät nöyriksi ja kun rohkeasti muutamme mitä voimme, saamme siihen avuksi viisauden erottaa nämä toisistaan. Loppujen lopuksi kaikki on katoavaista. Jumalan läsnäolo kuitenkin pysyy loppuun saakka, kun uskoo Häneen.  Kenen puolella seisot?

Tule, Herramme, meitä nyt vahvistamaan,
tule, virvoita voimalla taivaan.
Sinun tietäsi taivuta vaeltamaan,
täällä suostumaan ristiin ja vaivaan.
Tue uskoamme, tue toivoamme,
pidä sielumme tallella aina.
Kuule huutoamme, sinä auttajamme,  kuvas kirkkaana sieluumme paina. vk 310

Tuula Tuominen
Kirjoittaja on lohjalainen kirkonpalvelija, Lohjan seurakunnan jäsen, joka työskentelee Espoonlahden seurakunnassa.

Vko 9/2023

Uskallatko rukoilla? 

Toimiva ihmissuhde tarvitsee luottamusta. Suomalaisen yhteiskunnan sanotaan toimivan luottamuksen varassa, vaikka tämä luottamus on tuntunut välillä rakoilevan. Keneen sinä luotat? Luotatko jopa enemmän kuin itseesi?  

Ihminen, jolla on uskoa, luottaa tai ihminen, joka luottaa, uskoo. Uskolla ja luottamuksella ihmisten välit toimivat ja tuottavat enemmän hyvää kuin vahtimalla ja kyttäämällä. Asioiden perään katsominen on toki inhimillistä, sillä virheitä tapahtuu vahingossa ja väärinkäytöksiä tahallaan.  

Uskossa ja luottaen toimii myös ihmisen ja Jumalan välinen suhde. Mutta mitään yhteyttä ei ole ilman yhteydenpitoa. Ihmisen ja Jumalan välillä se on muun muassa rukousta. Rukoilijan usko ei ole aina vahvaa, eikä sen välttämättä tarvitsekaan olla. Vähempikin riittää ja on tarpeeksi. Jumala kuulee kyllä rukouksen. Vastauksen kuuntelemisen laita on välillä toisin. Eikä vastuksen kuuleminen tai huomaaminen ole aina helppoa. Varsinkaan, jos vastausta pitää odottaa kauan. Rukous on uskosta tai toivosta nouseva tapa kurottaa kohti sitä, jolta toivoo ja odottaa saavansa vastauksia ja apua.  

Tämän viikon sunnuntaina Pyhän Laurin kirkossa luetaan evankeliumista kohta, jossa Jeesuksen opetuslapset eivät pystyneet parantamaan sairasta poikaa. Jeesus toteaa sairaan lapsen isälle, että kaikki on mahdollista sille, joka uskoo. Isä vastaa Jeesukselle: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” (Mark. 9: 24). Jeesus auttoi ihmistä, joka pyysi apua. Laajemmin evankeliumeissa Jeesus ei sorki kenenkään yksittäisen ihmisen asioita eikä elämää pyytämättä. Jeesus auttaa kertomuksissa niitä, jotka pyytävät apua. Näillä ihmisillä oli uskoa, toivoa tai epätoivosta nousevaa toiveikkuutta.  

Ohje menossa olevaan paaston aikaan: Usko ja rukoile! Mutta varo, mitä rukoilet, se saattaa muuttaa sinutkin. 

Kati Pitkänen, pastori

Vko 8/2023

Paaston aika

Paasto on kristillinen perinne, joka koostuu erilaisista ajanjaksoista ja käytännöistä, joita noudatetaan rukouksen, katumuksen ja parannuksen harjoittamiseksi ennen tärkeitä juhlapäiviä, kuten pääsiäistä ja joulua. Paasto voi sisältää ruokavalion rajoituksia, tiettyjen ruokien ja juomien välttämistä, sekä tiettyjä henkisiä harjoituksia, kuten rukousta ja hyväntekeväisyyttä.

Raamatun mukaan Jeesus paastosi 40 päivää erämaassa ennen julkista palvelutyötään. Tämä tapahtui heti sen jälkeen, kun Johannes Kastaja oli kastanut hänet Jordan-joessa. Jeesus ei syönyt mitään tuona aikana, vaan hän paastosi ja rukoili erämaassa. Lopulta, kun Jeesus oli heikko paaston seurauksena, häntä lähestyi kiusaaja joka yritti houkutella häntä luopumaan uskostaan Jumalaan. Kuitenkin Jeesus pysyi vahvana ja hylkäsi kiusaukset. Jeesuksen paasto on tärkeä tapahtuma ja saamme pitää sitä esimerkkinä uskon ja itsensä hallinnan harjoittamiselle.

Paaston tärkein tehtävä on opettaa meille arvioimaan elämän tärkeysjärjestystä. Yksi ohje on luopua kaikesta turhasta. Paasto ei perustu pakkoon vaan se on väline joka voi johdattaa meidät hengellisen todellisuuden havaitsemiseen. Voimme huomata miten vähän on lopulta tarpeellista ja miten helposti voi luopua jostain lähimmäisensä hyväksi.

- Kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle, sanoo Jeesus.

Tom Blomfelt, nuorisotyönohjaaja 

Vko 7/2023

Mitä rakkaus on? 

”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, eikä katkeroidu. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” 

Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat elämänsä aikana kuulleet tämän Paavalin Korinttilaiskirjeen kohdan. Teksti luetaan hyvin usein kirkollisissa vihkimisissä. Yhtäkkiä ajatellen se sopii mainittuun tilaisuuteen kuin nenä päähän. Teksti asettaa rakkaudelle kuitenkin melkoiset vaateet: kaiken pitäisi olla täydellistä, eikä rakkaus sitä ikinä ole. Tai onhan se sinänsä, mutta kun mihin tahansa yhtälöön laitetaan yhdeksi tekijäksi ihminen, muuttuu lopputulos epätäydelliseksi. 

Mistä teksti sitten kertoo? Jumalan täydellisestä rakkaudesta epätäydellisiä ja erehtyväisiä ihmisiä kohtaan. Sellaisia me olemme ja sellaisina myös pysymme niin Jumalaa kuin toisiammekin kohtaan. Tämän tosiasian ei kuitenkaan pidä antaa häiritä: Meillä on suoranainen velvollisuus rakastaa toinen toistamme sillä samalla, Paavalin kuvaamalla pyyteettömällä rakkaudella, jolla Jumala on ensin rakastanut meitä. Siksi olemme esimerkiksi auttaneet ja autamme vastakin niin pakolaisia kuin muitakin vähäosaisia täällä Suomessa ja ulkomailla, vaikka mitään ei ole luvassa vastalahjaksi. Ihmisyys ja avun tarve riittävät auttamisen kriteereiksi. 

Ja mikseivät riittäisi, kun ne riittivät Jumalallekin: Hän antoi kaiken epätäydellisen keskelle täydellisen rakkauden Jeesuksessa. Hänen ansiostaan me saamme omat syntimme anteeksi. Jeesuksen avulla voimme pystyä antamaan myös toisille anteeksi kokemamme vääryydet. Ja kun myrsky on tyyntynyt, voimme yrittää rakastaa uudelleen.  

Mikko Nieminen, aluekappalainen Karjalohja & Sammatti

Vko 6/2023

Hyvä kiertoon kohtaamisista

Miten mahtavan monen ikäinen ja runsas oli viime sunnuntaina kokoonpano Pyhän Laurin kirkossa! Postitetun kutsun olivat saaneet edellisen Kynttilän päivän (5.2) jälkeen kastettujen perheet. Mukana oli päiväkerholaisia, Lapsikuoro Laurinsäde, kaksi rippikouluryhmää, heidän perheitään, läheisiään sekä muita aikuisia ja varttuneempia ihmisiä. Tunnelma oli hyvä ja lämmin.

Missä ja miten tällaiset eri sukupolvien väliset kohtaamiset olisivat useammin luontevia ja mahdollisia? Helpottaisiko yhteys mahdollisiin epäkohtiin ja epäasialliseen toimintaan puuttumista?

Sunnuntaina käynnistyi myös Yhteisvastuu-keräys, kirkon vuosittainen suurkeräys. Sen teemana on tänä vuonna Nuoret väkivaltaisessa maailmassa. Keräystuotolla tuetaan heikoimmassa asemassa ja konfliktien keskellä eläviä maailmalla, erityisesti lasten ja nuorten paluuta kouluun. Kirkon Ulkomaanapu vien avun perille. Kotimaassa keräystuotto-osuus ohjataan Aseman Lapset ry:n työhön koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen. Vuoden mittaan on useita erilaisia tapoja osallistua keräykseen.

”Tehdään yhdessä toisille se, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän” on perinteisen yli 70-vuotisen, mutta tänä vuonna uudistetun keräyksen ajaton slogan. Väkivallan, kiusaamisen ja koston kierre kasvaa, jos emme rohkene puuttua. Mutta miten puuttua?

Aseman Lapset ry:n pitkäaikainen työntekijä toteaa, että väkivaltaa ei pidä hyväksyä, mutta tekojen taustaa on pyrittävä ymmärtämään. Taustalla voi olla erilaisia vaikeuksia perheessä, epäterveitä käytösmalleja, oppimisen vaikeuksia, liian vähäistä tukea, kaltoinkohtelua. Kun myös väkivaltainen nuori kohdataan arvostavasti, voidaan päästä kiinni teon juurisyihin ja vaikuttaa niihin. Aikuisen tuella on mahdollisuus oppia jatkossa toimimaan paremmin. Todella tärkeää on yhteistyö eri ammattilaisten kesken yli rajojen.

Myös hyvän kierre voi kasvaa. Ystävälliset teot ja sanat lämmittävät ja rohkaisevat.  Toistemme, kaiken ikäisten, huomioiminen ja arvostava kohtaaminen, yhdessä vietetty aika, voivat lisätä hyvinvointiamme.  Ja vähentää yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemusta. Tarvitsemme toisiamme. Yhteistä vastuuta toisistamme. Välillä auttajina ja opastajina, välillä avun saajina.

Tanja Mäkelä, diakoni

Vko 5/2023

Kaikkien valojen valoa 

”Kevättä kohti ollaan menossa”. ”Kyllä sen jo huomaa, että päivät ovat pidentyneet.” ”Oli niin kiva ulkoilla, kun aurinko paistoi ja lämmitti.” 

Kuulostaako tutulta? Tämänkaltaisia keskusteluja on itse kukin meistä varmasti viime aikoina käynyt. Valo, tuo arjen luksus meille pohjoisen ihmisille! Osa meistä herää talviunesta valon lisääntyessä. Toiset meistä eivät valoa kestä. Kevättalvi ja kevät ovat raskasta aikaa heille, joita valo ajaa suojaan. 

Valo paljastaa, valo näyttä kaiken selvemmin. Se saa askeleet tuntumaan keveämmiltä tai sitten askeleihin tulee lisää painoa. Elämään kuuluu valon ja pimeyden vaihtelut ja niiden erilaiset sävyt. Kummitätini lempielämänviisaus on räsymattovertaus. Räsymatossa on monenlaisia värejä ja eihän ne kirkkaat värit sieltä erottuisi, jos joukossa ei olisi tummia sävyjä.  

Me kirkossa uskomme ja minä uskon siihen, että kaikkien valojen valo on Jeesus. Jeesuksen seurassa valo tarttuu meihin ja silloin koemme parhaimmillaan sävyisää yhteyttä ihmisten kesken. Jeesus itse on sanonut: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Johanneksen evankeliumin luvusta 8)  

Sunnuntaina 5.2. vietämme kirkossa kynttilänpäivää. Muistamme silloin myös kastetta. Kaste on ensiaskel Jeesuksen seuraamiseen. Kasteessa Jumala kutsuu meitä nimeltä omakseen. Kastettuna voit iloita siitä, että kuulut valon valtakuntaan, Jumalan perheväkeen. Ja vaikka askeleesi eivät aina valoa kestäisikään tai elämässäsi olisi liikaa pimeyttä, niin sellaista pimeyttä ei ole, jonne kaikkien valojen valo, Jeesus, ei pääsisi. 

Hyvää talven jatkoa, siunausta päiviisi, 

Paula Miettinen, pastori

Vko 4/2023

Myrskyn keskellä 

Ensi sunnuntaina on evankeliumista kohta, jossa opetuslapset lähtivät edeltä vastarannalle ja Jeesus kiipesi vuorelle rukoilemaan yksin. Matkalla nousi kuitenkin myrsky ja vene sinnitteli vastatuulessa. Jeesus käveli vetten päällä heidän luokseen ja opetuslapset säikähtivät häntä. Pietari huuteli veneestä, että jos se tosiaan olet sinä käske minun tulla luokseni ja Jeesus pyysi tulemaan. Matkalla Jeesuksen tykö Pietarin usko horjui ja hän alkoi vajota. Hän huusi Jeesusta avukseen, joka nosti hänet ylös sanoen, ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?" Veneeseen päästyään, myrsky taantui ja kaikki veneessä olijat totesivat "Sinä todella olet Jumalan Poika". 

Pietarin tavoin aika usein me arjessamme epäilemme uskoamme, Jumalan läsnäoloa. Varsinkin kun kohtaamme myrskyn ja niitä meille kaikille jossain elämän vaiheessa tulee. Silloin kun myrsky on pahimmillaan ja toivoa on todella vähän näkyvissä, epäilyksemme on voimakkaimmillaan. Tämä reaktio on ihmisessä täysin inhimillinen. Hädän keskellä on vaikea uskoa, että jonain päivänä hengitys kulkee kevyemmin. Silloin pelkkä huokaus Jumalan suuntaan riittää, se kantaa meitä pahimman kivun yli. Saamme luottaa rauhassa, että kuten Pietarikin nostettiin uppoamasta, meidätkin nostetaan uppoamasta, kunhan vaan sitä pyydämme.   

Emilia Frey, Ojamon alueen diakonityöntekijä/ Kehitysvammatyön vastaava

Vko 3/2023

Yksi tykkäys Jeesukselta 

Mitäköhän Jumala miettisi, jos hän käyttäisi somea? Naurattaisivatko häntä meemit? Kiinnostaisivatko kissavideot? Paheksuisiko hän jotakin?  

Raamattu ei paljoa kerro somesta, mutta sunnuntaina kuulemme kirkossa Jeesuksen julkisesta toiminnasta. Vaikka sana Jeesuksesta ei levinnyt Facebookin tai Snapchatin kautta, hänen herättämissään reaktioissa on paljon tuttua. 

Ihmiset olivat todella kiinnostuneita Jeesuksesta. Hän veti paikalle niin suuria ihmismassoja, että vallanpitäjiä huoletti, saisiko Jeesus aikaan jonkinlaisen kapinan. Melkoinen influensseri. 

Jeesus sai niskoilleen myös vihaa. Kansa sai äänestää, kumpi joutuu ristille, Jeesus vai Barabbas. Jeesus joutui keskelle aikansa vihakampanjaa ja menetti sen seurauksena henkensä. Hän tietää kantapään kautta, miltä tuntuu saada julkista kuraa niskaansa. 

Siksi Jeesus jos joku ymmärtää kaikkia, jotka ovat saaneet osakseen some- tai muuta kiusaamista. Hän tuntee myös suosion varjopuolet. Mistä löytää rauhaisa paikka lepäämiselle, kun ihmiset parveilevat ympärillä? Kuinka jaksaa sitä, että jokaisella on jokin mielipide sinusta ja teoistasi? 

Jeesuksen turvasatama oli Taivaan Isän kanssa vietetty aika. Hän vetäytyi yksin rukoilemaan ja sai olla hetken ilman ulkopuolisia paineita. Jos Jumala käyttäisi somea, hän ehkä toimisi jotenkin samaan tapaan: muistuttaisi, ettei kenenkään arvo riipu suosion määrästä. Saatujen kommenttien sisältö ei määritä kenenkään minuuden ydintä.  

Kuvissa ja videoissa Jumala näkisi hänelle rakkaita ihmisiä. Heidän tekemänsä sisällön seuraaminen varmasti kiinnostaisi häntä, kuten meidän kuulumisemme somen ulkopuolellakin. 

Jos halutaan spekuloida meemeillä ja kissavideoilla, niin pappina vastaisin alussa esittämiini kysymyksiin näin: Jumala on itse luonut ihmiselle huumorintajun, joten uskon, että monet somevitsit uppoavat Jumalaan. Eläinvideot ovat tapa iloita luomakunnasta. Luulen, että Jumala puuttuisi somessa ainakin ilkeään kommentointiin, asiattomaan viestittelyyn ja valheiden levittämiseen. 

Milla Turunen, seurakuntapastori

Vko 1/2023

Kirkkauden säteily loistaa meille murtuneesta astiasta

Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valo. Minun seuraajieni ei koskaan tarvitse kulkea pimeässä, sillä heillä on elämän valo (Joh. 8:12). Jeesuksen persoonassa yhtyvät valon lähde ja säteily – luomaton ja luotu valo. Luomattoman valon kirkkaus on suurinta maailmankaikkeudessa. Sen kirkkautta emme kestä. Siksi luomaton valo loistaa ihmiselle epäsuorasti murtumakohdista.

Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat ykseydessään ja kolminaisuudessaan luomassa koko maailmankaikkeutta. Kaikki olemassa oleva on saanut alkunsa tästä luomattomasta valosta. Ykseydestä virtaa aikaan ja historiaan Poika. Hän on ihmisten elämä ja valo (Joh. 1).

Aurinko on luotu valonlähde, joka mahdollistaa elämän maapallolla. Valo on sähkömagneettista valonnopeudella etenevää liike-energiaa. Se etenee sekä aaltoina että kvantteina. Silmän näköaisti havaitsee näkyvän valon väreinä. Valkoinen valo sisältää kaikki valon aallonpituudet. Musta on valon puutetta.

Ihmisen aivotoiminnoissa syntyy dynaamisesti energiaa miljardien hermosolujen yhtyessä toisiinsa tuhansin kytkennöin. Se on ymmärryksen valoa. Se valo on kuin kuun valoa auringon valon rinnalla. Se on riippuvainen ulkoisen ja sisäisen vuorovaikutuksesta vaatien valon läsnäolon.

Jeesuksen persoonassa yhdistyvät kaikki valot: luomaton, luotu ja hän elää luomansa auringon alla. Hän elää Jumalan, ihmisten, itsensä ja maailman vuorovaikutuskentässä harmonisoiden kaiken itsessään. Jeesus on Jumalan kasvot ja kirkkauden heijastus ihmiselle.

Luotuina ihmisinä olemme syntisiä, poispäin katsovina pimeyttä ja erossa luomattomasta valosta. Siksi Jumala syntyi ihmiseksi, sijaisena kärsi, kuoli ja teki sovinnon. Häneen iskettiin valottomuutemme. Jumalan kirkkaus tulee esiin nöyrässä kuuliaisuudessa ihmisyyden murtuessa Golgatan ristinpuulla. Jumalan rakkaus loistaa ristiinnaulitussa Kristuksessa. Särkyneen astian valoa kestämme aisteillamme.

Jeesus nousi kuolleista, että voisi antaa elämän yhteydessään jokaiselle, joka katsoo häneen. Jumala syntyy sydämessämme armosta, kun ulkoisesti aistimme evankeliumin ja otamme sen sisäisesti hyväksymällä vastaan. Jeesuksen kanssa emme kulje pimeässä vaan yllämme on maailman valo. Nyt näemme epäsuorasti Jumalan sanan valossa aavistuksen – hämärän arvoituksen lailla – kerran kirkkaudessa kasvoista kasvoihin.

Hanna Tolonen, pastori, Virkkalan aluetyö