Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Haluamme toivottaa kaikki tervetulleiksi uuteen Yhteisvastuun keräysvuoteen 2023! Yhteisvastuukeräyksellä autamme maailman kaikkein köyhimpiä.
Vuonna 2023 Yhteisvastuu kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn teemalla ”Nuoret väkivaltaisessa maailmassa”. Yhteisvastuun keräystuotoista neljäkymmentä prosenttia lahjoitetaan Suomeen. Puolet Suomeen kohdistetuista keräystuotoista jää paikallisseurakunnille nuorten tukemiseksi tehtävään teeman mukaiseen toimintaan sekä seurakuntien auttamistyöhön.
Toinen puolikas kotimaahan jäävästä keräystuotosta osoitetaan valtakunnallisena kumppanina toimivalle Aseman Lapset ry:lleLinkki avautuu uudessa välilehdessä, joka kehittää ja laajentaa yhteisvastuuvaroin koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen tähtääviä toimiaan. Konkreettisesti keräysvarat käytetään pitkittyneiden ja laajentuneiden koulukiusaamistapausten selvittämiseen K-O-toiminnalla sekä katusovitteluun, jossa sovittelijoina toimivat nuorisotyön ammattilaiset.
Keräyksen kampanja-aika alkoi sunnuntaina 5.2.2023. Viime vuonna keräyksen vastuupiispana toimi Mari Leppänen. Tänä vuonna vastuupiispana toimii Jukka Keskitalo ja suojelijana tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Tästä ohjeet MobilePay-maksamiseenLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
- Aktia FI82 4055 0010 4148 41
- Nordea FI16 2089 1800 0067 75
- Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28
Kiitämme lämpimästi avustasi!
Toteutamme mahdollisuuksien mukaan lipaskeräyksiä, musiikillisia ja liikunnallisia tilaisuuksia, leivonnais- ja kirpputoria.
Ole rohkeasti yhteydessä: johtava diakoniatyöntekijä Anna Helenius p. 044 780 4234, anna.k.helenius@evl.fi tai diakoniatyöntekijä Tanja Mäkelä p. 040 779 9363, tanja.makela@evl.fi.
Ryhdy Yhteisvastuun lipaskerääjäksi vuonna 2023, lisätietoja tästä.
Nettotulos Lohjalla viime vuonna oli 13.884 euroa, josta oman seurakunnan osuus oli 2.777 euroa. Tuotto käytettiin kaupungin moottoripajatoiminnan tukemiseen. Kotimaiselle yhteistyökumppanille Lasten ja nuorten keskukselle lahjoitettiin 20 % tuotosta ja 60 % tuotosta meni kehittyvien maiden lasten ja nuorten auttamiseksi Kirkon Ulkomaanavun kautta.
Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, johon osallistuvat kaikki Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat. Kampanja käynnistyy joka vuosi helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina. Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti.
Valtaosa, 60 % keräystuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofiavun kautta kansainväliseen apuun. Tuotosta 20 % suunnataan vuosittain valittavaan, vaihtuvaan kohteeseen Suomessa ja 20 % monipuoliseen avustustoimintaan paikallisseurakuntien kautta.
Jokaisesta lahjoitetusta eurosta noin 80 % käytetään avustustyöhön ja loput keräyksen vaikuttamistoimintaan, viestintään, varainhankintaan sekä keräyksen yleishallintoon.
Keräys perustettiin 50-luvun vaihteessa auttamaan sodan tuhoista ja katovuosista kärsineitä suomalaisia. Kun suomalaisten hyvinvointi ja sosiaaliturva vahvistui ja tietoisuutemme maailman hädästä samaan aikaan kasvoi, on vuodesta 1963 alkaen Yhteisvastuukeräyksellä on tuettu myös kansainvälistä diakoniaa. Lisätietoja www.yhteisvastuu.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä